Kirjallisuus on parhaimmillaan avartavaa, opettavaa ja silmät avaavaa. Tietenkin samalla mielellään myös viihdyttävää ja tunteita herättävää. Juuri tällainen lukukokemus oli Jung Changin omaelämänkerrallinen Villijoutsenet. Länsimaalainen ihminen elää (muotisana-varoitus!) omassa kuplassaan ja vaikka uutisia maailmanmenosta oman lintukotomme ulkopuolisesta elämästä on runsaasti saatavilla, jää muunlainen elämä väkisinkin vieraaksi ja kaukaiseksi. On vaikeaa kuvitella, millaista olisi elää alistettuna, pelossa ja olosuhteissa, joissa ihmisoikeudet ja sananvapaus ovat vain haave. Tämän vuoksi Jung Changin Villijoutsenet oli valtavan avaratava lukukokemus. Teos vei lukijansa 1900-luvun Kiinaan ja avaa tuon ajan tapahtumia niin kuin kirjailijatar sekä hänen äitinsä ja isoäitinsä ovat ne kokeneet.
Changin isoäidin syntyessä vuonna 1909 Kiinaa hallitsi vielä keisari. 1911 Kiinassa alkoi vallankumous, jonka seurauksena maasta tuli tasavalta. Isoäidin aikaan Kiinassa naisella ei käytännössä ollut arvoa. Naisten jalkoja sidottiin yleisesti, jolla pyrittiin naisen viehätysvoiman lisäämiseen. Toimenpide oli erittäin kivulias ja isoäitikin kärsi murtuneista jaloistaan koko elämänsä. Hän oli kaunis nuori nainen, hyvää kauppatavaraa, ja näin ollen päätyi erään sotakenraalin jalkavaimoksi.
Changin äidin ja isän sukupolvi eli hyvin erilaisessa Kiinassa. Kommunismin nousu sai ihmiset luottamaan uuteen aikaan ja Changin vanhemmat olivatkin kommunistisen puolueen jäseniä, tärkeissä tehtävissä olevia virkamiehiä. Etenkin Changin isä uskoi aatteeseen palavasti ja antoi sen mennä kaiken, jopa oman vaimonsa hyvinvoinnin, ylitse. Vuonna 1952 syntyneen Changin lapsuus oli kuitenkin onnellinen, sillä perheellä oli suhteellisen hyvät olot ja vaurauttakin.
Olot Kiinassa heikkenivät 1950-luvun lopulla, kun Suureksi harppaukseksi kutsuttu taloudellinen suunnitelma sai aikaan nälänhädän, kenties koko ihmiskunnan historian tuhoisimman. Suuressa harppauksessa oli tarkoituksena käyttää hyväksi Kiinan valtavaa väkilukua ja muuttaa kerralla maatalousvaltio nykyaikaiseksi teolliseksi kommunistivaltioksi. Suuri harppaus teräksentuotantoineen tuntuu käsittämättömältä kokeilulta ja olikin karmaisevan kiehtovaa lukea tuosta hämmentävästä ajasta Changin kertomana. Tuohon aikaan Changin perhe pärjäsi vielä melko hyvin, sillä vanhempien asema oli hyvä.
Chang kuvaa teräksentuotantoa:
"Pysäköintialueelle, jossa autonkuljettajilla oli tapana odotella, oli pystytetty valtava sulatusuuni. Öisin se valaisi taivaan, ja uunin ympärillä häärivien ihmisten äänet kantautuivat makuuhuoneeseeni 300 metrin päähän. Perheemme wokit joutuivat tähän uuniin samoin kuin kaikki muutkin valurautaiset keittoastiamme. Me emme kärsineet menetyksestä, koska emme enää tarvinneet niitä. Yksityistä ruoanlaittoa ei enää sallittu, ja jokaisen oli syötävä kanttiinissa. Sulatusuunit olivat kyltymättömiä. Mennyttä oli vanhempieni pehmeä, mukava vuode, jossa oli rautajouset. Mennyttä olivat myös kaupungin jalkakäytävien rautakaiteet ja kaikki mikä oli valmistettu raudasta. Näin vanhempiani tuskin kuukausiin. usein he eivät tulleet kotiin lainkaan koska heidän oli varmistettava, ettei heidän virastonsa sulatusuunien lämpötila milloinkaan laskenut liian alas."
1960-luvun puolessa välissä alkanut kulttuurivallankumous teki perheen olosta vaikeampaa. Kommunistisen puolueen sisäiset ristiriidat kärjistyivät ja ihmisiä alettiin luokitella. Mao Zedong, joka oli pahasti epäonnistunut suuressa harppauksessa, kehoitti koulutettuja nuoria muodostamaan punakaarteja ja hyökkäämään vastavallankumouksellisia ja luokkavihollisia vastaan. Kuka tahansa saattoi päätyä mustalle listalle. Oli järkyttävää lukea kuvauksia siitä, miten Changin luokkatoverit pahoinpitelivät opettajiaan ja väärinkäyttivät heille annettua käsittämätöntä valtaa. Punakaartilaiset myös tuhosivat korvaamattomia Kiinan muinasaarteita ja polttivat kokonaisia kirjastoja. Kulttuurivallankumouksen yhteydessä myös Changin vanhemmat joutuivat epäilyttävien henkilöiden listalle ja työleireille. Elämä oli epävakaata, epävarmaa, raskasta ja halveksunnan varjostamaa.
Villijoutsenet oli melkoinen matka Kiinaan. Kaikessa runsaudessaan, yksityiskohdissaan, kurjuudessaan ja ahdistavuudessaan se oli kuitenkin myös positiivinen. Jungin elämänilo, pyrkimys parempaan ja myönteinen elämänasenne kaiken kurjuuden ja epävarmuuden keskellä, teki lukemisesta nautintoa. Ja hyvinhän Jungin kävi, hän pääsi opiskelemaan ja lopulta muuttamaan ulkomaillekin, joka ei todellakaan ollut itsestäänselvyys tuon ajan Kiinassa.
Changin vanhempien omistautuminen aatteelle ja kyseenalaistamattomuus tuntuivat hämmästyttäviltä. Samoin Changin Maohon kohdistama ihailu tuntui länsimaalaisen ihmisen silmin hyvin oudolta. Villijoutsenet olikin silmät avaava kertomus siitä, mihin voi johtaa valtion suljetut rajat, propaganda, henkilönpalvonta ja vähintään lievä aivopesu. Kyseenalaistamiseen ja protestiin ei ole varaa, kun kyseessä on koko perheen tai suvun maine, mahdollisesti jopa henki. Tosin Changin perhe ei ollut loputtoman tottelevainen. Chang itse jättäytyi punakaartien tuhotöiden ulkopuolelle ja myös Changin isä kritisoi Maon toimintaa.
Huomasin taas, että minun pitäisi ehdottomasti lukea enemmän tämän tyylistä kirjallisuutta. Historiatietoni ovat aika vajavaiset ja maailmassa on niin paljon asioita, joista haluaisin tietää lisää. Lukukokemus oli raskas, mutta voimakkaan vavahduttava. Jotakin karmaisevaa Villijoutsenien kuvaamasta maailmasta kertoo se, että kirja on yhä kielletty Kiinassa, samoin Changin myöhemmin kirjoittamat tietokirjat.
Kirjalla kuittaan Helmet-lukuhaasteen kohdan 38 (jossain päin maailmaa kielletty kirja)
Avaan joutsenien siivin myös Itä-Aasiaan sijoittuvan Kurjen siivellä -lukuhaasteen.
Kirjasta ovat kirjoittaneet myös Elegia ja Turun Tilda.
Kirjailija: Jung Chang
Luettu kirja: Villijoutsenet. Kolmen kiinattaren tarina (suom. Kaarina Turtia)
Kustantaja: Otava
Alkuperäinen kirja: Wild Swans. Three Daughters of China (1991)
Sivumäärä: 580
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★★★★★
