Itkisitkö onnesta? Tarina Gösta Sundqvistista (Yle Radio Suomen kuunnelma)

Kuva: Yle Radio Suomi

Nyt jotakin ihan muuta! Kuunnelmista tulee mieleen lapsuus ja jostakin syystä Noita Nokinenä. Äänikirjojen suurkuluttaja olen ollut aina, viime vuosina taas enenevissä määrin (kiitos BookBeat!), mutta varsinaisiin kuunnelmiin en ole törmännyt pitkään aikaan. Yle tuottaa nykyisin paljon hyvää sisältöä, mutta ongelmana on se, että jos ei tajua selailla Areenaa tai Ylen sivuja, paljon hienoa materiaalia menee ohi silmien ja korvien. Tämä kuunnelma Gösta Sundqvistin elämästä on kuitenkin virkistävä poikkeus, sen mainoksiin olen törmännyt monessa paikassa.

Olen aiemmin kertonut Leevi- ja Gösta-fanituksestani mm. Göstan elämäkerran yhteydessä. Gösta on aina kiehtonut minua hahmona ja hänen luomansa musiikki ja sen suloisenkatkerat maailmat ovat sydäntäni lähellä. Kuunnelma Göstan tarinasta olikin täydellistä palsamia sielulleni: ihana uppoutuminen Leevi and the Leavingsin musiikkiin ja tarinoihin sen takaa.

20-osainen kuunnelma alkaa mistäpä muualtakaan kuin jalkapallokentältä. Gösta lentää ulos joukkueesta, vaikka selvästi on paras pelaaja. Alusta asti on selvää, että Gösta ei pokkuroi ketään, ei kumartele auktoriteetteja ja tekee juuri sitä, mitä haluaa, pelkäämättä mitä muut siitä ajattelevat.

Tarinan kertojana on Oona, Göstan ystävä lapsuudesta asti, jota näyttelee Elsa Saisio. Häntä kuuntelisin mielelläni lisääkin! Saisiolla on todella upea, syvä ja eloisa ääni. Läheltä mutta kuitenkin tarpeeksi etäältä Göstan elämää katsova kertoja toimii tarinassa mainiosti. Itse Gösta (Antti Tuomas Heikkinen) on loistava ja lisäksi on mainittava levytoimistomogulia Atte Blomia esittävä Robert Enckell. Upeaa työtä kaikilta!

Forssin kirjan hiljattain lukeneena Göstan tarina ja sen eteneninen oli toki tuttua juttua. Kuunnelmassa Göstan vaitonaisuus omasta elämästään korostui hienosti. Vaimo ja lapset olivat mukana vain mainintoina, ja Gösta toistelee usein sitä, miten elämän eri osa-alueet tulee pitää erillään. Erikseen on olemassa musajutut, jalkapallojutut ja perhejutut.

Samoin Göstan itsekkyys (joka usein näyttäytyy melkoisena - pardon my French - kusipäisyytenä) on saatu nostettua tarinaan hienosti. Gösta tekee sekä bändikavereilleen että Blomille selväksi, että bändin suhteen päätökset ovat vain ja ainoastaan hänen. Leevi and the Leavings ei tosiaan tainnut olla oikea bändi, se oli Göstan projekti, jossa muut jäsenet jäivät vähän kuin assistenteiksi. Tosin bändikaverin ansiota on se, että Mitä kuuluu Marjaleena -demo yleensä päätyi Atte Blomin pöydälle. Perfektionisti Gösta ei ehkä koskaan olisi saanut sitä hiottua mieleisekseen. Täydellisyydentavoittelu on ilmeisesti myös suurin syy siihen, miksi bändi ei koskaan keikkaillut. Gösta halusi pysyä tilanteiden herrana ja tehdä kaiken täydellisesti.

Kuunnelmassa Leevien kappaleet vuorottelevat tarinankerronnan kanssa hienosti. Kappaleiden sanoituksia ei alleviivata tai selitellä mitenkään, mutta monesti ne linkittyvät hienovaraisesti Göstan elämänvaiheisiin herkällä, hauskalla tai liikuttavalla tavalla. Stereogramofoni-kaseteista liikkelle lähtenyt kavereiden hauskanpito muokkautui Göden johtamaksi bändiksi, jonka monipuolisessa tuotannossa näkyy alkuperäinen idea monesta eri bändistä ja tyylisuunnasta.

Göstan rahaongelmat, jotka nekin johtuivat osittain miehen itsepäisyydestä, ja lisääntyvät terveyshuolet vetivät mieleni jälleen matalaksi. Edelleen en voi käsittää sitä, miten kaiken stressin, huolen ja kiireen keskellä mies on yhä jatkuvasti ollut niin tuottelias. Kappaleet putkahtelivat miehen aivojen sopukoista maailmaan kuin itsestään. Gösta tiesi itsekin olevansa hyvä, mutta en usko hänen tienneen, miten valtavan perinnön hän jätti suomalaiseen musiikkimaailmaan.

Tämä Göstan elämästä kertova kuunnelma on oikea kansallisaarre, jonka toivoisin päätyvän monen suomalaisen (kesälomalaisen) radioihin, stereoihin, kuulokkeisiin. Minä ahmin kaikki osat putkeen taloa maalatessani, mutta taidan ottaa vielä uusintakierroksenkin. Kuunnelma on tunnelmallinen, taitava ja ennen kaikkea mahdottoman koukkuunnuttava. Göstan elämään perehtynyt kuulija tietää, mihin tarina johtaa, mutta silti viimeinen jakso järkytti ja itketti. Mitä hukkausta, mikä menetys. Käsiitin myös, miksi Leevi and the Leavingsin tarina tuntuu linkittyvän niin valtavan voimallisesti omaan elämääni. Isäni ja Gösta kuolivat samana vuonna ja tuona vuonna 2003 moni asia muuttui pysyvästi. Onneksi kuitenkin musiikki ja muistot ovat ikuisia. Ja miten raukkamaisesti onnen anti täällä jaetaan...

Hyvä ihmiset, suosittelen tätä tarinaa siis erityisen lämpimästi. Kuunnelkaa, nauttikaa! Tässä on sitä usein kaivattua laadukasta vastinetta Yle-verolle.

Itkisitkö Onnesta? Löytyy Yle Areenasta täältä vielä 59 päivää.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Peter Lindholm.
Äänisuunnittelu: Hanna-Helena Kinnunen ja Joonatan Kotila
Musiikin äänitys: Joonatan Kotila
Apulaistuottaja: Iira Halttunen.
Tuottaja: Pekka Ruohoranta
Päärooleissa: Antti Tuomas Heikkinen (Gösta), Elsa Saisio (Oona), Robert Enckell (Atte Blom), Leo Honkonen (Kaide)
Arvostelu:  ★★★★★

Timo Kalevi Forss: Gösta Sundqvist, Leevi and the Leavingsin dynamo

Suomipopin helmiä, vasemmalla ja oikealla.

Olen viime aikoina kirjoittanut paljon musiikista juttusarjani myötä. En varmaan yllätä, kun kerron, että myös Leevi and the Leavings tulee olemaan osana juttusarjaa, hyvin korkeilla sijoilla vieläpä. Leevit on luultavasti bändi, joka on pisimpään ollut osana elämääni. Tai siis aika varmasti on näin, ensimmäiset musiikkimuistoni kun liittyvät bändiin.

Olen syntynyt vuonna 1987 eli lapsuuteni elin juuri Leevi and the Leavingsin kulta-aikaan. Elämänmenoa muistan kuulleeni radiosta hyvin hyvin pienenä tyttönä ja isälläni oli tapana lauleskella (ihastuttavan epävireisesti) Elina mitä mä teen, koska neljä vuotta vanhempi isosiskoni on Elina. Urheiluruudun tunnusmusiikkina soi Tuhannen markan seteli. Näin jälkeen päin ajateltuna Leevien biisit antavat täydellisen soundtrackin noilla vuosille, jolloin elettiin syvää lamaa mutta minä vietin onnellisia lapsuusvuosiani.

Myöhemmin kuuntelin legendaarisen Radiomafian legendaarista Koe-eläinpuistoa, vaikka taisinkin olla hiukan liian nuori sitä täysin ymmärtämään (muistattehan: Mahtava meno, tiukka etukeno jne.). Lainasin Leevejä kirjastosta ja loputkin kappaleet kävivät tutuiksi radiosoitossa olleiden hittibiisien lisäksi. Lista-ohjelmassa Leevit soivat jatkuvasti, kun kokoelmalevy keikkui huippusijoilla viikosta toiseen. Leevit lohduttivat myös elämäni vaikeimpina hetkinä vuonna 2003, kun isäni menehtyi liikenneonnettomuudessa (tosin Teuvoa en ole sen koommin pystynyt kuuntelemaan ahdistumatta). Gösta Sundqvistin kuolema meni minulta ohi juuri siitä syystä, että samainen vuosi 2003 oli minulle henkilökohtaisesti niin raskas ja epämääräinen.

Kun muutin opiskelemaan Turkuun, ostin oman kitaran ja lainasin nuottikirjoja ja Leevien kappaleet tulivat vielä aiempaa läheisemmiksi oman soittelun kautta. Nykyisin yhtye on jatkuvasti Spotifyssäni kuunnelluimpien joukossa. Leevi and the Leavings on oikeastaan ainut bändi, jolta löytyy kaltaiselleni fiiliskuuntelijalle jokaiseen mielentilaan oikea biisi. Herään jopa aamuisin Leevi and the Leavingsin tahtiin, puhelimeni herätysääneksi olen nimittäin valinnut Tuhannen markan setelin.

Siitä ei oikeasti ole kuin ehkä puoli vuotta, kun googlailin ja ihmettelin, että eikö Gösta Sundqvistista ole kirjoitettu kunnon elämäkertaa tai muisteluteosta. Hihkuin siis riemusta, kun huomasin tämän Timo Kalevi Forssin teoksen. Minulla oli se jo varauksessa kirjastostakin kuukausikaupalla, mutta ilmestymisajankohdan lähestyessä peruin varaukseni ja juoksin kirjakaupassa katsomassa, joko sitä saisi hyllystä. Viime syksynä rakastuin toisen ihailemani suomalaisen muusikon Juice Leskisen elämäkertaan ja odotin jotakin vähänsamankaltaista tästä Gösta-kirjasta.

Kirja koostuu pitkälti Göstan tunteneiden ihmisten näkemyksistä ja muistoista sekä lainauksista Göstan haastatteluista (ajalta, jolloin hän vielä niitä antoi). Mukavaa rytmiä kirjaan antavat levyjen esittelyt, oikeastaan levyarviot, jotka etenevät kronologisesti muun tekstin ohella. Pidin paljon siitä, että kirja keskittyi niin puhtaasti musiikkiin ja Göstaa persoonanakin käsiteltiin enimäkseen musiikillisista lähtökohdista. Vastaavaa yksityiskohtaista muusikon elämänvaiheiden läpikäyntiä kuin Juice-kirjassa ei tästä löytynyt, mutta tosiaan ihan hyvä niin.

Göstasta piirtyvä kuva on mielenkiintoinen. Hän oli ennen kaikkea muusikko, kenties suomalaisen musiikkihistorian tärkein hahmo. Monipuolisen musiikin lisäksi hän osasi brändätä itsensä, olla sopivan rohkea ja jopa röyhkeä. Yksi kirjan kappaleista on otsikoitu "Vittumainen jätkä" ja se lienee ihan perusteltua. Olen harmitellut sitä, että bändi ei keikkaillut jonka vuoksi live-vedoista ei jäänyt todisteita jälkipolville, mutta nyt tajusin, että vastapuolella on valtava monipuolinen tuotanto, josta olisi varmasti jäänyt puuttumaan isoja osia, jos aika olisi kulunut keikkabusseissa. Bändi ja Gösta keskittyivät siihen mikä oli oleellista, musiikkiin.

Tuota monipuolisuutta olen päivitellyt monesti. Millään muulla yhtyeellä ei ole niin laajaa skaalaa eri tyylilajeja olevia kappaleita varsinkin siten, että yhteinen linja on silti kuuluvissa läpi tuotannon. Tätäkin kirja valotti ja oli mielenkiintoista kuulla esimerkiksi siitä, että italialaisvaikutteet ovat peräisin Göstan lapsuudesta, hänen äidillään oli tapana kuunnella italialaista musiikkia. Gösta on suoraan kertonut "varastavansa" muista kappaleista ja senkin olen aiemmin huomannut, samoin Jethro Tull -vaikutteet.

Kiehtovaa oli lukea myös bändin levytystavoista. Nyt vasta tajusin, miten täysinäisiä yhtyeen kappaleet ovat, raitoja raitojen päällä. Kirjassa kerrotaan Göstan todenneen, että vaikka raitoja olisi tuhat, hän voisi silti täyttää ne kaikki. Melkoinen taito tehdä niin runsasta musiikkia siten, että se kuulostaa kuitenkin pakottamattomalta ja aidolta. Puhtaina soivat stemmat, mielenkiintoiset rytmit, yllättävät soittimet ja harmoninen runsaus, siitä on Leevi and the Leavings tehty.

Parasta Leevien lauluissa taitaa lopulta kuitenkin olla sanoitukset. Nuo Göstan hauskat, riipaisevat, oivaltavat, rivot, herkät ja ikimuistoiset sanat. Niidenkään monipuolisuutta en lakkaa ikinä hämmästelemästä. Mikko Kurenniemi (Leevien levyjen kansitaiteilija) on todennut hyvin: "Jotenkin tuntuu, että Göstalla oli reitti auki jonnekin alitajunnan alueelle, joka yleensä pidetään suljettuna."

Göstan sanoitukset ovat kasvaneet minuun (ja moneen muuhunkin suomalaiseen) kiinni, taidan osata 90 prosenttisesti kaikkien biisien sanat ulkoa. Omat ikisuosikkini tuotannosta ovat Turkmenialainen tyttöystävä, Kööpenhamina, Sininen koira, Vakosamettihousuinen mies, Keltainen huivi, Amalia ja Pohjoisen taivaan alla. Tunnelmia laidasta laitaan. Göstan elämä loppui liian aikaisin, mutta onneksi hänen sanansa ja sävelensä jäävät elämään. Göstan melkoisen itsevarmat sanat Soundin haastattelussa vuodelta 1991 taitaa olla pakko uskoa hymädyksen kera todeksi (lainaus sivulta 229):

"Kaikenlaiset Värttinät ja vinkuintiaanit väittävät soittavansa kansanmusiikkia jouhikkoineen ja hilipata-meininkeineen, mutta nehän väsäävät vain tekotaiteellista paskaa, jolla ei ole mitään tekemistä oikean kansan kanssa. Kahdensadan vuoden kuluttua huomataan, että minähän se teinkin aikanaan kansanmusiikkia."

Harva on yhtä hyvin käsitellyt kappaleissaan kansan syvien rivien tuntoja, harva jättänyt taakseen niin suuren perinnön. Ahmin kirjan lähes kertalukaisulla ja olen iloinen, että se on omassa hyllyssäni. Lukukokemus syvensi musiikkikokemusta ja toi uusia kaikuja tutuille kappaleille. Suosittelen siis! Ja nyt, kommenttiboksi on auki, mikä on sinun Leevi and the Leavings -lempparisi?

Kirjailija: Timo Kalevi Forss
Kirja: Gösta Sundqvist, Leevi and the Leavingsin dynamo
Kustantaja ja vuosi: Into, 2017
Sivumäärä: 368
Mistä hankittu: Oma ostos (synttärilahjakortilla)
Helmet-haaste: 36. Elämäkerta tai muistelmateos
Arvostelu: ★★★★