"Minä rakastan
daaliapäiviä, kokonaisia loppukesän päiviä, syyspäiviä ennen kuin
ensimmäiset kylmät pakkasyöt saapuvat ja saavat puutarhan värit
muuttumaan punaisen ja keltaisen sävyihin."
On hauska sattuma,
että otin kuvan Neiti Steinin keittäjättärestä daalioiden kanssa elokuun
lopussa heti ostettuani kirjan, mutta en osannut lainkaan ajatella,
että daaliat esiintyvät myös kirjan sivuilla. Tämä romaani oli minulle
vuoden odotetuin, sillä olen rakastanut Leena Parkkisen kaikkia
romaaneja. Hänen kielensä ja tarinansa värähtelevät kanssani samalla
aaltopituudella, osuvat sieluuni lähes selittämättömällä tavalla. En
todellakaan joutunut pettymään nytkään.
Gertrude Stein ja Alice
B. Toklas ovat kiehtoneet minua siitä asti, kun luin Alice B. Toklasin
omaelämäkerran. Oikeista henkilöistä (myös päähenkilö, pariskunnan
suomalainen keittäjätär Margit, on oikeasti elänyt henkilö) kertova
fiktiivinen romaani on vaikea ja kunnianhimoinen laji, mutta Parkkinen
onnistuu siinä täysin. Rakastin miten tarkasti, kunnioittavasti ja
lämpimästi Parkkinen luo kuvaa heistä kaikista. Hemingwaykin saa ihan
ansionsa mukaan.
Eri aikatasoilla liikkuva romaani mahdollistaa
Steinin ja Toklasin ja heidän rakkaustarinansa piirtymisen
moniulotteisena, kauniina ja myös koskettavan epätäydellisenä. Miljööt
sekä Paraisilla että Pariisissa ovat ihastuttavia, eläviä ja uskottavia.
Lopusta löytyy lähdeluettelo (tärkeää!) ja ansiokasta pohdintaa
oikeiden henkilöiden käyttämisestä fiktiossa. Seuraavaksi minun on
luettava Alice B. Toklasin keittokirja! Monesti harhauduin myös
googlaamaan kirjassa mainittuja tapahtumia, minulle se on ehdottomasti
hyvän romaanin merkki. Se ruokki mielikuvitusta ja yhdisteli faktan
palasia fiktioon juuri oikealla tavalla.
Kirja on paikoin
massiivinen ja hidas, mutta loppu palkitsee ja antaa kaikelle
merkityksen. En halua paljastaa kirjasta enää yhtään tämän enempää,
kerron vain että siitä on pitkä aika, kun olen lukenut näin vaikuttavan
ja hienosti rakennetun loppuhuipennuksen. Upea, monitasoinen romaani,
johon tekee heti mieli palata uudelleen. Uskon että tämä kirja voisi
sopia hyvin monenlaisille lukijoille, suosittelen siis lämpimästi
kokeilemaan!
tiistai 4. lokakuuta 2022
Leena Parkkinen: Neiti Steinin keittäjätär
Kirjailija: Leena Parkkinen
Luettu kirja: Neiti Steinin keittäjätär, Otava 2022
Sivumäärä: 464
Kansi: Jussi Karjalainen
Mistä hankittu: Oma ostos
Arvostelu: ★★★★
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)