maanantai 24. huhtikuuta 2017

Muutamia havaintoja junamatkustamisesta

Elämässäni on tapahtumassa nyt todella suuria. Olen täällä blogissani suoraan ja enemmän tai vähemmän rivien välissä tuonut monesti ilmi sen, että matkustan paljon junalla. Olen turkulainen ja vähän ennen kuin sain maisterin paperit keväällä 2013, onnistuin saamaan työpaikan Vaasasta. Junamatka kesti 4,5 tuntia ja ensimmäisiä noilla matkoilla lukemiani kirjoja olivat muun muassa Bernhard Schlinkin Lukija ja Bret Easton Ellisin Alta Nollan. Pääsin nopeasti sellaiseen yksi kirja per junamatka tahtiin.

Puolen vuoden työpätkä venähti. Syksy 2013 oli yksi elämäni rankimmista vaiheista. Koin että olen tehnyt elämässäni pelkkiä vääriä päätöksiä, kaikki on pilalla. Jälkeen päin voin kuitenkin todeta, että onneksi en luovuttanut, onneksi jaksoin jäädä Pohjanmaalle. Pitkien junamatkojen myötä luin hirveästi, kuusi kirjaa kuukaudessa. Pitkän pitkiä pimeitä matkoja halki neljän maakunnan. Junakirja(useimmiten kirjat) lisäsi rinkan painoa entisestään, mutta onneksi kevensi matkoja henkisesti.



Tuli vuosi 2014 ja sitten vielä 2015. Työtehtävät muuttuivat aina paremmiksi ja päästyäni yli ahdistuksesta, toisinaan nautin myös junamatkoista. Vietin jopa yhden lukumaratonin raiteilla.


Kesän 2015 jälkeen palasin Turkuun, hengähdin ja toivuin. Kunnes muutamaa kuukautta myöhemmin aiemmasta työpaikastani tarjoutui minulle sellainen mahdollisuus, etten voinut siitä kieltäytyä. Siispä keväällä 2016 aloitin työn ylitarkastajana ja samalla taas junamatkustamisen, tällä kertaa tosin vain Seinäjoelle kolmen tunnin päähän ja myös kahden päivän etätyösopimus kevensi matkustamisentuntua paljon. Kirjoja kuitenkin kului (juna on oikeastaan ainut paikka, jossa olen ehtinyt viime vuoden aikana lukemaan) ja niin  kului kahviakin.


Kirjoja ja kirjallisuutta on siis pitkälti kiittäminen siitä, että junamatkat eivät ole koskaan tuntuneet hukkaan heitetyltä ajalta. Kun on hyvä kirja kesken, matkaa voi jopa odottaa. Sillä onhan totta, että joka viikkoinen matkustaminen on tavattoman raskasta, väsyttävää niin henkisesti kuin fyysisestikin. Lukumatkojen lisäksi vierailla paikkakunnilla asumista helpottivat tietysti myös kirjastot, jotka sekä Vaasassa että Seinäjoella ovat ihan huippuluokkaa. Koen myös että romaaninen lukeminen on vienyt minua juuri siihen suuntaan, jonne olen aina halunnutkin. Saan työkseni lukea kriittisesti ja kirjoittaa virallisesti mutta mahdollisimman ymmärrettävästi. On turha väittää, etteikö lukuharrastukseni olisi auttanut minua työssäni.

Junassa olen myös blogannut paljon. Vaihtelevasti toimiva VR-junaverkko tai oman puhelimeni jaettu netti apunani on syntynyt paljon tekstejä etenkin viimeisen vuoden aikana. Junassa syntyi mm. idea lempibändieni listaamisesta ja junassa olen tehnyt kaikkein aikaa vievimmät juttuni. Sillä missä muualla voi istua kolmeksi tunniksi (no joo, junan vaihto välissä mutta kuitenkin) paikalleen ja keskittyä vain harrastamiseen. Kotimatkojen väsyneen onnellinen fiilis on perinteisesti saanut minut luovaan tilaan. Joskus vielä kirjoitan kirjan, jota olen miettinyt lukemattomilla junamatkoillani.

Olen käynyt myös mukavia ja hämmentäviä kirjallisuuskeskusteluja junassa ja rautatieasemilla. Olen vakoillut muiden lukemia kirjoja ja jäänyt kiinni ja samoin huomannut, että minun kirjaani koitetaan vilkuilla. Lukeva ihminen kiinnittää toisen lukevan ihmisen huomion. Yleisesti ottaen junassa on nykyisin hämmästyttävän vähän lukijoita. Tuntuu että junamatkustamiseni alkutaipaleella heitä oli vielä paljon enemmän.

Olen ärsyyntynyt lukemattomia kertoja seuraavista matkustajatyypeistä:

- Sulloutuja, joka tunkee asemalle pysähtyvään vaunuun, vaikka sieltä pitäisi päästä ensin noin vaunullinen ihmisiä ulos.
- Hermoilija, jonka pitää päästä vaunuun ensimmäisenä (saattaa olla siis tyypiltään myös sulloutuja) ja myös poistua sieltä ensimmäisenä eli jonottaa ovella jo puoli tuntia ennen määräasemaa ja tukkii käytävän.
- Tönijä, joka on yleensä yhdistelmä sulloutujaa ja hermoilijaa. Tönijä luulee, että edessä oleva jono kulkee nopeammin, jos liimautuu edellä olevan rinkkaan kiinni ja tekee pientä tönivää liikettä.
- Roikkuja, jonka mielestä jalkalihasten käyttäminen on yliarvostettua. Roikkuja nappaa edessä istuvan penkistä tiukan otteen (jos mukana on tukkaa, sen parempi) ja vetää itsensä ylös pelkillä käsilihaksilla.
- Juoppo, jonka tavaratelineelle nostetussa kassissa olevat kaljat on hajonneet ja valuvat kanssamatkustajan päälle (true story).
- Laulaja, joka kuuntelee musiikkia (suomipop) kuulokkeilla ja laulaa kovaa mukana (tositarina tämäkin, valitettavasti!)

Olen kerran ollut kolme tuntia myöhässä VR:n takia ja muutaman kerran noin tunnin, mutta oikeasti en voi allekirjoittaa valtion rautateiden kovasti parjattua mainetta. Eräänä keväisenä päivänä tosin olin valmis liittymään kuoroon, kun juna hajosi Laihian asemalle ja juuri samalla viikolla VR oli uutisoinut vähentävänsä kunnossapitoaan paljon. Tosin silloinkin oli kirja mukana, joka pelasti kaiken.



Pikaisten laskutoimitusten perusteella olen viime vuosien aikana matkustanut junalla yhteensä noin 54 vuorokautta. Siis jos nyt jatkaisin tätä junamatkaani yötä päivää, istuisin tässä melkein juhannukseen asti. Hurraa siis kirjoille jälleen kerran! Hurraa sille, että en ole koskaan yksin, kun minulla on kirja, eikä mikään matka ole hukkaan heitettyä aikaa.

Yksi etappi päättyy tänään. Istun nyt junassa matkalla Turusta Seinäjoelle viimeistä kertaa näissä merkeissä. Viikon päästä tiistaina aloitan työt Turussa, kotikaupungissani, jossa olen asunut vuodesta 2006 ja jonne aina kaipaan, jos olen poissa. Saan tehdä siellä unelmatyötäni, eikä minun tarvitse lähteä rakkaitteni luota enää minnekään. Pohjanmaa oli minulle hyvä ja ikävä tulee maailman parasta työtä ja ihmisiä. Junamatkustamista ja jatkuvaa pakkaamista (sitä maakuntien läpi kuskattua kirjojen määrää!) sen sijaan ei tule ikävä. Mutta uskon silti, että kun joskus lähden viikonloppumatkalle vaikkapa Tampereelle, otan kaiken irti junamatkojen lukuhetkistä.

4 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä, että VR:n parjaaminen on yliarvostettua. Varsinkin otti Espoo-Helsinki lähijunaliikenteessä päähän, kun ihmisillä ei ollut mitään ymmärrystä säätilan aiheuttamiin ongelmiin. Kyllä junassa on mukava matkustaa, voi lukea tai sitten seurata ihmisiä. Yleensä ei silloin tule lukemisesta mitään, jos kanssamatkustajat järjestävät ohjelmaa :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kirjoitus! Onnea uuteen työhön!

    Minäkin luin työmatkoilla silloin kun viimeksi olin työssä muutamia vuosia sitten. Linja-autossa on ihan ok lukea. Junamatkoista on jo pitempi aika. Tänään kerrottiin uutisissa junasta, joka saattaisi kulkea tuhat kilometriä tunnissa jossain putkessa. Se pitäisi sitten olla pitkä putki, jonnekin Rovaniemelle, jos tunnin meinaisi lukea. Tai sitten sellainen rengasmatkaputki vaikka Turku-Tampere-pääkaupunkiseutu.

    Nykyään ihmiset näyttävät selaavan kännyköitään missä vain pysähtyvät hetkeksikin. Minulla on niin vanha kännykkä, ettei sellaista riskiä ole.

    VastaaPoista
  3. Hauska postaus. Itse lisäisin tuohon ärsyttävimpien junamatkustajien listaan vielä ne vanhemmat, jotka antavat lastensa pelata/katsoa astenohjelmia tabletilta tai kännykältä äänet päällä, ilman kuulokkeita. Siis aargghh! :D

    VastaaPoista
  4. Onpas hyvä luokittelu, aikanaan junailin paljonkin, nykyään en paljonkaan.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!