sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Giulia Enders: Suoliston salaisuus



Yksi viime aikojen parhaista ja innostavimmista kirjabloggauksista, jotka olen lukenut, on tämä Katrin teksti Giulia Endersin Suoliston salaisuudesta. Olen aiemminkin selaillut kirjaa ohimennen kirjakaupassa, mutta lukemiseen minut innosti lopulta tuo mahtavan innostunut kirjoitus.

Suolisto on meille yleensä varsin kaukainen juttu. Siellä se myllertää ja sulattaa ruokamme, mutta  vaikkapa vatsakivuista ja ruuansulatusongelmista syyttelemme yleensä vatsalaukkuamme. Suoliston elämä on salaista ja vähän epämääräistä. Siihen tiedonpuutteeseen iskee Giulia Endersin Suoliston salaisuus. Enders on gastroenterologi, joka siis tietää mistä puhuu.

On uskomatonta, mihin kaikkeen suolistomme vaikuttaa aina painonhallinasta mielialaamme. Tutkimus on vasta niin alussa, että on innostavaa ajatella, mitä kaikkea ihmiskunta vielä oppii suolistosta, niiden mikrobeista ja vaikutuksista ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin.

Sitten tämän tekstin vaikeaan osuuteen, jota en kuitenkaan halua olla kirjoittamatta. Suoliasiat nousivat minulle nimittäin ikävän ajankohtaisiksi viime vuonna. Siihen asti silloin tällöin vihoitteleva "maha" aloitti täyden kapinan, joka lopulta loppuvuodesta diagnosoitiin IBD-sairaudeksi, colitis ulcerosaksi eli haavaiseksi paksusuolentulehdukseksi.

Koko paksusuoleni on pahasti tulehtunut ja olen siis kävelevä esimerkki siitä, miten suolen sairaus vaikuttaa koko ihmiseen. Jatkuvat kivut ja tarve tutkata aina ja kaikkialla missä on lähin vessa ovat vain esimerkkejä siitä, millaista ahdistusta ja stressiä sairaus aiheuttaa. Olen tutuilleni kuvaillut sairautta siten, että tuntuu kuin mätänisin sisältä päin, enkä voi pysäyttää sitä mätänemistä millään. Silti ulsopäin minusta ei kukaan voisi arvata, miten sairas olen. Pystyn käymään töissä ja harrastamaan, vaikka elämä onkin aikamoista taistelua. IBD-sairauksia (Crohnin tauti ja colitis ulcerosa) markkinoidaankin sosiaalisessa mediassa hashtagilla #näkymätönsairaus.

IBD-sairaudet ovat kovaa vauhtia nousemassa kansantaudiksi. Etenkin colitis lisääntyy hirveää vauhtia ja etenkin Suomessa. Se on huolestuttavaa ja kielii jostakin ympäristövaikutuksesta, jota ei ihan tarkalleen vielä tunneta. Siksi siis minulla on henkilökohtaiset intressit myös toivoa, että suoliston toiminnan tuntemus lisääntyisi kovaa vauhtia. Tämän hetkisen tiedon varjolla tulen syömään lääkkeitä loppuelämäni, tällä hetkellä saan lääkettä myös säännöllisissä tiputuksissa, eikä remissiosta ole tietoakaan.

Peukut ovat siis pystyssä ja huudan kolme hurraahuutoa lääketieteelle ja Endersin kaltaisille tutkijoille! Tieteen popularisointi on hyvästä, samoin sairauksista metelin pitäminen. Suolistoon liittyvästä noloudesta ja pahanhajuisesta leimasta pitäisi päästä eroon, niin tärkeä se meille ja kokonaisterveydellemme on. Siksi minäkin halusin jakaa tarinani, vaikka se ei helpolta tunnukaan.

Helmet-haasteessa vedän yli kohdan 13, sillä kirja tosiaan kertoo "minusta".

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Hanna-Maija Valjanen: Maassa massa maassa

Muotia 90-luvun alusta, allekirjoittanut ja runoilijatar.

Myönnän heti alkuun: en ymmärrä runoudesta juuri mitään. Ja tämänkin myönnän: saatan olla tässä arviossa hiukan puolueellinen, Hanna-Maija Valjanen on isosiskoni. Kuitenkin totean heti myös sen, että Maassa massa maassa on hieno runokirja, jonka toivoisin löytävän tiensä suuren yleisön tietoisuuteen.

Maassa massa maassa on on julkaistu osana Mediapinnan tempausta, jossa kustantamo julkaisee runokirjoja Suomen juhlavuoden kunniaksi. Kirjan nimi paljastaa kokoelmasta jo paljon: Se kätkee sisäänsä runoja, joissa pääosaan pääsevät sanat kaikissa leikillisissä olomuodoissaan, niiden kaksoismerkitykset, niiden rytmi ja kauneus. Lisäksi runoissa ollaan lähellä maata, luontoa, jalat tiukasti turpeessa.

"Elämä kasvaa kuin turve
suo-ojasta nousee valkoista sumua
puristan ilmasta viattomuutta
alavilla mailla hallanvaara"
(Rahkaani ei purkiteta)

Vaikka lähestymistapa on leikittelevä, on leikki usein kaukana. Synkät sävyt kuultavat helposti soljuvien sanojen takana useimmissa runoissa. Ahdistus, suru, pelko, häpeä mutta toisaalta uteliaisuus elämää kohtaan, periksiantamattomuus ja elämänilo luovat runoihin omalaatuista kontrastia.

"Hän tunsi pysyvää vilua
myyjäissukat olivat kuluneet jo puhki
eikä kukaan paikkaa arkoja jalkoja
Kerran hän oli saanut kirjeen
huoltomiehen nimi oli ollut Tuomas
muisti viestin sanasta sanaan
suosikkikohtana ystävällisin
ja vain unissaan häntä halasivat
vetoisat maatuskat"
(Naapuri) 

Maassa massa maassa -kokoelman runot ovat ylistys suomen kielelle. Valjanen on poiminut tuttuja, vakiintuneita sanontoja ja sanoja, toisaalla muovannut niitä lämmöllä ja toisaalla moukarilla ja tuottanut ilahduttavia oivalluksia, kirjallisia pilkahduksia.

"Kun on lusikalla annettu
ei kehtaa kauhalla pyytää
jos maustemitallakaan"
(Niin kauan)

"Ei elämä ole vastaus
vaan haaste
kysymyssarja apteekin hyllyllä"
(Ehkä huomenna foliota?)

Minuun kirja vaikutti erikoisella tavalla. Tuntui kuin runot olisivat tehneet pienen pieniä reikiä alitajuntaani, josta alkoi virrata muistoja, joita en tiennyt muistavani. Runoissa on paljon lapsuudenmuistojani, tuttujen opettajien tuttuja sanontoja ja lapsuuteni maisemia. Runojen vahva yhteys luontoon sai minut taas muistamaan, että ei ole ihme, että minusta tuli luonnontieteilijä näillä samoilla lapsuudenkokemuksilla ja lähtökohdilla.

Kirja osoittikin sen, että Hanna-Maijan tapa nähdä maailma on ainutlaatuinen ja vielä ainutlaatuisempi on se tapa, jolla hän saa kipeätkin muistot siirtymään paperille sanoiksi, jotka voivat edelleen ilahduttaa, ihastuttaa, hämmentää ja toisinaan myös ahdistaa niitä, jotka saavat nuo sanat luettavikseen. Maassa massa maassa -kokoelman runot ovat runsaita ja älykkäitä. Ne eivät päästä lukijaa välttämättä kovin helpolla, mutta ehdottomasti palkitsevat.

Minä sain kirjan arvostelukappaleena (kiitos Hanna-Maija!). Kirjaa saa tilattua (ja lisää runoja luettua) täältä. Suosittelen lämpimästi!

Helmet-haasteessa vedän yli kohdan "Suomalaisesta naisesta kertova kirja".
Ja kun arvaan, että Hanna-Maija kuitenkin kysyy vielä tätä, lopuksi vielä runo, joka nousi kokoelmasta lempparikseni:

Suomeksi

Minä sanaistun sinuun,
elämäni eläjä,
ikiroutana jääkauteen.
Vihjaat minun olevan vain
heijastuma olennaisesta,
oven turvakoodi erakkomajassa.
Mutta sanat ovat sielun peili,
tauotonta teerenpeliä
todellisuuden kanssa.
Sinä olet elämä
minä merkitys.
Pullotan polkusi esansseiksi
ja leijailen tomuna jälkeesi.
Maaksi sinä olet ovela.

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Raymond Queneau: Tyyliharjoituksia


Tästä kirjasta muistan kuulleeni (ja kiinnostuneeni) yläasteen tai olisikohan ollut lukion äidinkielen tunnilla. Kirja, jossa kerrotaan sama lyhyt tarina aina uudelleen ja uudelleen: Linja-autossa nuori omituisen näköinen mies syyttää toista matkustajaa tönimisestä, jonka jälkeen hän istuutuu. Myöhemmin mies nähdään toisella puolen kaupunkia ystävnäsä kanssa, joka kehottaa häntä ompelemaan takkiinsa napin.

99 kertaa tämä sama lyhyt tarina. Kuulostaako tylsältä? No niinhän se kuulostaa, mutta ei ole. Sillä nuo 99 kertaa ovat kaikki erilaisia, siitä kirjan nimi Tyyliharjoituksia. Queneau leikittelee aikamuodoilla, näkökulmilla, sanaleikeillä, murteilla ja oikeastaan kaikella mahdollisella.  Lukija alkaa jo alkupuolella miettiä, miten ihmeessä tämä tarina voidaan kertoa lähes sadalla eri tavalla ja kirjan parasta antia olikin ilahtua sivu toisensa jälkeen - miten kekseliästä! miten oivaltavaa!

Tämä on jokaisen kielifriikin luettava. En ihmettele yhtään, miksi Tyyliharjoituksia on saanut klassikkokirjan aseman ja miksi se on tuotu esiin myös koulutunneilla. Suomennoskin saa minulta suuren hatunnoston, käännös tuntui käännökseltä vain muutamissa, usein murteeseen liittyvissä tapauksissa.



Olen viimeksi helmikuussa lukenut kirjan 1001-listaltani. Tyyliharjoituksia oli ihastuttava välipala hektisen elämäni keskellä ja sain pitkästä aikaa myös edistettyä projektiani. Innostuin myös uudelleen Keskisuomalaisen listasta, mielikuvani on ollut että loput 12 siltä lukematonta kirjaa ovat hirveän tylsiä ja mahdottomia. Kuitenkin listalta löytyy vielä mm. yksi runokirja (Eino Leinoa), klassikkofantasiaa (Luolakarhun klaani) ja sarjakuvaa (Tinttiä). Ei siis lainkaan mahdotonta!

Tänä vuonna on elämäni ensimmäinen oikea, kokopitkä, palkallinen kesäloma. Ja vietän ensimmäistä kertaa lähes kymmeneen vuoteen koko kesän rakkaassa Turussani. Lomaani on aikaa vähän yli kolme viikkoa. Lomalla aion viettää useamman päivän nenä kiinni kirjassa, heilutella varpaita vedessä tai ruohikossa ja imeä itseeni energiaa luonnosta, kirjoista ja niiden kauneudesta. Sitä odotellessa.


Queneaulla on vaikea nimi. Hän oli myös tuottelias tyyppi, siksi ruksi kohtaan 37 Helmet-haasteeseen!