Hei! Olen täällä taas! Blogi on ollut usein mielessäni, mutta tänne asti en ole koko alkuvuonna ehtinyt silti kertaakaan. Vuoden 2021 koostekin on vielä tekemättä, mutta aion palata vielä siihenkin. Instagramissa olen julkaissut kirja-arvioita säännöllisesti. Ihan hyvin voisin tuoda niitä tekstejä myös tänne blogin puolelle, mutta jostakin syystä se on vain jäänyt tekemättä. No, nyt kesälomani ensimmäisenä päivänä kuitenkin haluan kirjoittaa yhdestä tämän vuoden upeimmasta kirjasta. Jos Iida Rauman Hävitys ei pääse Finlandia-ehdokkaaksi, aion nousta barrikadeille.
Iida Rauman Hävitys -
tapauskertomus on villinä sykkivä ja vauhko romaani väkivallasta,
koulumaailmasta, Turusta ja muistojen kerroksista. Siinä kaivaudutaan
päähenkilö A:n muistoihin ja menneisyyteen: Kaarinan pikkukaupungin
90-luvun pimeyteen, vuosituhannen alun betoninväriseen mutta ihmeen
orgaaniseen yo-kylään, jossa valopilkkuina loistavat kirkkaat ovet.
Kuin
kaikki kaupungin katujen alle hautautunut, Mätäjärven huurut, tuhotut
kivitalot, arkeologiset löydöt, niin piilee päähenkilö A:n muistoissa
kaikki kouluvuosien pahuus, hautautuneena mutta ei unohtuneena: näinkö
se meni, tällaistako todella oli. Lukija lähetetään A:n seurassa
huuruiselle matkalle halki itäisen Turun, poikki sen katujen, polkujen
ja peltojen. Romaanin Turku ei ole turistinähtävyyksien Turku, se on
kaupunki, joka on tuhonnut paljon, hävittänyt kauneutta ja kätkenyt sitä
maanalaisiin hautoihinsa.
Käy selväksi, että Hävitys on
kirjailijan omista kokemuksista kumpuavaa. Se on kosto, kaikissa sanan
merkityksissä, ei ehkä kaunis tai välttämättä edes oikeutettu sellainen
mutta yhtä kaikki merkityksellinen. Olen siitä surullinen, mutta
tunnistin osittain Rauman kuvaaman koulumaailman, sen miten turvallinen
aikuinen on vain vitsi, miten kiusaamisen vastaisten kampanjoiden
julisteet todistavat luokkahuoneiden seiniltä kohtauksia, joissa toiset
murenevat ja toiset käyttävät valtaansa aina uudelleen ja uudelleen.
Syy
siihen, miksi romaani vei jalat alta ja täräytti avokämmenellä suoraan
sieluuni on kuitenkin Turku. Se, miten en ole ikinä ennen lukenut
vastaavaa kuvausta juuri minun Turustani, juuri minun mutaisista
poluistani, roskakatoksistani ja ennen kaikkea siitä tunteestani, miten
Turun historia ja kaikki mitä siitä tiedän, ympäröi minut kaikkialla
siellä liikkuessani. Romaanin kerroksellisuus toimi täydellisesti myös
siksi, että tunnistin välittömästi missä Turun aikakerrostumassa
kulloinkin liikuttiin.
Jäin miettimään, olisiko romaani tehnyt
tällaista vaikutusta minuun, jos se olisi sijoittunut jonnekin muualle.
Mutta pohdinta on tarpeetonta: Turku ei ollut romaanin kulissi, se oli
yksi päähenkilöistä. Upea, mutta niin rankka romaani, että en uskalla sitä varsinaisesti suositella.
Iida Rauma: Hävitys - Tapauskertomus, Siltala 2022
