sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Helsingin kirjamessujen lauantai


Kuun alussa messuilin Turussa kolme päivää ja olin siitä sen verran rasittunut, että ajattelin jo jättää Helsingin tänä vuonna väliin. Sitten sähköpostiin kilahti kuitenkin kutsu WSOY:n, Tammen ja Johnny Knigan bloggariaamiaiselle lauantaipäivän aloitukseksi. Paikalla kirjailijat Marianna Kurtto, Heikki Valkama, Roope Sarvilinna, Joonas Konstig, Tuomas Kyrö ja A. W. Yrjänä! En jäänyt harkitsemaan vaan ostin junaliput (Turusta perjantaina Tampereelle siskon luokse ja Tampereelta eilen aamulla Pasilaan, Turun juna kun olisi ollut liian myöhään paikalla, sen kokeilin viime vuonna).

Heikki Valkama (Pallokala)
Marianna Kurtto (Tristania)
Roope Sarvilinna (Osuma)
Vaikka kuvittelin olevani ajoissa paikalla (viittä minuuttia ennen tapahtuman alkua) oli Yrjänän kirjan (Joonaanmäen valaat) arvostelukappalepino jo kadonnut. Olin yllättynyt, kun kuvittelin että arvostelukappaleita olisi ollut varattu kaikille ilmoittautuneille mutta ei näemmä. Onneksi kuitenkin ihana Arja antoi oman kappaleensa minulle, kun siinä varsin epätoivoisesti avauduin tästä hirveästä draamasta, joka  minua kosketti. En yhtään ihmettele, että kirjapino oli huvennut nopeasti, kirja on niin älyttömän kaunis.

Joonas Konstig (Vuosi herrasmiehenä)
A. W. Yrjänä (Joonaanmäen valaat)
Tuomas Kyrö (Mielensäpahoittajan Suomi)
Kaikki kirjailijahaastattelut herättivät mielenkiintoni. Muita en ole ehtinyt vielä lukemaan kuin Mielensäpahoittajan Suomen (se oli ihana!), mutta aion lukea ne kaikki. Sainpa muuten (ainakin lähestulkoon) elämäni ensimmäistä kertaa arvostelukappaleita. Ihanaa mutta nousee myös kysymys, minne nuo kaikki kirjat mahtuvat? Aamiainen oli muutenkin mukava, oli hauskaa taas nähdä, miten paljon meitä bloggaajia onkaan! Kiitos siis kustantajille tapahtuman järjestämisestä. Vieruskavereilleni Suketukselle ja Hennalle siinä kovasti uhosin, että tänäänhän en osta yhtäkään kirjaa. No, kaikkihan varmaan arvaavat miten siinä kävi...

Tapahtuma huipentui siihen, että pääsin Yrjänän kanssa juttelemaan. Kerroin, että hääkutsuissamme oli lainaus Puuvertauksesta. Ja koitin sopertaa, miten paljon yhtyeen musiikki on aina  merkinnyt minulle, johon Yrjänä totesi, että "ai sinä oot niitä", hehe. Pääsin kaverikuvaan (olen pahoillani, en tunnistanut sinua, joka otit kuvan, mutta suuri kiitos!) ja vielä ehdin kysymään Yrjänän lempparia scifi-kirjaa. Kysymys oli kuulemma mahdoton, mutta Ursula Le Guinin Pimeyden vasen käsi voisi olla sellainen.


Töissä keskustelu A. W. Yrjänästä, siitä että olen lähdössä Turusta Tampereen kautta Helsinkiin "ihan vain häntä tapaamaan" ja etenkin siitä, miten järkytyin kun työkaverini eivät tienneet kuka Yrjänä on, nousi melkoinen spektaakkeli perjantai-iltapäivän kahvitauolla. Siellä kovasti myös vaaditiin yhteiskuvaa nähtäväksi joten siksi(kin) on aika mukavaa kun tämä kuva on nyt olemassa.

Tapahtuman ja elämäni tähänastisista kenties suurimman fanityttöhetken jälkeen lähdin kiertelemään messuhallia. Taas hämmästyin sitä, miten valtava alue on, mutta tänä vuonna se oli jo jotenkin hallittavissani, viime vuonna tuntui etten nähnyt puoliakaan. En ollut ehtinyt perehtyä ohjelmaan etukäteen juuri lainkaan. Junassa asensin messuappin, joka osoittautukin hyväksi ideaksi etenkin sen kartan vuoksi, ilman sitä suunnistaminen olisi ollut vaikeaa. Helsingin messuilla kummallista ja ihanaa on se, että joka puolella tapahtuu koko ajan ja kiinnostavaan ohjelmaan törmää  myös vahingossa. Alla muutama kuva näistä sattumalta kohdalle osuneista mielenkiintoisista ohjelmista ja tyypeistä.

Juti!
Tätä haastattelua kuunnellessani laitoin samalla O:n varaukseen kirjastosta.

Vexi Salmi on yksi suurista idoleistani ja Linkola on myös kiehtova hahmo.

Huomasin Matti Röngän ja kun käänsin päätäni oikealle...
..näin Antti Tuurin.
Varsinaisesti seurasin Suomen yleiskartta -kirjan keskustelua, joka harmi kyllä kärsi paljon siitä, että viereisellä lavalla oli samaan aikaan Jenni Haukio, joka oli melkoinen vetonaula. Kartat ovat kiinnostaneet minua aina ja olen niiden kanssa tekemisissä paljon työnikin puolesta, myös vanhojen karttojen. Myös tämän kirjan laitoin varaukseen kirjastosta, harkitsin sen ostamista, mutta hinta oli melkoinen, kuten karttoja sisältävillä kirjoilla ymmärrettävistä syistä on aina.


Karttojen maailmasta suuntasin KirjaKallio-lavalle, jossa oli alkamassa paneelikeskustelu itsensä rakastamisesta. Sitä ennen lavalla oli Koko Hubara, joka vaikuttaa olevan melkoisen suosittu ja sai suuret aplodit. Paneelikeskustelu oli mielenkiintoinen, tosin meni rasittavan poliittiseksi välillä. Ihastelin myös lukiolaisten sujuvuutta haastattelijoina, itse en olisi pystynyt samaan. Laadukasta keskustelua tuntui olevan lavalla jatkuvasti ja yleisöäkin pilvin pimein.



Iltapäivän pyhitin tarjousten ja antikvariaattiherkkujen ratsaamiseen. Ohi mennen näin myös, että jossakin kaukana ihmismeren takana oli Kjell Westö. Myöhemmin myös signeerausjono oli niin pitkä, ettei tarvitse miettiä, kuka on tämän hetken ykköskirjailija Suomessa.


Saanen huomauttaa, että vaikka messusaalis kasvoi taas suuremmaksi kuin oli tarkoitus, niin jätin silti hirveän monta kiinnostavaa juttua ostamatta! Mm. tämän Mauri Kunnas -muistikirjan olisin halunnut. Messuilla kirjoja markkinoidaan monella tavalla, myös vessassa törmäsin mainokseen. En ole vielä googlannut, mitä tämän mainoksen takaa löytyisi.



Viimeiseksi suuntasin kuuntelemaan mielestäni päivän mielenkiintoisinta haastattelua. Hannu Linkola on kirjoittanut kirjan Kentistä ja Juha Itkonen haastatteli häntä siitä. Tässä keskusteluhetkessä oli niin monta asiaa, joita rakastan, että olo oli aika pöllämystynyt sen jälkeen. Eniten nautin siitä tunteesta, että en tosiaan ole ainut joka kokee näin, että musiikki voi olla niin tärkeää ja limittyä omaan elämään voimakkaasti. Erityisen mielenkiintoista oli kuulla myös siitä, että Linkola on taustaltaan maantieteilijä ja Itkosen mukaan tämä näkyy myös kirjassa. Keskustelussa sivuttiin musiikin paikkasidonnaisuutta, jota itsekin olen miettinyt paljon. Upea haastattelu ja uskon, että tämä on kirja, joka on kuin minulle tehty. Kotimatkalla junassa kuuntelin Kentiä. Sitä paitsi, viittasin äsken Yrjänän tapaamiseen kenties suurimpana fanityttöhetkenäni. Kenties siksi, että Itkoselta nimmarin pyytäminen pari vuotta sitten on aika kova kilpailija...


Vihoviimeisenä ennen junalle rientämistä ehdin bongaamaan vielä yhden idolini Arno Kotron. Saavuin KirjaKallio-lavalle hetkenä, jolloin Kotro sai raikuvat aplodit, syy jäi minulle ikävä kyllä pimentoon.


Ehdin nähdä ja kuulla päivän aikana valtavasti. Se että aikaa oli rajatusti, vaikutti niin että ohjelmia seurasin lähinnä sattumalta ja sillisalaattimaisesti. Jotenkin tällainen keskittymätön hengailu kuitenkin sopi minulle nyt erityisen hyvin. Messupäivä oli ihana, vaikkakin taas hyvin rankka. Kotimatkalla Kentiä kuunnellessani analysoin, miksi kirjamessuista tulee minulle niin hyvä olo. Totesin että taika piilee siinä, että koen olevani omien joukossa. Muutkin tuntevat, kokevat tarvetta itsensä ilmaisemiseen ja ovat herkkiä, ihan julkisesti. Yhteenkuuluvuudesta tulee hyvä olo. Lisäksi kirjamessuista nousee aina into lukea lisää ja myös kirjoittaa lisää. Kiireinen elämä jatkuu edelleen (tänään maalasin talon katkaisurimoja työpäivän verran) mutta aikaa kirjallisuudelle ja myös blogille saa luvan löytyä aikaa, se on niin tärkeä osa elämääni.

Kiitos Helsingin kirjamessut, oli ihana päivä! Luulenpa, että ensi vuonna palaan ja mahdollisesti pidemmän kaavan mukaan. Päivä oli liian lyhyt lähinnä sen vuoksi, etten ehtinyt olla sosiaalinen ja istahtaa Booknäsin osaston kirjabloggajien sohvallekaan, kun piti mennä pää kolmantena jalkana. Viimeisenä vielä messujen kirjamessusaalis, alimpana pinossa arvostelukappaleet ja niiden päällä itse ostamani kirjat. Cobain-kirja maksoi peräti viisi euroa, muut korkeintaan kolme euroa. Voihan houkutukset, ei pysty  heikko kirjanystävä vastustamaan. Lisäksi ostin Yöpöydän kirjat -blogin Niinalta tuon hienon rintamerkin. Sen kanssa kelpaa edustaa seuraavissa kirjatapahtumissa, niitä odotellessa.




lauantai 21. lokakuuta 2017

Voita lippu Helsingin kirjamessuille (arvonta päättynyt)


Lisäys maanantaina klo 18:05:
Arvonta on päättynyt, osallistujia oli 35 ja random.org arpoi vastaajien joukosta kuudennen ja kymmenennen  kommentin:

Ursula: "Ystävien tapaaminen, kirjaostosten teko ja tunnelmasta nauttiminen."
Minna: "Parasta perinteiset painetut kirjat ja kirjailijavieraat."

Laitan liput teille tulemaan heti. Onnea voittajille ja kaikille mukavia messuja!
 
Lokakuu on usein ankea ja synkkä, mutta onneksi kuukautta piristävät kirjamessut. Pari viikkoa sitten messuiltiin Turussa ja ensi viikolla on Helsingin vuoro. Itse junailen Helsinkiin lauantaina, luvassa on monenlaista ohjelmaa, joihin palaan myöhemmin.

Minulla on ilo ja kunnia arpoa lukijoilleni kaksi messulippua, jotka oikeuttavat kertapääsyyn messuille. Messuohjelmaan ja aikatauluihin voi tutustua täällä.  Liput ovat sähköisiä. Lähetän lipun voittajalle sähköpostitse ja lipussa olevan koodin voi näyttää älypuhelimen näytöltä tai sitten printata lipun paperille.

Arvon siis kaksi voittajaa tätä postausta kommentoineiden joukosta. Arvontamenetelmänä toimii random.org. Kumpikin voittaja saa sitten sähköpostiinsa yhden kertakäyntiin oikeuttavan messulipun. Kerro siis kommentissasi, mikä on parasta kirjamessuissa tai mitä erityisesti odotat Helsingin kirjamessuilta. Muista lisätä kommenttiisi myös toimiva sähköpostiosoitteesi.

Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy maanantaina 23.10. klo 18. Sen jälkeen arvon voittajat ja laitan saman tien heille palkintoliput tulemaan. Onnea arvontaan ja mukavia messuja kaikille, ehkä tavataan siellä!

Viime vuoden Helsingin messujen (Eskonkin mielestä herkullinen) saalis.

lauantai 14. lokakuuta 2017

Sata maailmanhistorian parasta bändiä, osa 9 (sijat 20. - 11.)

Toiseksi viimeinen osa on täällä ja alamme päästä lopulta asiaan. Nämä alkavat olla oikeita Elämäni Bändejä. Sellaista musiikkia, joka tavalla tai toisella on valtava osa elämääni. Osa on uudempia tuttavuuksia, toiset taas ovat kulkeneet kanssani suurimman osan elämästäni.

Aiemmat osat löytyvät täältä:
Osa kahdeksan
Osa seitsemän
Osa kuusi
Osa viisi
Osa neljä
Osa kolme
Osa kaksi
Osa yksi

20. Five Finger Death Punch

Provinssi 2016
Rakkauteni Five Finger Death Punchiin alkoi Vaasan vuosinani. Samaan työhuoneeseen sattui toinenkin fani, joka korostaa sitä mielikuvaa että FFDP liittyy Vaasaan. Toisessa pohjalaiskaupungissa Seinäjoella näin yhtyeen ensimmäistä ja toistaiseksi viimeistä kertaa viime vuoden heinäkuussa. Omistan kolme bändipaitaa, joista yksi ja eniten käytetty on FFDP:n. Yhtye keikkuu jatkuvasti Spotifyssäni soitetuimpien joukossa.

Pohdin sitä, miksi bändi on niin lähellä sydäntäni verrattuna moniin vähän vastaaviin bändeihin. Tulin siihen tulokseen että kyse on jälleen äänestä, Ivan Moodyn karhea soundi yhdistettynä musiikin vahvaan energiaan on tappava yhdistelmä, nyrkin isku. Moodyn ongelmat ovat heikentäneet bändin vahvuutta ja totta puhuakseni en tiedä, mikä tällä hetkellä on tilanne ja Moodyn kunto, keväällähän jo ilmoitettiin että mies jättää bändin kokonaan. Joka tapauksessa yhtyeellä on levykaupalla musiikkia, josta tulee minulle tavattoman hyvä olo.

Maa: Yhdysvallat
Vuodet: 2005-
Paras albumi: The Wrong Side oh Heaven and the Righteous Side of Hell, vol 1. (2013)
Poiminta tuotannosta: Jekyll and Hyde

19. Bloodhound Gang

"Do it like they do on the Discovery Channel..." Härskit apinat tanssimassa, palautuuko mieleen? Bloodhound Gang kuuluu bändeihin, joista olen pitänyt lapsesta asti. Tosin sanoitukset alkoivat aueta minulle vasta huomattavasti vanhempana, onneksi... Musta huumori ja tarttuvat biisit ovat minuun erityisen hyvin uppoava yhtälö. Pidän bändin yllätyksellisyydestä ja kumartelemattomuudesta.

Maa: Yhdysvallat
Vuodet: 1993-2000, 2004-
Paras albumi: Hooray for Boobies (1999)
Poiminta tuotannosta: Along Comes Mary

18. Limp Bizkit

Limp Bizkitin Chocolate Starfish oli levy joka mullisti maailmaani. Hauskaa on se, että samaan aikaan tuleva aviomieheni kuunteli samaista levyä ja oli siitä yhtä innoissaan. Limp Bizkitillä on aika epätasaista tuotantoa, mutta tässäkin tapauksessa pidän sitä vain kiintoisana. Rap ei kuulu soittolistoilleni kuin pienissä paloissa, mutta Limp Bizkit tuo siinäkin mielenkiintoista lisää sekoittamalla räppiä metalliin. Tämä bändi pitäisi joskus nähdä livenä, taitavat olla vaan aika harvinainen vieras Suomessa.

Maa: Yhdysvallat
Vuodet: 1994-
Paras albumi: Chocolate Starfish and the Hot Dog Flavored Water (2000)
Poiminta tuotannosta: Break Stuff

17. Oasis

Oasikseen tutustuin kunnolla vähän poikkeuksellisesti Standing on the shoulders of a giant -levyn kautta. Se oli ainoa Oasiksen levy, joka sattui olemaan Laitilan kirjastossa. Kuuntelin sitä yhden kesäloman nuorena ja erityisesti mieleeni on jäänyt, miten kannoin kannettavan cd-soittimeni mukanani kasvimaalle. Taisi olla siisti kasvimaa sinä kesänä. Oasiksen musiikki on samaan aikaan herkkää ja vahvaa, kapinallista ja perinteistä. Rakastan vahvana kantavaa kitaraa ja Gallagherin veljesten ääntä. Bändi on niitä, jotka ovat kasvaneet summiaan suuremmiksi ja ristiriitaisuudet ovat luoneet yhtyeelle mystisyyttä, joka taitaa saada aikaan sen, että vielä sadan vuoden päästäkin Oasis tullaan muistamaan. Ikimuistoista musiikkia kenties.

Maa: Iso-Britannia
Vuodet: 1991-2009
Paras albumi: (What's the Story) Morning Glory? (1996)
Poiminta tuotannosta: Go Let It Out

16. Korn 

Korn on hyvin samankaltainen Limp Biztkitin kanssa ja myös suhteeni bändeihin on aika samanlainen. Huomaan taas kaavan, elämäni suurimmat bändit ovat niitä, joiden suurimmat hitit sijoittuvat aikaan, jolloin olin pääsemässä teini-ikään. Lainasin levyjä kirjastosta ja katsoin Lista-ohjelmasta bändien videoita (Kornillakin on muutama melkoisen ikimuistoinen). Korn on minulle myös mp3-ajan musiikkia. Marilyn Mansonin levyn ohella Kornin Take a look around soi mp3-soittimessani kesän 2008 kun matkustin bussilla kotiin töistä Muumimaailmasta. Kuuluu myös sarjaan "bändit jotka haluaisin joskus nähdä livenä".

Maa: Yhdysvallat
Vuodet: 1993-
Paras albumi: Take a Look in the Mirror (2003)
Poiminta tuotannosta: Word Up

15. Kotiteollisuus

Suhteeni Kotiteollisuuteen on ristiriitainen. Hynynen ei tule koskaan saamaan anteeksi sitä yhtä Ruisrockin keikkaa, jossa unohti kaikki biisien sanat ja lopulta koko bändi oli lavalla alasti. Minä odotin keikkaa paljon ja sitten se olikin vain kännisten urpojen pelleilyä, fanien aliarviointia. Mutta sitten taas. Hynysen kynästä on syntynyt muutama sellainen kappale, että jos tekisin vastaavaa biisilistausta, ne kamppailisivat kärkisijoista. Sanojen rytmi, Hynysen ivallinen laulutyyli ja tarttuvat sävelet ovat tie sydämeeni. Jostakin syystä olen rakastunut Kotiteollisuuden versioon Haltin häistä. Sen olen useamman kuukauden ajan kuunnellut melkein joka päivä.

Maa: Suomi
Vuodet: 1991-
Paras albumi: Kuolleen kukan nimi (2002)
Poiminta tuotannosta:Tämän taivaan alla

16. Rammstein
Provinssi 2016. Ihmisiä oli valtavasti.
Kuka ei tykkäisi Rammsteinista? Rammstein oli rakkautta ensi kuuntelulla, kukaan ei ollut tehnyt mitään vastaavaa aiemmin. Spotify-ajan alkaessa harmittelin pitkään, että Spotify olisi muuten täydellinen, mutta sieltä puuttuu Rammstein ja The Beatles, eipä puutu enää kumpikaan. Rammstein taisi päästä lähes kaikkien suomalaisten tietoisuuteen viimeistään, kun Amerika julkaistiin ja sen musiikkivideo pyöri jatkuvasti televisiossa. Se oli näemmä vuosi 2004. Uskomatonta, tuntuu kuin siitä olisi vain pieni hetkinen.

Suuri osa Rammsteinin viehätystä on se, että että bändi laulaa saksaksi, poikkeaa siinäkin valtavirrasta. Bändi osaa show'n, se tuli todistetuksi vuoden 2016 Provinssisa. En ole koskaan nähnyt vastaavaa keikkaa, teatteria, sirkusta ja - totta kai - uskomattoman voimakasta, kapinallista, kieroa ja yhteiskunnallista musiikkia. Harvalla on tällaista taitoa hyppysissään, Till Lindeman on varmasti nero.

Maa: Saksa
Vuodet: 1994-
Paras albumi: Mutter (2001)
Poiminta tuotannosta: Ich Will

13. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus

Provinssi 2017.
Rakastan Timo Rautiaisen sanoituksen herkkyyttä. Raskas musiikki yhdistettynä herkkyyteen on minulle täydellinen yhdistelmä. Olinkin hirveän onnellinen, kun kuulin, että bändi palaa tauoltaan uuden levyn ja keikkojen myötä. Oli unelmien täyttymys nähdä bändi livenä viime kesänä, surullinen olin vain siitä, miten vähän ihmisiä oli löytänyt bändiä katsomaan. Moni entinen fani on tainnut suivaantua Suomi sata vuotta -biisistä mitä pidän suoraan sanottuna aika naurettavana.

Itse uskon että taustalla on se, että bändi tiesi pääsevänsä julkisuuteen biisin myötä, monien ehkä unohtaneelle yhtyeelle tuo lienee aika tärkeää. Enkä oikein ymmärrä, miten bändi nyt on pettänyt faninsa. Ilmapiiri on kovin mustavalkoinen. Itse rakastan myös sitä isänmaallisuutta, vanhoista tarinoista ja tunnelmista ammentavaa otetta, jota Timo Rautiaisen & Trio Niskalaukauksen musiikissa kuulee. Mutta pidän myös siitä, että bändi uskaltaa uudistua. Uudelta levyltä odotankin paljon. Ja odotan myös mielenkiinnolla, millaista keskustelua se taas herättää. Itse olen kurkkuani myöten kyllästynyt tähän suvakki-rasisti -keskusteluun, siihen että jokainen on vain jompaa kumpaa ja toivoisinkin että uudelta levyltä löytyisi kaikille jotakin ja myös harmaita sävyjä mustan tai valkoisen sijaan. Elegian ja Lumessakahlaajien kaltaista synkkää suomalaisuutta toivoisin siltä kaikista eniten.

Timo Rautiaisen kynästä on peräisin muutama minulle kaikkein rakkaimmista kappaleista. Niistä Lintu on yksi. Toinen on Jäähyväiset, joka on minulle henkilökohtaisesti itkettävin kappale, jota koskaan on tehty:

"Jos voisin viimeisen tunnin jotenkin saada takaisin. 
Kiittää vai hyvästellä, miten sen ajan jakaisin." 

"On isä mennyt ja poika käsittää nyt, ettei voi milloinkaan. 
Ei neuvoo antaa, ei elon takkaa kantaa, ei enää milloinkaan."

Maa: Suomi
Vuodet: 1996-2004, 2017-
Paras albumi: Rajaportti (2002)
Poiminta tuotannosta: Lintu

12. Sabaton

Provinssi 2017.
Jokainen viime vuosien aikana vähänkään enemmän tekemisissä ollut on varmasti kuullut, miten paljon rakastan Sabatonia. Ruisrockissa 2011 satuimme näkemään bändin ja pohdimme siinä, että mikä tämä oikein on, onpa hyvä! Siitä alkoi kuuntelu. Maaliskuussa 2015 näin ruotsalaiset seuraavan kerran, kun matkustimme silloisen työkaverini ja nykyisen ystäväni kanssa katsomaan bändiä Vaasasta Seinäjoen Rytmikorjaamolle. Seinäjoella näin toisenkin kerran bändin tämän vuoden Provinssissa ja siinä välissä Münchenissä Rockavariassa.

Sabaton on hieno live-bändi, joka selvästi rakastaa esiintymistä ja yleisöään. Tosin tietty kaava alkaa toistua, joka kerta Joakimin iho menee kananlihalle, mtuta eipä se haittaa. Sabaton soi salilla, lenkeillä, kotona ja oikeastaan kaikkialla. Se on niitä harvoja yhtyeitä, joiden musiikkia jaksan kuunnella kaikissa mielentiloissa. Yhtye pitää yllä tarinankerronan perinnettä. Suurista sotasankareista on laulettu aina, mutta Sabaton nostaa esiin myös unohtuneempia sankareita. Ja olihan se nyt totta vie hieno hetki suomalaiselle, kun Saksassa tuhatpäinen yleisö laulaa yhdessä "Lauri Allan Törni".

Maa: Ruotsi
Vuodet: 1999-
Paras albumi: Heroes (2014)
Poiminta tuotannosta: Soldier of 3 Armies

11. Scooter

Scooter soi lapsuudessani c-kasetilta, jonne olimme kopioineet sitä serkun cd-levyltä. Fire loppui kesken a-puolen, mutta ei se niin haitannut, kun b-puolella biisi oli kokonaisuudessaan. Firen lisäksi How much is the fish soi koko ajan ja musiikkivideotkin pyörivät jatkuvasti telkkarissa.

Moni on jättänyt ysärin taakseen ja ysärimusiikkia pidetään jotenkin vähän nolona. Minä kuitenkin kuulun siihen edelleen selvästi aktiiviseen (päätellen esim. radiokanavien ysäri-illoista) porukkaan, joiden soittolistoilla tuo parinkymmenen vuoden takainen musiikki soi jatkuvasti. Scooteria kuuntelen edelleen joka viikko. Se on minun energiamusiikkiani. Jos minun pitää pystyä johonkin ponnistuksia vaativaan, laitan Scooteria soimaan. Salillakin se soi usein, etenkin jos päivän ohjelmassa on burpeita. Ehdottomasti haluaisin nähdä Scooterin joskus livenäkin ja bändihän on käynyt Suomessa ihan hiljattain, ehkä siis vielä joskus.

Maa: Saksa
Vuodet: 1994-
Paras albumi: No Time to Chill (1998)
Poiminta tuotannosta: Maria

No niin, löytyikö nyt teidän suosikkejanne? Yksi osa enää listausta jäljellä, mitäs arvelette sieltä löytyvän?

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Messutunnelmia sunnuntailta

Tänään en jaksanut mennä paikalle niin aikaisin kuin alun perin suunnittelin. Messut ovat herkälle melkoinen koettelemus. Hälinä, tungos ja jatkuvat ärsykkeet saavat aivot viritystilaan ja unikin kärsii. Mutta sitten taas toisaalta messut ovat täynnä kirjoja, kirjakeskusteluja ja lukevia ihmisiä. Rakkaus kirjallisuuteen ja miten hyvin kirjallisuus voi jatkuvasta "painettu sana kuolee"-keskustelusta riippumatta, on käsin kosketeltavaa. Silti olen taas (kuten joka vuosi) helpottunut siitä, että nyt messut ovat taas ohi. En vielä tiedä, lähdenkö Helsingin messuille, nyt tuntuu siltä, että taidan odottaa mielelläni vuoden, mutta mene ja tiedä.


Aloitin aamuni Agricola-lavan mielenkiintoista muinaisperinne-keskustelua seuraamalla. Juha Hietanen haastatteli Paula Havastetta, Mikko Kamulaa sekä Elina Helkalaa ja Ilari Aaltoa, joiden Matka muinaiseen Suomeen -kirjaan ihastuin kovasti. Kamulan satuin myöhemmin näkemään haastattelussa myös äidinkielen opettajien pisteellä ja taidankin marssia pian kirjastoon lainaamaan hänen teoksensa, vaikutti ihan minun jutultani.


Sitten seurasi kaikkein eniten messuilta odottamani ohjelmanumero, Kjell Westön Rikinkeltaisen taivaan lukupiiri. Onerva-salissa oli huono ilma ja sitä huononsi entisestään jonkun voimakas hajuvesi. Siitä huolimatta aika (11:20-13:00) kului kuin siivillä. Filin kääntäjien lukupiiri toi esiin hyviä ajatuksia ja kääntämismaailma toi keskusteluun mielenkiintoisia ulottuvuuksia.

Keskustelussa kävi ilmi mm. että Westö käy myös lukemassa arvosteluja kirjablogeista ja että hän kokee, että tämän lähemmäs rakkausromaania hän ei enää pääse. Erityisen mielenkiintoista oli kuulla kirjojen syntytavasta. Henkilöt ja tapahtumat putkahtelevat kirjailjan mieleen kuin itsestään. Alkuvaiheen jälkeen seuraa story board -vaihe, mutta nopeasti sen jälkeen hän palaa vaistonvaraiseen kirjoittamiseen. Pakottamattomuus ja vaistonvaraisuus näkyvät mielestäni Westön kirjoista erinomaisesti. Keskustelussa käsiteltiin myös huumoria, sillä yhden lukupiiriläisen näkemyksen mukaan se puuttui kirjasta kokonaan. Minä olen toista mieltä. Westön hienovarainen ironia soi taustasävynä läpi tarinan. Kulttuuri- ja temperamenttisidonnaista siis, kuten Westökin totesi. Keskustelun jälkeen sain omaan Rikinkeltaiseen taivaaseeni omistuskirjoituksen ja siinä sitten taas punasteltiin, ai että mikä kirjailija!


 Westön jälkeen kiersin vielä kertaalleen kaikki messuhallit läpi ja satuin bongaamaan Paula Norosen Salla Simukan ja Siri Kolun kanssa.

Viimeisenä kuuntelin äidinkielenopettajien osastolla Katja Kallion haastattelun. Ostin Yön kantajan keväällä ja aloitin sitä Seinäjoella, mutta sitten onnistuin hukkaamaan sen muutossa moneksi kuukaudeksi. Totesin, että pitää lukea se pikimmiten. Tämäkin vaikuttaa ihan minun kirjaltani. Ja nyt kuulin vähän kirjan taustoja, hurjalta tuntuu Amandan tarina.


Tänään sain hillittyä itseni. Ainoa kirjaostokseni oli Laura Gustafssonin Korpisoturi Into-kustantamon osastolta. Päivän ilmaiskirja oli Veren vangit, joka muuten on 1001-listallakin. Pertsa ja Kilu on muistikirja (!!!), jonka ostin Viron osastolta. Se on entinen Viron kirjaston poistokirja, joka on saanut uuden elämän muistikirjana. Ensimmäistä kertaa eläessäni törmäsin kysymykseen, olisiko blogillani käyntikorttia tms. Ihana myyjätyttö kiinnostui projektistani ja toivottavasti löytää tänne googlen kautta. Olen täysin muistikirjahullu. Tämä ihana kirja ansaitsee tulla käyttöön, ehkä voisin kirjoittaa sinne muistiinpanoja kirjoista bloggaamista varten. Jos vaikka joskus oppisi suunnitelmalliseksi, eikä vain kirjottaisi mitä mieleen juolahtaa.

Tämän vuoden messut olivat jotenkin poikkeuksellisen ihanat ja lämpimät. Ehkä se johtui omasta mielentilasta ja siitä, että olin todellakin irtioton tarpeessa. Väkeä oli kuin pipoa, ainut vähän rauhallisempi hetki oli perjantaina iltapäivällä sen jälkeen kun koululaiset olivat lähteneet. Yleensä rauhallisempi sunnuntai oli kuin täyteen ammuttu. Ihmiset ovat kuitenkin ainakin kirjahalleissa yleisen hyväntuulisia ja hyvin käyttäytyviä. Kirjaihmiset ovat fiksuja, voisi tästä päätellä. Tänään minua ilahdutti myös cosplay-pukuiset ihmiset, joista teki mieli ottaa kuvia, mutta en kehdannut.

Päällimmäisinä tämän vuoden messuista jäi kuitenkin mieleen Jarla ja Jarlan minulle piirtämä mäyräkoira, ihana ihana ihana Kjell Westö sekä se mukava kupliva tunne, joka syntyy vain kirjapinojen keskellä, se että nämä kaikki kirjat kätkevät kansiensa väliin uusia maailmoja, joihin voin koska tahansa heittäytyä.

Kiitos Turun Kirjamessut, oli ihanaa, ensi vuonna taas tavataan!

lauantai 7. lokakuuta 2017

Messutunnelmia lauantailta


Messuista on nyt takana kaksi kolmasosaa. Päivä oli taas mitä onnistunein. Selkä vääränä kannoimme kotiin Vareksia (kovakantiset kovasti paheksutusta tiskistä), nyt riittää miehelle ja itsellenikin iltalukemista. Bongailimme myös melkoisen määrän julkkiksia aina Sauli Niinistöstä Anneli Aueriin. Olin myös noin kymmenen senttimetrin päässä Reijo Mäestä. IIIIIH! Päivän kruunasi Jarla ja Jarlan omistuspiirros. Kokonaan kuuntelin vain Jarlan haastattleun, mutta pieniä osasia monesta muusta. Huominen onkin sitten Kjell Westö -päivä.

Tuomas Kyrö
Mauri Kunnas
Minua kiehtoo se, miten Fingerporin vitsit ovat nykyisin usein fanien keksimiä. 10 vuotta on melkoisen kunnioitettava saavutus!


Ihan tosi rento fanityttö tässä!
Esko ja Fingerpori-Esko
Päivän saalis. Oikealla lauantain ilmaiskirja.





perjantai 6. lokakuuta 2017

Messutunnelmia perjantailta

Ishiguroa ei näkynyt...
No niin, ensimmäinen päivä on taputeltu. Ensimmäinen päivä on aina vähän hakemista ja haahuilua ja totta kai kirjaostokset lähtevät aina myös lapasesta. Koululaisia oli ahdistavan paljon ja heistä ahdistavan moni ei osannut tippaakaan käyttäytyä. Myös sellaisen huomion tein, että ruokapuolen fiilis muuttui kuin seinään, kun koululaiset lähtivät. Maistiaisia ja hymyjä alkoi irrota ihan eri tyyliin. Paras hetki kirjamessuhaahuiluun taitaakin olla perjantaina se hetki, kun koululaiset ovat lähteneet, mutta muuten on vielä väljää. Ihanaa on myös se, että tiedän että paljon jäi vielä näkemättä. Kaksi päivää vielä taitaa juuri ja juuri riittää...

Viron osaston kirjojen asettelu oli ihastuttava.
Tänään en seurannut haastatteluja kuin osittain. Anni Kytömäestä ehdin nappaaman kuvan. Äitini kertoi myöhemmin, että kirjailija oli kertonut käyneensä louhoksella tutustumassa pallograniittiin. Kiinnostuin mutta totesin taas, että Kultarintakin on lukematta vielä sen takia, että koin sen olevan liiankin luonnonläheinen, liikaa työstäni muistuttava. Mutta taidanpa yrittää vielä syksyllä, jos nyt hetki olisi sille parempi.


Hetken ehdin kuuntelemaan myös Kuisti-lavan keskustelua, jossa Pertti Grönholm ja Kimi Kärki keskustelivat toimittamastaan Turku Pop -kirjasta. Se pitää lukea. En ole tajunnutkaan, miten monipuolinen on Turun musiikkimaailma.


Lisäksi kuuntelin valovoimaisen Tuija Lehtisen haastattelun äidinkielen opettajien liiton osastolla. Haastattelija oli mukavan sujuvasanainen ja Lehtisen lemmikkiaiheinen novellikokoelma kuulosti hauskalta. Ja jalkani saivat hetkisen levätä.


Satakunnan osastolla oli hauska idea, langalle sai ripustaa lempimurresanansa. Alla ensin minun ja sitten siskoni tyylinnäytteet.



Ja sitten niihin lapasesta lähteneisiin messulöytyöihin... Helsingin messuilta tuttu oikeasti halpojen kirjojen osasto oli ilokseni löytänyt Turkuunkin. Lopullinen sekoaminen tapahtuikin antikvariaattiosastolla, jossa kaikki kirjat maksoivat kaksi euroa. Siitä pöydästä ostin klassikot Eliotin, Flaubertin ja Ballardin sekä omasta hyllystä puuttuneen (!!!) ikisuosikkini Anna minun rakastaa enemmän sekä yhden Harjunpään. Kalliita eivät myöskään olleet Mannin Buddenbrookit (jonka ostin osittain siksi, etten ikinä tule saamaan sitä luetuksi, jos se on kirjastosta lainassa) sekä Lindgren-kokoelmaani ihastuttamaan kaksi suurta lemppariani Peppi Pitkätossun ja Melukylän lapset. Arvoitus nimeltä Margo oli ilmainen, se lahjoitettiin messukävijöille enkä tietenkään osannut olla sitä ottamatta. Tähtiin kirjoitettu virhe ainakin oli hyvä joten ehkä tämäkin.


Sellainen (ihana) päivä tänään, huomenna jatkuu.