Nina Pulkkis ja Liisa Vähäkylä: Muumeista miljoonabisnes

Eräs elämäni erikoisimmista tilanteista on se, kun osallistuin Muumimammana japanilaisen pariskunnan häihin. Siellä teeskentelin juovani skumppalasista ja leikin tämän pariskunnan, heidän muutaman hämmentyneenoloisen sukulaisensa sekä muiden muumien kanssa Pikku Myyn vetämää pää-olkapää-peppu-polvet-varpaat -leikkiä. Ja sain vielä (huonoa) palkkaa tästä kaikesta! Tämä tapahtui tietenkin Naantalin Muumimaailmassa, jossa olin töissä kesän 2008. Olen siis tajunnut viimeistään tuolloin hyvin konkreettisesti, millainen bisnes muumien ympärillä pyörii.

Nina Pulkkiksen ja Liisa Vähäkylän kirja Muumeista miljoonabisnes perustuu Pulkkiksen elokuvaan The Moomin Boom. En ole tuota leffaa nähnyt, joten kirjan tarjoama sisältö oli minulle enimmäkseen uutta. Kirjasta oli aistittavissa se, että taustalla on elokuva. Olisin toisinaan toivonut tarkempaa perehtymistä aiheisiin ja toisinaan yksityiskohtia käsiteltiin liiankin pitkään. Yhtäkaikki kirja oli hurjan kiehtova ja opin paljon uutta muumeista.

Jansson piirsi tiettävästi ensimmäisen muumihahmonsa huussin seinän pinkopahviin 1930-luvulla. Siitä alkoi nopeasti kaikkien tuntema muumibuumi, joka on kokenut useamman aallonharjan ja jatkuu edelleen. Tällä hetkellä muumit ovat taas pinnalla, kun helmikuussa Yle alkaa esittää uutta animaatiota. Oli kiehtovaa lukea niistä vaiheista, jotka johtivat pienet muumit maailmanlaajuisesti tunnetuiksi ja miten nopeasti niiden tuotearvo ymmärrettiin. Tove Jansson oli todellinen voimanainen, joka onnistui hienosti yhdistämään taiteilijan vapauden ja bisneksen. Monesti Muumimaailmassa työskennellessänni mietin, mitäköhän Tove tästä tuumaisi, mutta tulin siihen tulokseen, että hän ymmärtäisi kyllä.

Olen ollut lapsi juuri silloin, kun japanilaiset animaatiot alkoivat pyöriä telkkarissa, Muumimaailma avattiin ja kaikki menivät yhtäkkiä aivan sekaisin muumikrääsästä. Meillä on pelattu kotona ahkerasti Muumipeliä (josta ensimmäinen painos on muuten jo 50-luvulta ja tuolloin siinä oli kirjan mukaan nappuloina oikeita kiviä ja simpukoita!) ja rakkain pehmoleluni oli Pikku Myy. Silti en ole koskaan oikein tykästynyt animaatiomuumeihin vaan oikeat muumit ovat sarjakuvien ja kirjojen laihempia ja synkempiä tapauksia. Kirja valottaa hienosti tätä kehitystä ja sitä, miten animaation tunnettuudesta huolimatta taustalla ovat kuitenkin aina ne alkuperäiset muumit ja Tove Janssonin kuvitukset. Minua edelleen kirpaisee paljon se, miten omassa ikäluokassani on paljon kovanluokan muumifaneja, jotka eivät kuitenkaan ole koskaan lukeneet yhtäkään muumikirjaa tai -sarjakuvaa.

En ole ennen tullut ajatelleeksi, miten poikkeuksellinen muumien tarina on, myös bisneksen kannalta. Muumi lienee maailmalla tunnetuin suomalainen (tosin moni ei tiedä mistä muumit ovat peräisin). Melkein missä tahansa kahvipöydässä sitä käykin kahvittelemassa, pöytään nostetaan muumimukeja ja se on niin itsestään selvää, ettei sitä osaa edes hämmästellä. Kirja nosti esiin hienosti sen, miten muumit ovat upea menestystarina ja miten tuo pieni peikko on kasvanut mittaansa suuremmaksi ja liittynyt osaksi suomalaista yhteiskuntaa ja identiteettiä.

Löytyykö teidän kotoa muumimukeja? Ja mitä ovat oikeat muumit, sarjakuvien, kirjojen vai animaation muumit?

Jutun kuvat ovat muumikesältäni 2008. Olin silloin paljon poliisina ja Hemulina. Oli kuuma, menetin uskoni ihmiskuntaan mutta toisaalta sain täysin korvaamattomia, ainutlaatuisia kokemuksia.
Helmet-haasteessa vedän yli kohdan 35, kirjassa on yritys tai yrittäjä.

Kirjailija: Nina Pulkkis ja Liisa Vähäkylä
Kirja: Muumeista miljoonabisnes, Siltala 2017
Sivumäärä: 191
Mistä hankittu: Joululahja
Arvostelu: ★★★★

Elämäni Muumina ja muumillinen historiani (haaste)

Mustetta paperilla -blogin Maria haastoi minut tähän mukavaan Muumi-kirjat ja minä -haasteeseen, kiitos siitä! Haaste on alunperin peräisin Opuscolo-blogista ja sen säännöt ovat seuraavanlaiset:

-Kirjoita Tove Janssonin Muumi-kirjoista ja siitä, miten ja missä vaiheessa ne ovat kuuluneet elämääsi. Tee omaelämäkerrallinen teksti aiheesta ja julkaise se blogissasi.
-Lähetä haaste kolmelle sellaiselle kirjabloggaajalle, joita aihe voisi kiinnostaa.
-Mainitse haasteen alkuperä tekstissäsi.

Koska olen tässä jo aiemminkin harkinnut tekeväni juhlavuoden kunniaksi hurjia paljastuksia muumimaisesta elämästäni, ajattelin laajentaa tämän haasteen käsittämään ei vain Muumi-kirjoja vaan koko muumillista henkilöhistoriaani. Katsotaanpa siis, millaisia muumimaisia luurankoja kaapistani löytyykään! (Kuva antaa jo vinkkiä...)

Bloggaajan salattu menneisyys...

Niin ne kirjat. Ensimmäinen kontaktini Muumi-kirjoihin lienee Taikatalvi, joka oli meillä kotona kirjahyllyssä. Kirjan omisti siskoni, joka oli (on) hyvin tarkka tavaroistaan. Me pikkusiskot, tahmatassut (tämäkin sana juontaa juurensa muumeista ja muumipelistä, jota pelasimme ahkerasti lapsina, ihan ykköslautapeli!) emme koska vaan saaneet lukea kirjaa. Ensin piti todistaa, että kädet ovat puhtaat, että emme jätä kirjaa lojumaan minnekään lattialle, emme laita sitä pöydälle väärin päin ja niin edelleen. Oikeasti ihan järkevää, mutta silloin lapsena ärsyttävää, kaikella rakkaudella.

No, silloin tällöin ne tassut olivat tarpeeksi puhtaat ja tulin tuon kirjan lukemaan lapsena aika monta kertaa. Myös kirjastosta lainasin Muumi-kirjoja toisinaan, mutta ne eivät kuuluneet lapsena suurimpiin suosikkeihini. Koulussakin muistaakseni piti joskus lukea Janssonia. En myöskään koskaan ollut suuri Muumi-televisiosarjan fani. Hatusta ulos ryömivä hirveäksi otukseksi muuttunut Muumipeikko traumatisoi minut. Ohi meni hieno opetus siitä, miten ulkonäkö ei merkitse mitään. Jos minä olisin ollut Mamma, olisi peikko saanut hipsiä kauas muumitalosta, sori vaan. Myös taikuri pelotti, Mörkö ei niinkään. Pehmoiset pulleroiset muumit olivat vähän ärsyttäviä eikä sarja herättänyt sen takia myöskään kiinnnostusta kirjoihin. Pikku Myy -pehmolelu oli rakas, mutta sekin alkoi elää omaa elämäänsä, joka oli aika kaukana alkuperäisestä muumimeiningistä.

Sitten tapahtui suuri muumillinen herääminen. Löysin nimittäin Muumi-sarjakuvat! Olin ehkä ala-asteen viimeisillä luokilla ja kannoin kotiin vuorotellen kaikki kirjastossa olleet muumisarjakuvat. Olen kertonut aiemmin, miten olen jo lapsena pitänyt kaikesta aika synkästä ja tunnelmaltaan hiemän häiriintyneestä ja uhkaavasta, vaikkapa Liisan seikkailuista ihmemaassa. Sarjakuvat tarjosivat juuri tällaisen synkän kieroutuneen lukukokemuksen, joka herätti minussa ikuisen rakkauden muumeihin ja Tove Janssoniin. Tässä vaiheessa luin ne loputkin muumikirjat, joita en ollut vielä lukenut ja pidin niiden pohdiskelevasta otteesta. Japanilaiset muumit lakkasivat aina vain enemmän olemasta niitä oikeita muumeja mielikuvissani.

Pitkäksi aikaa muumit jäivät taka-alalle, pois ajatuksistani. Ihan vain palatakseen melkoisella kertarysäyksellä elämääni vuonna 2008. Kevättalvella 2008 oli edessä monille opiskelijoille tuttu stressi, kesätöiden hakeminen. Oman alan kesätöitä ei alkuvaiheen opiskelijalle ollut vielä tarjolla, joten laitoin hakemuksia sinne tänne, torimyyjäksi, puhelinmyyjäksi, hautausmaatyöntekijäksi ja oho, kuulostaapa tuo hauskalta kesätyöpaikalta, Muumimaailmaan. Hakemusta täytellessä piti valita, mikä työ kiinnostaisi eniten, hahmo, kioskimyyjä, parkkipaikalla liikenteen ohjaaja ja niin edelleen. Ykkösvaihtoehdoksi laitoin hahmon sen kummemmin asiaa harkitsematta. Yllätys oli suuri, kun satojen hakijoiden joukosta minut kutsuttiin haastatteluun ja vielä suurempi, kun tulin valituksi.

Tässä Muumipappa on kirjoittanut muistelmansa.

Koulutus sisälsi muun muassa laulujen opettelua ja muumipukuun sonnustautumista ja siinä liikkumista. Hurjan absurdia ja hilpeää. Ensimmäiset työpäivät jännittivät hurjasti, mutta pian sitä alkoi olla kuin kala vedessä, kuin muumi laaksossa. Kesän aikana olin niin Vilijonkka, Mamma, Pappa, Peikko, Nipsu, Neito, Niisku, Hosuli, Tuutikki, Noita kuin Hemulikin. Eniten nautin Hemulin nahkoihin sulautumisesta. Hieman erakkomaiseen luonteeseen taipuva höpsähtänyt luonnontieteilijä, no, ihan kuin minä. Viihdyin erityisen hyvin myös poliisina, joka sai opastaa ja auttaa ihmisiä ja toimia oppaana muumeille ja asiakkaille. Erityisen hauskaa oli toimia Haisuli-poliisina, joka vei Haisulin vankilaan tarpeen tullen, joka sattui olemaan sopivasti tasatunnein.

Haisuli vuonna 199X. Bloggaajalla punaiset lappuhaalarit.

Me kohtaamme jälleen, Haisuli vuonna 2008. Haisuli ei ole oppinut virheistään, mutta ulkonäössä ja eläväisyydessä on tapahtanut selkeää kehitystä.

Kesä opetti paljon. Tärkein opetus oli se, että muumin nahka on kuuma, erittäin kuuma. Toiseksi opin myös sen, että halaaminen ja vilkuttaminenkin voivat käydä työstä. Se myös sai aikaan yliannostuksen muumeista, josta vasta nyt alan olla kokonaan toipunut. Muumikirjoja en ole lukenut aikoihin, sarjakuvia kylläkin viimeksi viime kesänä, mutta muumit ovat kulkeneet koko ajan mukana elämässäni yllättävänkin merkittävästi.Tällä hetkellä odotan kovasti syksyllä julkaistavaa, sarjakuvaan pohjautuvaa Muumit Rivieralla -leffaa. Suhtautumiseni muumeihin on siis aika henkilökohtainen ja vielä varmasti tulee aika, kun haluan lukea kaikki Muumi-kirjat uudelleen. Työkokemus Muumina oli ainutlaatuinen ja sai aikaan sen, että minulla on takataskussani aina aika mahtavia kahvipöytäkeskusteluaiheita. Aika harva on päässyt tutustumaan muumien sielunmaisemaan näin lähietäisyydeltä.

Tämäkin haaste on jo kiertänyt monia blogeja. Pahoitteluni siis, jos haastan mukaan blogin, joka on jo haastettu. Haastan mukaan seuraavat blogit:

Kaupunginpuutarha
Cilla In Wonderland
Reader, why did I marry him?

Sitten vaan tekemään muumimaisia paljastuksia!