Reijo Mäki: Huhtikuun tytöt (äänikirja)

Kuva: Elisa Kirja.

Lähestulkoon hihkuin ilosta, kun huomasin BookBeatiin saapuneen liuta Vares-dekkareita äänikirjoina. Olen lukenut muutamia Vareksia, mutta olen jo pitkään haaveillut lukevani ne kaikki, mieluiten aikajärjestyksessä. Vanhin BookBeatista löytyvä Vares oli Huhtikuun työt vuodelta 2004, viidestoista Vares eli varsin uusi siis. Sillä kuitenkin hyppäsin tuon kaljaan ja naisiin menevän yksityisetsivän matkaan.

Vareksethan eivät ole mitään suurta kirjallista riemuvoittoa. Mutta ei niiden tarvitsekaan, sillä ne ovat hyvää viihdettä ja joskus se riittää. Turkulaiselle Varekset ovat erityisen viihdyttäviä tietenkin siksi, että Vares seikkailee kaikille tutuissa paikoissa ja myös vähän vieraammissa kaupunginosissa. Huhtikuun tytöissä minua hymyilyttivät erityisesti kaksi kohtaa: Ensinnäkin kuvaus Verkatehtaankadusta, jonka läheisyydessä siskoni aiemmin asui. Ja toiseksi kirjan huippuhetki, jossa arpikasvoinen mies tapaa homobaarissa paksumahaisen Madonna-paitaisen miehen, joka kertoo työskentelevässä jokirannassa valtion virastotalossa ympäristönsuojelun asiantuntijatehtävissä. Kyllä sitä alkoi katsella työkavereitaan vähän uusin silmin, heh! Väkisinkin mietin, että kenelle Mäki tässä piikitteli, tuskinpa tuollainen yksityiskohta ihan tyhjästä päätyi kirjaan.

Kirjan juoni oli varesmaiseen tyyliin vähän heppoinen ja kaukaahaettu, mutta lopulta se kuitenkin onnistui yllättämään. Kauan sitten keväisessä Turussa on kadonnut kolme opiskelijatyttöä, joista ei sen koommin ole nähty merkkiäkään ja Vares tutustuu tarkemmin tapaukseen. Kaiken sen juopottelun lomassa, voisin lisätä, sillä kirjassa Uuden Apteekin, Olavin Krouvin, Surutoinin ja jopa Bambugardenin ovi käy tiuhaan ja Jussin krapulatkin ovat sen mukaisia. Mutta tässä tarinassa ei herra ykstyisetsivän tarvinnutkaan olla kovin välkky ja skarppi, sillä asiat ratkesivat vähän kuin itsestään.

Tärkeässä osassa kirjassa oli myös kollikissa, joka muutti Vareksen luokse asumaan ja jonka tämä nimesi Jeesukseksi. Siispä Helmet-haasteesta vedin yli kohdan 40.

Pakko on vielä todeta, että kyllä lukija vaan vaikuttaa melkoisesti äänikirjakokemukseen. Juha Veijonen lienee ihan pätevä Vares valkokankaalla, mutta lukijana hän mumisi tasapaksusti ja  nielaisi kokonaisia lauseita. Minä kuuntelen äänikirjaa jatkuvasti paikoissa, joissa on paljon taustamelua ja jouduin laittamaan Veijosen luennan kuulokkeissani täysille, jolloin muminasta sai juuri selvää, mutta kovemmat kohdat sattuivat korviin. Ei jatkoon.

Reijo Mäki: Tulivuori

Tällä kertaa tunsin itseni vielä hullummaksi kuin tavallisesti blogiin kuvatessani. Rekvisiittana toimi nimittäin tällä kertaa kivi, Gran Canarialta peräisin oleva tumma laavakivimöhkäle. Kirjojen kuvaaminen julkisilla paikoilla herättää hämmennystä, mutta niin muuten herättää myös kivien kuvaaminen. Geologina tosin olen siihen aika tottunut...

Kuuntelin Mäen uutuuden Tulivuoren äänikirjana. Miten huippua, että uudet kirjat julkaistaan nykyisin todella usein myös äänikirjoina! Kuuntelen parhaillaan Ketun Yöperhosta ja seuraavana jonossa on Oksasen Norma. Kaikki kolme olen saanut kirjastosta ihan lyhyellä jonotuksella toisin kuin olisi tilanne tavallisten kirjojen suhteen.

Tulivuori on sinänsä poikkeuksellinen Vares-dekkari, että se ei sijoitu Turkuun kuin pieneltä osin. Vares nimittäin lähtee Teneriffalle selvittämään entisen naisystävänsä murhaa. Siksipä kuvassakin seikkailee Turussa pieni pala Kanariansaaria! Turkulaiselle Turku-fanille Turun puute oli pieni miinus, mutta toisaalta Vareksen lähettäminen uuteen ympäristöön oli mukava piristysruiske. Liian eksoottiseksi meno ei tosin yltynyt, sillä Vares päätyy Teneriffalla osaksi tiivistä suomalaisyhteisöä ja hotelli, jossa hän asuu on kotoisasti nimeltään "El Hotel Vantaa".

Mäki esittelee mitä herkullisimman kavalkadin hahmoja, joihin lukeutuu yhdistetyn moninkertainen maailmanmestari Wellu Komppa, joka viettää kosteita eläkepäiviään Teneriffan lämmössä. Komppa on surkuhupaisa hahmo, joka on tainut saada innostusta suomalaisista julkisuudenhahmoista. Hahmot ovat Mäelle tuttuun tapaan humoristisia karikatyyrejä olematta kuitenkaan liian yliampuvia. Jännite kehittyy hahmojen välille kuin itsestään ja Vares joutuu tietenkin taas tiukkoihin tilanteisiin.

Tulivuori oli tyypilliseen Vares-tapaan viihdyttävä, jännittävä ja näppärästi etenevä dekkari. En ole lukenut uusia Vares-dekkareita moneen vuoteen, mutta hyvän dekkarisarjan tapaan välistä puuttuvat osat eivät menoa haittaa. Niihin voi sitten palata myöhemmin, kun siltä tuntuu. Minulla on nyt menossa äänikirjoina Maria Kallio -dekkarit aikajärjestyksessä. Ehkäpä voisin siirtyä lukemaan tai kuuntelemaan Vares-dekkareita kronologisessa järjestyksessä, kun kaikki Lehtolaiset on luettu. Mahtavaa, että hyvää kirjallisuutta on niin paljon!

Kirjalija: Reijo Mäki
Luettu kirja: Tulivuoi (2015)
Kustantaja: Otava
Lukija: Ville Tiihonen
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★★★

Viime aikojen äänikirjat: Hard Luck Cafe & Harjukaupungin salakäytävät

Synkkääkin synkempiä työmatkakävelyjä on viime viikkoina ilostuttanut pari äänikirjaa suomalaiskirjailijoilta. Kahden viikon päästä joulun pyhät alkavat jo olla ohi, jota on vaikea ymmärtää näillä keleillä. Odotan kuitenkin joulun rauhaa ja rentoutta kovasti! Bloggausinto on ollut vähän hukassa, mutta lukuinto kuitenkin huipussaan joten blogattavaakin olisi kertynyt, ehkä sitten kun on paremmin aikaa... Joka tapauksessa tässä lyhyesti viime aikojen työmatkaseuralaisistani.


Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Kuva: Pasi Ilmari Jääskeläinen

Olen aiemmin (muistaakseni tämän vuoden tammikuussa) lukenut Pasi Ilmari Jääskeläiseltä (virallinen kirjablogimaailman lemmikki) Lumikko ja yhdeksän muuta -kirjan, joka ei ollut ihan minun juttuni. Kuitenkin PIJ on mielestäni kiinnostava kirjailija ja kun Harjukaupungin salakäytävät löytyy myös kirjabloggaajien kaikkien aikojen paras kirja -listalta, en kahdesti miettinyt kun näin äänikirjan kirjastossa.

Harjukaupungin salakäytävien alkutahteja vaivasi sama tunnelma kuin Lumikkoakin, koin kuuntelevani lapsille suunnattua tarinaa. Salakäytävien suhteen kävi kuitenkin hyvin pian selväksi se, että tarina on kaikkea muuta kuin lapsille suunnattu ja siksi tietty lapsellisuus tuntuikin hämmentävältä. Tarina oli yllättävänkin raaka ja raadollinen, mutta kummallisen kiehtova. Kiehtovaa oli myös se, että lopuksi selvisi, että kirjalle on kirjoitettu kaksi eri loppua eikä lukija voi etukäteen tietää, kumman lopun, kumman salakäytävän pään, hän tulee löytämään. Mystiset elementit ovat makuuni, mutta silti ei tämäkään kirja ollut ihan se minun juttuni. Kirja kuuluisi kuitenkin ehdottomasti kaikkien jyväskyläläisten vakiolukemistoon, itse en tunnistanut paikoista mitään, mutta paikallisille tuttujen paikkojen kuvailu lienee varsin antoisaa (vrt. Reijo Mäki!).

Kirjailija: Pasi Ilmari Jääskeläinen
Kirja: Harjukaupungin salakäytävät (2010)
Lukija: Juhani Rajalin
Mistä hankittu: Vaasan kirjastosta


Reijo Mäki: Hard Luck Cafe

Kuva: Elisa Kirja

Tämä on kirja, josta sekä äitini että mieheni ovat usein puhuneet! Vares-kirja, joka sijoittuu tulevaisuuden Turkuun oli totta vie ihan niin kiehtova kuin miltä se on kuulostanutkin. Vares on jo vanha mies, joka työskentelee tylsässä päivätyössä autobordellin (joka muuten sijaitsee huvittavan lähellä kotiani) vastaanottajana. Turun kaduilla partioi EU-joukkoja, Kupittaan puisto on muuttunut ankeaksi pakolaisten parakkikyläksi ja joukkoliikennevälineinä toimivat hitaasti mäkien päälle kitkuttavat kondolihissit. Vares elelee Kupittaan puiston reunalla asunnossa, jossa ennen muinoin on toiminut TPS:n toimisto. Hassua sinänsä, että tuo toimisto oli vielä pari vuotta sitten (ja siis kirjan kirjoittamisen aikaan myös) tuolla paikalla, mutta on sittemmin muuttanut muualle. Sudet juoksentelevat ympäriinsä, monet sodat ja taloudelliset kriisit ovat saaneet Suomen ja Turun melkoisen ankeaan tilaan.

Olen aina pitänyt Vares-kirjoista etenkin niiden Turku-kuvauksen vuoksi, joten Hard Luck Cafe oli ihan hillitöntä kuultavaa. Kirjan juoni oli tyypillistä Vares-meininkiä, mielikuvituksellista ja pikkuisen höttöistä, mutta mielenkiinto pysyi hyvin yllä. Herkullisen Turku-kuvauksen lisäksi kirja tarjosi myös herkkyyttä, sillä se esitteli Vareksen pojan ja lapsenlapsen ja lähes kostutti kuuntelijan silmänurkan. Vareksen seikkailujen kuunteleminen pitkästä aikaa oli niin mukavaa, että päätin vakaasti lukevani lisää Mäen kirjoja, monet niistä ovat vielä lukemattakin!

Kirjailija: Reijo Mäki
Kirja: Hard Luck Cafe (2006)
Lukija: Juha Veijonen
Mistä hankittu: Turun kirjastosta