1001 kirjaa 10 vuotta! Onnea minä!

Hyvää syntymäpäivää 10-vuotias kirjablogini!

Kuvituskuvana vanha blogini profiilikuva, Esko ja kirjahyllyt olivat menossa mukana alusta saakka, mutta kirjahylly on kodissamme nykyisin hieman hallitsevampi elementti kuin tuolloin.

Tasan kymmenen vuotta sitten pakoilin graduani, kuten kaikkien itseäänkunnioittavien graduilijoiden harrastuksiin tietysti kuuluu. Olin aiemmin (saman vuoden maaliskuussa?) saanut toiveestani siskoiltani kirjan 1001 Books You Must Read Before You Die (Peter Boxall, 2006). Olin muutaman kuukauden merkinnyt ja laskenut projektin etenemistä muistikirjaan, mutta tuona marraskuisena päivänä päätin, että nettiinhän tämä homma on saatava, ei siitä mitään muuten tule. Ensimmäiset julkaisuni olivatkin kirjalista ja idea siitä, miten aioin blogissani kirjoja tähtiarvostella (tämä on muuten pitänyt koko vuosikymmenen!). Ensimmäiset kirjajulkaisuni olivat Sarah Watersin Fingersmith ja Haruki Murakamin Sputkin - rakastettuni. Huvittaa suuresti tämä sattuma, rakastan näitä kirjailijoita kovasti edelleen ja heidät olen alunperin löytänyt juuri listani vuoksi. Blogini ulkoasukin on säilynyt aina ihan samana, olen laiska, tiedättehän. Syksyllä 2012 latasin taustakuvaksi hiekkakerroksia soramontun seinämästä kuvattuna, sekin tuntuu nyt suorastaan profetiaaliselta.

Muistan ikuisesti, miten hämmästyin, kun sain heti ensimmäisiin julkaisuihini myös kommentteja! En yhtään tajunnut ajatella, että kirjallisuusblogeja on muitakin, ja että niiden välillä on blogiyhteisö! Monet ensimmäisitä kommentoijista ovat yhä osa kirjasomea, miten ihanaa. Ja miten paljon onkaan vuosien varrella kertynyt tuttuja, sellaisia joiden kanssa olemme jutelleet vain netissä tai tavanneet kasvokkain. Lukeminenko yksinäinen harrastus!

Blogini sisällöstä löytyisi nykyään varmasti paljon sellaista, jonka takana en enää seiso, on luonnollista, että ihminen kasvaa ja kehittyy ja vuosikymmen on todellakin pitkä aika. Olen kuitenkin hurjan ylpeä tästä matkasta! Blogi on antanut minulle ihan valtavasti, se on antanut minulle vastapainoa opiskeluun ja työhön, kehittänyt minua kirjoittajana ja mikä parasta, antanut minulle rakkaita ystäviä. Blogi on elänyt hiljaiseloa Instagramin dominoidessa, mutta aina tänne kaipaan ja voin melkein luvata, ettei blogini tule koskaan kuolemaan. Onhan minulla vielä 688 listan kirjaa lukematta - ja aikaa yksi pieni elämä.

Leena Parkkinen: Neiti Steinin keittäjätär

  

"Minä rakastan daaliapäiviä, kokonaisia loppukesän päiviä, syyspäiviä ennen kuin ensimmäiset kylmät pakkasyöt saapuvat ja saavat puutarhan värit muuttumaan punaisen ja keltaisen sävyihin."

On hauska sattuma, että otin kuvan Neiti Steinin keittäjättärestä daalioiden kanssa elokuun lopussa heti ostettuani kirjan, mutta en osannut lainkaan ajatella, että daaliat esiintyvät myös kirjan sivuilla. Tämä romaani oli minulle vuoden odotetuin, sillä olen rakastanut Leena Parkkisen kaikkia romaaneja. Hänen kielensä ja tarinansa värähtelevät kanssani samalla aaltopituudella, osuvat sieluuni lähes selittämättömällä tavalla. En todellakaan joutunut pettymään nytkään.

Gertrude Stein ja Alice B. Toklas ovat kiehtoneet minua siitä asti, kun luin Alice B. Toklasin omaelämäkerran. Oikeista henkilöistä (myös päähenkilö, pariskunnan suomalainen keittäjätär Margit, on oikeasti elänyt henkilö) kertova fiktiivinen romaani on vaikea ja kunnianhimoinen laji, mutta Parkkinen onnistuu siinä täysin. Rakastin miten tarkasti, kunnioittavasti ja lämpimästi Parkkinen luo kuvaa heistä kaikista. Hemingwaykin saa ihan ansionsa mukaan.

Eri aikatasoilla liikkuva romaani mahdollistaa Steinin ja Toklasin ja heidän rakkaustarinansa piirtymisen moniulotteisena, kauniina ja myös koskettavan epätäydellisenä. Miljööt sekä Paraisilla että Pariisissa ovat ihastuttavia, eläviä ja uskottavia. Lopusta löytyy lähdeluettelo (tärkeää!) ja ansiokasta pohdintaa oikeiden henkilöiden käyttämisestä fiktiossa. Seuraavaksi minun on luettava Alice B. Toklasin keittokirja! Monesti harhauduin myös googlaamaan kirjassa mainittuja tapahtumia, minulle se on ehdottomasti hyvän romaanin merkki. Se ruokki mielikuvitusta ja yhdisteli faktan palasia fiktioon juuri oikealla tavalla.

Kirja on paikoin massiivinen ja hidas, mutta loppu palkitsee ja antaa kaikelle merkityksen. En halua paljastaa kirjasta enää yhtään tämän enempää, kerron vain että siitä on pitkä aika, kun olen lukenut näin vaikuttavan ja hienosti rakennetun loppuhuipennuksen. Upea, monitasoinen romaani, johon tekee heti mieli palata uudelleen. Uskon että tämä kirja voisi sopia hyvin monenlaisille lukijoille, suosittelen siis lämpimästi kokeilemaan!

Kirjailija: Leena Parkkinen

Luettu kirja: Neiti Steinin keittäjätär, Otava 2022

Sivumäärä: 464

Kansi: Jussi Karjalainen

Mistä hankittu: Oma ostos

Arvostelu: ★★★★

Thomas Mann: Taikavuori

 

Luulenpa, että olisin suhtautunut Thomas Mannin Taikavuoreen hyvin eri tavalla, jos minulla ei olisi kokemusta sairastamisesta. Taikavuori on 700-sivuinen järkäle, häpeilemättömän mahtipontinen ja suuria tavoitteleva romaani, joka sijoittuu syrjäiseen vuoristoparantolaan. Romaani on tutkielma ajasta, pysähtyneisyyden perikuva. Ne jotka väittävät, että romaani ei ole tylsä, valehtelevat. Mutta sairastaminen on tylsää, toipuminen on turhauttavaa ja muun muassa juuri sitä Taikavuori kuvaa mestarillisesti.

Sairastamisessa kenties kaikkein vaikein ja turhauttavin asia - ainakin minulle - on se, miten aika muuttaa muotoaan. Miten on mahdollista, että vaikka oma aika pysähtyy, kaikilla muilla se tuntuu jatkuvan kuten ennenkin? Sairaalan seinien sisäpuolella on oma tarkka laitoksen rytmiä kellon koneiston lailla noudattava pienoismaailmansa, mutta ikkunan ulkopuolella on toinen todellisuus. Kun Taikavuoren alussa päähenkilö Hans Castorp saapuu vuoristoparantolaan, hänen on tarkoitus olla siellä vain kolme viikkoa. Onhan hän ihan terve, tuli vain tapaamaan serkkuaan ja siinä samalla hiukan toipumaan lievästä anemiastaan. Se, miten aika alkaa kiertyä tarinan ympärille, imaisee hahmot kierteeseensä ja miten Castorp vajoaa syvemmälle sairauteen, lopulta seitsemäksi vuodeksi venyvään vierailuun, on ilmiömäistä. En muista koskaan kirjallisuudessa törmänneeni näin upeaan ajan kuvaukseen. Sairaalan arjessa mekaanisesti toistuvat toiminnot, samat hahmot, samat pöydät, samat keskustelut luovat teokseen rytmiä. Ikimuistoinen on myös Castorpin kävelyretki, joka päättyy nenäverenvuotoon, se on suuri käännekohta ja muuttaa myös aikaa ja Castorpin sijaintia siinä merkittävästi.

Toistuvana tehokeinona Mann käyttää myös ihmisen ja hänen toimintansa tiivistämistä biologisiksi ja fysikaalisiksi osasiksi. Lisäksi kirja on massiivisen filosofinen, lähes luovutin osuuksissa, joissa Naphta ja Settembrini esittivät näkemyksiään: luonnontieteellinen pohdinta sopii minulle paljon paremmin. On kuitenkin huomionarvoista, että Taikavuori oli minulle paljon helppolukuisempi kuin vaikkapa Sota ja rauha, Dickensin jaarituksista puhumattakaan. Mannin tapa kirjoittaa on kuitenkin pohjimmiltaan viihdyttävää, paikoin jopa humoristista. Uskon myös, että aiemmin tänä vuonna lukemani Buddenbrookit helpotti kirjaan sisään pääsemistä, vaikka hyvin erilaisista teoksista onkin kyse.

Parantolassa myös kuolee usein ihmisiä. Kuolema on aihe, jota huomaan kirjallisuudesta usein etsiväni, ja myös sen käsittely oli Taikavuoressa silkkaa taituruutta. Huomasin pohtivani, onko vuoristoparantola jo kuoleman esiaste, välitila. Heti romaanin alussa Settembrini kutsuu parantolan asukkaita varjoihmisiksi ja sitähän he oikeastaan ovat, muulle maailmalle jo kadonneita, toisessa ulottuvuudessa elämäänsä jatkavia sairaita ja toipilaita. Kuolema on vain lopullinen askel rajan toiselle puolelle.

Taikavuori oli hyvin erilainen kirja kuin ajattelin sen olevan, paljon taitavampi, paljon suurempi ja paljon massiivisempi. Vaikka lukukokemus ei todellakaan ollut mikään kevyt ja viihdyttävä, on pakko todeta, että viimeistään nyt liitän Thomas Mannin lempikirjailijoideni joukkoon.

"Kasvaako tästäkin kuoleman maailmanjuhlasta, tästä sateisin iltataivaan punaavasta synkästä kuumeen palosta kerran ilmoille rakkaus?"

Kirjailija: Thomas Mann

Luettu kirja: Taikavuori (suom. Kai Kaila)

Alkuperäinen kirja: Der Zauberberg, 1924

Sivumäärä: 725

Mistä hankittu: Kirjastosta