Reijo Mäki: Huhtikuun tytöt (äänikirja)

Kuva: Elisa Kirja.

Lähestulkoon hihkuin ilosta, kun huomasin BookBeatiin saapuneen liuta Vares-dekkareita äänikirjoina. Olen lukenut muutamia Vareksia, mutta olen jo pitkään haaveillut lukevani ne kaikki, mieluiten aikajärjestyksessä. Vanhin BookBeatista löytyvä Vares oli Huhtikuun työt vuodelta 2004, viidestoista Vares eli varsin uusi siis. Sillä kuitenkin hyppäsin tuon kaljaan ja naisiin menevän yksityisetsivän matkaan.

Vareksethan eivät ole mitään suurta kirjallista riemuvoittoa. Mutta ei niiden tarvitsekaan, sillä ne ovat hyvää viihdettä ja joskus se riittää. Turkulaiselle Varekset ovat erityisen viihdyttäviä tietenkin siksi, että Vares seikkailee kaikille tutuissa paikoissa ja myös vähän vieraammissa kaupunginosissa. Huhtikuun tytöissä minua hymyilyttivät erityisesti kaksi kohtaa: Ensinnäkin kuvaus Verkatehtaankadusta, jonka läheisyydessä siskoni aiemmin asui. Ja toiseksi kirjan huippuhetki, jossa arpikasvoinen mies tapaa homobaarissa paksumahaisen Madonna-paitaisen miehen, joka kertoo työskentelevässä jokirannassa valtion virastotalossa ympäristönsuojelun asiantuntijatehtävissä. Kyllä sitä alkoi katsella työkavereitaan vähän uusin silmin, heh! Väkisinkin mietin, että kenelle Mäki tässä piikitteli, tuskinpa tuollainen yksityiskohta ihan tyhjästä päätyi kirjaan.

Kirjan juoni oli varesmaiseen tyyliin vähän heppoinen ja kaukaahaettu, mutta lopulta se kuitenkin onnistui yllättämään. Kauan sitten keväisessä Turussa on kadonnut kolme opiskelijatyttöä, joista ei sen koommin ole nähty merkkiäkään ja Vares tutustuu tarkemmin tapaukseen. Kaiken sen juopottelun lomassa, voisin lisätä, sillä kirjassa Uuden Apteekin, Olavin Krouvin, Surutoinin ja jopa Bambugardenin ovi käy tiuhaan ja Jussin krapulatkin ovat sen mukaisia. Mutta tässä tarinassa ei herra ykstyisetsivän tarvinnutkaan olla kovin välkky ja skarppi, sillä asiat ratkesivat vähän kuin itsestään.

Tärkeässä osassa kirjassa oli myös kollikissa, joka muutti Vareksen luokse asumaan ja jonka tämä nimesi Jeesukseksi. Siispä Helmet-haasteesta vedin yli kohdan 40.

Pakko on vielä todeta, että kyllä lukija vaan vaikuttaa melkoisesti äänikirjakokemukseen. Juha Veijonen lienee ihan pätevä Vares valkokankaalla, mutta lukijana hän mumisi tasapaksusti ja  nielaisi kokonaisia lauseita. Minä kuuntelen äänikirjaa jatkuvasti paikoissa, joissa on paljon taustamelua ja jouduin laittamaan Veijosen luennan kuulokkeissani täysille, jolloin muminasta sai juuri selvää, mutta kovemmat kohdat sattuivat korviin. Ei jatkoon.