Saanko esitellä, uusi lempikirjani! Niko Hallikaisen Suuri märkä salaisuus (Otava 2023) on upea romaani. Luin sen kesällä ja se on tämän vuoden tai jopa vuosikymmenen upeimpia lukukokemuksiani. Sen nimi tosin ei kutsu luokseen, mutta sitä ei kannata lainkaan pelästyä, se ei kuvaa lukukokemusta lainkaan.
Poika viettää viikonloppuyöt yksin, kun hänen sairaanhoitajaäitinsä tekee töitä. Kenellekään ei saa tästä yksinäisyydestä kertoa, herkut ja vuokraelokuvat pitävät pojalle seuraa. Kun poika menee kouluun, laman suurimman terän jälkeisen maailman hierarkia on pysäyttävän selvää: jokaisen asema määrittyy sen mukaan, mitä hänen vanhempansa tekevät. Ratkaisu nimetä hahmot vanhempien ammattien ja myöhemmin hahmon harrastusten perusteella on nerokas. Kun teoksen lopussa vääjäämättömän kaoottisissa kotibileissä hahmot saavat nimet, silloinkin vain englannintunneilta tutut lempinimet, Hallikainen avaa romaanissaan uuden tason, paljastaa salaisuuden. Kaupungin maantiede, se mihin ilmapiiriin kukakin kuuluu, määrittyy postinumeroiden mukaan. Mietin, mitä sekin vaikutti, kun jokainen sanoi kysyttäessä: maanviljelijä, ja kun jokainen asui samalla postinumeroalueella. Hierarkia 23800:ssa oli silti selvä, silti jokin määritti sen, minne pieni tyttö arvoasteikossa kuului.
Suuri märkä salaisuus on hypnoottinen lapsuuden ja nuoruuden kuvaus, joka pikkutarkassa filminauhamaisuudesssaan tuntuu häkellyttävän aidolta ja hetkessä kirjoitetulta, mutta jossa kuitenkin näkyy aikuisuuden nykyhetken ääni. Kauneutta henkivä kerronta tuo mieleeni rakkauteni Knausgårdin. Aikalaiselle vuosituhannen vaihteen kuvaus, johon kuuluu niin Kauniit ja rohkeat, ufokarkit kuin koko kansakunnan mieleen painuneet suuret uutistapahtumatkin, tarjoavat erikoisella tavalla huojentavan nostalgiaryöpyn.
Kurjuuskertomuksen voi kirjoittaa huonosti ja sitten sen voi kirjoittaa täydellisesti kuten Hallikainen tekee. Hallikaisen hahmot eivät ole sankareita, kauhisteltavia eksoottisia selviytyjiä. Kurjuutta kokeneet elävät haavojensa kanssa haavoittumattomien keskuudessa jokapäiväistä arkea ilman, että kukaan huomaa. Haavojen kanssa oppii lopulta elämään, vaikka:
"Miten kukaan pääsee ikinä yli mistään, kun kaikki jää kesken?"