lauantai 13. elokuuta 2016

Kirja & mysteerigeokätkö: Musta kansio (Tapani Maskula)


Olen ennenkin kertonut olevani innokas geokätköilijä, mm. Poznanskin Vii5i-teoksen yhteydessä. Nyt nämä kaksi rakasta harrastustani geokätköily ja lukeminen kohtasivat ensimmäistä kertaa näin täydellisesti. Luin nimittäin kirjan, jotta voin käydä etsimässä geokätkön, nimittäin tämän mysteerikätkön.

Turun Kolerahautausmaa on minulle jo ennestään tuttu paikka siellä aiemmin olleen, nyt jo arkistoidun kätkön ansiosta. Tämän jutun ensimmäinen kuva on peräisin tuolta kätköilyretkeltä muutaman vuoden takaa. Paikka on vilkasliikenteisen tien varrella, jäänyt puristuksiin teollisuusalueen ja tien ja toisella puolella asuinalueen väliin. Moni ei ole tainnut edes huomata tuota pientä aidattua aluetta. Hautausmaat ovat kiehtovia paikkoja ja aivan erityistä kiehtovuutta tämä kyseinen hautausmaa sai nyt luettuani Maskulan kirjan.

Maskulahan on meille turkulaisille hyvin tuttu elokuvakriitikkona, jonka maku ei aina taida mennä ihan yksiin tavallisen tallaajan kanssa. Häneltä on julkaistu myös useampi kirja. Tätä kätkön aiheena olevaa Mustaa kansiota luonnehditaan takakannessa "dokumenttijännäriksi" ja sellainen se taisi ollakin. Kirja pohjautuu Valtiollisen poliisin Turun paikallisosaston Mustaan kansioon, pitkään salaisena olleeseen kokoelmaan vuosien 1938-1943 aikana kerättyjä kuulustelupöytäkirjoja, lehtileikkeitä ja muistiinpanoja, jotka kertovat tuon ajan hämäristä tapahtumista. Maskula on käynyt materiaalin läpi ja kirjoittanut sen sensuroimattomana romaanin muotoon. Minua lukijana kuitenkin jatkuvasti häiritsi se, etten voinut olla varma, mikä tapahtumista oli oikeasti totta ja mikä kirjailijan keksintöä. Mikään kirjallinen ilotulitus teos ei myöskään ollut, mutta sisältö olikin tärkein.

Olen kyllä ollut tietoinen siitä, että Turun(kin) historia on ollut vähintäänkin värikästä ja monenlaista on sattunut historian kulussa. Musta kansio esitteli kuitenkin sellaisen vakoojien vyyhdin, murhakierteen ja yliluonnollisia tapahtumia, että väkisinkin toinen kulmakarvani lähti epäilevään nousuun kirjaa lukiessani. Haluaisin niin nähdä alkuperäiset paperit! Joka tapauksessa kirja oli viihdyttävää lukemista jo pelkästään sen vuoksi, että se sijoittui tuttuihin paikkoihin. Ja osa kirjan henkilöistä oli tuttuja, muun muassa itse Auervaara haettiin Kakolasta mukaan vakoojasoppaan. Epäilykseni heräsi kyllä siinä vaiheessa, kun koitin googlata erinäisiä kirjan asioita ja tapahtumia, mutta en saanut osumia. Mene ja tiedä. Joka tapauksessa kolerahautausmaa on jännittävä paikka, olivat kirjan tapahtumat sitten totta vai ei.

Nyt kun koordinaatit ovat selvillä, pitäisi vielä käydä purkilla. Ja mistäs se purkki sitten löytyy? Sen voit selvittää vain lukemalla kirjan!

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Turkuun, henkiseen ja fyysiseen kotikaupunkiini. Siksipä Helmet-haasteessa vedän yli kohdan "Minun maisemani"

Kirjailija: Tapani Maskula
Kirja: Musta kansio, Turbator, 2012
Sivumäärä: 265
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★★

perjantai 12. elokuuta 2016

Jane Austen: Emma


Klassikkopostauksen yhteydessä jo paljastinkin, että kun Sota ja rauha ajoi karille, ajattelin korvata klassikon Austenin Emmalla. Vaan enpä ehtinyt lukemaan sitäkään ajoissa loppuun. Klassikkohaasteen mentyä ohi nautiskelin Emman loppuun kiireettä elokuun alkupäivinä. Teos oli vuoden 2016 täydellisin kesäkirja.

Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo on yksi lempikirjoistani ja sen vuoksi Austenia onkin aina ilo lukea. Onkin aika erikoista että minulla on vielä niin monta tämän kirjallisuuden kuningattaren teosta lukematta. Mutta hyvä niin, tietenkin! Emma oli melkoisesti tylsempi kuin Y&E, mutta silti todella viihdyttävä. Huumori ja romantiikka yhdistettynä ei taida voida mennä kovin pahasti vikaan.

Emman juoni taitaa olla maailman rakkausromaaneista niitä kuuluisimpia. Emma sotkeutuu muiden rakkauselämiin, leikkii amoria ja samaan aikaan itse on varma siitä, ettei koskaan mene naimisiin. Emma alkoi totta puhuen ärsyttää minua aika lailla itsetärkeydessään. Emma on olevinaan hyvä ystävä, joka toivoo vain parasta läheisilleen, mutta joka sotkeutuu aivan liikaa asioihin, jotka eivät kuulu hänelle ja aiheuttaa siinä sivussa paljon vahinkoa.

No, kuten arvata saattaa, loppu hyvin kaikki hyvin. Tarina saa onnellisen lopun, mutta kirja ei ole kuitenkaan liian höttöinen ollakseen imelä, vaan juuri sopiva. Ei siis uusi suosikkiaustenini, mutta valtavan mukava lukukokemus kuitenkin, Emman ajoittaisesta ärsyttävyydestä huolimatta. Ja tämäkin kirja täytti jo 200 vuotta, aika uskomatonta.

Kirjassa lähetettiin useampikin kirje, eli taas saan vedettyä kohdan yli Helmet-listalta.

Kirjailija: Jane Austen
Kirja: Emma (suom. Aune Brotherus)
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1815
Sivumäärä: 461
Mistä hankittu: Kirjaston poistokirja
Arvostelu: ★★★★

torstai 11. elokuuta 2016

Sōseki Natsume: Kokoro


Hei taas! Ajan juoksua ihmettelen jälleen, miten voi olla mahdollista, että elokuukin on jo pian puolessa välissä? Tänään tuli lähipiiristä surullisia uutisia ja se vetää mielen matalaksi. Ilma on ollut syksyinen, mutta nyt kun istun junassa kohti Turkua, alkoi aurinko paistaa. Elokuu on yleensä yksi lempikuukausistani, mutta tässä elokuussa on ollut poikkeuksellista surumielisyyttä. No, se kuuluu joskus elämään.

Olen taas jaksanut lukea enemmän. Ja nyt luin niin hienon kirjan, että haluan kertoa siitä heti teille. Monet tunnistavat varmasti monien japanilaiskirjailijoiden teoksissa olevan taianomaisen, surumielisen ja hienovaraisen tunnelman. Minä olen monesti ollut täysin myyty Murakamin ja Ishiguron mestariteosten äärellä. En ole jotenkin tajunnut edes ajatella, että jotakin vastaavaa löytyisi maailmasta lisääkin. (Tosin nyt tunnen itseni jotenkin kapeakatseiseksi, kun vertasin japanilaiskirjailijaa toisiin japanilaiskirjailijoihin).  Soseki Natsumen Kokoro lähti mukaani kirjastosta ihan sattumalta. Muistin, että se on listalla, mutta mitään muuta en siitä tiennyt. Ajattelin että luetaan nyt pois, mikälie.

Olin kuitenkin alusta asti lumoutunut! Tiedättehän sen tunteen, kun löytää sattumalta kirjan, joka sopii täydellisesti juuri siihen hetkeen, tunteeseen ja mielialaan? Kokoron tarina oli oikeastaan aika yksinkertainen: Nuori poika tutustuu vanhempaan mieheen ja alkaa viettää tämän kanssa aikaa. Poika huomaa, että miehellä on jokin salaisuus. Kaukana maaseudulla pojan isä on vakavasti sairas.

Minämuotoisen kertojan, pojan, kiinnostus miestä kohtaan tuntuu oudon pakkomielteiseltä. Poika kutsuu miestä senseiksi (suomennos "maisteri" on mielestäni vähän epäonnistunut, tosin sana "sensei" on tainnut tulla tutuksi vasta lähiaikoina populaarikulttuurin myötä), ihailee tätä ja haluaa viettää mahdollisimman paljon aikaa miehen kanssa. Kuitenkin mies on varautunut, joskus tylykin. Lukija väistämättä vertailee tilannetta sensein kanssa siihen, että pojan oma isä on kaukana kotona ja poika tietää, että isän terveydentila ei ole hyvä.

Kertoja vaihtuu teoksen puolivälissä, kun poika on kotonaan sairaan isänsä luona ja hän saa lopulta kaipaamansa kirjeen senseiltä. Kirje on pitkä vuodatus sensein taustoista ja salaisuudesta ja se kattaa kirjan jälkipuolen. Loppu kertoo pojalle ja lukijalle sen,  mitä senseille tapahtui, mutta isän kohtalo jätetään kylmästi avoimeksi. Samaan aikaan Kokorossa kuvataan myös aikuistumisprosessia, pojan mietteitä siitä, mitä valmistumisen jälkeen tulisi tehdä ja miten elämää tulisi elää.

Kokoro oli alusta loppuun hienovarainen ja kuitenkin tunnelmaltaan sähköisen latautunut. Vain todellinen mestari kykenee kirjoittamaan näin yksinkertaista, mutta täynnä tunnetta olevaa kieltä. Olin täysin mykistynyt viimeistään siinä vaiheessa, kun tajusin vasta kirjan luettuani, että se on jo yli sata vuotta vanha. Luin kirjan siinä uskossa, että se olisi kirjoitettu aikaisintaan 1950-luvulla. Hämmästyttävää. Jälkeen päin ajateltuna monet yksityiskohdat taisivat viitata vanhempaan aikaan, mutta nykyaikaisuus (vai ikiaikaisuus?) tuntui niin voimakkaasti läpi, etten kiinnittänyt niihin huomiota.

Toivoisin että useampi löytäisi näitä unohtuneita helmiä. Jälleen kerran huudan kolme hurraahuutoa listalleni. Millaisia kirjaelämyksiä se minulle toisinaan tuottaakaan! Jos haluat lukea jotakin kaunista mutta yksinkertaista, lue Kokoro.

Osallistun kirjalla Kurjen siivellä -lukuhaasteeseen
Helmet-lukuhaasteessa kuittaan kohdan aasialainen kirjailija.

Kirjailija: Sōseki Natsume
Luettu kirja: Kokoro (suom. Kai Nieminen, 1985)
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1914
Sivumäärä: 228
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★★★★

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Klassikkohaaste 3: Charlotte Brontë, Syrjästäkatsojan tarina



Kovasti alkuvuodesta vannoin kautta kiven ja kannon, että tähän klassikkohaasteen kolmanteen osaan taputtelen Sodan ja rauhan. Vaan enpä silloin puoli vuotta sitten arvannut, että elämä tulisi olemaan niin hektistä ja elämäntilanne sellainen, että lukemiseen keskittyminen on niin haastavaa. Sodan ja rauhan kanssa pääsin vähän yli 200 sivun paikkeille, kunnes tajusin, että jos tuntuu pakkopullalta, on parempi laittaa suunnitelmalle stoppi. Nyt aion lukea kirjaa pikku hiljaa eteen päin ja toivon, että tammikuussa haasteen nelososassa olen valmis siitä bloggaamaan. Siis toivon, en lupaa, vannomatta paras.

Sodasta ja rauhasta luovuttuani päätin vaihtaa johonkin helpompaan ja kirjaksi valikoitui Austenin Emma. No, tänään haastepäivänä klo 13 Emmaa on lukematta vielä melkein 200 sivua eli se siitä sitten. Ajattelin jo antaa koko haasteen olla, mutta sitten tajusin, että enhän ole vielä blogannut hiljattain lukemastani superklassikosta, Brontën Syrjästäkatsojan tarinasta! Eli tässä siis sitä ollaan.

Syrjästäkatsojan tarina kuuluu niihin kirjoihin, jotka tiedän lapsena lukeneeni, mutta en muista niistä mitään. Lainasinkin kirjan äitini kirjahyllystä, jossa se on ollut koko lapsuuteni ajan. Hetkittäin koin joitakin tuttuuden tunteita lukiessani, mutta juonesta ja henkiöistä en kyllä muistanut yhtään mitään. Synkeä tunnelma sen sijaan ei tullut yllätyksenä ja sekös minulle synkkyysfanille sopi loistavasti.

Lucy Snowe, opettajatar, saa paikan tyttökoulusta Villetten kaupungista. Lucy on luonteeltaan rauhallinen, ehdottoman järkevä ja itselleen tiukka, harras prostestantti. Tuo tiukkuus ja jatkuva kylmä analyyttisyys ja kaiken hauskan kieltäminen tuntui hieman turhauttavalta. Lucya teki mieli välillä ravistella ja huutaa, että nauti nyt vähän edes elämästä, tyttöhyvä. Ihminen voi ja saa kokea tunteita ilman, että niitä pitää aina itselleen perustella. Lucy on itselleen niin ankara luultavasti hänen jo nuorena kokemiensa traagisten tapahtumien vuoksi, joita ei sen tarkemmin teoksessa kuvata. Orpotyttö yrittää pärjätä kovassa maailmassa omillaan ja keinona on sielun kovettaminen.

Lucyn elämä ei  kuitenkaan ole pelkkää ankaruutta ja pariin otteeseen hän muodostaa romanttisiakin tunteita miestä kohtaan, toki hyvin perusteltuja. Ihastuttavaa kirjassa oli se, että rakkaustarina ei ollut siirappinen vaan hyvin kaukana siitä. Ihanan ja viisaan psykologinen ja jopa feministinen tutkielma rakkaudesta. Jopa loppuratkaisu oli jätetty avoimeksi siihen tapaan, että rakkauden pilvipuutarhat ja ällöromanttisuus jäivät hyvin kauas.

Syrjästäkatsojan tarina olikin jollakin tapaa hyvin moderni, älykäs ja monitasoinen teos. Todellinen klassikko, jonka lukeminen oli ehdottoman palkitsevaa. Kirja on kerronnaltaan ja tunnelmaltaan viipyilevä ja kuten Anna niin osuvasti kirjoittaa, siinä on "menneen maailman hitauden lumoa". Jälleen kerran tuli todettua, että klassikoiden lukeminen todellakin kannattaa!



Kirjailija: Charlotte Brontë
Luettu kirja: Syjrästäkatsojan tarina (suom. Tyyni Haapanen-Tallgren)
Alkuperäinen kirja: Villette (1853)
Sivumäärä: 496
Mistä hankittu: Äidin kirjahyllystä
Arvostelu: ★★★★

Klassikkohaaste 3, koonti

 
Niin taas kului puoli vuotta ja kirjabloggaajien klassikkohaasteen kolmas osa tuli päätökseensä tänään heinäkuun viimeisenä päivänä. On mahtavaa lukea muiden analyyseja tutuista klassikoista ja itse ainakin olen varsin innoissani tästä haasteen loppupäivästä. Klassikoiden lukeminen on usein palkitsevaa ja aina, no, vähintäänkin sivistävää.

Täällä ilmoittautumispostauksessa on pitkä lista etukäteen ilmoittautuneita bloggaajia ja sen kommenteista löytyy muita haasteeseen ilmoittautuneita tai kirjan vaihtaneita. Sieltä löytyy myös allekirjoittaneen vakaa aikomus lukea Sota ja rauha, mutta kuten myöhemmin vielä tänään tulen paljastamaan, aikomukseksihan se jäi.

Mutta hätä ei ole tämän näköinen, sillä haastehan saa jatkoa neljännessä osassa! Neljäs osa saa emännäkseen Yöpöydän kirjat -blogin Niinan ja haastepäivähän on sitten puolen vuoden päästä eli 31.1.2017.

Tämän postauksen kommentteihin saa nyt linkittää KLASSIKKOHAASTE 3 -bloggaukset. Sosiaalisessa mediassa selätettyjä klassikkoja voi rummuttaa vaikkapa tunnuksilla #klassikkohaaste ja #klassikkohaaste3

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Sata maailmanhistorian parasta bändiä, osa 2 (sijat 90. - 81.)

Musiikki on kaunista. Provinssi 2016, kuva on omani, ilotulitteet Nightwishin.

Kesäkuussa julkaisin  ensimmäisen osan juttusarjasta, jossa esittelen sata lempibändiäni. Nyt sen pidemmittä puheitta vuoroon pääsevät seuraavan kymmenen yhtyettä, tässä siis sijat 90. - 81. On tämä hauskaa touhua! Haastan kaikki muutkin mukaan musiikkisuosikkien esittelyyn.


90. Rancid

Kuva

Rancidilta en kuuntele kovin paljoa muita kappaleita kuin Time Bombia ja Ruby Sohoa. Joillekin bändeille riittää näemmä kaksi superhyvää hyvänmielenbiisiä. Keskellä talveakin tekee mieli lähteä tukka auki ja ilman sukkia ja kenkiä ulos jammailemaan.

Maa: Yhdysvallat
Vuodet: 1991-
Paras albumi: And Out Come the Wolves (1995)
Poiminta tuotannosta: Time Bomb

89. Robbie Williams

Kuva
Kappas, poppia kaiken raskaan keskellä! En ole ikinä kuunnellut Take That -bändiä, olen siihen vähän liian nuori. Sen sijaan altistuin lapsena soolouraa tekevään Robbie Williamsiin siinä määrin, että hänen musiikistaan on muodostunut tärkeä osa elämääni. Angels taitaa olla kautta aikojen eniten pianolla soittamani biisi (sori perhe!) ja Feelin musiikkivideo on syöpynyt ikuisiksi ajoiksi verkkokalvoilleni. Tykkään Robbien äänestä ja siitä, että hänen biiseissään on usein joku juju, joka aukeaa vasta muutaman kuuntelukerran jälkeen.

Maa: Iso-Britannia
Vuodet: 1990
Paras albumi: Life Thru a Lens (1997)
Poiminta tuotannosta: Angels

88. Miljoonasade

Kuva
506 ikkunaa oli jo lapsena mielestäni ihana, tosin ihan koko biisin sisältö ei silloin auennut minulle, mikä lienee ihan hyvä. Sisäinen runotyttöni rakastaa tällaista herkkää, älykästä musiikkia, jossa on panostettu sekä sanoihin että tarttuviin sävelkulkuihin. Heikki Salo on suomimusiikin symppiksiä ja bändi saa erityismaininnan siitä, että on onnistunnut uudessa levyssään säilyttämään bändin hengen loistavasti. Kannattaa kokeilla, etenkin Sähköinen Rouva Maa eli albumin nimikappale on hieno.

Maa: Suomi
Vuodet: 1986-2010 ja 2014-
Paras albumi: Lelukaupan häät (1992)
Poiminta tuotannosta: 506 ikkunaa


87. Bomfunk Mc's

Kuva
Bomfunk Mc's soi kaikkialla, kun olin yläasteikäinen. Bomfunk Mc's:tä tulee mieleen Power mover -tanssitapahtuma, Freestylerin ikimuistoinen musiikkivideo, jonka näki suunnilleen aina kun avasi television sekä Kärtsy Hatakan ääni Sky's the Limit biisissä (joka muuten johti Waltari-rakkauteen, mutta siitä lisää myöhemmmin). Kuuntelen yhtyettä edelleen silloin tällöin, sillä nostalgia-arvon lisäksi ihan oikeasti pidän bändin musiikista. Vielä pitää mainita se, että bändi on tietääkseni ainoa suomalaisyhtye, joka on saanut biisejänsä Les Millsin bodypump-ohjelmiin, tämä on minusta saavutus jos mikä!

Bomfunk Mc's:n yhteydessä pitää kehua tietenkin myös Jaakko Salovaaraa, jonka JS16:n Stomp To My Beat on yksi lempibiiseistäni ja joka tuotti Bomfunk Mc's:n ohella myös Daruden (naapurikylän poika!) musiikkia. Mikä lahja Suomen musiikkielämälle!

Maa: Suomi
Vuodet:  1997-2005
Paras albumi: In Stereo (1999)
Poiminta tuotannosta: Sky's the Limit
 
86. Tiësto

Kaiken rockin, punkin ja thrashin ohella sydämessäni on melkoisen iso alue omistettu trancelle. Yksi trancen huippunimistä on Tiësto, jota olen kuunnellut "ihan aina". Nykyisin Tiëston tuotanto taitaa olla vähemmän trancea ja enemmän valtavirran EDM:ia, mutta onneksi Tiëston vanhassa tuotannossa on tuntitolkulla loistavaa kuunneltavaa.

Maa: Alankomaat
Vuodet: 1983-
Paras albumi: In My Memory (2001)
Poiminta tuotannosta: Elements of Life

85. Hanoi Rocks

Kuva
Hanoi todellakin Rocks! Ensimmäisen aallon aikana en ollut vielä syntynytkään, mutta 2000-luvun alussa tutustuin bändin musiikkiin ja aluksi en edes tajunnut, että bändi on suomalainen. Se on eräänlainen meriitti sekin, heh. Hanoi Rocks on elämää suurempi bändi, jonka jäsenet ovat melkoisia kulttihahmoja. Kuitenkin bändi on ennen kaikkea tehnyt ihan uskomattoman hyvää musiikkia, joka on tehnytkin yhtyeestä yhden kaikkien aikojen menestyneimmän suomalaisbändin.

Maa: Suomi
Vuodet: 1979-1985 ja 2001-2009
Paras albumi: Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks (1981)
Poiminta tuotannosta:  Tragedy

84. Avenged sevenfold

Kuva
Avengend sevenfold on soinut levylautasellani paljonkin. Bändi on kuitenkin erittäin hyvä esimerkki siitä, että jos laulajan äänessä ei ole sellaista särmää, joka olisi mieleeni, en ole totaalisen rakastunut bändiin. Yhtye tekee kuitenkin juuri sellaista perusvarmaa metallimusiikkia, josta on todella helppo pitää. Avenged Sevenfold on sellaista arkimusiikkia, joka ei herätä erityisiä intohimoja, mutta joka osaksi juuri siitä syystä sopii niin hyvin taustalle soimaan.

Maa: Yhdysvallat
Vuodet: 1999-
Paras albumi: Nightmare (2010)
Poiminta tuotannosta: Nightmare

83. Enya

Enya
 Enyaa olen kuunnellut nuorena paljonkin ja edelleen, jos kaipaan jotakin absoluuttisen rauhoittavaa (totta puhuakseni useimmiten rauhoitun parhaiten kuuntelemalla mahdollisimman raskasta musiikkia), laitan Enyan soimaan. Enyan kappaleita olen soitellut paljon pianollakin ja artistista tulee aina mieleen ajat, kun vielä asuin lapsuudenkodissani. Mukavia mielleyhtymiä ja taitava artisti. Enyassa kiehtoo myös hänen persoonansa, sillä naisen on kerrottu olevan melkoinen erakko.

Maa: Irlanti
Vuodet: 1986-
Paras albumi: A Day Without Rain (2000)
Poiminta tuotannosta: My My! Time Flies!

82. Dropkick Murphys

Kuva

Kelttipunk-yhtyeistä minulle rakkain on eräs toinen bändi, jonka esittelen juttusarjassa myöhemmin.  Dropkick Murphys on kuitenkin myös erittäin mainiota menomusiikkia, jota ei pysty kuuntelemaan otsanahka kurtussa.

Maa: Yhdysvallat
Vuodet: 1996-
Paras albumi: The Warrior's Code (2005)
Poiminta tuotannosta: I'm Shipping Up to Boston

81. Mokoma

Kuva Provinssin keikalta 2016.

Mokoma löytyisi listaltani ylempää, mikäli olisin tehnyt tämän listauksen Provinssin jälkeen. Olen ennenkin nähnyt bändin livenä, mutta en ole ihan hirveästi innostunut. Provinssissa bändi soitti kuitenkin koko Kuoleman laulukunnaat läpi alusta loppuun ja se oli niin vakuuttavaa kuultavaa, että aloin fanittaa bändiä huomattavasti enemmän. Keikalla oli ihan uskomaton meno ja käsinkosketeltava energia. Mokomalla on myös Suomi-rockin parhaita lyriikoita, joka jo pelkästään saa minunkaltaiseni runotytön voitettua puolelleen.

Maa: Suomi
Vuodet: 1996-
Paras albumi: Kuoleman laulukunnaat (2006)
Poiminta tuotannosta: Kuu Saa Valtansa Auringolta

No, mites tämä toinen osa, löytyykö suosikkeja, inhokkeja tai ihmetyksen kohteita?

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Blogistanian kesälukumaraton (päivittyvä postaus)


Kesäloma on päässyt puoleen väliin ja sopivasti tähän hetkeen osuu rauhoittuminen vuorokauden ajaksi kirjapinojen keskelle. Loma on ollut tähän asti ehkä elämäni onnistunein. Kesäkelit jatkuvat Turussa siihen malliin, että huomasin jo selailevani juhlinnan uuvuttamien ihmisten Ruisrock-sunnuntain lippujen myynti-ilmoituksia. Tulin sentään järkiini, sillä ei Ruissaloon asti viitsi lähteä pelkän sään ja tunnelman vuoksi, esiintyjät kun eivät ole makuuni. Ja sitä paitsi olen hiukan loman uuvuttama, eilenkin oli melkoiset juhlat, kun joimme kakkukahvit keskiviikkona 97-vuotta täyttävän mummuni kunniaksi.

En vieläkään tiedä, mitä aion lukea. Aiemmassa postauksessani on iso pino kirjoja ja voi olla että ainakin aloitan jostakin niistä. Olen varustautunut maratoniin kahvilla, irtokarkeilla ja uusilla porkkanoilla. Aion ottaa rennosti ja mennä fiiliksen mukaan. Jos ei tule ukkosmyrskyä, luen varmasti osan maratonista viereisessä puistossa. Aloitan kello 14 ja lopetan siis huomenna samaan aikaan. Koitan säännöllisesti tehdä päivityksiä myös blogiin ja tietenkin käydä kurkkimassa miten muilla sujuu. Siellä näyttääkin jo olevan melkoisia sivumääriä luettuna. On tämä hauskaa touhua! Mahtavaa maratonia kaikille, minä palaan pian asiaan :)

Klo 14:00

No niin, nyt alkaa! Päätin aloittaa kesken olevalla Syrjästäkatsojan tarinalla, jossa olen nyt sivulla 296. Let's mennään!

Klo 17:03

Syrjästäkatsojan tarina luettu. Luulin lukeneeni kirjan aiemmin, mutta en ehkä olekaan. Hieno kirja, eikä niin synkkä kuin arvelin (toivoin?) sen olevan. Nyt ehkä pienet päiväunet...

Sivuja luettuna: 200

Klo 18:56

Olen lukenut puhelimesta kesken olevaa e-kirjaa Timur Vermesin Täällä taas (sivulle 204). Siinä Hitler seikkailee nykyajassa. Äsken kirjassa oli kohta, jossa Hitler totesi mäyräkoiren olevan koiramaailman juutalaisia. Nyt akku uhkaa loppua, joten pitää laittaa puhelin lataukseen ja siirtyä lukemaan jotakin tavallista kirjaa. Tuntuu siltä, että alan nyt vasta herätä tähän päivään ja päästä kunnolla lukemisen makuun.

Sivuja luettuna: 238

Klo 21:19


Aloitin Kyrön Kerjäläisen ja jäniksen, jossa pääsin sivulle 220. Tärkeitä teemoja, mutta jotenkin kirja tuntuu vähän liian sekavalta. Hyvin tarina kuitenkin pitää otteessaan. Loppuilta taitaa olla omistettu Game of Thronesille, tosin voi olla että jatkan vielä lukemista. Huomenna joka tapauksessa jatkuu.

Sivuja luettuna: 458

11.7. klo 0:32

 Täällä taas eteni vielä 60 sivulla ja aloitin lisäksi Eskon kanssa iltalenkillä Harjunpää ja pahan pappi -äänikirjaa 20 minuuttia. Nyt hyvää yötä!

Sivuja luettuna: 518
Äänikirjaa kuunneltuna: 20 min

Klo 10:08

Huomenta! Luin äsken Täällä taas loppuun, lukuaikaa jäljellä vielä lähes neljä tuntia, huippua! Kerjäläinen ja jänis jatkuu seuraavaksi.

Sivuja luettuna: 548
Äänikirjaa kuunneltuna: 20 min

Klo 11:21



Sainpa luettua tällä maratonilla yhden kirjan kokonaan, kun Kerjäläinen ja jänis on nyt luettu. Mitäköhän sitten lukisi, 2,5 tuntia vielä aikaa.

Sivuja luettuna: 655
Äänikirjaa kuunneltuna: 41 min

Klo 13:04

Maratonaikaa olisi jäljellä vielä tunti, mutta maraton oli nyt osaltani tässä. Hauskaa oli ja juuri sopivan rentoa! Minulle ei sovi suurien sivumäärien tavoittelu, kadotan niin helposti lukemisen ilon ja alan suorittaa. Nyt luin kaksi kirjaa loppuun, yhden kokonaan ja aloitin 70 sivun verran Hitlerin raivottaria, jonka lukemista jatkan varmasti jo tänään. Lisäksi kuuntelin Harjunpää ja pahan pappi -äänikirjaa. Lopputuloksena siis:

Sivuja luettuna: 725
Äänikirjaa kuunneltuna: 41 min