Tässäpä taas yksi kirja, joka on suomennoksen myötä menettänyt jotakin varsin olennaista ja omaperäistä. Philip K. Dickin Palkkionmetsästäjä-kirjan alkuperäinen nimi on nimittäin yksi parhaista koskaan kuulemistani kirjan nimistä: "Do Androids Dream of Electric Sheep?". Siitä en osaa sanoa mitään, että laskeskeleeko levolle käynyt androidi sähkölampaita, jos ei saa nukutuksi, mutta joka tapauksessa tämä nimi on hauska, mieleenpainuva ja kiinnostava toisin kuin Palkkionmetsästäjä.
Kirja on julkaistu alunperin vuonna 1968 ja suomennettu vasta 1989. Tuossa välissä vuonna 1982 kirjan pohjalta tehtiin vallan mainio cyberpunk-scifileffa Blade Runner, joka selittänee kirjan suomennoksenkin. Olen nähnyt leffan pari vuotta sitten, mutta - ylläri pylläri - en muista siitä mitään. Paitsi sen hämmennyksen sekaisen positiivisen fiiliksen, joka leffasta jäi, minä kun en yleensä hirveästi jaksa kiinnostua scifistä.
Palkkionmetsästäjän idea on suorastaan herkullinen. Päähenkilö Rick Deckard on palkkionmetsästäjä, joka on erikoistunut androidien eliminointiin. Toukopoukoa lainatakseni on tullut ydinsotapydinsota ja maailma on kokenut melkoisen mullistuksen. Post-apokalyptisessa maailmassa elelee joukko ihmisiä, vain vähän muita eläimiä sekä keinotekoisia ihmisiä eli androideja. Sähköeläimiäkin on luotu ja vain yhteiskunnan huipulla olevilla rikkailla on varaa oikeaan elävään eläimeen. Nexus-6 -androidit ovat varsin pitkälle kehittyneitä ja niitä ei erota oikeista ihmisistä oikeastaan mikään muu kuin niiden puutteellinen empatiakyky. Deckard pyrkiikin selvittämään epäilyttävien tyyppien androidiutta Voigt-Kampff -kokeella, jossa yksinkertaisilla ja tunteisiin vetoavilla kysymyksillä selvitetään reagoiko epäilty niin kuin ihminen vai niin kuin androidi.
Pienuudestaan ja varsin humoristisesta lähestymistavastaan huolimatta romaanista muodostuikin varsinainen ihmisyyden rajoja pohdiskeleva älykäs kertomus. Empatiakyvyn käyttäminen rajaavana tekijänä ihmisen ja androidin välille osoittautui varsin haastavaksi ja ongelmalliseksi menetelmäksi. Tämä nostatti kysymyksen siitä, että jos Deckard laitteineen tulisi suorittamaan testin monille nykypäivän oletettavasti ihmisluokkaan kuuluville henkilöille, aika moni empatiakyvyltään puutteellinen yksilö ei varmastikaan läpäisisi testiä. Toisaalta voihan olla, että keskuudessamme on tälläkin hetkellä androideja, eipä sitä koskaan tiedä. Kirjan ekologinen puoli nosti päätään elämän ja oikeiden eläinten arvostuksessa. Toisaalta teoksen voi nähdä myös tekoälyä ja sen ongelmallisuutta pohdiskelevassa valossa. Jos jokin on älykästä, tuntevaa ja täysin toimivaa, mutta sen tiedetään olevan keinotekoista, eikö tuo jokin ole sitten yhtä arvokas kuin oikea, elävä ja luonnollinen yksilö? (Henkilökohtaisena huomiona tässä kohtaa toteaisin, että ainakin A.I -leffan poika oli niin ärsyttävä, että vastaus esittämääni kysymykseen hänen kohdallaann olisi valitettavasti "ei".)
Pohtivasta otteestaan huolimatta Palkkionmetsästäjä oli ennen kaikkea varsin viihdyttävä. Erityisesti se sai plussaa siitä, että toisin kuin useat scifi-kirjat, se ei ollut tapahtumaa toisen perään vaan välillä jopa viipyilevää ja maalailevaakin kerrontaa. Toimintaakin toki riitti, mutta sopivissa määrin. Joka tapauksessa jos satut olemaan androidi, tämä ei ehkä ole kaikista hermojalepuuttavinta luettavaa. Suosittelisinkin pakenemaan, kun vielä voit!
Tällä kirjalla taidan ruksia kirjabingosta kohdan "alle 200 sivua".
Kirjailija: Philip K. Dick
Alkuperäinen kirja: Do Android Dream of Electric Sheep?
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1968
Luettu kirja: Palkkionmetsästäjä - Blade Runner (suom. Kari Nenonen)
Mistä hankittu: Kirjastosta
Sivumäärä: 169
Arvostelu:★★★★
