keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Antti Rönkä ja Petri Tamminen: Silloin tällöin onnellinen


Luin viime vuonna monta hienoa kirjaa. Sekä Petri Tammisen Musta vyö että Antti Röngän Jalat ilmassa tekivät vaikutuksen ja minusta tuli kertaheitolla molempien kirjailijoiden, isän ja pojan, fani. Molempien ilmaisu on tavallaan yksinkertaista ja vaivatonta, mutta silti poikkeuksellisen vahvaa ja sisältörikasta. Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka osaavat tiivistää ja muutamalla sanalla kuvata kokonaisia maailmoja. Itse kun kuulun lähes asiassa kuin asiassa siihen koulukuntaan, että enemmän on enemmän.

Heti kun kuulin, että tammikuussa 2020 julkaistaan kirja Silloin tällöin onnellinen, joka koostuu näiden kahden kirjailijan toisilleen kirjoittamista kirjeistä, totta kai kiinnostuin. En tiedä ovatko tällaiset kirjailijoiden kirjeromaanit nyt joku juttu, sellaisen julkaisivat viime vuonna myös Westö ja Itkonen ja kuuluisin aika tuore esimerkki taitaa olla Austerin ja Coetzeen versio. Tottahan tällainen formaatti on kiinnostava, etenkin jos kirjailijat ovat sellaisia, joita fanittaa muutenkin. Silloin tällöin onnellisessa käsiteltiinkin paljon kirjailijuutta, kirjeiden kirjoitushetkellä poika Antti viimeistelee esikoisromaaninsa käsikirjoitusta ja toki kirjoittamisen problematiikkaa, ihanuutta ja kamaluuttaa käsittelee myös isä Petri.

Syy siihen, miksi ihan erityisesti rakastuin tähän kirjaan on kuitenkin sen avoimuus, rehellisyys ja herkkyys. Luin kirjan heti tammikuun alkupäivinä BookBeatista, mutta se kolahti niin paljon, että laitoin sen saman tien varaukseen kirjastosta ja ahmin sen nyt siis jo toistamiseen. Enpä ole tainnut koskaan ennen tehdä näin, lukea samaa kirjaa kaksi kertaa putkeen. Tammikuu on tyypillisesti vaikea kuukausi minulle ja sitä se on ollut nytkin. Kun on päiviä, kun kaikki, myös tai oikeastaan etenkin minä itse, tuntuu turhalta, kyseenalaiselta, poikkeuksellisen rumalta ja ihan tavattoman tyhmältä, on jotenkin hirvittävän lohduttavaa uppoutua kahden herkän sielun kirjeenvaihtoon ja todeta, että vaikeaa se on muillakin, niin vaikeaa että se on oikeasti melkoisen huvittavaa.

Kirjailijat kirjoittavat paljon häpeästä ja pelosta, niin paljon että he jo itsekin pohtivat, pitäisikö välillä kirjoittaa jostakin muusta. Jatkuva häpeä yhdistää sukupolvia ja Antti kertoo pariinkin otteeseen, miten hän on aina kokenut, että he ovat jotenkin huonompia, kun isä tuntuu vaikkapa asioita hoitaessaan aina jotenkin häpeävän olemassaoloaan ja olevan varuillaan kaiken suhteen:

"Muistan kuinka lapsena kuljin mukanasi hoitamassa asioita ja ajattelin, että me olemme varmaan huonompia kuin muut ihmiset, koska näköjään meidän pitää varoa kaikkea. Kotona makasit sohvalla ja huudahtelit häpeänhuutojasi. Minuun valettiin tunne, että maailma on vaarallinen paikka, jossa kuuluukin hävetä ja pelätä."

Apua, miten tuttua. Kaikesta häpeilystä ja synkistelystä huolimatta kirja on myös hauska. Molemmilla on mahtava omanlaisensa itseironinen suhtautuminen. Itseironiaa on tosin helppo harjoittaa paperilla, itselleen nauraminen ja salliva asenne on paljon vaikeampaa jalkauttaa tosielämään. Ehkä kuitenkin niin kauan menee hyvin, kun edes teoriassa osaa nauraa omalle synkistelylleen, mielen tempoilulle, kaiken murehtimiselle ja märehtimiselle.

Esimerkkinä minuun iskeneestä huumorista Antti kirjoittaa isälleen listan niistä asioista, joista hän ei keksi pelättävää. Listalla on mm. mustikat, Asterix, tanskalaisuus ja vaniljakastike. Seuraavassa kirjeessä Petri toteaa, että hänen on pakko ihmetellä, miten poika ei keksi mustikoista pelättävää, sillä: "Mustikassa asuva loinen on Ruotsista jo löytynyt. Siis tämä tämmöinen pieneliö, joka syö sinulta sisäelimet, kun se pääsee mustikan mukana vatsaasi."

Nautin kovasti myös kohdasta, jossa Antti kertoo, miten hän kustannussopimuksesta (siis oikeasta lottovoitosta!) huolimatta jatkuvasti pelkää, että Gummeruksella hänen työtään pidetään ihan huonona. Muista kirjoista pidetään paljon enemmän ja hän on epäonnistunut eikä kelpaa, vaikka kaiken järjen mukaan hän on saavuttanut juuri sen, mistä on haaveillutkin ja hänen pitäisi nyt olla onnellinen. Siihen isä kommentoi: "Okei. No niin. Kuvitellaan että Niina ja kaikki sen kollegat mukaan lukien Gummeruksen talonmies on niin kauhuissaan sun kässärin surkeudesta että ne kuolaa kaikki nyt valkoista vaahtoa molemmista suupielistä. Mitä sun pitäisi siinä tapauksessa tehdä? Minusta sinun pitäisi siinäkin tapauksessa keskittyä niihin ajatuksiin joita Niinalla on ja jatkaa töitä." Hahaa, minusta tuntuu, että olen käynyt ystävieni kanssa vähän vastaavan keskustelun enemmän kuin kerran. Ja miten tavattoman lohduttavaa, että kun itse miettii usein, että kukaan muu ei ole näin tyhmä, että  kehittäisi ongelmia sinnekin, missä niitä ei todellakaan ole, niin sitten saa lukea ihan vastaavaa "tyhmyyttä" kirjan sivuilta.

On ihailtavaa, miten herkkiä, yksityisiä ja rankkoja kokemuksia kirjalijat kirjeissään avaavat. Minulla ei ole mitään kokemusta isä-poikasuhteista, mutta kirjeiden myötä koin aavistuksen siitä, millaisia ristiriitoja, haasteita mutta toisaalta myös onnea suhteeseen voi liittyä. Isän ja Antin suhde ei ehkä ole kaikkein helpoin, mutta kirjeistä välittyy tunne, että he luottavat toisiinsa ja ymmärtävät toisiaan. Kirjailijat keskustelevat häpeän ja pelkojen lisäksi paljon muustakin, vaikkapa toisista kirjailijoista, kirjoittamiseen liittyvistä ongelmista, kirjoittamisen motivaatiosta, yhteisestä menneisyydestään. Isä antaa Antille jatkuvasti isällisiä neuvoja, mutta myös Antti pääsee kirjeissään vauhtiin:

"Milloin olet viimeksi lukenut kokonaisen kirjan? Raijaat nykyisin kirjastosta hillittömiä pinoja, luet kymmenen sivua per nide ja unohdat senkin vähän ennen eräpäivämuistutusta. Lainaa ensi kerralla vain yksi kirja. Ja lue se alusta loppuun. Lue mahdollisimman erilaisia kirjoja, sellaisiakin, joita epäilet. Sanot, ettei sinulla ole aikaa. Mutta sitten kuitenkin selaat netin vaihtoautoja tai makaat lattialla ja mietit, että pitäiskö keittää kaffet."
 
Mielenkiintoisen lisän kirjeisiin toi se, kun niissä käsiteltiin ohimennen myös sosiaalista (kirja)mediaa ja kirjablogeja. Leena Lumin blogi mainittiin ihan nimeltäkin! Tamminen ainakin väittää pysyvänsä kaukana sosiaalisesta mediasta, mutta mikäli Rönkä isänsä neuvoista huolimatta etsii arvosteluja kirjastaan ja sattuu lukemaan tämän tekstin, haluan todeta: Kiitos! Kiitos tästä kirjasta, sen rohkeudesta, avoimuudesta ja kaikesta huolimatta valoisasta asenteesta ja hauskuudesta. Sen perusteella, miten kirja on vastaanotettu tässä sosiaalisen median kirjakuplassa on selvää, että minä en ole ainoa, jolle nämä kirjeiden sanat ja se miten niihin voi samaistua, ovat tärkeitä. Kirja oli täydellinen lukukokemus ankaran synkkään tammikuuhun, humaani, ymmärtäväinen ja lämmin. Jospa tosiaan ihan aina ei tarvitsisi murehtia ihan kaikkea ja olisi silloin tällöin onnellinen.

torstai 16. tammikuuta 2020

Suvi Vaarla: Westend


Tiedä sitten, onko se merkki itserakkaudesta tai mielen tylsyydestä, mutta niin se vain on: etsin itseäni romaanien sivuilta. Vaikuttavimmat lukukokemukseni ovat lähes poikkeuksetta niitä, joihin olen voinut samaistua jollakin voimakkaalla, henkilökohtaisella tavalla. Ehkä se on inhimillistä. Etsimmehän toisista ihmisistäkin jotakin itsemme kaltaista, jotakin yhteyttä. Ymmärryksen tunne, se että voi tuntea, että joku muukin tuntee samoin, ajattelee samalla tavalla ja on myös kokenut näin, on jotenkin lohduttavaa.

Luin Suvi Vaarlan Westendin jo viime vuonna BookBeatista. Halusin kuitenkin palata siihen fyysisenä kirjana ja odotin sitä kirjastosta pitkään. Siksi kirjoitan siitä vasta nyt, pari kuukautta tuon ensimmäisen lukukokemuksen jälkeen. Westend oli samaistuttava ja samaistuttavuudessaan vaikuttava. Vaarla on kertonut, että romaani on fiktiivinen, mutta kertoo oikeista asioista. Sen tarina kulkee 1980-luvun puolivälistä nykypäivään, poukkoilee ajasta toiseen kertojansa Elinan kuljettamana. Tarinan keskiössä on raha, se miten rahaa on tai etenkin kun sitä ei ole. Se kertoo lamasta, siitä 80-luvulta kasvatetusta nousukauden kuplasta, joka äkisti 90-luvulla puhkesi ja pudotti kyydistään tuhansia onnettomia, murtuneita ihmisiä.

Minä olen tarinan Elinaa nuorempi, minun ensimmäiset, sumeat ja epävarmat muistoni ovat aivan 90-luvun alusta. Sen kuitenkin muistan, että lamasta puhuttiin koko ajan, sanaa toisteltiin televisiossa, siitä laulettiin radiossa (vaikka taisinkin luulla, että Rekkamiehessä Helsingin herrat nyyhkivät lavan alla), se oli läsnä kaikkialla. Koulutien alussa mainittiin, että laman vuoksi on nämä säästöt, opettajat olivat pakkolomalla, pyyhekumeja puolitettiin. Lapset ymmärtävät paljon ja imevät yllättävänkin hyvin kaiken tiedon sisäänsä. Monesti he myös kantavat muistikuviaan aikuisuuteen asti. Me lama-ajan lapset emme ole eläneet ikinä nousukautta ja kun olimme sen ikäisiä, että työelämään siirtyminen oli ajankohtaista, iski jälleen kova taantuma. Moni meistä on oppinut pelkäämään lainan ottamista, moni kantaa sisällään vanhempiensa traumoja jättikoroista ja omaan niskaan kaatuneista veloista, jotka oli kuplassa mennyt takaamaan kaverilleen.

Westend käsittelee kaikkea tätä sekä lama-ajan lapsen että omaa elämäänsä aloittelevan nuoren näkökulmasta. Ja tosiaan, minä samaistuin. Westendin tarinan synkkyys ei onneksi ole minulle tuttua samassa mittakaavassa, mutta ilmapiirin tunnistin välittömästi. Elinan rakennusalalla toimiva yrittäjäisä on perustamassa mökkikylää Lappiin. Häntä ylistetään rohkeana bisnesmiehenä, taitavana yrittäjänä, joka tekee järkeviä ratkaisuja aikana, jolloin rahaa saa pankista kuka vain ja maailma on avoin. Yrityksen neonvaloin koristellut kirjaimet nostetaan korkealle espoolaisen kerrostalon seinälle, edessä on loistava tulevaisuus ja asuntokin on hyvä vaihtaa isompaan, sillä kyllähän talo on aina järkevä sijoitus. Mukaan bisnekseen houkutellaan myös tuttavaperheen isä. Elina ja perheen tyttö ovat parhaat ystävät, erottamattomat.

Kaikki, myös ja etenkin ihmissuhteet, muuttuu yhtäkkiä. Taitava bisnesmies olikin vain suuruudenhullu, raha katkaisee ihmissuhteet ja kenties on parempi, etteivät tytötkään enää tapaa toisiaan. Neonkirjaimet lasketaan alas ja syöksykierre on valmis. Ihmiskunta on sotkenut itsensä niin syvälle maailmaan, jossa raha ratkaisee, että kun sen suhteen asiat menevät pieleen, on kaikki pielessä, vaikka "raha onkin vain rahaa." Itsemurhien määrä laman pahimpina vuosina oli hirvittävä. Onnettomia perheitä, katkenneita ihmissuhteita ja pirstaloituneita haaveita oli kaikkialla. Oikeastaan kaikki tuo oli vähän kuin sisällissotaa, rahan aiheuttamaa valtavaa jännitettä, joka muutti kaiken. Jo pienet lapset ymmärsivät, ketkä olivat nyt niitä, joita kuului välttää, ne joiden velat jäivät maksettavaksi muille, ne jotka vetivät kurjuuteen mukaan muutkin. Kaikki oli valtava vyyhti suurta häpeää sekä omasta että muiden puolesta, ratkaisemattomia kiistoja, pahaa oloa. Kuten sodankin vaikutus, niin myös tuon kaiken vaikutus tulee näkymään vielä pitkään.

Westend oli kaikessa lohduttomuudessaan, joka oli selvää jo sen alkusivuilta asti, myös hurjan kaunis. Sen kieli oli kuulasta ja vaivatonta, kerronta toteavaa mutta vahvaa. Kuuluin tietysti kohderyhmään, minun oli helppo samaistua Elinan tarinaan, mutta luulen useimpien lukijoiden löytävän Westendin sivuilta jotakin tuttua. Mietin myös, miten paljon lopulta noista vuosista opittiin. Toivottavasti ainakin jotakin. Westend oli hyvä muistutus siitä, että kaikki tuo tapahtui vasta ihan äskettäin ja kaikki tuo vaikuttaa meihin edelleen. Tätä kirjaa ei ehkä olisi voinut kirjoittaa yhtään aiemmin, ajan kuluminen on ehkä vähän tuonut asiaan selkeyttä, silottanut pahimpia ryppyjä ja auttanut unohtamaan, mutta ei kuitenkaan liiaksi.

maanantai 6. tammikuuta 2020

Juha Kauppinen: Monimuotoisuus


Niin vain katosi yli kahden viikon joululoma. Alkaessaan se tuntui ihanan pitkältä ja nyt loppumetreillä hämmästyttää, miten äkkiä se kuluikaan. Toisaalta on mukava palata arkeen ja työhön. Suhteellisen aivoton löhöily vaatii vastapainokseen jotakin haastavampaa. Ihanaa on se, että tammikuukin on päässyt jo hyvään vauhtiin ja kevään saapumista ei voi mikään estää. Valtavan mielenkiintoisia juttuja on luvassa vuonna 2020!

Ennen arkeen palaamista palaan kuitenkin hetkeksi joulun pyhiin ja yhteen joululahjakirjaani, Juha Kauppisen Monimuotoisuus-teokseen. Tätä kirjaa minulle suositteli alun perin työkaverini, jonka kanssa olen pitkin viime vuotta pähkäillyt ihmisen toiminnan yhteensovittamista luontoon siten, että luonto jäisi altavastaajaksi mahdollisimman vähän. Vuonna 2019 julkaistu Monimuotoisuus on tärkeä kirja, jonka toivoisin päätyvän mahdollisimman monen suomalaisen luettavaksi ja tietysti etenkin päättäjien ja niiden, joilla on mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Olen iloinen että pyysin ja sain tämän kirjan joululahjaksi, sen on hyvä olla omassa hyllyssä muistuttamassa asiasta.

Suomessa on tehty jo pitkään pitkäjänteistä työtä eliölajien luokituksessa ja niiden elinvoimaisuuden seurannassa. Tutkimus osoittaa, että monet, pelottavan monet, lajit ovat hyvin lyhyessä ajassa vaarantuneet tai pahimmassa tapauksessa jopa kadonneet kokonaan. Luonnon monimuotoisuus on toki itseisarvo myös sellaisenaan, mutta sillä on paljon kauaskantoisempia seurauksia, kuin voisimme nopeasti ajatella: populaatiot ovat riippuvaisia toisistaan ja jos jokin laji voi huonosti, siitä on seurauksia myös muihin lajeihin. Tunnetuin esimerkki taitaa olla huolestuttava pölyttäjien väheneminen ja se, miten se tulee vaikuttamaan ihmisen ravinnonsaantiin.

Kauppinen tarkastelee seitsemän lajiesimerkin (kultasirkku, kuukkeli, ruusuruohomaamehiläinen, isonuijasammal, taimen, jääleinikki, sinisiivet) kautta monimuotoisuutta, sen heikkenemiseen vaikuttavia tekijöitä ja myös sitä, mitä monimuotoisuuden katoamisen pysäyttämiseksi voisi olla tehtävissä. Ääneen pääsevät monet asiantuntijat ja näkökulma on tieteellinen, mutta kirja on pureksittu sopivan kansantajuiseksi ja viihdyttäväksi. Kirjallisuusluettelo on kattava, jäin vain kaipaamaan valokuvia, nyt siirryin vähän väliä googlaamaan lisätietoa.

Ihminen on tehnyt luonnolle paljon hallaa osin tietoisesti mutta paljon myös tietämättömyyttään. Nyt kun tietoa on, sitä olisi osattava soveltaa. Tunsin piston omassa sydämessäni, olenko omilla päätöksilläni edistänyt luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä, olisiko soranottoalueet syytä jättää hiekkapintaisiksi, vaikka se pohjaveden kannalta onkin huono vaihtoehto. Kumpi on tärkeämpää, hyvälaatuinen pohjavesi (sehän on tärkeää nimenomaan ihmiselle) vai monimuotoisten elinpaikkojen mahdollistaminen? Toivon että tulevaisuudessa lainsäädäntö ja ohjeistukset kehittyvät niin, että monimuotoisuus huomioidaan paremmin. Ei vain hyvältä näytä, kirjassakin moneen kertaan todettiin, miten valtionhallinnon määrärahoja aina vain supistetaan, sen olen huomannut ihan omakohtaisestikin.

On hurjaa, että esimerkiksi hömötiainen, lapsuudessani ihan yleinen lintulautavieras, on nykyisin erittäin uhanalainen. Samoin tuntuu käsittämättömältä, että Suomessa on ollut suuri määrä luononvaraisia lohia ja taimenia, jotka on tapettu lähes sukupuuttoon ojituksilla, jokien patoamisella ja ryöstöpyynnillä ja nykyisin suomalaisten syömästä kalasta 80 prosenttia tuodaan ulkomailta. Tällaisista esimerkeistä huolimatta kirjan sävy ei ole syyllistävä ja painostava, enemmänkin rakentava ja keinoja etsivä. Syy siihen, miksi luonto on altavastaaja, on kuitenkin selvä:

"Juuri näin luonon monimuotoisuus hupenee Suomessa ja kaikkialla maailmassa: koska se on ensisijainen arvo vain ani harvan ihmisen mielessä. Luonto on reunahuomautus, joka unohtuu."

Kun hiljainen on poistumassa keskuudestamme, sitä huomaa tuskin kukaan. Siksi tämä tietokirja on hurjan tärkeä, se pitää ääntä hiljaisten puolesta. Toivoisinkin että mahdollisimman moni lukisi sen. 
Vuoden 2020 Helmet-haasteessa vedän yli kohdan 20, luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja.

tiistai 31. joulukuuta 2019

Lukuvuosi 2019 paketissa

Vuoden viimeinen päivä ja perinteinen katsaus kuluneeseen lukuvuoteen on (taas) täällä. 2019 oli sekä elämäni ihanin että hurjan rankka. Paljon tapahtui, mutta lopulta lähes kaikki tapahtumat olivat positiivisia, joka on ihan mukavaa vaihtelua elämään, joka on toisinaan murjonut kovastikin. Tavoitteenani oli lukea sata kirjaa, luin yhdeksänkymmentä. Se on ihan hullun paljon sekin, etenkin kun ottaa huomioon millainen tämä vuosi on ollut. Listaprojektit eivät edenneet niin kuin ehkä olisin toivonut, mutta etenivätpä kuitenkin. En ehkä osaa olla jatkossakaan asettamatta itselleni lukutavotteita, joku viehätys siinä harrastuksen tavoitteellistamisessa on. Ensi vuodesta tulee varmasti ihan yhtä hullu tai jopa hullumpi kuin kuluneesta vuodesta, joten en osaa yhtään sanoa, miten käy lukuharrastuksen. Se selvinnee sitten myöhemmin. Tässä siis kooste kuluneesta vuodesta ja sen kirjoista. En voi taas kuin ihmetellä, mihin aika oikein katosi. Tammikuusta tuntuu olevan vain pari sekuntia.

Tammikuu

Oho, luinpa näemmä paljon. Vuosi alkoi sairaslomalla. Tammikuun vielä ajattelin, että työt aiemmassa työpaikassani jatkuvat, kunhan siellä saadaan asiat järjestykseen ja olen työkykyinen. Tammikuussa oli hienoja ilmoja, lenkkeilin paljon, ihmettelin uutta terveyttäni ja paranin hurjaa vauhtia.


1) Kazuo Ishiguro: Menneen maailman maalari
2) Jojo Moyes: Jos olisit tässä (äänikirja)
3) Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina (äänikirja)
4) Uwe Timm: The Invention of Curried Sausage
5) Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous (äänikirja)
6) Mari Ahokoivu: Oksi (sarjakuva)
7) Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä (äänikirja)
8) Pulkkis ja Vähäkylä: Muumeista miljoonabisnes
9) Clare Mackintosh: Minä näen sinut (äänikirja)
10) Roxane Gay: Bad Feminist (e-kirja)
11) Rainbow Rowell: Eleanor & Park
12) Charles Dickens: Suuria odotuksia

Helmikuu

Helmikuusta ei jäänyt mitään kovin erityistä mieleen. Talvi jatkui lumisena, minä luin ja lenkkeilin. Menin keikalle pitkästä aikaa, Korpiklaani oli hyvä. Kuun puolessa välissä sairasloma loppui ja työttömyys alkoi, se oli kova pala. Epävarmuus oli inhottavaa. Kävin paljon salilla, kun nostokielto oli päättynyt, se ja ystävät auttoivat pitämään järjissään. Koukutuin Instagramiin ja sen kirjayhteisöön.


13) Kelsey Miller: I'll be there for you (äänikirja)
14) Debbie Tung: Quiet girl in a noisy world (sarjakuva)
15) Pekka Kytömäki: Aattelu rulettaa: palindromirunoja (runokirja)
16) Sarah Crossan: Yksi (e-kirja)
17) Nina Hemmingsson: Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt (sarjakuva)
18) Lauri Lee: Siideriä Rosien kanssa
19) Helena Ruuska: Hugo Simberg, pirut ja enkelit

Maaliskuu

Maaliskuussa alkoi tapahtua rytinällä. Sain kuulla, että kaikesta yrityksestä huolimatta minua ei saanut palkata takaisin vanhaan työpaikkaan. Olin epätoivoinen, pari päivää. Olin hakenut vakituista virkaa muualta ja käynyt haastattelussa, en vain uskonut yhtään mahdollisuuksiini. Muutama päivä sen jälkeen, kun sain tietää, että töitä ei ole, minulle soitettiin tuolta uudesta paikasta ja sain tietää että minut oli yksimielisesti valittu paikkaan. Aloin melkein (!) uskoa kohtaloon ja siihen, että kaikki järjestyy parhaimmalla mahdollisella tavalla. Maaliskuun lopussa lomailin, kävin muun muassa Ateneumissa ihailemassa Hugo Simbergin töitä. Vietettiin läksiäisiä vanhojen työkavereiden kanssa. Haikeutta ja iloa ilmassa! Ihmettelin terveyttäni, juoksin ensimmäistä kertaa kuukausiin kympin, puoli vuotta ensimmäisen leikkauksen jälken. 


20) Holly Bourne: Katsokaa miten onnellinen olen (äänikirja)
21) The Dirt, Törkytehdas
22) Sarah Andersen, Elämänhallinta on illuusio (sarjakuva)
23) Paula Nivukoski, Nopeasti piirretyt pilvet
24) Alexandre Dumas: Monte Criston kreivi
25) Hannu Linkola: Du & jag Kent - Rakkaus kuin laulut joita kuulemme
26) Linda-Maria Roine, Venla Pystynen: Mercedes Bentso - Ei koira muttei mieskään (äänikirja)
27) Jojo Moyes: Ole niin kiltti, älä rakasta häntä

Huhtikuu

Huhtikuun alkupuolella aloitin työt ja lukutahti hiipui. Oli ihanaa olla pitkästä aikaa töissä! Pääsiäinen teki huhtikuun viimeisistä viikoista mukavan lyhyitä, pehmeä lasku. Kevät alkoi tehdä tuloaan rytinällä.


28) Minna Rytisalo: Rouva C.
29) Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muttuu (äänikirja)
30) Kankila ym.: Työstäkieltäytyjän käsikirja
31) Tara Westover: Opintiellä
32) Petri Silas: Alexi Laiho - Kitara, kaaos & kontrolli

Toukokuu

Toukokuussa oli yhtäkkiä ihan kesä. Töissä alkoi tapahtua, kun henkilö, jonka oli tarkoitus olla työparini, vaihtoi yllättäen työpaikkaa ja jätti minut aika tyhjän päälle, kahden ihmisen työtaakan alle. Hirvitti, mutta alusta asti oli selvää, että tämä on hyvä juttu. Ilmapiiri muuttui välittömästi ja aloin tosissani rakastaa työtäni. Tilanne oli niin haastava, etten voinut kuin nauraa ja yrittää parhaani. Työstressi oli paikoin kova, mutta se miten paljon töistäni pidin, piti vaakakupin plussan puolella koko vuoden, ainakin lähestulkoon koko ajan. Toukokuussa piipahdin myös Helsingissä ystävien (entisten työkaverien) kanssa katsomassa teatterissa Kissani Jugoslavian. (Tammikuussa koittaa samalla porukalla Medusan huone -matka, tästä alkaa tulla perinne!).


33) Enni Mustonen: Sotaleski (äänikirja)
34) Nieminen, Vehkoo: Vihan ja inhon internet (sarjakuva)
35) Emmi Valve: Gil gang bang bang (sarjakuva)
36) Revi Se (runokirja)
37) Suffragettien city (sarjakuva)
38) Rothfuss: Tuulen nimi
39) Ruth Ware: Nainen hytissä 10 (äänikirja)
40) Strömquist: Einsteinin vaimo (sarjakuva)

Kesäkuu

Kesäkuun huippuhetket olivat musiikkia: Slipknot Hyvinkään Rockfesteillä ja Helsingin Tuskassa mm. Anthrax, Slayer ja Behemoth, koko vuoden suurin musiikkirakkauteni. Kiirettä ilmeisesti piti, päätellen siitä miten vähän luin.


41) Aila Meriluoto: Vaarallista kokea
42) Minja Koskela: Ennen kaikkea feministi

Heinäkuu

Heinäkuussa lomailin (maailman fiksuin idea ottaa lomaa siitä huolimatta, että oikeita lomia ei ole vielä kertynyt, muuten en ehkä olisi säilynytkään järjissäni). Retkeilin paljon, juhlin 100-vuotiasta mummuani, kummityttöni ristiäisiä ja kävin kääntymässä Laukaalla John Smith Rock -festareilla. Lähinnä loma meni kuitenkin talon sokkelin tasoittamispuuhissa, ei olisi etukäteen uskonut, miten hidasta hommaa se on. Sää suosi lomailijaa, loppukuusta osallistuin pitkästä aikaa lukumaratonille.


43) Tove Jansson: Kuuntelija
44) Tommi Liimatta: Jeppis
45) Herman Koch: Naapuri (äänikirja)
46) Dostojevski: Idiootti
47) Coraline (sarjakuva)
48) Gustafsson: Korpisoturi

Elokuu

Elokuussa oli luvassa vielä yhdet festarit, Liedon Smugglerrok ystävien kanssa. Latasin akut loppuvuoden tarpeisiin Mokoman keikalla ja nappasin vielä biisilistankin. Elokuussa oli yhden ystävän polttarit, paljon salia ja paljon terassin öljyämistä. 


49) Sally Rooney: Keskusteluja ystävien kesken (äänikirja)
50) Lauri Ahtinen: Eropäiväkirja (sarjakuva)
51) Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä
52) L.M. Montgomery: Pieni runotyttö
53) Christiane F.: Huumeasema Zoo
54) Primo Levi: Tällainenko on ihminen
55) Rafael Donner: Ihminen on herkkä eläin

Syyskuu

Kesän viimeisenä päivänä sain öljyttyä terassin loppuun, sitten alkoivat syksyn sateet, jotka jatkuvat muuten vieläkin. Syyskuussa kävin entisten työkavereiden kanssa risteilyllä, juhlin häitä ja tein hullun lailla töitä.


56) Jean Untinen-Auel: Luolakarhun klaani
57) Jojo Moyes: Elä rohkeasti (äänikirja)
58) Petra Tanninen: Erityisen herkkää elämää (sarjakuva)
59) Juha Itkonen & Kjell Westö: 7+7 levottoman ajan kirjeitä (e-kirja)
60) Margaret Atwood: Nimeltään Grace

Lokakuu

Lokakuu jäi mieleen kaikkein kiireisimpänä työkuukautena, en ymmärrä missä välissä olen lukenut kaikki nämä kirjat! Luin myös todella vaikuttavia kirjoja, parhaiten jäi mieleen se, miten kovasti Antti Röngän Jalat ilmassa kolahti koulukiusauskuvauksen vuoksi. Lokakuu alkoi perinteisesti Turun kirjamessuilla, jossa kävin taas joka päivä. Loppukuusta suuntasin Helsingin kirjamessuille. Messuviikonlopusta jäi erityisen hyvin mieleen kohtaamiset Instagramista tuttujen ihmisten kanssa sekä perjantai-illan Bloodred Hourglassin ja Insomniumin keikka ystävän kanssa. Kiva viikonloppu, vaikka Helsingin messut ovatkin minulle liian isot ja uuvuttavat.


61) Artemis Kelosaari: Aaveiden Turku
62) Petri Tamminen: Musta vyö (e-kirja)
63) Hanna Gustavsson: Yölapsi (sarjakuva)
64) Kazuo Ishiguro: Surullinen pianisti
65) Anni Saastamoinen: Sirkka (äänikirja)
66) Antti Rönkä: Jalat ilmassa (e-kirja)
67) Lucinda Riley: Seitsemän sisarta (äänikirja)
68) Ulla Donner: Sontaa (sarjakuva)
69) Niilo Sevänen: Winter's Gate (äänikirja)
70) Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä, osa 1, Cobray (äänikirja)
71) Edouard Louis: Ei enää Eddy

Marraskuu

Marrakuussa olin aivan poikki, eikä tapahtunut oikeastaan juuri mitään, vaikka toisaalta tapahtui valtavasti.


72) Marko Hautala: Leväluhta
73) Televisio lapset (esseekokoelma)
74) Suvi Vaarla: Westend (e-kirja)
75) J.P. Ahonen: Perkeros (sarjakuva)
76) Edna O'Brien: Paheellinen elokuu

Joulukuu 

Joulukuussa otin spurtin Helmet-haasteen kanssa, se näkyy suurena kirjojen määränä. Kävin taas Helsingissä, Amon Amarthin ja Arch Enemyn keikalla. Lomailin koko loppukuun ja lomailuun on kuulunut kunnon kooma, ainakin kahdet päikkärit päivässä. Uuteen vuoteen toivon siirtyväni hiukan energisempänä. Odotan innolla mitä vuosi 2020 tuo tullessaan!


77) Ulla Donner: Spleenish (sarjakuva)
78) Irene Naakka: Hullu kuin äidiksi tullut (e-kirja)
79) Bea Uusma: Naparetki - Minun rakkaustarinani
80) Arttu Tuominen: Verivelka
81) Anna-Leena Härkönen: Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia (e-kirja)
82) J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi (äänikirja)
83) Anna-Leena Härkönen: Heikosti positiivinen (e-kirja)
84) Ari Folman: Anne Frank's Diary (sarjakuva)
85) Pajtim Statovci: Bolla
86) Anu Silfverberg: Äitikortti (e-kirja)
87) Silvia Hosseini: Pölyn ylistys (e-kirja)
88) Timo Parvela: Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen (e-kirja)
89) Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin (e-kirja)
90) Laura Kosonen: Suomi synnytti: kätilöiden kertomaa (e-kirja)


2020 luin siis 90 kirjaa, joista:
- 19 oli äänikirjaa
- 16 oli sarjakuvaa
- 2 oli runokirjaa
- 14 oli e-kirjaa.

Listoiltani luin kirjoja seuraavasti:
- 1001 listalta 10 kirjaa, tilanne nyt 256/1001
- Keskisuomalaisen listalta 2 kirjaa, tilanne nyt 90/100 (huomasin juuri, että Helkavirsiä puuttuu tästä vuosilistauksestani!)
- Suomalaiset suosikit -listalta en lukenut tänä vuonna yhtään kirjaa, tilanne edelleen 35/100.
- Kaikkien aikojen paras kirja -listalta luin yhden kirjan, tilanne siis nyt 93/142.

Tästä on hyvä jatkaa. Ihanaa uutta vuotta, nähdään taas 2020!

maanantai 30. joulukuuta 2019

Helmet-haasteen 2019 yhteenveto

Hahaa! Teen näin joka vuosi! Kun vuotta on jäljellä pari viikkoa totean, että niin vain jäi Helmet-haaste kesken, ei voi mitään, luovutan. Mutta sitten, kun vuoden viimeiset päivät alkavat olla käsillä, jotain napsahtaa päässä ja hullu suorittaja saa vallan. Luettujen kirjojen kaivelulla, haastekohtien järjestelyllä ja muutamalla (lyhyellä) täsmäkirjalla saan lopulta haasteen suoritettua ja päähäni jonkinasteisen, varsin kyseenalaisen, rauhan. Sen kuitenkin tunnustan, että nyt olen käyttänyt aiempaa enemmän mielikuvitusta joissakin noissa kohdissa, kuitenkin niin, että omatuntoni on riittävän puhdas. Olen myös blogannut näistä aika harvasta, mikä tietysti vähän harmittaa. Tänään julkaistaan kuitenkin uusi, vuoden 2020 Helmet-lukuhaaste, joten siirryn kohti uutta hulluutta. Vuoden päästä ollaan sitten taatusti taas samassa tilanteessa! (Kai sekin on eräänlainen taito, että osaa ottaa stressiä kaikista mukavimmistakin harrastuksista?)

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
: Aila Meriluoto, Vaarallista kokea

"Aila tuli ja sanoitti sen, mitä olin koko viikon ajatellut. Eräänä kauniina kesäpäivänä nimittäin mietin, että miten täydellistä on ja sitten mietin, että kohta tämäkin on ohi. Toisena päivänä havahduin siihen, että olen ihan kohta 40-vuotias ja vaikkei se mikään katastrofi olekaan, on silti niin paljon mitä haluaisin tehdä vielä kolmekymppisenä mutta en ehkä ehdi ja kohta tulee vanhuus ja kuolema. Täytin siis maaliskuussa 32... Minusta tuntuu että kannan sisälläni jatkuvasti jotakin suurta surumielisyyttä ihan syyttä, että se on perusluonteenpiirteeni, jota elämänkokemukseni ovat varmasti vahvistaneet. Että miksi ei voisi nauttia hetkestä, miksi pitää aina niin kärsiä? Ja jatkuvasti analysoida ja ajatella."


2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä: Lucinda Riley, Seitsemän sisarta (äänikirja)

3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue: Pekka Kytömäki, Aattelu rulettaa (runokirja)

4. Kirjailijan ainoa teos: Petra Tanninen, Erityisen herkkää elämää (sarjakuva)

5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi: Helena Ruuska, Hugo Simberg, Pirut ja enkelit

6. Rakkausromaani: Rainbow Rowell, Eleanor & Park

7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt: Paula Nivukoski, Nopeasti piirretyt pilvet

" Kaiken tämän tuttuudentunteen ja siitä aiheutuneen viehtymyksen lisäksi Nivukosken kieli hurmasi minut. Hän kirjoittaa tavattoman aistivoimaisesti. Tarina on täynnä tuoksuja, ääniä, kutittavia heiniä, jalan alla rahisevaa hiekkaa, karheaa kangasta, rystysten kirveleviä haavoja. Tämä kirja oli ihana, koskettava ja upea kaikin puolin, toivon sen päätyvän mahdollisimman monen luettavaksi. Suosittelen siis lämpimästi."


8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen: Alexandre Dumas, Monte Criston kreivi

9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja: Siiri Enoranta, Tuhatkuolevan kirous (äänikirja)

10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja: Roxane Gay, Bad feminist

11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa: Anu Silfverberg, Äitikortti

12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan: Clare Mackintosh: Minä näen sinut (äänikirja)

13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja: Timo Parvela, Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen

14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi: Hannu Linkola, Du & jag Kent

" Kirja on upea esimerkki siitä, miten joskus musiikki ei ole "vain musiikkia" vaan kasvaa elämää suuremmaksi, tai ehkä ennemminkin juuri elämänkokoiseksi, sen täyttäväksi. Kirja käsittelee tarkasti jokaisen Kentin vaiheen, levyn ja kappaleen ja keikat, joissa Linkola käy, mutta lopulta sen merkitys bändin historiikkina jää paljon vähäisemmäksi kuin sen muut kirjalliset ansiot. Teos on musiikinystävän rakkaudentunnustus, kuvaus siitä millaista on elää syvällä musiikissa, millaista on kun bändi kiemurtelee tiiviiksi osaksi elämää ja minuutta. Rakastin Linkolan tapaa nähdä musiikki ja miten hienosti hän on saanut puettua sanoiksi kaiken sen, jota olen usein ajatellut."


15. Kirjassa käsitellään jotain tabua: Nina Hemmingsson, Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt (sarjakuva)

16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla: Kazuo Ishiguro, Surullinen pianisti

" Kirja on vähän kuin labyrintti tai vaarallinen verkosto, jossa yksi suunta johtaakin jonnekin aivan muaalle kuin mihin luuli pääsevänsä. Ihan kuin usein unessa, ensikatsomalta täysin vieras hahmo muuttuukin rakkaaksi ihmiseksi tai entiseksi koulutoveriksi. Samoin huone tai maisema muutti jatkuvasti muotoaan, päähenkilö ja lukija löysivätkin itsensä aina uudesta absurdista tilanteesta. Mieleeni tuli Salvador Dalin maalaus Muiston pysyvyys, se taitaa olla kaikista maailman taideteoksista se, joka kuvaa kaikkein parhaiten sitä, millainen tunnelma voi unimaailmassa olla. Tämä kirja pääsi hyvin lähelle."


17. Kirjassa on kaksoset: Sarah Crossan, Yksi

18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Laurie Lee, Siideriä Rosien kanssa

19. Et pidä kirjan nimestä: Silvia Hosseini, Pölyn ylistys

20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria: Tara Westover, Opintiellä

"Minusta on aina ollut itsestäänselvää, että koululaitoksen osuus oppimisesta ei välttämättä ole kovin suuri. Jos ihmisellä on halu tietää lisää, tuo tiedonjano ajaa hänet kyllä oppimaan kaikkea, myös/etenkin kaikkea ihan muuta kuin mitä koulussa opetetaan. Tietenkin tuntuu hurjalta, että vaikkapa holokausti voi olla terminä täysin vieras ja kaikki ne historialliset tapahtumat, joista kotona onkin puhuttu, on opetettu väritettynä hyvin mielisairaalla tavalla. Jotenkin silti en jaksanut olla kauhean vaikuttunut Taran etenemisestä. Enemmän aloin miettiä sitä, miten tärkeää olisi kannustaa lahjakkaita lapsia. Jos ihmisellä ei ole uskallusta tai luonnetta pyrkiä parempaan, voi vaikka millaiset älyköt ja lahjakkuudet mennä hukkaan."


21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja: Mötley Crüe,  Törkytehdas

" Kirja on melko lailla alusta loppuun sekoilua ja sekoilulla kehuskelua. Silti sen lukeminen oli ihmeen koukuttavaa ja nautinnollistakin. Juuri mitään kirjallisia ansioita kirjalla ei kylläkään ollut ja oli virhe lukea se suomeksi, jäbät ynnä muut kirjassa usein toistuvat slangisanat eivät oikein suomeksi toimi. Hahmot olivat poikkeuksellisen epämiellyttäviä sikailijoita ja heille ei toivonut muuta kuin sitä, että he olisivat vähän ryhdistäytyneet. En kuitenkaan lainkaan ihmettele, miksi kirja on niin suosittu. Harvoin tällaista törkyä pääsee todistamaan ja ihmettelemään, miten tällaiset tyypit ovat onnistuneet luomaan niin suositun bändin ja tehneet sillä miljoonia."


22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja: Itkonen & Westö, 7+7

" Lopulta parasta oli kuitenkin juuri se ihan sama, jota rakastan molempien kirjailijoiden romaaneissakin: musiikki ja nostalgia. Molempia teemoja pyörittelevät kirjeissään niin Itkonen kuin Westökin. Itkonen toteaa: "Voiko muisto herättää haikeutta ennen kuin se edes on muisto" ja minä totean hätkähtäen ajatelleeni tätä viime aikoina jatkuvasti, miten poikkeuksellisen kauniit hetket (joita kohtaan nyt ihan jatkuvasti, koska elämä on ihanaa!) ovat surumielisiä ja nostalgisia jo valmiiksi."

23. Kirjan nimessä on jokin maa: Laura Kosonen, Suomi synnytti

24. Sokkona hyllystä valittu kirja: Laura Gustafsson, Korpisoturi

25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin: Clare Mackintosh, Annoin sinun mennä (äänikirja)

26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan: Pajtim Statovci, Bolla

27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja: Mari Ahokoivu, Oksi (sarjakuva)

28. Kirjan kannessa on kuu: Tove Jansson, Kuuntelija

" Mitä enemmän luen Tove Janssonin tuotantoa, sitä enemmän siitä pidän. Mielikuvan japanilaisten luomista tylsänkilteistä muumeista ei pitäisi estää lukemasta tätä Suomen taitavinta tarinankertojaa. Jansson on niin vahva tunnelmanluoja, että melkein tunsin iholleni kuivuneen nahkean suolakerroksen, meri tuli novelleissa lähelle ja niin tuli myös yksinäisyys ja se valtavan kiehtova ihmisen epätäydellisyys."
PS. Tein taivaankappalemäärityksen, on se kuu, ei suinkaan aurinko!


29. Kirjassa nähdään unia: Marcel Proust, Kadonnutta aikaa etsimässä, osa 1 Combray (äänikirja)

30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema: Hanna Gustavsson, Yölapsi (sarjakuva)

31. Kirjassa kuljetaan metrolla: Jojo Moyes, Jos olisit tässä

"Vaikka kirja on viihteellinen, oli sen sisältö kaikkea muuta kuin höttöä. Moyes on taitava luomaan hahmoja ja kuvaamaan näiden välisiä suhteita. Pidin siitä, miten hän käsitteli surua ja luopumisen tuskaa. Lou osallistui sururyhmään, jossa läheisensä menettäneet keskustelivat ajatuksistaan ja tuon ryhmän kuvaus oli kirjan parasta antia."


32. Kirjan nimessä on ammatti: Kazuo Ishiguro, Menneen maailman maalari

" Menneen maailman maalari oli nautinnollinen lukukokemus sen tunnelman, viipyilevän kerronnan ja kelluvan tunteen vuoksi. Tällainen kirjallisuus tekee hyvää sielulle ja taidankin jo pian jatkaa Ishiguron muiden kirjojen parissa."


33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan: Kjell Westö, Leijat Helsingin yllä

" Westön nerokkuus piilee siinä, että hän tekee rumasta kaunista ja arjesta taianomaista. Hän on mestari luomaan hahmoja, niin aitoja hahmoja että heitä on vaikea uskoa fiktiivisiksi. Vaikka monet heistä ovat ärsyttäviä, tyhmiä, itsekkäitä ja moraalittomia, heistä on kuitenkin pakko tavallaan pitää ja lukija ymmärtää heidän kauneutensa kaiken sen rumuuden alta. Kun Westön hahmo sanoo "Jos sulla on joku joka pystyy rakastaan sua semmosena ku sä oot, älä ikinä lemppaa sitä", se ei tunnu kliseiseltä vain jollakin tavalla riisutulta, puhtaalta totuudelta. Hahmojen vuorovaikutus toisiinsa on kuin kaunista tanssia, hienovaraista ja riipaisevaa. Tuo ihmissuhteiden verkko oli voimakkaasti läsnä Leijoissa ja siinä mielessä se ja Rikinkeltainen taivas tosiaan muistuttivatkin toisiaan paljon."


34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia: Television lapset (esseekokoelma)

35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä: Pulkkis ja Vähäkylä, Muumeista miljoonabisnes

" En ole ennen tullut ajatelleeksi, miten poikkeuksellinen muumien tarina on, myös bisneksen kannalta. Muumi lienee maailmalla tunnetuin suomalainen (tosin moni ei tiedä mistä muumit ovat peräisin). Melkein missä tahansa kahvipöydässä sitä käykin kahvittelemassa, pöytään nostetaan muumimukeja ja se on niin itsestään selvää, ettei sitä osaa edes hämmästellä. Kirja nosti esiin hienosti sen, miten muumit ovat upea menestystarina ja miten tuo pieni peikko on kasvanut mittaansa suuremmaksi ja liittynyt osaksi suomalaista yhteiskuntaa ja identiteettiä."


36. Kirjassa ollaan yksin: Debbie Tung, Quiet Girl in a Noisy World (sarjakuva)

" Kaikesta tästä pohdinnasta huolimatta sarjakuva oli siis kaikinpuolin ihana lukukokemus. Pehmeä piirrosjälki yhdistyi hienosti tarinan herkkyyteen ja mustavalkoinen maailma sopi kokonaisuuteen täydellisesti. Sarjakuva oli oikein ahmaistava, söpö, hauska ja tosiaan ajatuksia herättävä."


37. Pienkustantamon julkaisu: Artemis Kulosaari, Aaveiden Turku

38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja: Harry Potter ja viisasten kivi (äänikirja)

39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja: Anni Saastamoinen, Sirkka

40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia: Märta Tikkanen, Vuosisadan rakkaustarina

41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää: Margaret Atwood, Nimeltään Grace

" Tosiaan siis, Nimeltään Grace oli monitasoinen, taitava ja upea romaani. Atwood on taikuri. En ole ihan varma haluanko nyt nähdä kirjasta tehdyn tv-sarjan. Taidan ainakin pitää vähän taukoa ennen, antaa Gracen muotoutua rauhassa ajatuksissani tietynlaiseksi, antaa hänelle hänen ansaitsemansa levon."


42. Kirjailijan nimi viehättää sinua: Bea Uusma, Naparetki, minun rakkaustarinani

" Naparetki - Minun rakkaustarinani oli oikeasti kuin nojatuolimatka, sukellus Arktisen alueen karuun maailmaan, pakkautuville armottomille jäälautoille ja niiden väliin aukeaviin railoihin, joissa tuijottaa pohjaton meri, tuijottamaan jääkarhuja silmästä silmään. Se myös muistutti siitä, mitä olen ennenkin ajatellut: maailma tarvitsee intohimoisesti asioihin suhtautuvia ihmisiä. Vaikka oma asioista innostuminen joskus hävettää, on intoilu kuitenkin huomattavasti parempaa kuin täysi välinpitämättömyys. Minun oli hurjan helppo ymmärtää Uusman intohimoa, monet lukijat ovat pitäneet häntä hiukan ahdistavan pakkomielteisenäkin. Tämän kaltaisia tietokirjoja pitäisi olla paljon enemmän - vaikka asia olisi miten tylsä, on sillä potentiaalista muuttua kiinnostavaksi, jos asiaa käsittellään tällaisella leiskuvalla intohimolla, täydellisellä paneutumisella ja taidolla."


43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi: Charles Dickens, Suuria odotuksia

" Olen ennenkin todennut, että toiminta niin kirjoissa kuin leffoissakaan ei ole yhtään minun juttuni. Jotenkin kyllästyn, enkä jaksa keskittyä. Ehkä se oli ongelma tässäkin, en oikeastaan enää jaksanut välittää mitä Pipille tapahtuu. Samaan aikaan tapahtumia ja hahmoja oli paljon, mutta ilman jaarittelua kirjan olisi voinut tiivistää pariinsataan sivuun. Ilmeisesti tämä ei myöskään ole Dickensiä vahvimmillaan. Pitää ehkä antaa uusi mahdollisuus sille Kolealle talolle, jota olen yrittänyt lukea hyllystäni jo vuosikausia. Se kai on vähän vähemmän seikkailukirja."


44. Kirja kertoo Berliinistä: Christiane F, Huumeasema Zoo

"Ilmeisesti Huumeasema Zoo onkin niitä kirjoja, jotka pitäisi lukea teininä, jotta ne voisivat tosiaan tehdä vaikutuksen. En ihmettele, miksi Zoota on ilmeisesti luetettu myös kouluissa, kirjan hirveä maailma taitaa toimia aika hyvänä huumevalistuksena. (Tekisi muuten mieli kirjoittaa muutama sana ysärin huumevalistuksesta, joka näin jälkeen päin mietittynä oli vähintäänkin mielenkiintoista, mutta en nyt taida). Näin kolmekymppisenä en kokenut saavani kirjasta juuri mitään irti ja taidan jatkossakin jättää huumemaailmakuvaukset muiden luettaviksi ja keskittyä jännittämään miten kaikki tulee Breaking Badissa päättymään. En nimittäin muista yhtään!"


45. Kirjan nimessä on kieltosana: Édouard Louis, Ei enää Eddy

" Ei enää Eddy on järkyttävä, karu ja raadollinen. Teki välillä pahaa lukea sitä. Se oli kuitenkin tavattoman hienosti kirjoitettu, jotenkin kieli oli jatkuvasti valoisaa, vaikka tarina oli kamala. Louis luo hahmonsa eloon upealla tavalla, etenkin Eddyn vanhemmat ovat valtavan aitoja, surullisia mutta myös surkuhupaisia hahmoja. Ei enää Eddy on tärkeä kirja, joka havahduttaa lukijansa siihen, että tällaista voi tapahtua edelleen, tämä ei ole menneisyyttä vaan joillekin arkea. Se kuvaa sitä, miten kuvittelemme elävämme suvaitsevassa ja tasa-arvoisessa maailmassa, mutta totuus voi olla jotakin ihan muuta. Köyhyys lisää köyhyyttä ja sieltä voi olla vaikeaa nousta."


46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö: Siri Kolu, Kesän jälkeen kaikki on toisin

47. Kirjassa on alle 100 sivua: Niilo Sevänen, Winter's gate

48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä:
Uwe Timm, The Invention of Curried Sausage

" Lena Brücker on viehättävin romaanihenkilö, johon olen saanut pitkään aikaan tutustua. Hän on sokeutunut, mutta kutoo silti villapaitaa, jossa on valtavan monimutkaisia kuvioita, sinistä taivasta vasten nousevia puunrunkoja. Kakkua nauttiva ja villapaitaa neulova lähes yhdeksänkymmentävuotias mummeli vaikuttaa kiltiltä ja harmittomalta, mutta nopeasti käy ilmi, että (pitkä) tarina currywurstin takana on paljon hurjempi kuin voisi odottaa."


49. Vuonna 2019 julkaistu kirja: Petri Tamminen, Musta vyö

" Mielestäni kirja kuvasi kuolemaa hurjan aidolla tavalla: se ei keskittynyt niinkään siihen, miten surullista on, että isän elämä päättyi vaan siihen, miten kuolleen miehen poika selviää menetyksestään. Koska sitähän kuolema on, suremme itseämme, sitä mitä me olemme menettäneet. Kuolleen osa on helppo, elämään jääneen ei niinkään. Se on muuten mielenkiintoista: ihmisen kuolema näyttäytyy ulkopuoliselle hetkellisenä tapahtumana. Ihminen on ja sitten hän lakkaa olemasta ja lähipiiri kokee nopean menetyksen, joka shokin jälkeen lientyy suruksi ja surussa voi lohduttaa niillä turhanpäiväisillä lauseilla siitä, miten ensimmäinen vuosi on pahin."


50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Anne Frank's Diary (sarjakuva)

sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Bea Uusma: Naparetki - Minun rakkaustarinani


Apua, miten ihana kirja! Olinhan toki kuullut tästä Bea Uusman Naparetki-kirjasta paljon hyvää. Muutama vuosi sitten se tuntui olevan kirjablogien kehutuin ja rakastetuin kirja. Jotenkin vain ajattelin, että eipä se varmaan ole ihan minun juttuni, tietokirja 1800-luvun naparetkestä, onnettomasta Andrée-retkikunnasta, joka ei koskaan palannut tutkimusmatkaltaan. Kirjaa lukiessani kuitenkin oivalsin, että oikeastaan oli aika toissijaista se, mistä kirja kertoo. Kirja oli täydellinen kuvaus siitä, millaista on suhtautua asioihin intohimoisesti, jopa pakkomielteisesti ja miten mahtavaa on seurata sivusta tuollaista intohimoa, väkisin innostua hiukan itsekin asiasta, jonka ei alunperin uskonut kiinnostavan lainkaan.

Bea Uusma on ruotsalainen lääkäri, joka vähän sattumalta kiinnostui Andrée-retkikunnan tarinasta. Minäkin muistan kuulleeni siitä joskus, Amundsenien ja muiden sankaritarinoiden ohella on ohimennen mainittu retkueesta, joka yritti saavuttaa vetypallolla pohjoisnavan, mutta joka sai matkalla surmansa. Andréen, Strindbergin ja Frænkelin epäonniseen matkaan liittyy suuri mysteeri: heidän ruumiinsa löytyivät sattumalta vasta kymmeniä vuosia heidän menehtymisensä jälkeen ja kukaan ei vieläkään tiedä, mihin he kuolivat. Teorioita on toki esitetty paljon trikiinistä aina lyijymyrkytykseen asti.

Tiedän itsekin, että täydet mysteerit jäävät helposti kiehtomaan mieltä, muodostuvat jopa pakkomielteiksi. Kun jotakin ei voi täysin ymmärtää, mieli jää hirveän helposti askartelemaan pulman pariin ja tarjoaa lukemattomia mielikuvituksellisia ratkaisuja. Uusma on kuitenkin niin syvällä mysteerissä, että hän alkaa elää sille, hän matkustaa monta kertaa Huippuvuorille ja pyrkii aina uudelleen Valkosaarelle, paikkaan, josta retkikunta lopulta löytyi, paikkaan joka on lähes saavuttamaton. Uusma kaivaa arkistoja, tutkii museoiden aarteita, etsii johtolankoja, haastattelee tutkijoita ja jopa retkikuntaan kuuluneiden sukulaisia, kirjaimellisesti ei jätä yhtään kiveä - tai jäälohkaretta - kääntämättä.

Tämän intohimoisen paneutumisensa sivussa Uusma tulee innostaneeksi myös lukijan mysteeristä. Lisäksi lukija alkaa tuntea olevansa itsekin osa nuorten miesten raskasta matkaa. Ankara viima, märät kengät ja toivottoman raskas reki on helppo itsekin aistia. En muista lukeneeni koskaan aiemmin mitään vastaavaa. Kirja pohjautuu puhtaaseen tietoon, mutta onnistuu silti olemaan jotenkin tarinallinen ja tunnelmaltaan vahva kokonaisuus, jossa yhdistyy sekä 1800-luvun lopussa eläneiden tutkijamiesten rohkeus ja kunnianhimoinen tavoite, sekä nykyajan amatööritutkijan valtava intohimo ja pyrkimys ratkaista arvoitus, saada rauha sekä itselleen että mystisyyden verhon alla tarinoissa elävälle retkikunnalle. Kirja oli ihana myös fyysisenä esineenä, sen kuvitus on upea ja paperi tuntui hyvältä. Ja sen enempää paljastamatta, mielestäni Uusman tekemät johtopäätökset vaikuttivat järkeviltä, sen verran hyvin perustelluilta, että mysteeri ei jäänyt liikaa kummittelemaan mieleen, ainoastaan sopivasti.

Naparetki - Minun rakkaustarinani oli oikeasti kuin nojatuolimatka, sukellus Arktisen alueen karuun maailmaan, pakkautuville armottomille jäälautoille ja niiden väliin aukeaviin railoihin, joissa tuijottaa pohjaton meri, tuijottamaan jääkarhuja silmästä silmään. Se myös muistutti siitä, mitä olen ennenkin ajatellut: maailma tarvitsee intohimoisesti asioihin suhtautuvia ihmisiä. Vaikka oma asioista innostuminen joskus hävettää, on intoilu kuitenkin huomattavasti parempaa kuin täysi välinpitämättömyys. Minun oli hurjan helppo ymmärtää Uusman intohimoa, monet lukijat ovat pitäneet häntä hiukan ahdistavan pakkomielteisenäkin. Tämän kaltaisia tietokirjoja pitäisi olla paljon enemmän - vaikka asia olisi miten tylsä, on sillä potentiaalista muuttua kiinnostavaksi, jos asiaa käsittellään tällaisella leiskuvalla intohimolla, täydellisellä paneutumisella ja taidolla.

perjantai 15. marraskuuta 2019

Marko Hautala: Leväluhta


Luen todella vähän kauhua siihen nähden, että genre kyllä kiehtoo minua. En muuten katso juuri kauhuleffojakaan, vaikka periaatteessa ne kiinnostavat minua. Ongelma taitaa olla se, että kauhu on niin vaikea laji ja minä olen kriittinen kuluttaja. Kauhussa, ihan kuin kaikessa muussakin, minulle on aina tärkeintä tunnelma. Esimerkiksi Hohto on sekä kirjana että elokuvana mieleeni juuri siksi, että kauhuelementit eivät ole liian suoria, vaan ne ovat enemmänkin salakavalan pahaenteisiä, mielikuvituksen varaan jääviä (toki päästäänhän siinä lähestulkoon splatter-meininkiinkin, mutta noin yleisesti ottaen). Kirjallisuudessa kauhun luominen on ehkä vielä vaikeampaa kuin elokuvissa, joissa tunnelmaa voi luoda musiikilla ja muilla fyysisillä elementeillä.

Leväluhta kiinnosti minua sen vuoksi, että kaikki mystinen ja pahalta kalskahtava historia on aina ollut heikkouteni. Leväluhdalla en ole koskaan käynyt, mutta olen ajanut siitä ohitse lukuisia kertoja Pohjanmaa-vuosinani (nyt harmittaa, miksi en koskaan poikennut!). Leväluhdasta on tehty paljon arkeologista tutkimusta, mutta se on edelleen enemmän tai vähemmän mysteeri. Aiemman tiedon mukaan rautakaudella harrastettiin polttohautausta, joten hautaaminen veteen vaikuttaa omituiselta ja poikkeukselliselta. Poikkeuksellista on myös se, että läheltä ei ole löytynyt asuinpaikkaa. Luonnontieteilijänä toki uskon, että kaikelle on järkeenkäypä ja looginen selitys, mutta ajatusleikkinä on mukava lähteä mukaan villeihin teorioihin siitä, miksi nämä ihmiset (enimmäkseen naiset) on haudattu pieneen lampareeseen keskelle ei mitään. (Sen verran vielä jatkan, että olisipa mukava tietää, miten tarkkaan tutkimuksissa on käyty läpi se mahdollisuus, että maastokin alueella on voinut muuttua melkoisesti 1600 vuoden kuluessa, mutta en nyt lähde sen pidemmälle tälle polulle).

Leväluhdan alku oli valtavan lupaava ja toi mieleeni yhden kauhulempparini, Lars Von Trierin Riget-sairaalakauhusarjan (suomeksi Valtakunta). Pimeässä Pohjanmaan yössä sairaalaan alkaa tulla kummallisia puheluita, joissa vanha värisevä naisääni kertoo, että Aino on palannut. Ja että Meeri on palannut. Ja tämä pitää kertoa Lari Vallille. Hautala luo pelottavaa tunnelmaa yksinkertaisilla keinoilla ja kirjan alkupuolikin oli hyvin vahva, paikoin jopa kammottava. Valitettavasti tunnelma ei kuitenkaan kestänyt loppuun asti.

Leväluhdassa tarinaa seurataan pääosin kahden sisaruksen, Meerin ja Larin näkökulmasta. Heidän lapsuudenkotinsa sijaitsee kivenheiton päästä Leväluhdasta ja suvun historia kietoutuu lähteeseen vahvasti. Tarina kulkee menneisyydessä ja nykyisyydessä, muistojen monimutkaisissa labyrinteissä, totuuden ja mielikuvituksen rajamailla. Erityisen viehtynyt olin nuoresta Larista ja erityisesti hänen black metal -harrastuksestaan. Lari pukeutuu Burzum-huppariin, käy Vaasassa Enochian Crescentin keikalla ja Nummirokissa. Ja kun heti kirjan ensimmäisellä sivulla lainattiin Darkthronea, olin aika myyty.

Kaikki toimi todella hyvin kirjan puoliväliin asti. Tarinaa rakenneltiin eri hahmojen ja näiden historian kautta hienosti ja ratkaisua etsiviä lupaavia langanpäitä esiteltiin lukuisia. Jotenkin kuitenkin langanpäät vain siirtyivät kauemmaksi toisistaan, tarina levisi vähän joka suuntaan ja kaikki muuttui tarpeettoman oudoksi. Leväluhta olisi saanut jäädä mystisemmäksi, sen rakenteita jotenkin pengottiin ja seliteltiin liikaa. Lähteestä ylös nostettu muotoaan muuttava omituinen esine tai asia alkoi jotenkin kuvata koko tarinaa, kaikki muuttui liian omituiseksi ja sekavaksi. Kauhujännite katosi samalla kuin loogisuuskin. Temppelit ja Christianiat ja tuhopoltot, siitä olisi voinut poistaa useamman elementin ja jatkaa samaa hienovireisempää linjaa loppuun asti.

Toisaalta, kyllä kirjan loppuratkaisusta on hirveän moni tuntunut pitävänkin. Ehkä minä olin taas vaan turhan kriittinen. Selvästi haluaisin lukea enimmäkseen sellaista monille luultavasti tylsää tunnelmakauhua. Leväluhdassakin se perimmäisen toimivan kauhun elementti oli kuitenkin selkeä ja tuli paikoin hienosti esille ennen kuin levähti: oikea kauhu syntyy niistä piilotetuista synkkyyksistä, jotka piilevät ihmismielen syvimmissä kätköissä.