 |
| Elokuvapokkarit, kuinka vihaankaan tätä kirjatyyppiä! Siinä se Matt Damon kurtistelee kulmiaan ja tunkeutuu mielikuvitukseesi. |
Menin taas tekemään sen pahimman laatuisen virheen, oikean emämunauksen. Tulin nimittäin katsoneeksi elokuvan ennen kuin olin lukenut kirjaa, josta leffa oli tehty. Tällä kertaa leffa oli harvinaisen häiritsevä Lahjakas herra Ripley, jossa pääosaa esitti köyhän miehen DiCaprio eli Matt Damon ja taustalla häirivät Jude Law ja Gwyneth Paltrow. Puolen välin paikkeilla mieleeni hiipi jonkinlainen ajatus siitä, että hetkinen, eikös tämä ole myös kirja ja o-ou, onko se peräti listalla. Tarkastin asian ja näinhän se oli, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Kirja meni enemmän tai vähemmän pilalle, kun en saanut alusta asti luoda mielikuvia henkilöistä itse vaan näin tilalla näyttelijät. Ja vielä ärsyttävät sellaiset.
Lahjakas herra Ripley oli erinomainen kirja. Niin erinomainen, etten yhtään ihmettele, että siitä on haluttu tehdä elokuva. Sen juoni on ovela, siinä on jotakin samalla tavalla vinksahtanutta ja pahaenteistä kuin McEwanin kirjoissa (joihin suhtaudun tosin hyvin ristiriitaisesti) ja sen psykologisuus on mielenkiintoista. Herra Ripley, Tom Ripley, on sosiaalisesti melko onneton, kieroon kasvaut alle kolmekymppinen mies, joka sattumalta törmää entisen opiskelututtunsa isään. Tämä rikas isukki tahtoisi huikentelevaisuuteen, asioiden pakenemiseen ja laiskuuteen taipuvaisen poikansa takaisin kotiin Italiasta ja Tom lupautuu tähän tehtävään, esittäen tuntien tämän pojan, Dickie Greenleafin, paljon paremmin kuin oikeasti tunteekaan. Ripley matkustaa Italiaan suostuttelemaan Dickien, tulemaan kotiin. Tomin tehtävä ei kyllä mene ihan putkeen, eikä hän siihen toki tosissaan pyrikään. Jollakin tavalla häiriintynyt ja jatkuvaa identiteettikriisiä poteva Tom ihastuu Dickieen, tämän elämään, olemukseen ja kaikkeen mitä tämä omistaa. Tom alkaa muuttua aina vain enemmän Dickien kaltaiseksi ja toisinaan toden ja valheen rajat sekoittuvat. Tapahtumaketju on sekoitus jännitystä, hämmennystä, mahtavia juonenkäänteitä, jotka kikkailevat identiteettien vaihtumisella ja kaikkeen liittyy pari murhaa. Sekä Dickien tyttöystävä Marge, josta taas pääsenkin siihen, miten hirvittävää on katsoa elokuva ennen kirjan lukemista.
Marge kuvataan naapurintyttömäiseksi, tanakaksi, vähän sinisilmäiseksi mutta ystävälliseksi tytöksi, jonka ruumiinrakenne on Tomin sanoja lainatakseni "kurpitsamainen". Voitteko kuvitella, että tähän hahmoon on roolitettu Gwyneth Paltrow? Ei, en voi minäkään. Sitäkin häiritsevämpää oli kuitenkin nähdä aina Tomia ajatellessani tylsänaamainen Matt Damon häilymässä siellä jossakin mielikuvitukseni rajamailla. En tykkää.
Kirjasta tykkäsin kuitenkin ja suosittelen sitä kaikille jännityksen ja hieman erikoisemman psykologisen romaanin ystäville. Olisin antanut sille varmasti neljä tähteä muuten, mutta Gwyneth, Matt ja Jude laskivat sitä nyt yhdellä tähdellä. Tästä lähtien teen taustatyöni huolellisemmin, ennen kuin alan katsoa yhtäkään elokuvaa.
Kirjailija: Patricia Higsmith
Kirja: Lahjakas herra Ripley (Jorma-Veikko Sappinen)
Alkuperäinen kirja: The Talented Mr Ripley
Julkaisuvuosi: 1955
Sivuja: 349
Mistä hankin: Vaasan pääkirjasto
Missä ja milloin luettu: 8. - 10.10.2013
Arvostelu: ★★★
