torstai 25. helmikuuta 2016

Kirjahyllyn aarteet, osa 2: Austenit ja Brontët

Kirjahyllyn aarteet -juttusarjani otettiin hyvin vastaan, kivaa ja kiitos siitä! Ensimmäisessä osassa esittelin hyllyni vanhat tyttökirjat ja toisessa osassa jatketaan ehkä hiukan samankaltaisella linjalla. Luvassa on neljän englantilaisen 1800-luvun kirjailijattaren klassikkoteokset, jotka ovat hyllyni suurimpia aarteita ja kovasti mieleeni. Kyseessä ovat tietenkin Jane Austen sekä Anne, Charlotte ja Emily Brontë.


Jane Austenia on hyllyssäni heikonlaisesti, vain Neito vanhassa linnassa, Emma sekä Viisasteleva sydän pokkarina.

Emman ostin ennen joulua Turun kirjastoautojen tallin poistomyynnistä eurolla ja se oli oikea löytö, niin kaunis ja hyväkuntoinenkin. En ole Emmaa vielä lukenutkaan, mikä tuntuu vähän hassulta! Emmaan yhdistyy muisto lapsuudestani. Joku sisaruksistani (en tiedä, vaikka se olisin ollut minä...) luki kirjasta ennen nukahtamista ääneen pitkiä, monta sivua kestäviä tylsiä monologeja ja meillä oli valtavan hauskaa. Ehkäpä tuo muisto on vaikuttanut siihen, etten ole vieläkään lukenut kirjaa.

Neito vanhassa linnassa (kirjamessulöytö muutaman vuoden takaa) sekä Viisasteleva sydän sen sijaan on luettu ja hyväksi todettu. Kokoelmiini haluaisin ehdottomasti ainakin yhden lempikirjoistani, Ylpeyden ja ennakkoluulon, mieluiten jonakin vanhana kauniina painoksena. Myös Kasvattitytön tarina olisi tervetullut, sitä en ole myöskään lukenut tai jos olenkin, en muista siitä mitään.

Anne Brontën Agnes kotiopettajattaren olen ostanut käytettynä tuona kauniina painoksena Turun kirjamessuilta. Bloggaus kirjasta löytyy täältä. Annen toisenkin kirjan, Wildfell Hallin asukkaan olen lukenut.

Charlotte Brontën Shirley on samaa sarjaa Agneksen kanssa, Turun kirjamessuilta ostettu. Aion lukea sen Charlotte Brontë -haasteeseen. Syrjästäkatsojan tarina ei ole omani, vaan lainassa äitini hyllystä, josta sen olen lapsuudessani lukenut ainakin kerran, ehkä jopa kahdesti, mutta muistikuvia siitä ei ole lainkaan, senkin aion lukea mahdollisimman pian. Jane Eyre englanniksi on vanhimpia kirjojani, mutta en ole tuota versiota lukenut kertaakaan, vaan pari vuotta sitten Suomeksi.

Emily Brontën Humiseva harju on rakkaimpia kirjojani. Ostin sen muistaakseni ensimmäisenä opiskeluvuotenani, tuohon aikaan minulla oli vain muutamia romaaneja enkä paljon ehtinyt lukemaankaan. Kirja reissasi lopulta mukanani muun muassa Utsjoen kenttäkurssille ja sen tunnelma piti vallassaan koko ajan.

Mitä tunteita Austen ja Brontën sisarukset herättävät? Oletko lukenut nämä hyllyssäni olevat kirjat, mikä niistä on suosikkisi?

Aiemmat kirjahyllyn aarteet:
Osa 1. Vanhat tyttökirjat

tiistai 23. helmikuuta 2016

Sekalainen seurakunta bloggaamattomia kirjoja

Olen taas lukenut niin paljon, että bloggaamattomia kirjoja on kertynyt valtava määrä. Ensi viikolla alkaa taas työt (jee!), joten lukeminen vähenee radikaalisti, sitä ennen koitan saada tätä kirjasumaa purettua. Helmikuun lukemisiin on sisältynyt hienoja ja mielenkiintoisia kirjoja.

Peter Handke: Vasenkätinen nainen


Kovasti tekisi mieleni kertoa, miten me vasenkätiset joudumme kärsimään tässä oikeakätisten maailmassa, mutta taidan jättää väliin tällä kertaa. Handken pienoisromaani oli kauniin vähäeleinen, mutta jotenkin se kuitenkin jätti minut kylmäksi. Tarinassa nainen toteaa, että haluaa olla yksin ja jättää aviomiehensä. Teos käsitteleekin yksinäisyyttä, sitä miten yksin oleminen on ihmisen perusoikeus ja miten ympäristö suhtautuu usein ongelmallisesti toisen ihmisen yksin olemiseen, jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä yksinäisyyden kanssa.

Handke: Vasenkätinen nainen (suom. Outi Nyytäjä)
Alkuperäinen kirja: Die linkshändige Frau (1981)
Kustantaja: Weilin+Göös
Sivumäärä: 92
Mistä hankittu: Kirjastosta
Lista: 1001 kirjaa
Helmet-haaste: Kohta 48: kirjassa alle 150 sivua


J. G. Ballard: Uponnut maailma


Uponnut maailma oli pelottavan ajankohtainen tänä aikana, kun ilmastonmuutos puhuttaa jatkuvasti. Tavallista voimakkaammat aurinkomyrskyt ovat saaneet aikaan jättimäisiä geofyysisiä muutoksia, joiden ansiosta maan keskilämpötilat ovat nousseet. Trooppiset alueet ovat muuttuneet asuinkelvottomiksi ja kansakunnat ovat vaeltaneet pohjoiseen. Maata peittävät trooppiset laguunit, joissa asustaa alligaattoreita. Kirjan luonnontieteellinen puoli oli (tietenkin!) valtavan kiehtova, mutta muuten korkealentoinen ja filosofinen tarina ei ollut mieleeni.

Ballard: Uponnut maailma (suom. Mika Renvall)
Alkuperäinen kirja: The Drowned World (1962)
Kustantaja: Jalava
Mistä hankittu: Kirjastosta
Sivumäärä: 176
Lista: 1001 kirjaa


Johanna Sinisalo: Kätketyt


Rakastan Johanna Sinisaloa ja rakastan geokätköilyä, joten tämä pieni kirja oli minulle aika täydellinen. Hetken jo luulin lukevani Sinisalon kirjoittamaa romanttista rakkauskertomusta ja olin vähän hämmentynyt, mutta eihän se nyt ihan niinkään mennyt... Loistava pieni kirja!

Johanna Sinisalo: Kätketyt (2006)
Kustantaja: Radian Words
Sivumäärä: 52
Mistä hankittu: Kirjastosta
Listojen ulkopuolelta

Jan Guillou: Pahuus

 
Kirjan alku oli niin ahdistava, että lähestulkoon jätin kirjan kesken. Siinä nimittäin päähenkilö Erikin isä pahoinpitelee poikaansa rajusti ja toistuvasti. Onneksi kuitenkin jatkoin lukemista, sillä vaikka tarinassa väkivalta näyttelee pääroolia, on siinä paljon muutakin. Sisäoppilaitoksessa vallitsee omat lait ja tarkka nokkimisjärjestys. Silti Erik kohtaa myös toveruutta ja rakkauttakin. Pahuus oli raskas, mutta lopulta palkitseva lukukokemus.

Jan Guillou: Pahuus (suom. Veijo Kiuru)
Alkuperäinen kirja: Ondskan 1981
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 338
Mistä hankittu: Kirjastosta
Lista: Keskisuomalainen
Helmet-haaste: Kohta 15: kirjan kansi on ruma


Andy Weir: Yksin Marsissa 

Yksin Marsissa on tullut suurempaan kuuluisuuteen sen pohjalta tehdyn elokuvan vuoksi. Itse en ole leffaa nähnyt, mutta julisteessa oleva Matt Damon tuli jo nyt kummittelemaan mukaan lukukokemukseeni, ei hyvä. Kirja oli mielenkiintoinen ja paikoin hauskakin. Astronautti Mark Watney jää yksin Marsiin, kun hänen avaruuspukunsa vaurioituu hiekkamyrskyssä. Muu miehistö luulee, että Watney on kuollut ja poistuu paikalta ja alkaa Watneyn taistelu aikaa ja kylmää planeettaa vastaan. Yksin Marsissa oli ihastuttavan tekninen, mutta se olisi ehdottomasti pitänyt lukea alkuperäiskielellä. Teknisen kielen ja puhekielisyyden suomentaminen ei toiminut mielestäni yhtään ja tökki toisinaan hyvinkin pahasti.

Andy Weir: Yksin Marsissa (suom. Kaj Lipponen)
Alkuperäinen kirja: The Martian. A Novel (2011)
Kustantaja: Into Kustannus Oy
Sivumäärä: 387
Mistä hankittu: Kirjastosta
Listan ulkopuolelta
Helmet-haaste: Kohta 35, kirjassa ollaan avaruudessa

Elina Lappalainen: Syötäväksi kasvatetut



Syötäväksi kasvatetut on kirja, jonka jokaisen lihaa tai kananmunia syövän sekä maitoa juovan kansalaisen, tulisi lukea. Se kerää yhteen suomalaisen eläintuotannon hyvät ja huonot puolet. Maatilan kasvattina ja maataloustuottajien innokkaana puolestapuhujana olin positiivisesti yllättynyt siitä, että kirja ei ollut saarnaava ja se esitteli hyvin erilaisia näkökantoja, myös tuottajien perspektiivin. Lisäksi pidin siitä, miten kirjassa jatkuvasti tuotiin esiin se, miten moni asia on huomattavasti paremmin Suomessa kuin ulkomailla. Viimeksi tällä viikolla uutisoitiin siitä, miten Saksassa hämmästellään sitä, kun suomalaiset possut saavat pitää saparonsa. Tehotuotantoon liittyy järkyttäviä asioita ja eläinten yksilöarvo on hyvin kyseenalainen. Mielestäni nämä asiat tulee olla valmis kohtaamaan, mikäli lihaa syö. Kaikenkaikkiaan todella hieno ja onnistunut tietokirja, suosittelen erityisesti kaikille meille lihansyöjille!

Elina Lappalainen: Syötäväksi kasvatetut: Miten ruokasi eli elämänsä (2012)
Kustantaja: Atena Kustannus
Sivumäärä: 355
Mistä hankittu: Elisa Kirja
Listan ulkopuolelta
Helmet-haaste: Kohta 1, ruuasta kertova kirja

maanantai 15. helmikuuta 2016

Émile Zola: Nana

 
Elisa Kirjassa on laaja valikoima ilmaisia klassikoita. Sieltä poimin itselleni kauan aikaa sitten myös Émile Zolan Nanan. Teoksen lukeminen on edistynyt etanavauhtia, sillä olen lukenut sitä ainoastaan puhelimesta, sivun silloin ja toisen tällöin, hetkinä kun oikeaa kirjaa ei ole ollut saatavilla.

Syynä hitaalle etenemiselle ei valitettavasti ole ainoastaan se, että kirja oli minulla e-kirjana. Tärkein syy oli ikävä kyllä kirjan tolkuton tylsyys. Nana edustikin minulle juuri sitä klassikkokirjatyyppiä, jonka olemassaolon haluaisin kokonaan kieltää: kuivaa, tylsää, vaikeaa ja ajan huonosti kohtelemaa kertomusta, jonka lukeminen on puisevaa. Keskimäärin klassikot ovat kaikkea muuta ja sitä mielikuvaa vastaan haluan taistella. Klassikoiden lukeminen on kuitenkin aina avartavaa, vaikka ne osoittautuisivatkin toisinaan kuiviksi. Nanan ansiot olivatkin siinä, että ymmärrän täysin, miksi kirja on ollut niin hätkähdyttävä vuonna 1880.

Nana on häikäilemätön, itsekäs ja kaunis nuori nainen. Hän on pariisilaisen Variétés-teatterin uuden Vaalea Venus -näytelmän päätähti. Nana on täysin onneton näyttelijä, mutta hänen kauneutensa, muhkeat muotonsa ja kauniit kasvonsa, hurmaavat Pariisin eliitin kertaheitolla. Nana on myös prostituoitu, joka ei arkaile käyttää hyödyksi avujaan miesten valloituksessa ja näistä hyötymisessä.

Kirjan ongelma oli siinä, että siinä ei oikeastaan tapahtunut mitään, juoni toisti itseään. Nana hyväksikäyttää aina uusia miehiä, elää vastuuttomasti ja pompottelee läheisiään. Nanan miehet esitetään myös melkoisina hölmöläisinä, säälittävinä narreina. Fiksut ja rikkaatkin miehet lankeavat ihanaan, petolliseen Nanaan ja lopulta nainen koituu heidän turmiokseen. Juoni tuntuu jatkuvan samankaltaisena läpi koko kirjan, kunnes aivan lopussa alkaa tapahtua ja kirjan loppu olikin aika yllättävä. Ajankuvaus ja Pariisi viihdyttivät minua ajoittain, mutta ikävä kyllä eivät riittävästi. Nana oli ärsyttävä hahmo, itsekkyyden ja lapsellisuuden perikuva, mutta en silti ollut hänen uhriensakaan, hyväksikäytettyjen miesten puolella. En löytänyt kirjasta samaistumispintaa nimeksikään ja turmion ja rappion kuvaus olisi ollut kiehtovampaa, jos sitä olisi rakennettu voimakkaammin läpi kirjan, ei vain lopussa.

Läpi historian -lukuhaaste on nyt avattu naturalistisella teoksella.

Kirja herätti suurta kohua ilmestyessään, jonka vuoksi Helmet-haasteessa vedän yli kohdan 34 (keskustelua herättänyt kirja).

Ilmaisena e-kirjana kirjan ovat lukeneet myös Norkku, Luru ja Villis.

Kirjailija: Émile Zola
Luettu kirja: Nana (suom. Yrjö Weijola)
Alkuperäinen kirja: Nana (1880)
Sivumäärä: 372
Mistä hankittu: Elisa Kirja
Arvostelu: ★★

tiistai 9. helmikuuta 2016

Pekka Hyysalo: Fight Back - toinen mahdollisuus


Pekka Hyysalo on viime aikoina ollut paljon julkisuudessa. Itse kuulin miehestä ensimmäistä kertaa, kun hänet valittiin vuoden turkulaiseksi vuonna 2014. Samana vuonna hän sai myös vuoden positiivisin suomalainen -tittelin. Jotakin Hyysalosta kertonee sekin, että hänet kutsuttiin viime linnan juhliinkin, joissa hän edusti herttaisesti äitinsä kanssa.

Hyysalo on kaiken huomion ansainnut, hänestä voisi moni ottaa oppia. Mies on lahjakas freestylehiihtäjä, jonka ura katkesi 28.4.2010 vakavaan onnettomuuteen. Hän yritti hyppyä vaikeissa olosuhteissa, tuli sivuttain alas lyöden päänsä ja seurauksena oli vakava aivovamma. Hän oli koomassa 17 päivää ja ennuste toipumiseen oli varsin huono. Hyysalo olisi voinut luovuttaa, vaipua masennukseen, mutta hän päätti taistella: taistella tiensä takaisin, Fight Back. Juuri tästä syystä Hyysalo on kiehtova hahmo ja halusin ehdottomasi lukea Fight Back -kirjan heti sen ilmestyttyä.

Kirjassa Hyysalo kertoo inspiroivan tarinansa. Kirja alkaa tapahtumista, jotka johtivat onnettomuuteen. Hyysalo on kuvausreissulla Ylläksellä. Kaikki sujuu hienosti ja syntyy upeita kuvia, kunnes tulee se kohtalokas hyppy, joka muuttaa Hyysalon elämän. Minä en ole innokas penkkiurheilija, oikeastaan en seuraa urheilua juuri yhtään ja talvilajit ovat minulle varsin vieraita. Kirjan runsaat hyppykuvaukset eivät siis jaksaneet innostaa minua, mutta niistä läpi kuultava Hyysalon rakkaus lajia kohtaan taas oli mieluisaa luettavaa. On aina innostavaa, kun ihminen suhtautuu intohimoisesti johonkin asiaan.

Tie loukkaantumisen jälkeen oli pitkä ja kivinen. Hyysalo joutui opettelemaan kaiken uudestaan, mukaan lukien puhumisen ja kävelemisen. Hän kertoo kirjassaan rohkeasti myös vaikeista asioista, kuten masennusajoista ja tyttöystävästään eroamisesta. Voi vain kuvitella miten turhauttavaa entiselle urheilijalle on olla niin fyysisesti avuton. Kirjasta käy ilmi, että yksi tärkeä syy miksi Hyysalo toipui niin hyvin, oli hänen loistava fyysinen kuntonsa. Uskoisin myös että asenteella on ollut vähintään yhtä tärkeä merkitys. Positiivisuus kantaa pitkälle ja synkistelystä ei lopulta ole mitään hyötyä.

Olin myyty viimeistään kirjan viimeisessä kappalessa, jossa Hyysalo toteaa: "Olen matkalla. Määränpäänäni ei ole enää tulla maailman parhaaksi freeskilaskijaksi vaan niin hyväksi ihmiseksi kuin vain voin tulla. Nykyään ymmärrän iloita pienistä asioista. Ennen onnettomuuttani en tajunnut, miten onnellinen minun olisi pitänyt olla. Nykyään osaan arvostaa kaikkea aivan eri tavalla, ihan tavallisia arkisia asioitakin." Niinpä niin. Meillä kaikilla taitaisi olla aika paljon opittavana Pekka Hyysalolta.

Kirjailija: Pekka Hyysalo
Kirja: Fight Back - toinen mahdollisuus
Kustantaja: Tammi 2016
Sivumäärä: 207
Kannen valokuva: Petri Kovalainen
Mistä hankittu: Kirjastosta

perjantai 5. helmikuuta 2016

Kirjahyllyn aarteet, osa 1: vanhat tyttökirjat


Viime vuosi kulki blogissani jotenkin aiempaa hiljaisempia uomia. En jaksanut tarttua haasteisiin ja monta kirjaa jäi kokonaan bloggaamatta, jonka seurauksena postausmäärä jäi aika pieneksi. Siksi haluaisin tänä vuonna kirjoittaa enemmän ja keksiä jotakin uutta. Tästä innostuneena aloitan uuden 12-osaisen juttusarjan, jossa kerran kuukaudessa (tammikuu meni jo, joten helmikuussa on luvassa kaksi osaa) esittelen oman (varsin muhkeaksi paisuneen) kirjahyllyni aarteita.  Tervetuloa mukaan!

Olen järjestänyt kirjahyllyni aakkosjärjestykseen, joten hyllyssä nämä aarteet eivät ole vierekkäin. Sitä suuremmalla syyllä on hauska poimia ne yhteen ja kertoa tarina teosten taustalla. Tämän ensimmäisen osan saavat itseoikeutetusti aloittaa vanhat Kuolemattomia tyttökirjoja -sarjan kirjat, osa elämäni merkittävimpiä lukukokemuksia.

Olen tainnut ennenkin kertoa lapsuuteni kirjastosta, Laitilan Kustaa Hiekan lukutuvasta. Vanha arvokas rakennus ja sen sokkeloiset huoneet ovat jääneet pysyvästi mieleeni. Näen siitä vieläkin säännöllisesti unia. Lastenosasto oli rakennuksen kellarissa siten, että ikkunat olivat katutasossa. Yhden tuollaisen korkealla sijaitsevan ikkunan alla oli hylly, jonne oli koottu näitä vanhoja, valkoselkäisiä tyttökirjoja. En muista yhtään minkä ikäisenä niitä luin ensimmäsitä kertaa, mutta joka tapauksessa olin aika pieni. Annat tekivät vaikutuksen, mutta Runotyttö mystisyydesssän vei heti sydämeni. Pikku naisia oli myös tärkeä, Salainen puutarha upea ja ihana.

Kotona meillä ei ollut näitä kirjoja hyllyssä, ainoastaan yksinäinen Sateenkaarinotko. Olen ehdottomasti halunnut aarteet omaan hyllyyni ja juuri näinä vanhoina painoksina. Kaikki nämä kirjat olen ostanut muutaman vuoden aikana Turun kirjamessujen antikvaariosastolta. Osa viehätystä on kirjojen kellastuneisuus. Niitä on selvästi luettu paljon ja se jos mikä on kirjalle kunniakasta. Kokoelmani ei ole täydellinen, ja annan sen yhä täydentyä pikku hiljaa.

Löytyykö näitä tyttökirjoja teidän hyllyistänne?

Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmesin seikkailut


Olen lukenut nuorena englanniksi Sherlock Holmesin seikkailuja ja nähnyt joitakin filmatisointeja. Uudestaan Sherlock-innostukseni herätti käsittämättömän hieno ja koukuttava Uusi Sherlock -sarja. Nykymaailaman siirretty Sherlock (ihana ja lahjakas, maailman vaikeimman nimen omaava Benedict Cumberbatch) toimii käsittämättömän hyvin. Sarjan tapahtumat perustuvat alkuperäisiin tarinoihin ja kun listaltanikin oli vielä ruksimatta Sherlock Holmesin seikkailut, marssin kirjastoon.

Sherlock Holmesin seikkailut on julkaistu WSOY:n Bon-pokkarina 1099-sivuisena järkäleenä, johon on koottu nimitarinoiden lisäksi kokoelmat Sherlock Holmesin muistelmat sekä Sherlock Holmesin paluu. Luin nyt vain tuon ensimmäisen osan tarinat, yhteensä 388 sivua. Niistä olen aiemmin lukenut ainakin Kirjavan nauhan ja muutama muukin tarina tuntui tutulta muutenkin kuin Uuden Sherlockin kautta. Sherlock Holmesin ollessa kyseessä taitaa olla niin, että tuttuuden tunne tulee kaupanpäällisenä.

Tarinat ovat tietenkin hyviä. Niissä on yllätyksellisyyttä, huumoria ja ajankuvaa. Jollakin kiehtovalla tavalla Sherlock Holmes tuntuu olevan immuuni vanhenemiselle ja ajan muuttumiselle. Hänen nyt jo yli satavuotias hahmonsa kiehtoo aina uusia sukupolvia ja tästä on oivana osoituksena myös jatkuvat uudet filmatisoinnit. Parhaimmillaan novellit ovat lyhyinä välipaloina muun lukemisen ohessa. Jos niitä lukee monta putkeen, alkaa nähdä toistuvan kaavan ja hiukan kyllästyä. Sen vuoksi en lukenutkaan koko kokoelmaa vaan palautin sen kirjastoon ja voin joskus toiste taas palata Sherlockin pariin.

Kirjailija: Arthur Conan Doyle
Luettu kirja: Sherlock Holmesin seikkailut (suom. O. E. Juurikorpi)
Alkuperäinen kirja: The Adventures of Sherlock Holmes, 1892
Sivumäärä: 388 (koko kokoelma 1099 sivua)
Kustantaja. WSOY
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★★★

tiistai 2. helmikuuta 2016

Rauno Lahtinen & Anu Salminen: Kakola - vankilan tarina

Kakola-kirja ja Kakolan päärakennus.
Minä rakastan paikallishistoriaa! Ehkäpä juuri siitä syystä Suomesta ei löydy sen parempaa asuinkuntaa kuin Turku. En osaa edes sanoin kuvailla sitä tunnetta, jonka koen historiallisissa paikoissa. Menneen maailman kaiku, ennen eläneet ihmiset, tarinoiden kautta elävät muistot, ihmisen kuolevaisuus, mutta paikkojen pysyvyys yhdistyvät erikoisella, mystisellä tavalla. Minä uskon, että ihminen on aina ollut samanlainen. Elinolosuhteet muuttuvat, mutta lopulta ihmisten ongelmat, surut ja ilon ja onnen aiheet pysyvät muuttumattomina. Lapsuuteni maisemissa, keskellä metsää ja peltoa, leikin usein sellaista ajatusleikkiä, että kuinka moni ihminen on minun lisäkseni astunut juuri tähän kohtaan maata, mitä he ovat täällä tehneet, minne ovat olleet menossa ja mitä ajatelleet. Turussa tämä ajatusleikki on vielä melkoisen paljon kiinnostavampi, kun ihmisiä on ajan kuluessa talsinut kaupungin katuja melkoinen määrä.


Merkittävä osa Turun viimeaikaista paikallishistoriaa löytyy yhdeltä Turun graniittikukkuloista, Kakolanmäeltä. Kakola on melko varmasti Suomen kuuluisin vankila. Kakolan päärakennus valmistui vuonna 1853, mutta Krimin sota sotki kuviot siten, että Kakola toimi ensimmäiset vuotensa sotaväen kasarmina. Ensimmäiset vangit tulivat Kakolaan 1860-luvulla ja viimeiset siirrettiin uuteen Saramäen vankilaan vuonna 2007. Tuohon 150 vuoteen mahtuu valtava määrä vankeja sekä lukematon määrä tarinoita vangeista, vankilapaoista ja Kakolan elämästä.

Olen katunut sitä, että en saanut aikaiseksi lähteä Kakolassa vuosina 2008 - 2010 järjestetyille opastetuille kierroksille. Silloin vankila oli aidoimmasa asussaan ja vieraat pääsivät lähes joka paikkaan. Ensi kesänä aionkin ehdottomasti osallistua Kakola-kierrokselle! Tämän jutun sisätiloissa otetut kuvat ja kesäiset ulkokuvat ovat viime kesänä Lääninvankilassa järjestetystä VALTIO+-näyttelystä. Talviset ulkokuvat otin tänään, kun kävin tekemässä loskakelissä pienen 17 kilometrin kävelylenkin Kakolanmäelle ja takaisin.

Rakkauteni vanhoja vankiloita kohtaan alkoi lapsena Hämeenlinnan vankilamuseossa. Vanhoissa vankilarakennuksissa on jotakin käsittämättömän kiehtovaa. Niiden tunnelma on ahdistava, painostava ja tiivis, menneisyyden haamut voi melkein aistia. Vankiloihin liittyy mystistä pahuutta, niiden muurien sisäpuolinen elämä on aina eronnut niin voimakkaasti ulkopuolisesta, että kontrasti on valtava ja luo oman jännitteensä.



Tämä pitkä alustus hehkutus toimikoon johdantona sille, että luin tosiaan Rauno Lahtisen ja Anu Salmisen Kakola-kirjan ja olin siitä superinnoissani. Kakola - vankilan tarina kokoaa samojen kansien väliin koko Kakolanmäen historian ja vie lukijansa kiehtovalle matkalle vankilan muurien sisäpuolelle. Rauno Lahtinen on kulttuurihistorioitsija, jonka Turusta kertovia tietokirjoja olen lukenut monta aiemminkin. Anu Salminen taas on Turun matkailuopas, joka oli mukana Kakola-kierrosten ideoinnissa ja opastamisessa. Kirjassa esitellään vankien elämää eri aikoina, vankilarakennusten historiaa ja vuoron saavat myös vartijat sekä vankien ystävät. Mieltäni jäi oudosti kiehtomaan etenkin Mathilda Wrede ja hänen motiivinsa. Kirjassa esitellään tarkemmin myös muutama kuuluisa Kakolassa istunut vanki. Näiden joukkoon kuuluvat niin Auervaara, Jammu Siltavuori, Volvo-Markkanen kuin Juha Valjakkalakin.

Nykyvankiloista voidaan toki olla montaa mieltä, mutta Kakolan vankien oloista lukeminen oli aika rankkaa. Vankila on ollut hirvittävän ahdas ja vessoja ei ole ollut kuin pienessä osassa sellejä. Kiehtovaa taas oli lukea vankien työskentelymahdollisuuksista. Alkuun merkittävin työllistäjä oli aivan Kakolan päärakennuksen vieressä sijaitseva kivilouhimo, josta louhittiin kakoliittia, Kakolanmäen graniittia. Kakoliitista on rakennettu muun muassa Turun taidemuseo. Sittemmin louhos toimi vankien virkistys- ja uimapaikkana, Rivierana. Kirjan lopussa on osuus, jossa esitellään Kakolaa samoin kuin opastetuilla kierroksilla. Sain nyt siis lopultakin hieman mielenrauhaa siitä, että olen tähän mennessä missannut kaikki Kakola-kierrokset.

Lääninvankilan paljuselli, jonne jokainen kävi kaatamassa omat tuotoksensa.
Lääninvankilan muuri.
Vankilan hiljennyttyä vuonna 2007 oli pitkään täysin auki, mitä Kakolalle tulee jatkossa tapahtumaan. Lopulta viime vuonna Senaatti-kiinteistöt myi Kakolan rakennukset Verkaranta Kiinteistöt Oy:lle. Ensimmäinen vaihe on käynnistynyt mäellä ja Länsiselli on jo kovaa vauhtia muuttumassa asunnoiksi. Mäelle on kaavailtu myös tornitaloa, funikulaaria, leipomoa, päiväkotia ja vaikka mitä. Toivon että Kakolanmäki säilyy jatkossakin arvokkaana, kaikille kaupunkilaisille avoimena ja sen synkkää historiaa kunnioittavana.

Kakolan uusi aika on alkanut.

Kirja menee Helmet-haasteen kohtaan 14 ( historiaa käsittelevä tietokirja).

Kirjailija: Rauno Lahtinen ja Anu Salminen
Kirja: Kakola (Sammakko, 2014)
Sivumäärä: 232
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★★★★★

maanantai 1. helmikuuta 2016

Hergé: Tintti Neuvostojen maassa ja Tintti Afrikassa


Eilen kirjoitin lastenkirjaklassikosta, joka jäi lapsena lukematta. Nyt jatkan vähän samalla linjalla. Muistan lapsena lainanneeni kirjastosta yhden Tintin (en enää muista mikä se oli) ja en päässyt alkua pidemmälle. Lukeminen loppui, kun kirja oli niin mahdottoman tylsä! Tintti-sivistyksessäni on siis ollut ammottava musta aukko. Lapsena lempisarjakuviani olivat Asterixit, Tenavat ja Muumi-sarjakuvat. Ahmed Ahneetkin taisin lukea kaikki ja osan Lucky Lukeista. Sinänsä kummallista, että en päässyt koskaan Tinttien makuun.

Tintti-sarjakuvat on kuitenkin listattu Keskisuomalaisen sadan kirjan listaan, jonka edistämisen päätin tämän vuoden tavoitteekseni. Eipä auttanut siis muu kuin marssia kirjaston sarjakuvahyllylle. Ja ilokseni, ainakin nämä kaksi vanhinta Tinttiä eivät olleet tippaakaan tylsiä. Ne tarjosivat viihdyttävän lukukokemuksen, mutta minun on myönnettävä että syyt viihtymiseeni ovat vähän arveluttavat. Nykyajan aikuisen lukijan silmiin sarjakuvien poliittisesti melko asiaton meininki oli, melkein noloa myöntää, tavattoman viihdyttävää.

Tintti Neuvostojen maassa on julkaistu vuonna 1930 ja suomennettu vasta yli viisikymmentä vuotta myöhemmin vuonna 1986. Tintti lähtee ottamaan selvää Neuvostoliiton oloista ja bolševismista. Jo matkalla käy selväksi, että hän ei ole toivottu vieras. Lehtimiehen matka on pysäytettävä, jotta hän ei pääse kertomaan, millaista Venäjällä on oikeasti. Tarina on näkökulmaltaan tietysti varsin oikeistolainen. Neuvostoliiton meininki kuvataan riemukkaan kärjistetysti ja huumoria revitään myös tilannekomiikasta. Sinänsä Tintti on aika tylsä hahmo, mutta onneksi hänellä on niin ihana Milou-koira.



Tintti Afrikassa on julkaistu alunperin vuonna 1931 ja suommennettu 1978. Se on nykyajan mittapuulla hirvittävän asenteellinen ja railakkaan rasistinen. Teos on alunperin ollut pidempi ja se on lyhennetty 62 sivuiseksi, jotta se on voitu julkaista värillisenä. Mustavalkoisen Neuvosto-seikkailun jälkeen tämä värillinen Tintti olikin visuaalisesti piristävää luettavaa. Silti olisi hauskaa nähdä tarina alkuperäisessä asussaan, sen arveluttavuutta voi vain arvailla. Tarina sijoittuu Kongoon, maahan joka oli Belgian siirtomaa aina vuoteen 1960 asti. Wikipediasta opin, että tähän lyhennettyyn versioon on muutettu muun muassa se, että Tintti opettaa kongolaisille lapsille matematiikkaa, kun taas alkuperäisessä versiossa tunti on käsitellyt Belgian historiaa. Tintin asenne kongolaisiin on toisinaan aika ällöttävä. Tämä käy ilmi vaikkapa kohtauksesta, jossa veturi kaatuu:


Nämä kaksi luettuani en yhtään ihmettele, miksi Tintit kuuluvat yleissivistykseen. Seuraavat osat eivät taida olla teemoiltaan yhtä arveluttavia, mutta niissä taitavat todelliset seikkailut vasta päästä alkamaan. Odotan siis innolla mitä tuleman pitää!

Kirjalija: Hergé
Luettu kirja: Tintti Neuvostojen maassa (1986) ja Tintti Afrikassa (1978) suom. Heikki ja Soile Kaukoranta
Alkuperäinen kirja: Tintin au pays des Soviets (1930) ja Tintin au Congo (1931)
Kustantaja: Otava
Mistä hankittu: Kirjastosta

Yhteenveto maratonviikosta


Niinpä katosi taas viikko ihmisen elämästä, päivät kiitävät eteen päin ja nythän ollaan jo helmikuussa. Vietin viime viikolla Cats, books & me -blogin aloittamaa viikon pituista lukumaratonia. Aloituspostaukseni löytyy täältä. Vietin viikkoani siten, että luin aika  normaalisti, mutta poikkeuksellista oli se että kiinnitin huomiota lukumääriin. Samalla koitin saada keskeneräisiä kirjoja luettua loppuun ja se sujuikin ihan mukavasti.

Kiitos Kirsille mukavasta maratonideasta, tällaisia rentoja maratoneja on niin mukava pitää. Vuorokauden tiiviit lukumaratonit eivät ole niin minun juttuni, suorittaja pääsee liikaa esiin ja nautinto jää taka-alalle. Tässä siis viime viikon lukemiset. Lukeminen jakautui niin että joinakin päivinä en lukenut paljon mitään, mutta toisina päivinä, etenkin viikonloppuna, luin runsaasti. Äänikirjaa kuuntelin vain kävellessäni eli aika paljon tulee näemmä käveltyä viikon mittaan. Sarjakuvat ja Kakola olivat nopealukuisia, Wolfin kirja sen sijaan melkoista jumittamista. Sivumäärä ei noussut kovin korkeaksi, mutta keskimäärin luin kuitenkin yli sata sivua päivässä. Näistä kaikista koitan saada tehtyä myös omat bloggauksensa. Supermielenkiintoisia kirjoja mahtui maratonviikolle!

Maratonin aikana kokonaan luetut:

Christa Wolf: Erään naisen elämä 212 sivua
Hergé: Tintti Neuvostojen maassa 141 sivua
Hergé: Tintti Afrikassa 62 sivua

Maratonin aikana loppuun luetut:

Manninen ja Raivio: Punavuoren keisarinna 205 sivua
Lahtinen ja Salminen: Kakola 142 sivua
C. S. Lewis: Velho ja leijona 36 sivua

Äänikirja:

Leena Lehtolainen: Väärän jäljillä 8,5 tuntia

= Yhteensä 798 sivua ja 8,5 tuntia äänikirjaa 

Päätin muuten, että nyt alkoi kevät. Lumet ovat sulaneet ja pöydällä on vuoden ensimmäiset tulppaanit. Ehkä vähän liian aikaista, mutta joka tapauksessa on helpottavaa, että inhokkikuukauteni tammikuu on nyt ohi. Ihanaa helmikuuta kaikille!