Hanna-Maija Valjanen: Maassa massa maassa

Muotia 90-luvun alusta, allekirjoittanut ja runoilijatar.

Myönnän heti alkuun: en ymmärrä runoudesta juuri mitään. Ja tämänkin myönnän: saatan olla tässä arviossa hiukan puolueellinen, Hanna-Maija Valjanen on isosiskoni. Kuitenkin totean heti myös sen, että Maassa massa maassa on hieno runokirja, jonka toivoisin löytävän tiensä suuren yleisön tietoisuuteen.

Maassa massa maassa on on julkaistu osana Mediapinnan tempausta, jossa kustantamo julkaisee runokirjoja Suomen juhlavuoden kunniaksi. Kirjan nimi paljastaa kokoelmasta jo paljon: Se kätkee sisäänsä runoja, joissa pääosaan pääsevät sanat kaikissa leikillisissä olomuodoissaan, niiden kaksoismerkitykset, niiden rytmi ja kauneus. Lisäksi runoissa ollaan lähellä maata, luontoa, jalat tiukasti turpeessa.

"Elämä kasvaa kuin turve

suo-ojasta nousee valkoista sumua

puristan ilmasta viattomuutta

alavilla mailla hallanvaara"

(Rahkaani ei purkiteta)

Vaikka lähestymistapa on leikittelevä, on leikki usein kaukana. Synkät sävyt kuultavat helposti soljuvien sanojen takana useimmissa runoissa. Ahdistus, suru, pelko, häpeä mutta toisaalta uteliaisuus elämää kohtaan, periksiantamattomuus ja elämänilo luovat runoihin omalaatuista kontrastia.

"Hän tunsi pysyvää vilua

myyjäissukat olivat kuluneet jo puhki

eikä kukaan paikkaa arkoja jalkoja

Kerran hän oli saanut kirjeen

huoltomiehen nimi oli ollut Tuomas

muisti viestin sanasta sanaan

suosikkikohtana ystävällisin

ja vain unissaan häntä halasivat

vetoisat maatuskat"

(Naapuri) 

Maassa massa maassa -kokoelman runot ovat ylistys suomen kielelle. Valjanen on poiminut tuttuja, vakiintuneita sanontoja ja sanoja, toisaalla muovannut niitä lämmöllä ja toisaalla moukarilla ja tuottanut ilahduttavia oivalluksia, kirjallisia pilkahduksia.

"Kun on lusikalla annettu

ei kehtaa kauhalla pyytää

jos maustemitallakaan"

(Niin kauan)

"Ei elämä ole vastaus

vaan haaste

kysymyssarja apteekin hyllyllä"

(Ehkä huomenna foliota?)

Minuun kirja vaikutti erikoisella tavalla. Tuntui kuin runot olisivat tehneet pienen pieniä reikiä alitajuntaani, josta alkoi virrata muistoja, joita en tiennyt muistavani. Runoissa on paljon lapsuudenmuistojani, tuttujen opettajien tuttuja sanontoja ja lapsuuteni maisemia. Runojen vahva yhteys luontoon sai minut taas muistamaan, että ei ole ihme, että minusta tuli luonnontieteilijä näillä samoilla lapsuudenkokemuksilla ja lähtökohdilla.

Kirja osoittikin sen, että Hanna-Maijan tapa nähdä maailma on ainutlaatuinen ja vielä ainutlaatuisempi on se tapa, jolla hän saa kipeätkin muistot siirtymään paperille sanoiksi, jotka voivat edelleen ilahduttaa, ihastuttaa, hämmentää ja toisinaan myös ahdistaa niitä, jotka saavat nuo sanat luettavikseen. Maassa massa maassa -kokoelman runot ovat runsaita ja älykkäitä. Ne eivät päästä lukijaa välttämättä kovin helpolla, mutta ehdottomasti palkitsevat.

Minä sain kirjan arvostelukappaleena (kiitos Hanna-Maija!). Kirjaa saa tilattua (ja lisää runoja luettua) täältä. Suosittelen lämpimästi!

Helmet-haasteessa vedän yli kohdan "Suomalaisesta naisesta kertova kirja".
Ja kun arvaan, että Hanna-Maija kuitenkin kysyy vielä tätä, lopuksi vielä runo, joka nousi kokoelmasta lempparikseni:

Suomeksi

Minä sanaistun sinuun,

elämäni eläjä,

ikiroutana jääkauteen.

Vihjaat minun olevan vain

heijastuma olennaisesta,

oven turvakoodi erakkomajassa.

Mutta sanat ovat sielun peili,

tauotonta teerenpeliä

todellisuuden kanssa.

Sinä olet elämä

minä merkitys.

Pullotan polkusi esansseiksi

ja leijailen tomuna jälkeesi.

Maaksi sinä olet ovela.

Juice Leskinen: Äeti (joulukalenterin 23. luukku)

Yksi parhaista tänä vuonna lukemistani kirjoista oli Antti Heikkisen Juice-elämäkerta. Juice on ollut paljon mielessäni tänä syksynä ja olen kuunnellut todella paljon hänen musiikkiansa. Luonnollinen jatkumo oli lukea Juicen kehuja jopa kriitikoilta kerännyt esikoisrunokokoelma Äeti vuodelta 1994. Juice sai Vuoden runoilija -palkinnon teoksen ilmestyttyä, täysin ansaitusti.

Äeti on samaan aikaan lämmin ja piikikäs. Kaksoismerkityksiin perustuvaa kikkailua,  mikä on iso syy siihen, minkä vuoksi Juicen tekstejä niin rakastan, näissä runoissa ei juuri ollut, vaan niissä mentiin suoremmalla linjalla. Suoruus toimi hyvin ja monet runot tavoittelivat yllättäviäkin, jo hiljenneiksi luulemiani sydämen sopukoita. Kaikessa yksinkertaisuudessaan voin siis todeta, että runot toivat paljon ajatuksia mieleen.

Tuntemalla Juicen taustan runoista sai varmasti enemmän irti. Juicen äidin Eini Kuikan elämä ei ollut helpoimmasta päästä. Evakkotaustainen nainen menetti kuolemalle monta lastaan.

Kyllä minä jatkossakin mieluummin kuuntelen kuin luen Juicen sanoja, mutta Äeti oli erittäin positiivinen kokemus minulle muutoin niin vieraassa runouden maailmassa. Ihmekö tuo, että näitä runoja oli helppo lähestyä, Juice tuntuu jotenkin niin tutulta kaiken sen kuuntelun ja myös Heikkisen kirjan kautta. Ja on mukana musiikkiakin, tämä runo nousi koko kokoelmasta ehdottomaksi suosikikseni. Kuvassa on vain osa runosta, "lähteet" jatkuivat toiselle sivulle.

Aivan erityisen onnistunut on kirjan viimeinen runo, joka kuuluu näin: "runo on valmis / saa tulla pyyhkimään". Siinä tiivistyy kahteen säkeeseen kokonainen äitisuhde ja runoilijan huumorintaju.

Äeti oli Kirjasammon päivän täkynä tänä vuonna (en enää muista milloin se oli), joten sain Helmet-haasten kohden 24 vedettyä yli.

Aino Suhola: Rakasta minut vahvaksi

Pari viikonloppua sitten harhailin päämäärättä Turun pääkirjastossa. Päädyin runo-osastolle, tiedättehän, sinne syrjäiseen nurkkaan, jonne kuuluu toisinaan soittohuoneessa harjoittelevien muusikoiden soitto. Oloni oli väsynyt ja jokseenkin surumielinen. Päätin istua hetkeksi lukemaan kirjaa ja otin hyllystä sen ainoan runokirjan, jonka sillä hetkellä muistin olevan listoillani, Aino Suholan Rakasta minut vahvaksi. Istuin alas pehmeään penkkiin ja saksofonin soidessa luin kirjan lähes yhdellä istumalla.

Rakasta minut vahvaksi ei ollutkaan suoraviivainen runokirja. Runojen kanssa vuorottelivat toisinaan pitkätkin ajatelmat ja mietelmät.

"Minusta on tullut ikäänkuinihminen, nopeasti kulloiseenkin kuumaan liukeneva instant-valmiste.
Tuijotan tehoon ja osaamiseen. Vain tiedolla on arvoa. Tiedosta juopuneet ravaavat kursseilta kursseille ryyppäämässä samoja teorioita, selviä päiviä he eivät kestä." s. 12.

"Meidän pitäisi löytää koko ajan sen sijaan, että me kadotamme. Me olemme kadottaneet elämyksestkin. Jos minä kersana sain ruutuvihon ja kynän joululahksi, se oli mahdottoman hieno asia, koska paperilla ja kynällä minä saatoin tehdä huikaisevia matkoja. Mitä matkoja  minä näillä sotaleluilla teen." s. 91.

Suhola puhuu rikkinäisille, suorittaville, yksinäisille, teeskenteleville nykyajan ihmisille, jotka ovat hukassa, sekaisin ja rikki. Hän peräänkuuluttaa armollisuutta sekä itseä että toista ihmistä kohtaan.

"Ei niin, että hyväksyy kipeät muistot, vaan niin, että hyväksyy niiden olemassaolon.
On pyyhittävä viimeisetkin vihan jäljet.
Pako paikasta toiseen on pakoa itsestä.
Syyllinen ei ole paikka, ei toinen ihminen.
Olemisen mahdollisuus löytyy omista silmistä." s. 97.

Taisin loppujen lopuksi nauttia enemmän sen tuntemattomaksi jääneen saksofonistin soittoharjoituksista kuin kirjasta. Suholalla on kauniita ja oivaltavia ajatuksia, mutta tällainen kirjallisuus ei pääse niin syvälle sieluuni kuin perinteinen proosa. Se jumittuu jonnekin kriittisyyden seulaan. Runous ja tällainen sielun korkealento ei ole minun juttuni, mutta en yhtään ihmettele, miksi kirja on päätynyt Keskisuomalaisen sadan parhaan kirjan listalle ja siis ihastuttanut lukemattomia suomalaisia.

Kirjalija: Aino Suhola
Kirja: Rakasta minut vahvaksi
Julkaisuvuosi: 1991
Sivumäärä: 140
Arvostelu: ★★