Klassikkohaaste taitaa olla suunnilleen parasta, mitä kirjablogistaniassa on tapahtunut blogiaikanani. Itse luen klassikoita paljon ja blogini taitaakin olla poikkeuksellisen klassikkopainotteinen listahaasteideni vuoksi. Parasta on lukea muiden postauksia klassikkokirjoista ja tämä klassikkohaaste 2:n loppupäivä onkin oikeaa klassikoiden juhlaa. Tuijatan blogissa on listattuna mukana olevat blogit. Itse olen sitä mieltä, että klassikoiden lukeminen kannattaa aina. Vaikka lukukokemus ei aina olisikaan miellyttävä, se kuitenkin avartaa maailmaa. Lisäksi on aina niin äärettömän kiehtovaa lukea, miten eri lukijat kokevat saman kirjan.
Minulla oli tarkoituksena lukea tähän haasteeseen koko Narnian tarinat -kirja, mutta ehdin lopulta lukea vain ensimmäisenä ilmestyneen, sen kuuluisimman, Velhon ja leijonan. On oikeastaan uskomatonta, että minulta on jäänyt tämä lastenkirjallisuuden klassikko lukematta. Olin lapsenakin innokas lukija, mutta jostakin syystä en koskaan päätynyt lukemaan Narniasta. Lisäksi mielikuvani kirjoista on ollut myös se, että ne ovat vähän tylsiä. Ikävä kyllä tuo mielikuva ei täysin varissut luettuani Velhon ja leijonan. Tarina ei temmannut minua mukaansa niin voimakkaasti kuin olisin toivonut. Lapsuuden lempikirjani oli Liisan seikkailut ihmemaassa ja toivoin Narnialta samankaltaista taikaa. Kai ongelmana oli se, että uskoin Narniankin olevan Liisan seikkailujen tavalla melkoisen synkkä ja pahaenteinen. Kirjamakuni on ehkä vähän kieroutunut.
Velhossa ja leijonassa oli toki synkkä puolensa, mutta lopulta se oli lähinnä jännittävä ja hyvin kerrottu satu. Tarina on niin kuuluisa, että myös etukäteistiedot juonesta ja hahmoista vaikuttivat lukukokemukseen. Velho ja leijona olisikin pitänyt lukea jo lapsena, puhtaalta pöydältä, ilman ennakko-odotuksia. Silloin olisin varmasti ihastunut täysillä tarinaan. Ja Aslaniin!
Velho ja leijona sisälsi kaikki täydelliselle sadulle olennaiset elementit: jännittävän tarinan, mieleenpainuvan satumaailman ja ikimuistoiset hahmot. Sen tärkein ominaisuus ja syy siihen, miksi teos on merkittävä kirjallisuuden klassikko, on sen sisältämä suoraviivainen hyvän ja pahan taistelu. Tähän tuo mielenkiintoista syvyyttä myös se, että teos on julkaistu vuonna 1950, toisen maailmansodan jäljeen ja sen alussa kerrotaan, miten Peter, Susan, Edmund ja Lucy oli lähetetty vanhan professorin luokse pakoon Lontoon pommituksia. Lewis sai tähän innoituksen omasta elämästään, sillä hänen luokseen majoitettiin toisen maailmansodan aikaan neljä lasta evakkoon.
Lisäksi tietenkin vaatekaapin toimiminen siirtymätienä tavallisen maailman ja Narnian välillä on niin kuuluisa yksityiskohta, että jo sen vuoksi tämä klassikko tulee lukea itse. Ja olihan se nyt hyvänen aika hienoa, taidankin mennä tutkimaan ihan varmuuden vuoksi meidän vaatekaappimme, olisin valmis pieneen seikkailuun Aslanin kanssa. Ja vaikka Velho ja leijona ei ollutkaan niin mullistava lukukokemus kuin olin toivonut, aion ehdottomasti lukea loputkin Narnian seikkailut.
Nämä jutun kuvat olen ottanut 21. tammikuuta, kun Turussakin oli vielä lunta ja maisema oli kuin Narniasta. Nyt ruoho vihertää, aurinko paistaa ja voisin vaikka vannoa, että ulkona tuoksui tänä aamuna keväältä. Huomenna on jo helmikuu, joten kevättä kohti mennään kovaa vauhtia! Nyt kun sain oman klassikkopostaukseni pois alta, onkin aika siirtyä lukemaan, mitä klassikoita muut ovat lukeneet ja mitä niistä on oltu mieltä. Parasta!
Kirjalija: C. S. Lewis
Luettu kirja: Velho ja leijona (suom. Kyllikki Hämäläinen) kokoelmasta Narnian tarinat (Otava)
Alkuperäinen kirja: The Lion, the Witch and the Wardrobe (1950)
Kuvitus: Pauline Baynes
Sivumäärä: 61
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★★★