Yksi viime aikojen parhaista ja innostavimmista kirjabloggauksista, jotka olen lukenut, on tämä Katrin teksti Giulia Endersin Suoliston salaisuudesta. Olen aiemminkin selaillut kirjaa ohimennen kirjakaupassa, mutta lukemiseen minut innosti lopulta tuo mahtavan innostunut kirjoitus.
Suolisto on meille yleensä varsin kaukainen juttu. Siellä se myllertää ja sulattaa ruokamme, mutta vaikkapa vatsakivuista ja ruuansulatusongelmista syyttelemme yleensä vatsalaukkuamme. Suoliston elämä on salaista ja vähän epämääräistä. Siihen tiedonpuutteeseen iskee Giulia Endersin Suoliston salaisuus. Enders on gastroenterologi, joka siis tietää mistä puhuu.
On uskomatonta, mihin kaikkeen suolistomme vaikuttaa aina painonhallinasta mielialaamme. Tutkimus on vasta niin alussa, että on innostavaa ajatella, mitä kaikkea ihmiskunta vielä oppii suolistosta, niiden mikrobeista ja vaikutuksista ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin.
Sitten tämän tekstin vaikeaan osuuteen, jota en kuitenkaan halua olla kirjoittamatta. Suoliasiat nousivat minulle nimittäin ikävän ajankohtaisiksi viime vuonna. Siihen asti silloin tällöin vihoitteleva "maha" aloitti täyden kapinan, joka lopulta loppuvuodesta diagnosoitiin IBD-sairaudeksi, colitis ulcerosaksi eli haavaiseksi paksusuolentulehdukseksi.
Koko paksusuoleni on pahasti tulehtunut ja olen siis kävelevä esimerkki siitä, miten suolen sairaus vaikuttaa koko ihmiseen. Jatkuvat kivut ja tarve tutkata aina ja kaikkialla missä on lähin vessa ovat vain esimerkkejä siitä, millaista ahdistusta ja stressiä sairaus aiheuttaa. Olen tutuilleni kuvaillut sairautta siten, että tuntuu kuin mätänisin sisältä päin, enkä voi pysäyttää sitä mätänemistä millään. Silti ulsopäin minusta ei kukaan voisi arvata, miten sairas olen. Pystyn käymään töissä ja harrastamaan, vaikka elämä onkin aikamoista taistelua. IBD-sairauksia (Crohnin tauti ja colitis ulcerosa) markkinoidaankin sosiaalisessa mediassa hashtagilla #näkymätönsairaus.
IBD-sairaudet ovat kovaa vauhtia nousemassa kansantaudiksi. Etenkin colitis lisääntyy hirveää vauhtia ja etenkin Suomessa. Se on huolestuttavaa ja kielii jostakin ympäristövaikutuksesta, jota ei ihan tarkalleen vielä tunneta. Siksi siis minulla on henkilökohtaiset intressit myös toivoa, että suoliston toiminnan tuntemus lisääntyisi kovaa vauhtia. Tämän hetkisen tiedon varjolla tulen syömään lääkkeitä loppuelämäni, tällä hetkellä saan lääkettä myös säännöllisissä tiputuksissa, eikä remissiosta ole tietoakaan.
Peukut ovat siis pystyssä ja huudan kolme hurraahuutoa lääketieteelle ja Endersin kaltaisille tutkijoille! Tieteen popularisointi on hyvästä, samoin sairauksista metelin pitäminen. Suolistoon liittyvästä noloudesta ja pahanhajuisesta leimasta pitäisi päästä eroon, niin tärkeä se meille ja kokonaisterveydellemme on. Siksi minäkin halusin jakaa tarinani, vaikka se ei helpolta tunnukaan.
Helmet-haasteessa vedän yli kohdan 13, sillä kirja tosiaan kertoo "minusta".