Hurjaa, että perinteinen puolivuosittainen klassikkohaaste on edennyt jo kolmanteentoista kertaansa! Tällä kertaa haastetta emännöi Kirjakaapin kummitus -blogi. Olen kärsinyt viime aikoina melkoisesta luku- ja etenkin bloggausajan puutteesta (yksivuotias liittyy), joten tälläkin kertaa vain lyhyt katsaus tähän ihan mahtavaan klassikkoon.
En ajatellut olevani novelli-ihminen, mutta näemmä olenkin - tai sitten vain elämässäni on ollut tietämättäni Katherine Mansfieldin kokoinen aukko. Löysin tämän vain 34-vuotiaana kuolleen uusiseelantilaiskirjailijan, kun kävin Boxallin listalta läpi 1900-luvun alun naiskirjailijoita, kumman tuntematon hän tuntuu olevan ainakin Suomessa. Minäkin kuulin hänestä vasta nyt. Ja rakastuin! Sata vuotta vanhat novellit tuntuvat ihmeen raikkailta, mutta tämä suomenkielinen kokoelma on julkaistu vasta vuonna 1980.
Synesteetikkopuoleni pääsi Mansfieldin novelleita lukiessa valloilleen, ja se on aina vaikuttavan lukukokemuksen varma merkki. Näin hänen novellinsa väreissä ja eräänlaisena valon ja varjon leikkinä. Ne ovat yhdistelmä näennäisen vaivatonta, kummallisen lumoavaa ja valoisaa kerrontaa, jonka pinnan alla kuitenkin lymyää jokin synkkä, pahaenteinen taso, joka jossakin tarinan kohdassa pulpahtaa pintaan. Hienoja hahmoja, luokkaeroja, yllättäviä käänteitä, tämä novellikokoelma piti otteessaan alusta loppuun.
Mitään ihan vastaavaa en muista aiemmin lukeneeni. Sinänsä arkiset ja yksinkertaiset kuvaukset muuttuvat Mansfieldin kynässä merkityksellisiksi ja vaikuttaviksi. En ihmettele yhtään, että itsensä Virginia Woolfin - Mansfieldin aikalaisen ja tuttavan - on sanottu arvostaneen Mansfieldiä suuresti. Väitetään, että Mansfield oli jopa ainoa kirjailija, jonka taitoja Woolf kadehti.
Kun mainitsin Mansfieldin instagramissa, blogikollega Linnea mainitsi lukeneensa häntä käsittelevän sarjakuvan. Toki lainasin sen heti ja se syvensi hienosti tätä uusinta kirjailijahurahdustani. Sarah Laingin Mansfield and me osoittautui hienoksi sarjakuvateokseksi. Laing kertoo sekä omansa että Mansfieldin tarinan ja eri vuosisatojen kirjailijoiden elämissä onkin yllättävän paljon yksityiskohtia.
Teoksessa on myös joitakin Mansfieldin (juuri lukemiani) novelleja kuvitettuna, hieno kokemus lukea heti Puutarhakutsut-novellikokoelman perään. Erittäin lämpimästi suosittelen molempia, ihan mahtavaa oli taas tehdä tällainen löytö!
Ja kun kerran klassikoista on puhe, Instagramissahan jatkuu #klassikkokesä2021 haasteeni. Vielä on kesää ja klassikkokesää jäljellä!
