perjantai 2. tammikuuta 2015

Maalaismaisemia-lukuhaaste

Kotipeltoni eli Kotomaa. Kuvaa saa käyttää haasteen yhteydessä.

Tämän haasteen tarkoituksena on innostaa lukemaan maaseudulle sijoittuvia kirjoja ja havaitsemaan, miten useasti maaseutu onkaan kirjallisuudessa läsnä. Haasteen lähtökohdat ovat yksinkertaisesti siinä, että maaseutu on lähellä sydäntäni niin kirjallisuudessa kuin oikeassa elämässäkin. Olen maatilan tyttö, maalla ovat juureni ja sydämeni, vaikka kaupungissa nykyisin asunkin.

Kirjallisuudessa elämä maaseudulla vaihtelee aina ihanasta auvosta kamalaan kurjuuteen. Etenkin suomalaisessa 1900-luvun kirjallisuudessa maaseutu ja maaseudun tila ovat olleet hyvin yleisiä teemoja. Uusrealismi ja kansankuvaukset ovat kirvoittaneet lukuisia tarinoita suomalaisen maaseudun ihmisistä. Maaseutu elää voimakkaassa muutoksessa ja tätä teemaa ovat käsitelleet myös monet nykykirjailijat. Ulkomaalaisestakin kirjallisuudesta löytyy runsaasti maaseutua käsitteleviä teoksia. Esimerkiksi yhdysvaltojen poliittisessa historiassa maanviljely on tärkeässä osassa ja se heijastuu myös kirjallisuuteen. Myös 1800-luvun brittikirjallisuudessa luonto ja maaseutu ovat voimakkaasti läsnä.

Haasteeseen saa osallistua varsin laajalla kattauksella kirjoja. Parhaiten haasteeseen soveltuvat kirjat, joissa viljellään maata tai hoidetaan tiluksia, mutta myös kaikenlaiset maaseudulle sijoittuvat kuvaukset otetaan avosylin haasteeseen vastaan. Maalaiskyliin tai vaikkapa Skotlannin nummille sijoittuvat teokset sopivat siis haasteen piiriin. Samoin erilaiset ympäristönsuojelulliset näkökulmat ovat erittäin tervetulleita. Myöskään metsää ja metsänhoitoa ei syrjitä, mutta villin luonnon, jossa ihmistoiminnalla ei ole ollut sijaa, kuvaukset eivät kuulu tähän haasteeseen. Haasteeseen saa osallistua myös maaseutua ja maanviljelyä käsittelevillä tietokirjoilla sekä lastenkirjoilla.

Luettujen kirjojen mukaan etenet maanviljelijän uralla seuraavasti:

2 kirjaa: Mäkitupalainen
4 kirjaa: Suo, kuokka ja Jussi
6 kirjaa: Saarijärven Paavo
8: kirjaa: Torppari
10 kirjaa: Maatilan isäntä
12 kirjaa: Kartanonherra

Haasteen säännöt ovat tässä:
  • Haaste on voimassa tästä hetkestä alkaen vuoden loppuun (31.12.2015). Kerro osallistumisestasi tämän postauksen kommenttikentässä.
  • Haasteeseen voi osallistua kirjoilla, jotka on luettu ja blogattu haasteen voimassaoloaikana.
  • Alkuvuodesta 2016 arvon palkinnon (lahjakortti kirjakauppaan ja mahdollisesti kirja-aiheinen lohdutuspalkinto) haasteeseen osallistuneiden kesken. Arvontaan saa yhden arvan lukemalla 2-7 kirjaa ja kaksi arpaa, mikäli luettuja kirjoja on 8 tai enemmän.
  • Päällekkäisyydet muiden haasteiden kanssa sallitaan ja haasteeseen saa ottaa mukaan maaseutukuvauksia omantuntonsa mukaan, rajat eivät ole tiukat.

Alla vielä kirjallisuutta innoitukseksi. Oheinen lista on vain pintaraapaisu ja kaikki muutkin soveltuvat teokset, niin romaanit, tietokirjat kuin lastenkirjatkin, ovat erittäin suositeltuja. Saatan vielä täydentää listaa haasteen aikana.


Maa ja metsä elinkeinona & maaseutu murroksessa:
Gibbons, Stella: Cold Comfort Farm
Heikkinen, Antti: Pihkatappi
Ingalls Wilder, Laura: Pieni talo preerialla ym.
Kianto, Ilmari: Ryysyrannan Jooseppi
Köngäs, Heidi: Luvattu
Linna, Väinö: Täällä Pohjantähden alla
Linnankoski, Johannes: Laulu tulipunaisesta kukasta
Lehtonen, Joel: Putkinotko
Lessing, Doris: Ruoho laulaa
McGahern, John: That They May Face the Rising Sun
Mitchell, Margaret: Tuulen viemää
Nieminen, Veera: Avioliittosimulaattori
Nousianen, Miika: Metsäjätti
Orwell, George: Eläinten vallankumous
Ragde, Anne: Berliininpoppelit
Steinbeck, John: Eedenistä itään
Steinbeck, John: Vihan hedelmät
Turunen, Heikki: Simpauttaja

Elämää maaseudulla:
Aho, Juhani: Rautatie
Austen, Jane: Ylpeys ja ennakkoluulo
Brontë, Emily: Humiseva harju
Canth, Minna: Anna Liisa
Doyle, Arthur Conan: Baskervillen koira
Eliot, George: Middlemarch
Hardy, Thomas: Tessin tarina
Herriot, James: Kaikenkarvaiset ystäväni ym.
Hyry, Antti: Aitta
Kaarlela, Tanja: Menneen talven lumi
Kivi, Aleksis: Seitsemän veljestä
Lagerlöf, Selma: Gösta Berlingin taru
Lassila, Maiju: Tulitikkuja lainaamassa
Lindgren, Astrid: Rasmus ja kulkuri
Lindgren, Astrid: Melukylän lapset
Sillanpää, Frans Emil: Ihmiset suviyössä
Topelius, Sakari: Maamme kirja

Tietoa & ympäristönsuojelullista näkökulmaa:
Carson, Rachel: Äänetön kevät
Kingsolver, Barbara: Täyttymysten kesä
Lappalainen, Elina: Syötäväksi kasvatetut
Parkkinen, Jukka: Korppi ja kumppanit
Rasila, Viljo ym.: Suomen maatalouden historia 1-3
Seppänen, Mervi: Maailma muuttuu, muuttuuko maatalous?
Thoreau, Henry: Elämää metsässä

Tervetuloa mukaan tekemään kirjallista matkaa maalaismaisemiin!

73 kommenttia:

  1. Mukana! :) Vaikuttaa just sopivalta haasteelta mulle. :) Elämää maaseudulla -kategoriaan sopisi myös jotkin Enni Mustosen teokset ja Tolstoin Anna Karenina puuduttavine maaseutukuvauksineen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! :) Enni Mustonen joo! Ja tosiaan Tolstoi kuvailee aika paljon myös maaseutua, puuduttavuutta en allekirjoita ;)

      Poista
    2. Kohosin juuri kartanonherraksi eli sain haasteen loppuun! :) Kiitos kivasta haasteesta. :-) Kesällä meni pitkäkin aika ennenkuin sain lisää palikoita kerättyä haasteeseen, ja silti yhtäkkiä huomasin, että hupsistaheijaa valmista tuli! :D Teen vielä koontipostauksen jossain vaiheessa. :)

      Poista
  2. Kuulostaa kivalta, pitääpä tutkailla lainakirjojani sillä silmällä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti jotakin löytyy, tervetuloa mukaan :)

      Poista
  3. Luulen, että näitä tulee vaikla väkisin, kun lukee kotimaista kirjallisuutta. Aika monessa ollaan landella. Mutta mukana siis, koska olen aina halunnut Saarijärven Paavoksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itse sellaisista haasteista, joihin on helppo löytää kirjoja vähän kuin itsestään, se oli yksi lähtökohta tässäkin haasteessa. Kuka nyt ei haluaisi olla Saarijärven Paavo ;) Tervetuloa mukaan!

      Poista
  4. Marin tavoin uskon, että maaseutukirjoja tulee luettua suunnittelemattakin, joten enköhän ole mukana :)

    VastaaPoista
  5. Tuossa listalla on niin monta sellaista kirjaa, jotka olen aikonut lukea, että tänä vuonna boisin niihin tarttua ja olla mukana. :-)

    VastaaPoista
  6. Kiva haaste! Katsotaanpa, jos saisin tähän jotain luettua. Aikaa ainakin on hyvin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna! EIköhän vuodessa tule luettua ainakin pari maaseutuaiheista kirjaa jo vahingossakin, tervetuloa mukaan :)

      Poista
  7. Kiva idea, voisin yrittää ainakin paria kirjaa tähän. Vinkkilistoilla on hyviä ehdotuksia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos MarikaOksa :) Kiva jos lähdet haasteeseen mukaan!

      Poista
  8. Tämän haasteen pistän korvan taakse, sillä maaseudun tyttö olen minäkin ja luonto on tärkeä elementti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, odotan innolla mitä kirjoja löydät luettavaksesi.

      Poista
  9. Kiinnostava haaste. Koetan olla mukana. :)

    VastaaPoista
  10. Äkkiseltään katsottuna tuosta listaltakin löytyy jopa seitsemän sellaista kirjaa, joita olen muutenkin miettinyt tämän vuoden lukemisiksi, joten mukana ollaan. Eiköhän niistä jokunen tule oikeastikin luettua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli kohti kartanonherruutta siis ;) Tervetuloa mukaan!

      Poista
  11. Hoo, mielikuvitus alkaa laukata kun haasteita pukkaa joka tuutista :D Tähänkin on pakko osallistua, koska muutaman tältä listaltakin löytyvän kirjan aion joka tapauksessa lukea muihin haasteisiin. Varmaan vähintään neljä tulee luettua. Toisaalta, kartanonherranakin olisi aika lokoisat oltavat ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä, jos rivimaajussin elämä alkaa kyllästyttää, voi aina pyrkiä ylemmäs ;) Tervetuloa mukaan haasteeseen!

      Poista
  12. Kyllä tähänkin sitten lähtee, ainakin katsomaan mitä onnistun saamaan aikaiseksi. Haluaisin vain varmistaa, että kelpaako kaikki vuoden 2015 aikana luetut kirjat, vai vain 2.1. päivästä eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos olet ehtinyt lukea ja blogata kirjan 1.1., sitä ei voi laskea haasteseen mukaan, mutta 2. päivästä alkaen siis kaikki. Tervetuloa mukaan :)

      Poista
  13. Mukana ollaan ja onneksi olet tehnyt aika kattavan vinkkilistan :)
    Cold Comfort Farmin haluaisin ehdottomasti lukea ja kai sitä voisi englanniksi lukea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cold Comfort Farmin ajattelin itsekin lukea haastetta varten, se on 1001-listallakin. Tervetuloa mukaan :)

      Poista
  14. Tulen osallistumaan tähän jollakin panoksella, mutta vähintään parilla kolmella kirjalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulos täällä:

      http://jokkenrunot.blogspot.fi/2015/12/maalaismaisemia.html

      Mukava haaste :)

      Poista
  15. Olen tosi iloinen tästä haasteesta toisena maalaistyttönä. Kun katson tuota kirjalistaa, niin aika paljon sieltä on tullut kirjoja luettuakin, ilmeisesti aihepiiri alati kiinnostaa. Pyrin aktiivisesti välttelemään näitä pitkiä haasteita, mutta tämä kyllä kovasti houkuttaa. Ehkäpä osallistun omalla pienellä panoksella minäkin, mutta sen voin luvata varmasti, että innolla seuraan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Amma, olipa ilahduttava kommentti :) Minäkin huomasin, että yllättävän paljon on tullut maaseudulle sijoittuvaa kirjallisuutta, ihan tahattomastikin. Nyt ajattelin kuitenkin lukea haasteeseen vielä lisää ja olen iloinen, että niin moni on innostunut haasteesta!

      Poista
  16. Kiehtova haaste, samoin kuin Amma, noita kirjoja olen lukenut monta. Katsotaan, mitä lukulistalla seuraa. Maalaisjuuret ne kiehtovat kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arja, odottelen innolla mitä kirjoja haasteeseen luetaan :)

      Poista
  17. Kiinnostavaa kokeilla, olen Stadin friidu sielultani ihan täysin, mutta jostain kohtalonoikusta asun maalla ruovikon laidalla ja kahden suojelualueen rajalla. Katsotaan, mitä ehdin lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, usein sitä löytääkin itsensä arvaamattomista ympäristöistä. Tervetuloa mukaan maalaismaisemiin :)

      Poista
  18. Juu osallistun ja ensimmäinen onkin pian julkaistu :)

    VastaaPoista
  19. Hei! Ilman muuta olen mukana. Hieno haaste. Taisin blogata Gösta Berlingin tarun juuri viime vuoden puolelle, mutta Daniela Krienin Vielä joskus kerromme kaiken on vielä tuossa bloggaamatta. Siitä aloitan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina ja tervetuloa haasteeseen mukaan :)

      Poista
    2. http://luettuaelamaa.blogspot.fi/2015/12/maalaismaisemia-haasteen-koonti.html?m=1

      Toivottavasti tämä linkki toimii. Linkissä pitäisi olla Luettua elämää -blogin koontipostaus. Kiitos mainiosta haasteesta ja hyvää uutta vuotta, Marile!

      Poista
  20. Täällä yksi maalaistyttö ilmoittautuu mukaan. Saan ainakin kimmokkeen tarttua tuohon Steinbeckin Vihan hedelmiin, jonka olen jo jonkin aikaa halunnut lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa saada mukaan lisää maalaistyttöjä :) Minulla oli Vihan hedelmät lukulistalla ikuisuuden ja nyt hiljattain sain sen lopultakin luettua, kyllä kannatti!

      Poista
  21. Mukana :) Kuulostaa hauskalta! Tänä vuonna ajattelin olla aktiivisempi haasteisiin osallistuja.

    VastaaPoista
  22. Tulen vielä mukaan haasteeseen. Sain juuri luetuksi ja blogatuksi Anne B. Ragden trilogian kakkosen Erakkoravut, jossa iso osa tapahtuu sikatilalla Norjassa, ja kun se jäi sen verran koukuttavaan vaiheeseen, kolmaskin osa on luettava. Sillä jo pääsen mäkitupalaiseksi, mutta katsotaan, josko vielä saisin oman torpankin vuoden mittaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo trilogia kiinnostaa minua kovasti! Tervetuloa mukaan haasteeseen :)

      Poista
  23. Voi, kuulostaapa mahtavalta haasteelta! Ilmottaudun mukaan! Maaseutukuvaukset ovat olleet myös omaa sydäntäni lähellä kirjallisuudessa. Ja näihin raameihin taitaa sopia myös lempikirjani Annan nuoruusvuodet (jatko-osineen), jota ainakin tule lukemaan, koska kirjoitan siitä tutkielmaani tällä hetkellä :D Olen viime aikoina haaveillut myös lapsuuden lempikirjoihin kuuluvan Pieni talo preerialla -sarjan pariin palaamisesta nyt aikuisempana. Ja tässäpä yksi syy lisää todella tehdä se! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, tervetuloa mukaan :) Ja Annathan tosiaan sopivat mitä parhaiten haasteen piiriin. Minä katselin lapsena innokkaana Pieni talo preerialla -sarjaa, mutta kirjoja en ole (vielä) lukenut.

      Poista
  24. Maaseudusta lukeminen on kiinnostavaa, mukana :)

    VastaaPoista
  25. Issakainen: Kurkiaura : maamiehen vuosi kylvöstä kylvöön

    VastaaPoista
  26. Ville Kuronen: Ei kuu kuule ei päivä näe

    VastaaPoista
  27. Hei! Tässä vielä muutama suomalaisen maaseudun murroksen perusteos: Jouko Puhakan "Kaupunkiin" (mielestäni se tämän aihepiirin ehdoton perusteos, jo 1963 ilmestynyt!) ja "Takametsien evankeliumi", Eino Kinnusen "Varpusen polska", Aarne Leväsalmen "Paikka maan päällä", Leo Kalervon "Pihlamäkeläiset", Lauri Uusi-Hakimon "Isältä pojalle", Seppo Lappalaisen "Miljoonamiesten suku". Entä runokirjat? Suosittelen esim. Eeva Heilalan runokirjoja. Ja jos haluaa lukea ei vain murroksen vuosikymmenistä vaan samalla myös työnteosta ja työtavoista, uskallan suositella vielä kolmea omaa kirjaani: Pekka Peltonen "Mutta kaipaus pysyy" (kahden sukupolven maaseuturomaani), "Ekakerta - Tarinoita ensirakkaudesta" (lyhytproosaa, rakkaustarinoita maaseudun murroksen ajoilta), "Saappaat sonnassa, pipo pilvissä" (runoja maaseudun murroksesta), sekä vielä äitini romaania Eila Peltonen "Minun onneni minttumaa" (romanttista rakkautta ja arkiaskareita maalla).

    VastaaPoista
  28. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  29. Sain haasteen tehtyä. Kiitos kivasta haasteesta.

    http://ullankirjat.blogspot.fi/2015/11/vuoden-2015-saivat-paatoksensa.html

    VastaaPoista
  30. 2 kirjaa: Mäkitupalainen
    Torgny Lindgren Akvaviitti
    Torgny Lindgren Kimalaisen mettä

    4 kirjaa: Suo, kuokka ja Jussi
    Henning Mankell Italialaiset kengät
    Mari Strachan Hiljaisuus soi H-mollissa

    VastaaPoista
  31. 6 kirjaa: Saarijärven Paavo
    Elias Koskimies Ihmepoika
    Alan Bradley Hopeisen hummerihaarukan tapaus

    8: kirjaa: Torppari
    Lars Sund Onnellinen pieni saari
    Maria Autio Varjopuutarha

    10 kirjaa: Maatilan isäntä
    Eduardo Mendoza Tulvan vuosi
    Margaret Atwood Yli veden

    12 kirjaa: Kartanonherra
    Irène Némirovsky: Veren polte
    Stephen Booth Nummi palaa

    Urlit linkissä.

    VastaaPoista
  32. Korjaus urliini
    http://ullankirjat.blogspot.fi/2015/11/vuoden-2015-saivat-paatoksensa.html

    VastaaPoista
  33. Tässä postauksessa lukemani kirjat ja linkit niihin: http://www.kannestakanteen.com/2015/12/lukuhaasteiden-koonti-ja-seuraavia.html
    Kiitos mukavasta haasteesta! :-)

    VastaaPoista
  34. Haastekoontini löytyy täältä: http://oksanhyllylta.blogspot.com/2015/12/haastekoonti-maalaismaisemia.html
    Kiitokset hauskasta haasteesta!

    VastaaPoista
  35. Kiitos haasteesta Marile!Maalaismaisemia-haastekoontipostaukseni löytyy tästä osoitteesta
    http://kirjasahkokayra.blogspot.fi/2015/12/haastekoonti-maalaismaisemia.html

    VastaaPoista
  36. Kiitos! Tämä oli mukava haaste, johon kirjoja kertyi ihan itsestään aina kartanonherraksi asti. Kirjoitin koosteen, ja jos ennen vuodenvaihdetta bloggaan vielä maalaiskirjasta, käyn päivittämässä sen kirjoituksen loppuun.
    http://kirjanpauloissa.blogspot.fi/2015/12/maalaismaisemia-kerrakseen.html

    VastaaPoista
  37. Suo,kuokka ja Jussi... SUURI kiitos tästä haasteesta, jonka ansiosta tulin lukeneeksi järisyttävän Steinbeckin: http://kirjojajamuitakauniita.blogspot.fi/2015/10/john-steinbeck-vihan-hedelmat.html

    Lisäksi luin kotimaista:
    http://kirjojajamuitakauniita.blogspot.fi/2015/09/tapio-koivukari-unissasaarnaaja.html
    http://kirjojajamuitakauniita.blogspot.fi/2015/01/pirjo-tuominen-sillat-yli-joen.html

    VastaaPoista
  38. Minun koontipostaus löytyy linkistä.

    VastaaPoista
  39. Koontini löytyy täältä. Kiitos haasteesta vaikka minun osaltani kirjat olivatkin aikamoisia pettymyksiä. http://klassikkojenlumoissa.blogspot.fi/2015/12/haastekoonti.html

    VastaaPoista
  40. Koonti: http://hh-lukija.blogspot.fi/2015/12/maalaismaisemia-ja-kirjan-vuosi-2015.html
    Kiitos mukavasta haasteesta! Muutama ihan huippukirja löytyi siinä sivussa :)

    VastaaPoista
  41. Torppari kiittää kivasta haasteesta :)

    http://elegiakirjat.blogspot.com/2015/12/haastekoonnit-3x-maalaismaisemia.html

    VastaaPoista
  42. Täällä Suo, kuokka ja Jussi: http://lukemisenkartasto.blogspot.fi/2015/12/maalaismaisemia-lukuhaastekoonti.html

    Kiitos kivasta haasteesta minultakin! :)

    VastaaPoista
  43. Oma koontini tulee valitettavasti hiukan myöhässä:
    http://iltatahdensyttyessa.blogspot.com/2016/01/vuoden-2015-lukuhaasteita.html
    Postaus on kooste kaikista viime vuoden haasteista. Oli kivaa olla tässä haasteessa mukana! :) En kuitenkaan osallistu arvontaan, koska asun ulkomailla ja sinne maksaisi enemmän lähettää mitään.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!