Mainos/vaikuttajapassi saatu Helsingin kirjamessuilta
Kuten aiemmassa julkaisussa jo totesin, Helsingin messuilta tuli ajatuksia enemmän kuin päähän mahtuu. Jatkan niiden pureksemista.
En suoraan vielä viitannut aiemmissa pohdinnoissani yhteen messujen parhaista ohjelmista: perjantaina Töölönlahti-lavalla Long Playn ohjelmassa keskusteltiin teemasta "Kuinka tulla hyväksi lukijaksi?" Keskustelu perustui Long Playn laajempaan juttuun ja aiheesta olivat puhumassa Anu Silfverberg, Riie Heikkilä ja Pekka Torvinen.
Olen onnettoman huono messumuistiinpanoissa, mutta tästä keskustelusta kirjasin ylös seuraavia poimintoja, mahdolliset virheet tai väärinymmärrykset ovat täysin omiani:
"Historiattomuus tullut nopeasti. Sivistykseen alettu suhtautua negatiivisesti hyvin nopeasti."
"Ennen ne jotka ei lukeneet, ajattelivat kuitenkin, että pitäisi lukea. Nyt suhtautuminen on vihamielinen."
"Lukijan oma tekijyys!"
"Kirjasta oman tekeminen! Myös vastakarvaan lukeminen. Omistajuus."
"Ei ole oikeaa tapaa lukea!"
"Kindness to author" - Vladimir Nabokov
Keskustelusta jäi olo, että ehkä tosiaan vähän pitää olla huolissaan. Ja vaikka suoraan en tähän viitannut aiemmassa tekstissäni, niin mietin tätä jo sitä kirjoittaessani: olen myös huolissani sivistyksen halveksinnasta, lukemisen omistajuuden puutteesta. Ihmisyyden näkökulma kapenee ja eriarvoisuus kasvaa, jos yhä harvempi lukee ja yhä useampi kokee, ettei voi lukea "vaikeita" kirjoja. Silfverberg kertoi esimerkkinä, että oli ehdottanut lapselleen, että he lukisivat saman runon ja sitten keskustelisivat siitä. Lapsi oli heti säikähtänyt, ajatellut että runo pitäisi lukea tietyllä tavalla, jonka kokeneempi äiti osaisi "oikeaksi" ja hän ei. Lukemiseen ja sen "oikeaan" tapaan liittyy paljon erilaisia valta-asetelmia.
Minusta oli erityisen ihana ajatus, että kirjoja voisi ottaa konkreettisesti omakseen esim. kirjoittamalla niiden marginaaleihin. Tuntuu rikolliselta, mutta voisiko se olla juuri sellaista anarkiaa, jota kaipaisin nyt elämääni? Ikuinen lempiaiheeni on myös se, kuinka jokaisella pitäisi olla oikeus ja mahdollisuus lukea mikä tahansa kirja omalla tavallaan. Vaikeilta tuntuvia tai omalta mukavuusalueelta poikkeavia lukukokemuksia kohti meneminen kun voi palkita aivan ennennäkemättömillä tavoilla. Omat ajatukset ovat aivan yhtä arvokkaita kuin jonkun toisen, se on omistajuutta ja tekijyyttä parhaimmillaan.
Omistajuutta en lakkaa pohtimasta koskaan muutenkaan kirjatapahtumissa hienojen ja älykkäiden ihmisten, sekä rahan, keskellä. Helsinkiin matkatessa tämä olo aina korostuu erityisesti. Oma maailmani, se sisäinen, jossa edelleen elän huolimatta omasta nykyisestä arkiminästäni, on maalaiskirjaston vaatimattomien hyllyjen kirjamaailma, peräkylän yksinäisen tytön maailma. Se maailma, jossa kirjat tarjosivat sekä ainoan harrastuksen, ystäviä että kurkistuksia sellaisiin maailmoihin, joista en olisi osannut edes haaveilla.
Monopolin Pasilan asema on ollut minulle puolet elämästäni vain kaukainen, mielikuvitukselta tuntuva paikka. Olen ottanut senkin omakseni, tunkenut kirjojen myötä paikkoihin, jotka eivät tunnu minulle luontaisilta ja helpoilta. Riina Tanskasen hieno puheenvuoro messuilla (löytyy hänen profiilistaan Instagramissa) iski erityisesti alkutuottajien rinnastuksen osalta. Minä olen lama-ajan maanviljelijäperheen lapsi, nyt vaikutan täällä kirjallisuusmaailmassa.
Sanon aina, että ilman kirjoja minulla ei olisi mitään, eikä se ole kovinkaan paljon liioittelua. Olen surullinen, jos lukemisen vähenemisen myötä vastaavia mahdollisuuksia katoaa tulevaisuuden lukijoilta, tekijöiltä. Moni hämmentyy, ehkä vähän loukkaantuukin, kun kuvaan omia kokemuksiani "hienoissa" paikoissa. Se tosiaan on vain minun kokemukseni, ei perustu välttämättä lainkaan vallitsevaan totuuteen.
Palatakseni tärkeimpään eli lukemiseen, tässä onkin se tuhannen taalan kysymys: kuinka heidät, jotka eivät koe omistajuutta, saadaan myös mukaan? Kuinka varmistetaan, että kirjallisuus ja sivistys kuuluu kaikille?
Taas ollaan kuunneltu samaa puhetta (minä olin yleisössä edempänä vasemmalla), ja Riie Heikkilän pointteja olin kuullut jo aiemmin jossain muussa kirjatapahtumassa.
VastaaPoistaAjatus marginaaleihin kirjoittamisesta tuntuu kyllä kuohuttavalta, siihen en ehkä mene mutta jos ne someen kirjoittelut ajaa kuitenkin vähän samaa. Ja muuten toki kirjan "omistamisesta" monissa merkityksissä on tärkeä ajatus (ja limittyy just edellisen postauksesi aiheeseen). Joskus on hyvinkin antoisaa lukea joku kirja "väärin", sellaisesta näkökulmasta ja sellaisella tavalla jota ei tekijä, julkaisija tai perinteisempi kulttuurikeskustelu ehkä odottaisi mutta jonka juuri minä voin omasta näkökulmastani tuoda, ja aika harva kirja siitä menee rikki.
Minulle tuli mieleen myös Joanna Russin kritiikki ajatuksesta, että Brontën sisaruksilla ei olisi ollut elämänkokemuksia, kun elivät varsin eristäytynyttä elämää syrjäisessä maalaispappilassa: tämä on mitätöintiä, tällainenkin elämä tuottaa omanlaisensa elämänkokemukset ja sellaista ymmärrystä joita nimenomaan ei voisi saavuttaa toisenlaisissa olosuhteissa ja joka on vaikuttanut siihen että Brontëjen kirjat ovat sellaisia kuin ovat.
Toisaalta, näin etäältä katsottuna nykyisessä nuorisossa vaikuttaa olevan paljon hyvää, mutta samalla en ole edes ainoa ysäri-nuori, joka esittäisi huolensa normatiivisuuden tiukentumisesta ja liian voimakkaasta "cringen" pelosta, tämä kun on kulttuurisesti rampauttavaa. Cringe on vihollinen, joka nimenomaan estää tuon omistajuuden, oma osa kirjallisuudesta ja sivistyksestä pitää temmata itselleen. Mutta eipä tuota nimenomaan voi tehdä muiden puolesta, jos nyt sitten edes esimerkkinä yrittäisi olla, vaikka kuinka olisi cringe.