tiistai 22. toukokuuta 2018

José Saramago: Toinen minä

Onni on kesä toukokuussa ja kovaa vauhtia etenevä terassi.
Pitkästä aikaa luin kirjan 1001-listalta. Tuskaisen pitkään olen ollut tuskaisen lähellä yhtä isoa rajapyykkiä, 250 luettua kirjaa eli neljäsosaa. Se on jo aika paljon, kun ottaa huomioon sen, että kun aloitin tämän projektin (ja myös blogini), luettuja kirjoja oli jotakin hiukan yli 50. Elämästäni on kyllä kulunut yli neljäsosa, vaikka asiaa miten optimistisesti tarkastelisi. Ensimmäisinä elinvuosinani en tosin ihan hirveästi lukenut, enkä ainakaan näitä klassikoita, tyytyväinen saan siis olla.

Monia listan kirjoja yhdistää se, että ne tuntuvat alkuun tavattoman vaikeilta ja jopa tylsiltä, mutta kun pääsen vauhtiin, innostun tosissani ja lopuksi olen vaikuttunut. Niin kävi nytkin. Siinä piilee tämän homman järki: tykkään itseni haastamisesta ja tietenkin hyvistä kirjoista!

Heti alusta asti on selvää, ettei Toinen minä ole mikään helppo kirja. Saramago kirjoittaa tarinansa dialogit välittämättä kielioppisäännöistä ja korvaa pisteet pilkuilla. Pitkään koin hirveää tuskaa tästä, mutta lopulta huomasin tottuneeni. Tehokeinohan se tietenkin oli, loi absurdia tunnelmaa. Ihan toimiva tehokeino, pakko myöntää, vaikka päähän ottikin. Tähän tapaan Saramago siis kirjoittaa:

"Juuri silloin matematiikanopettaja astui sisään. Hän näki historianopettajan ja tuli suoraa päätä tämän luo, Huomenta, hän sanoi, Hei, huomenta, Häiritsenkö, hän kysyi, Et, et ollenkaan, minä tässä vain vilkaisin näitä vielä uudemman kerran, periaatteessa nämä on kaikki jo korjattu, Miten noilla sujuu, Millä, Oppilaillasi, Tavalliseen tapaan, mitenkuten, ei hyvin eikä huonosti, Ihan niin kuin meilläkin heidän iässään, matematiikanopettaja virkkoi hymyillen."

Päähenkilönä on tosiaan historianopettaja, Tertuliano Máximo Afonso, jonka etunimestä Tertuliano tehdään niin paljon asiaa, että ilmeisesti nimi on jotenkin huvittava. Hän elelee hyvin tylsää, vaatimatonta elämää, johon kuuluu työnteko ja eräs nainenkin. Tylsää elämäänsä piristämään Tertuliano haluaa katsoa elokuvan. Kollega ehdottaa rainaa nimeltä Sisukas ampuu saaliin. Tuo elokuva muuttaa Tertulianon elämän, sysää sen pahasti raiteiltaan. Leffassa on nimittäin lyhyessä kohtauksessa mies, joka näyttää täsmälleen Tertulianolta. Ei siis muistuta häntä, vaan on täysin kaksoisolento, viiksekäs sellainen. Pakkomielle alkaa horjuttaa miehen elämää pahasti, toinen minä astuu kuvioihin.

Tertulianon pakkomielle tuntuu jotenkin naurettavalta, mutta sitten kuitenkin, minuus on niin oma ja henkilökohtainen asia, että jos oma ainutlaatuisuus tuolla tavalla varastetaan, kaipa se saisi ihmisen oikeasti sekaisin. Kertomukseen sotkeutuu tuo viiksekäs sivuosanäyttelijä, hänen vaimonsa ja Tertulianon naisystävä ja tarinan saamat käänteet ovat lisääntyvissä määrin absurdeja ja lopulta myös traagisia.

Tosiaan, vaikeuksista huolimatta tämäkin kirja oli lopulta lukunautinto. Kiinnostukseni Saramagoon heräsi todella. Ei mies kai turhaan ole saanut Nobelin kirjallisuuspalkintoa! Tämä kirja ainakin oli kaikessa omituisuudessaan piristävän erilainen. Pidin sen ilmoille heittämistä "mitä jos" -ajatuksista, aivoja hyvällä tavalla kutittavista pienistä ärsykkeistä.

Olen tänä vuonna lukenut vain kaksi kirjaa 1001-listalta, tämän ja John Fowlesin Neitoperhon. Kumpikin kirjailija on kuitenkin mahdottoman kiinnostava. Ei se määrä, vaan laatu. Fowlesilta löytyy listalta kolme muuta teosta ja Saramagoltakin kaksi, tiedänpä mitä luen, kun haluan edistää projektia mukavalla tavalla.

Koska en varmastikaan tule lukemaan mitään varsinaista elokuvamaailmaan sijoittuvaa kirjaa, laitan tämän Helmet-haasteen kohtaan 18. Tertulianon kaksoisolento näet oli pieniä sivuosia esittävä näyttelijä ja leffamaailmaa sivuttiin paljon.

Kirjailija: José Saramago
Luettu kirja: Toinen minä, Tammi, suom. Erkki Kirjalainen
Alkuperäinen kirja: O Homem Duplicado (2002)
Sivumäärä: 374
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★★★

1 kommentti:

  1. Minä yritin talvella aloittaa yhtä serbialaisen tai serbialaissyntyisen kirjailijan romaania, mutta hänellä oli juuri tuollaista pilkkukirjoitusta ja muutenkin kielioppivirheitä (tahallisia kenties??), ja se ärsytti minua niin, etten pystynyt lukemaan kovin pitkälle!! :)

    Itselläni on kuulemma paljon kaksoisolentoja, mutta omasta mielestäni he eivät ole yleensä olleet yhtään minun näköisiäni. Joskus pari vuotta sitten järkytyin, kun näin sitten naisen, joka oli omastakin mielestäni minun kaksoisolentoni!! Hän oli kuin minä vähän nuorempana. Se oli kyllä aika shokeeraava kokemus... Kaiken lisäksi hänellä vielä oli yllään samanlainen paita, jonka omistan itsekin :) Järkytyin niin, että oli pakko häipyä kiireesti sieltä kirpputorilta, jossa näin hänet! :) En tiedä asuuko hän täällä, mutta en ole törmännyt toista kertaa...

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!