lauantai 28. tammikuuta 2017

Tove Jansson: Trollvinter (hyllynlämmittäjä-haasteen 1. kirja)


Sivumennen-kirjapodcast lanseerasi tälle vuodelle mahtavan haasteen: tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 hyllynlämmittäjää eli kirjaa, jotka ovat lämmittäneet hyllyä jo ihan liian pitkään pääsemättä kuitenkaan luettaviksi. Omista paisuneista hyllyistäni olisin löytänyt helposti toisenkin tusinan, mutta kokosin ne 12, jotka juuri sillä hetkellä inspiroivat eniten. Oikealla alhaalla on muuten Hugon Notre Damen kellonsoittaja. Katsoin tänään (taas) Kurjat-leffan ja siinä kyyneleitä pyyhkiessäni (minä, joka ei ikinä itke leffoja katsoessaan!) totesin, että taidan ottaa tämän käsittelyyni heti seuraavaksi. Kurjat on nimittäin ehdottomasti paras kirja, jonka olen koskaan lukenut.

Tammikuun luettavaksi sopi erinomaisesti Janssonin Taikatalvi ja "uusi vuosi, uusi elämä" -henkisesti päätin aloittaa nuokkuvan ruotsinkielentaitoni elvyttämisen. Siskollani oli Taikatalvi suomeksi, joten tarina oli hyvin tuttu. Ja rakas. En muistanutkaan, miten paljon kirjasta pidin. Olin myös tavattoman ylpeä itsestäni, miten helpostin sujui ruotsiksi lukeminen. Ehkä en ole unohtanutkaan aivan kaikkea. En näemmä ainakaan sitä, että vieläkin kirvelee ne neljä pistettä, joista ruotsin laudatur jäi kiinni.


Taikatalvi on ihana kirja. Rakastan muumikirjoja (ja ennen kaikkea sarjakuvia) siksi, että ne eivät ole liian kilttejä. Muille pitää olla kiltti ja anteeksi pitää osata pyytää, mutta piilevä kapinahenki ei koskaan ole pahasta. Lisäksi hirveään suruunkin liittyy aina pieni pilkahdus huumoria. Kuolleen oravan hännästä sentään olisi saanut kauniin puuhkan.

Taikatalvi on ihana jo sellaisenaan, jännittävänä, tummasävyisenä ja ihastuttavana satuna. Se kuitenkin kasvaa mittaansa suuremmaksi, kun muumipeikon heräämisen yksin keskellä talvea rinnastaa kauniiksi kasvukertomukseksi itsenäisyyden ensimmäisiä askeleita ottavasta nuoresta miehestä.


Taikatalven kuvitus on tietysti myös omaa luokkaansa. Pyysin ja sain joululahjaksi tämän mukin, kun siinä on Surku, suosikkini. Alkuvuodesta kun nautin etätyöpäivänä kahviani uudesta mukista kiinnitin huomiota siihen, että tuo oma tosielämän surkuni Esko näyttää huomattavasti surkummalta kuin Surku itse. Esko ei tietääkseni kuitenkaan (toivottavasti!) haaveile susilaumaan liittymisestä.

Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista, Helmet-haaste siis etenee.

perjantai 20. tammikuuta 2017

Sata maailmanhistorian parasta bändiä osa 5, sijat 60. - 51.

Bowie ja kitara.
Sarja on saavuttanut puolivälin! Mitä pidemmälle sarja etenee sitä helpompi minun on kirjoittaa näistä bändeistä. Sitä enemmän ne nimittäin ovat sydäntäni lähellä. Aiemmat osat löytyvät täältä: osa 1, osa 2, osa 3 ja osa 4.

60. David Bowie

Bowie oli minulle pitkään vähän sellaista taustamusiikkia, kivaa mutta ei kovin innostavaa. Aloin kuitenkin kuunnella miehen musiikkia toden teolla lukioikäisenä ja silloin kolahti ja kolahti kovaa. Yksi monipuolisimmista, taitavimmista, herkimmistä ja älykkäimmistä artisteista, joita tällä maapallolla on tallannut. Bowien kuolema taisi koskettaa minua enemmän kuin kenenkään muun julkkiksen kuolema tähän asti. Onneksi musiikki elää.

Maa: Iso-Britannia
Vuodet: 1964-2016
Paras albumi: The Rise and Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars (1972)
Poiminta tuotannosta: Starman

59. Depeche Mode

Depeche Mode kuuluu myös lukioaikaisiin löytöihini. Enjoy the Silence olisi varmasti kärkipäässä, jos tekisin tällaisen listauksen yksittäisistä biiseistä (ehkä joskus vielä teenkin?). Depeche Mode on täydellistä tiettyihin hetkiin, herkkää, kaunista, surumielestä, silti kokeilevaa ja erilaista. Joskus vielä käyn Tallinnassa siinä baarissa, joka soittaa pelkkää Depeche Modea!

Maa: Iso-Britannia
Vuodet: 1980-
Paras albumi: Violatori (1990)
Poiminta tuotannosta: Enjoy the Silence

58. Sex Pistols

Punkia olen kovasti mainostanut jo aiemmissa osissa, mutta nyt on aika nostaa esiin Sex Pistols, kaikkien punk-bändien äiti (isä? paheellinen isoveli?). Sex Pistols oli maailman ensimmäisiä merkittäviä punk-bändejä ja myös minun punk-historiani uranuurtaja. Oli hirvittävän vapauttavaa tajuta, että musiikin ei aina tarvitse olla kaunista, sointuvaa, harmonista. Ei tarvitse pyrkiä aina täydellisyyteen.  Punkin ja erityisesti Sex Pistolsin (tarpeeksi hallittu) raivo, kapinahenki ja Never Mind the Bollocks, Here's the Sex Pistols -asenne on ollut minulle ehdottomasti tarpeen. Porttiteoria toimii, Sex Pistols johti kohdallani ehdottomasti rajumpaan punk-musiikkikamaan.

Maa: Iso-Britannia
Vuodet: 1975-2008
Paras albumi: Never Mind the Bollocks, Here's the Sex Pistols (1977)
Poiminta tuotannosta: Anarchy in the UK

57. Children of Bodom

Bodomia kuunteli kaikki yläasteen pahikset. Minä en ollut yläasteen pahis, enkä siis kuunnellut bändiä tuolloin. Ehkä noista yläastemuistoista johtuen, olen aina pitänyt bändiä vähän teinijuttuna. Bodomia aloin kuunnella enemmän vasta opiskeluaikana ja huomasin, että olinkin ollut turhaan ennakkoluuloinen. Kuitenkin yhtyeen musiikki on makuuni vähän liian tasapaksua kilinää ja örinää (tuntuu jotenkin maanpetturuudelta sanoa näin). Bodomia kuuntelen viikottain, mutta en paljoa kerrallaan. Se on parempaa pienissä annoksissa. Huvittavaa on se, että Bodom on minulle aina örinäbändi, vaikka monia huomattavasti enemmän örinäbändejä en miellä örinäbändeiksi laisinkaan.

Maa: Suomi
Vuodet: 1993-
Paras albumi: Are You Dead Yet? (2005)
Poiminta tuotannosta: Are You Dead Yet?

56. Good Charlotte

Siskollani oli Good Charlotten The Young and the Hopeless -levy ja puhkikulutin sitä melkoista tahtia. Harmitonta, jokseenkin viatonta ja mukavan menevää musiikkia. Ei mikään ihme että levy iski niin hyvin teini-ikäiseen meikäläiseen. Musiikillisesti pidin enemmän bändin uudemmista levyistä, mutta tuo levy tulee aina olemaan rakkain. Bändi pääsee nykyisin aika harvoin Spotifyn virtuaaliselle levylautaselle, mutta se ei yhtään vähennä sitä tosiasiaa, että Good Charlotte on minulle yksi tärkeimmistä bändeistä ja ansainnut paikkansa listalla.

Maa: Yhdysvallat
Vuodet: 1996
Paras albumi: The Young and the Hopeless
Poiminta tuotannosta: I just wanna live

55. The Ramones

The Ramones on monelle pyhä, se yksi ja ainut punk-bändi. Minä, synkkyysfani ja rosoisuuden rakastaja, pidän bändiä  kuitenkin aika tylsänä. Ramonesin musiikki on puhtoista ja oikeastaan kaunista. Kuitenkin bändille on minulle ehdottomat hetkensä, kun kaipaan jotakin menevää, kuuntelen Ramonesin poikia. Yhdenlaista viihdettä on myös kuunnella Ramonesia ja laulaa päälle bändin biiseistä tehtyjä suomennoksia. Noiduttuun luutarhaan mä vein kissan parhaan...

Maa: Yhdysvallat
Vuodet: 1974-1996
Paras albumi: Ramones (1976)
Poiminta tuotannosta: Sheena is a Punk Rocker

54. Eppu Normaali

Eput, kenen suomalaisen listalta tämä bändi muka ei löytyisi? Ihailen sanoituksia ja etsin (ja löydän) niiden taustalta Kirsi Kunnaan vaikutusta. Hyvin harvoin alan varta vasten kuunnella Eppuja, mutta ei taida mennä viikkoakaan ilman yhtyeen musiikkia: sitä kuulee radiosta, telkkarista, sitä on yhden tai kahden biisin verran melkein jokaisella Spotify-soittolistallani ja sitä tulee lauleskeltua. Eput ovat yhden toisen suomalaisen bändin (arvaatte ehkä minkä, siihenkin palaan huomattavasti myöhemmin tässä sarjassa) kanssa Suomen suomalaisen bändi. Hittibiisit ovat tuttuja kaikille ja uppoavat kansaan kuin veitsi voihin. Eikä ihme. Minulle bändin musiikki on kuitenkin jotenkin liian "kilinä-rockia" ollakseen ihan huippusuosikkini, se selittää sijoituksen.

Maa: Suomi
Vuodet: 1976
Paras albumi: Imperiumin vastaisku (1988)
Poiminta tuotannosta: Vihreän joen rannalla (mikä video!)

53. Papa Roach

Cut my life in two pieces, this is my last resort. Kuulostaako tutulta? Aika moni tuntee tämän vuonna 2000 (No NYT tunnen itseni vanhaksi! APUA!) julkaistun kappaleen, vaikka bändi ei muuten olisikaan tuttu. Ja biisihän on yksi rock-historian parhaista, jos minulta kysytään. Papa Roach on niitä bändejä, joita rakastan erityisesti laulajan rosoisen äänen takia. Jostakin syystä bändi tuntuu jääneen pahasti esim. vähän samankaltaisten Linkin Parkin ja Avenged Sevenfoldin varjoon, vaikka yhtyeeltä on tullut melkoinen määrä loistavaa musiikkia. Suosittelen!

Maa: Yhdysvallat
Vuodet: 1993-
Paras albumi: Getting Away With Murder (2004)
Poiminta tuotannosta: Last Resort

52. Suicidal Tendencies

Suicidal Tendencies on harvinainen bändi tällä listalla: olen kuunnellut sitä vasta pari vuotta. GTA V on tietysti tuonut paljon iloa elämääni noin muutenkin, mutta sitä kautta löysin Channel X:ää kuunnellessani pari uutta suosikkibändiä. Kuka voi oikeasti väittää, että pelaaminen olisi ajanhukkaa? Suicidal Tendencies kuului bändeihin, jotka näin viime toukokuussa ensimmäistä kertaa livenä. Keikka oli mahtava ja oli se nyt vaan hieno hetki kuulla Institutionalized livenä, jokaisen  virkamiehen pitäisi se tehdä.

Maa: Yhdysvallat
Vuodet: 1983-
Paras albumi: Suicidal Tendencies (1983)
Poiminta tuotannosta: Institutionalized

51. Metallica

Minä rakastan musiikkia ja rakastan puhua siitä. Sen olen kuitenkin oppinut, että ei kannata mennä sanomaan Metallica-fanille, että ei ihan ymmärrä miksi bändi on niin hirveän suosittu. Heh. Tästäkin huolimatta bändi löytyy näin korkealta listaltani. Kyse ei ole siitä, etteikö bändi olisi ihan loistava vaan siitä, että moni bändi on niin paljon parempi (palaan tähän vielä). Odotin Metallican uutta levyä innolla ja uskomatonta mutta totta, sekin oli loistava. Metallican suosio taitaakin perustua siihen, että se on yksi maailman tasalaatuisimmista bändeistä. Kaikki biisit laajassa tuotannossa ovat kuunneltavia, hyviä jopa. Metallica on ehkä jollain tavalla aikuismaisempi kuin monet muut metallibändit, ehkä se on syy miksi bändi ei ole ylempänä listallani...

Pakko on vielä mainita se, että ensimmäinen muistikuvani Metallicasta on, kun Lista-ohjelmassa näytettiin bändin video, jossa on raiskauskohtaus. Siitähän nousi tietenkin valtava kohu, jo tuolloin, ennen kukkahattutätien luvattua aikaa. En saanut traumoja (taisin sitä paitsi siirtyä pois telkkarin vierestä), mutta sen tuo tapaus takasi, että bändi jäi pysyvästi mieleeni jo lapsena.

Maa: Yhdysvallat
Vuodet: 1981-
Paras albumi: Musta albumi tietty! (Metallica, 1991)
Poiminta tuotannosta: Nothing else matters

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Michel Houellebecq: Oikeus nautintoon


Luin ensimmäisen Houellebecqini joulukuussa 2015. Paljon sai virrata Aurajoessa vettä ennen kuin tartuin seuraavaan, vaikka tuon ensimmäisen kohdalla olen todennut näin: "Jotakin erittäin kieroutuneella tavalla lupaavaa tässä teoksessa oli."

Oikeus nautintoon oli melkoisen ravisutteleva lukukokemus, se ei todellakaan päästänyt minua helpolla. Nelikymppinen Michel (heh, nyt vasta tajusin että päähenkilön nimi oli sama kuin kirjailijan) työskentelee kulttuuriministeriössä ja on jotenkin hukassa elämässään. Hän osallistuu ryhmämatkalle Thaimaahan ja Houllebecqin ollessa kyseessä ei liene vaikea arvata, mitä Michel siellä puuhailee.

Michel tutustuu samalla matkalla kiinnostavaan naiseen nimeltä Valérie, johon hän yllättäen solmii myös henkisen, romanttisen suhteen. Mies saa lopultakin elämälleen sisältöä ja merkitystä, muutakin siis kuin nuo satunnaiset fyysiset suhteet. Mikään kaunis rakkausromaani Oikeus nautintoon ei tietenkään ollut, mutta olin yllättynyt kuitenkin siitä, että toisinaan se oli jopa herkkä tai ainakin herkähkö.

Houellebecq kuvaa seksiä ihan liian tarkasti, pitkästi ja usein. Kirja oli ällöttävä ja siinä käsiteltiin sellaisia teemoja, että en yhtään ihmettele, miksi kirjailija on suututtanut niin monet, mukaan lukien Ranskan muslimit. Silti tässäkin, kuten siinä aiemmin lukemassakin kirjassa, oli kerronnassa jotakin koukuttavaa ja vangitsevaa. Kertakaikkiaan kummallinen ja häiritsevä kirja, joka silti oli pakko ahmia melkoista vauhtia.

Vuoden ensimmäinen kirja avasi myös Helmet-haasteen, vedän yli kohdan 28 (Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan)

Kirjailija: Michel Houellebecq
Kirja: Oikeus nautintoon, suom. Ville Keynäs (Plateform, 2001)
Sivumäärä: 312 sivua
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu:  ★★

perjantai 6. tammikuuta 2017

Loppiaisen lukumaraton

Piiitkästä aikaa päivä ilman mitään pakollista ohjelmaa! Klassikojen lumoissa -blogi haastoi mukaan lukumaratoomaamaan vuoden ensimmäisellä viikolla ja nyt totesin, että tämä päivä sopii mitä mainioimmin lukemiseen.

Ulkona paukkuu pakkanen ja akkujen lataaminen lepäilemällä tulee ehdottomasti tarpeeseen. Maratonin aion viettää täysin stressittä, ei haittaa vaikka luettuja siuvja kertyisi vähän tai jos kyllästyn kesken kaiken. Kirjojakin on kesken hirveän monta, katson miltä tuntuu. Aloitan siis nyt, kun kello on 12. Ensimmäiseksi alan lukea Margaret Drabblen Loistavaa tulevaisuutta, jossa olen sivulla 56.

Klo 16:14 


Neljä tuntia on kulunut, olen kokannut, syönyt, nukkunut päikkärit ja käynyt pikaisen lenkin Eskon kanssa (kuuntelin Lehtolaisen Oikeuden jalopeuraa). Kohta lähden pumppiin ja sen jälkeen saunaan. Voi olla siis ettei tänään tule enää hirveästi luettua, nyt on sellainen olo että urheilu tekee parempaa kuin sohvalla lukeminen.

Sivuja luettu: 128
Äänikirjaa kuunnteltu: 15 min 

Klo 21:47
Uni alkaa painaa silmiä. Luin saunan jälkeen hiukan lisää Loistavaa tulevaisuutta, mutta alkoi kyllästyttää. Se kerronta on toistelevaa, ei ihme että alkaa väsyttää. Luen siihen asti, että uni lopulta voittaa, mutta vaihdan kirjaa. Scifi houkuttaisi ja siihen nälkään voisi sopia Jonh Wyndhamin Käenpojat. Toinen vaihtoehto voisi olla Houellebecqin oikeus nautintoon, se olisi ehkä tarpeeksi shokeeraava pitämään hereillä. Kuten arvelinkin, tästä maratonista ei tule mikään sivumäärien riemuvoitto. Huomenna kuitenkin jatkuu, pitkien yöunien jälkeen ja aikaa on kello 12 asti. Hyvää yötä!

Sivuja luettu: 150
Äänikirjaa kuunnteltu: 15 min 

Lauantai klo 9:12
Luin 156 sivua eilisen ja tämän aamun aikana Houellebecqia. Onpa taas kirja. Nyt kuitenkin lukeminen loppuu, lähden hikoilemaan spinningiin. Kuuntelen kävelymatkat äänikirjaa eli tulen vielä päivittämään nuo kuunnellut minuutit. Tästä tuli ihan todella tynkämaraton, mutta oli silti kivaa.

Sivuja luettu:315
Äänikirjaa kuunnteltu: 15 min 

Loppuyhteenveto:
Tämä oli säälittävin lukumaraton ikinä! Mutta sopi kaltaiselleni suorittajalle ihan hyvin. Väsyneet lihakset taitavat pakottaa lepäilemään loppuviikonlopun ja taidan lukea loppuun sekä Loistavan tulevaisuuden että Houellebecqin kirjat. Lukeminen siis jatkuu, vaikka maratonaika loppui. Ehdin lukea muutaman sivun Sotaa ja rauhaa e-kirjana eli sivumäärä nousi vielä pikkuisen, samoin kuunnellun äänikirjan minuutit.Varsin vaatimaton tulos, mutta kuten todettu, ei aina tarvitse suorittaa.

Sivuja luettu: 328
Äänikirjaa kuunnteltu: 35 min 

Nyt jatkan lumisesta viikonlopusta nauttimisesta. Ihanaa että Turkuunkin saatiin vihdoin lunta! Eskokin tykkää. Mukavaa viikonloppua kaikille :)

tiistai 3. tammikuuta 2017

Kirjablogit ja 101 kirjaa - vuosi yhtä kirjajuhlaa!


Uusi vuosi ja uudet kirjapöhinät! Ja millaiset pöhinät!

Keltään ei varmasti ole mennyt ohi se, että tänä vuonna itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta. Kunnioitettavaa ikää juhlitaan myös kirja- ja kirjablogimaailmassa. Yle aloittaa koko vuoden kestävän juttusarjan, jossa käsitellään jokaiselta itsenäisyyden vuodelta yksi kirja. Kirjoista keskustellaan niin televisiossa kuin radiossakin. Nadja Nowak ja Seppo Puttonen ovat valinneet nämä kirjat ja ilouutinen on se, että kirjat ovat luettavina myös e-kirjoina Kansalliskirjaston verkkokirjastossa, jonne löytää tuolta Ylen sivujen kautta.

Hauskaa on se, että myös kirjablogit (peräti 81 blogia!) ovat mukana tässä projektissa. Täällä blogissani käsittelen vuosien 1977 ja 1921 kirjat. Arpaonnesta ei parane marmattaa, mutta tuo kymmenen vuotta ennen syntymääni julkaistu vuodelle -77 valittu Haavikon Kansakunnan linja ei liene listan helpoimmasta päästä. Haaste on kuitenkin otettu innolla vastaan!

Lienee itsestään selvää, että olen tästä kaikesta kirjatouhusta hyvin innoissani. Eikä sekään taida yllättää, että lisään myös tämän 101 kirjan listan projekteihini. Tähän mennessä olen lukenut listalta säälittävät 15 kirjaa, eiköhän tuokin tämän vuoden aikana muutu.

Tässä vielä kaikki nuo kirjat, mielenkiintoisia keskusteluja on varmasti luvassa. Yliviivattuina ne, jotka olen lukenut.

2010-luku:
2016 Remes Ilkka: Kiirastuli
2015 Hirvonen Elina: Kun aika loppuu
2014 Statovci Pajtim: Kissani Jugoslavia
2013 Rauhala Pauliina: Taivaslaulu
2012 Seppälä Juha: Mr Smith
2011 Liksom Rosa: Hytti nro 6
2010 Nummi Markus: Karkkipäivä 

2000-luku:
2009Verronen Maarit: Normaalia elämää
2008 Oksanen Sofi: Puhdistus
2007 Isomäki Risto: Litium 6
2006 Krohn Leena: Mehiläispaviljonki: kertomus parvista
2005 Salminen Arto: Kalavale
2004 Lundán Reko: Rinnakkain
2003 Sund Lars: Eriks bok
2002 Hotakainen Kari: Juoksuhaudantie
2001 Tervo Jari: Suomemme heimo
2000 Peltoniemi Jusa: Jäähyväiset sukuromaanille
 
1990-luku:
1999 Pimenoff Veronica Maa ilman vettä
1998 Raittila Hannu: Ei minulta mitään puutu
1997 Kunnas Mauri: Koiramäen joulukirkko
1996 Onkeli Kreetta: Ilonen talo
1995 Kalle Päätalo: Hyvästi Iijoki
1994 Paloheimo Matti: Valkoinen Mandela
1993 Joensuu Matti Yrjänä: Harjunpää ja rakkauden nälkä
1992 Katz Daniel: Saksalainen sikakoira
1991 Paasilinna Erno: Kauppamiehet isänmaan asialla
1990 Jalonen Olli: Isäksi ja tyttäreksi

1980-luku:
1989 Idström Annika: Kirjeitä Trinidadiin
1988 Kontio Kari ja Nevanlinna Tuomas: Kirjava lehmä
1987 Kilpi Eeva: Animalia
1986 Tuuri Antti: Ameriikan raitti
1985 Pulkkinen Matti: Romaanihenkilön kuolema
1984 Saisio Pirkko: Kainin tytär
1983 Skiftesvik Joni: Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja
1982 Utrio Kaari: Ruusulaakso
1981 Kauranen Anja: Sonja O. kävi täällä
1980 Röyhkä Kauko: Tien laidalla Waterloo

1970-luku:
1979 Asikainen, Melleri ja Vuento: Pete Q
1978 Peltonen Juhani: Elmo
1977 Haavikko Paavo: Kansakunnan linja
1976 Rasa Risto: Kaksi seppää: runoja
1975 Kylätasku Jussi: Revari
1974 Meri Veijo: Kuviteltu kuolema
1973 Turunen Heikki: Simpauttaja
1972 Paasilinna Arto: Operaatio Finlandia
1971 Joenpelto Eeva: Vesissä toinen silmä
1970 Sinkkonen Lassi: Solveigin laulu

1960-luku:
1969 Laine Jarkko: Niin kulki Kolumbus
1968 Parras Tytti: Jojo
1967 Salama Hannu: Minä, Olli ja Orvokki
1966 Salo Arvo: Lapualaisooppera
1965 Mukka Timo K.: Tabu
1964 Mikkola Marja-Leena: Tyttö kuin kitara
1963 Rintala Paavo: Sissiluutnantti
1962 Saarikoski Pentti: Mitä tapahtuu todella
1961 Polva Anni: Tiinalla on hyvä sydän
1960 Vartio Marja-Liisa: Kaikki naiset näkevät unia 
 
1950-luku:
1959 Cleve Anders Gatstenar: Katukiviä
1958 Aapeli: Pikku Pietarin piha
1957 Kunnas Kirsi: Tiitiäisen tarinoita
1956 Virtanen Irja: Kenttäharmaita naisia
1955 Virtanen Rauha S.: Seljan tytöt
1954 Linna Väinö: Tuntematon sotilas
1953 Räsänen Aino: Näkemiin, Helena
1952 Huovinen Veikko: Havukka-ahon ajattelija
1951 Kokko Yrjö: Sudenhampainen kaulanauha
1950 Jansson Tove: Muumipapan urotyöt 
 
1940-luku:
1949 Valentin: Ruma Elsa
1948 Sinervo Elvi: Vuorelle nousu
1947 Outsider: Kilroy oli täällä
1946 Talvi Jussi: Tällaista oli palata
1945 Waltari Mika: Sinuhe, egyptiläinen
1944 Armas J. Pulla: Jees, leskiyli-insinöörskä! sanoi vääpeli Ryhmy
1943 Hälli Matti: Suopursu kukkii
1942 Pennanen Eila: Ennen sotaa oli nuoruus
1941 Hämäläinen Helvi: Säädyllinen murhenäytelmä
1940 Palolampi Erkki: Kollaa kestää 
 
1930-luku:
1939 Wuolijoki Hella: Niskavuoren leipä
1938 Paavolainen Olavi: Risti ja hakaristi
1937 Laine Martti: Kuilu
1936 Salminen Sally: Katrina
1935 Harmaja Saima: Sateen jälkeen
1934 Vala Katri: Paluu
1933 Lehtonen Joel: Henkien taistelu
1932 Pekkanen Toivo: Tehtaan varjossa
1931 Haanpää Pentti: Noitaympyrä
1930 Uurto Iris: Ruumiin ikävä
 
1920-luku:
1929 Karimo Aarno: Kumpujen yöstä
1928 Kallas Aino: Sudenmorsian
1927 Seppänen Unto: Taakankantajat
1926 Valtonen Hilja: Nuoren opettajattaren varaventtiili
1925 Södergran Edith: Maa jota ei ole ke
1924 Jotuni Maria: Tohvelisankarin rouva
1923 Hänninen Kaarlo: Kiveliön karkurit
1922 Swan Anni: Pikkupappilassa
1921 Olli: Mustapartainen mies herättää pahennusta
1920 Aho Juhani: Muistatko
 
1910-luku:
1919 Sillanpää F.E.: Hurskas kurjuus
1918 Leino Eino: Vapauden kirja
1917 Lehtimäki Konrad: Ylös helvetistä