torstai 30. marraskuuta 2023

Magdalena Hai: Sarvijumala

Kotimainen kauhu on hiljalleen hiipinyt suosikikseni. Luin Magdalena Hain Haiseva käsi -kokoelman viime syksynä ja se osoittautui täydelliseksi pimeiden iltojen kirjaksi. Siksi kiinnostuin heti myös Sarvijumalasta (Otava, 2023). Tämän tekstin julkaisin alunperin Instagramissa muutama viikko sitten. Nyt, kun suureksi ilokseni kirja voitti Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon, tajusin että en ole nostanut tekstiä blogiin. Nyt oli siis korkea aika tehdä se!

Emmin Sarvijumalaan tarttumista, vaikka olenkin suuri kauhun ystävä. Pelkäsin, että se on minulle henkilökohtaisista syistä liian rankka, että kauhu valtaa minut eri tavalla kuin on tarkoitettu. Kirjassa tapahtuu auto-onnettomuus, jossa nuoren Laurin äiti kuolee, ja Laurikin ja hänen isänsä loukkaantuvat pahoin. Turun kirjamessuilla satuin kuulemaan, miten kirjailija kertoi saaneensa kiittävää palautetta siitä, miten kirja käsittelee kuolemaa. @siperiankirjat -Nealta, joka rakasti kirjaa, ja jolta muuten sain kirjan myös lainaan (kiitos!) taas varmistin, ettei kirja mässäile onnettomuudella. Sen perusteella uskalsin lähteä tälle matkalle, ja onneksi lähdin, sillä Sarvijumala oli vaikuttava.

Sarvijumalassa on paljon arkisuutta, paljon sellaista, jonka uskon vetoavan nuoriin lukijoihin, raikkautta, aitoutta ja huumoriakin. Ihanaa myös, että se sijoittui maaseudulle! Siinä on myös aika rajuja toiminnallisia kohtauksia ja ne ovat hyvin toimiva yhdistelmä hiipivän kauhutunnelman kanssa. Sarvijumalassa on myös kuolleita, hyvin paljon kuolleita:

"Mun pitäisi ehkä ajatella vähän enemmän sitäkin, että mua mietityttää Vilja-Maarian tykkäämiset enemmän kuin se, että me nähdään molemmat vainajia." pohtii Lauri.

Kun luin Leena Paasion Harmaja luode seitsemää, tajusin ensimmäistä kertaa kuinka erityisesti nuortenkirjojen lukeminen voi tehdä hyvää myös sille nuorena kovia kokeneelle aikuiselle, joka nyt olen. Tähän samaan tarkoitukseen osui sydäntä lämmittävällä tavalla myös Sarvijumala. Hai kohtelee vainajiaan kunnioittavasti ja käsittelee Laurin menetystä koskettavasti.

Lukiessani ajattelin, että eihän Sarvijumala ole edes yhtään pelottava. Kuitenkin eilen illalla, kun lähdin lenkille pilkkopimeään, yhtäkkiä ajatus tuntuikin arveluttavalta, vaikka en ikinä säiky pimeää. Parhaalla mahdollisella tavalla toimivaa kauhua siis, bravo!

Kuvan hirvensarvet ovat isäni löytämät. Isä kuoli auto-onnettomuudessa, kun minä olin 15. Kuolleet säilyvät luonamme juuri niin pitkään, kun heidät muistamme. 🖤

Erityismaininta on annettava vielä kirjan upealle kannelle, sen on tehnyt Karin Niemi.

keskiviikko 8. marraskuuta 2023

Ivan Turgenev: Kuningas Lear arolla ja August Strindberg: Hemsöläiset


Tänään esittelyssä on kaksi klassikkoa, joista minulla ei ole juuri mitään sanottavaa. Kun kahlaa läpi valtavaa määrää klassikkoja, väkisinkin silloin tällöin käy näin: kirja on ihan kiva, ei siinä ole sinänsä mitään vikaakaan, mutta mitään ei jää käteen. Sattumaa tai ei, kyseessä on kaksi saman ajan näytelmäkirjailijaa ja realistia.

Ivan Turgenevin Kuningas Lear arolla on julkaistu alunperin vuonna 1870, Samuli S.:n suomennos on vuodelta 1886. Päähenkilö Martin Harlow on suurtilallinen, joka päättää jakaa tilauksensa kahdelle tyttärelleen. Melankolinen ja mahtipontinen tarina noudattaa Shakespearen Kuningas Lear -näytelmää, joka mainitaan kirjassa myös nimeltä. Shakespearekaan ei ole minulle kaikkein tutuin, ehkäpä tästä olisi revennyt enemmän riemua, jos olisin osannut verrata toteutuksia.

August Strindberg on Ruotsin merkittävimpiä kirjailijoita, Turgenevin lailla myös näytelmäkirjailija. Aikaisemmin olen lukenut häneltä Punaisen huoneen, joka on Hemsöläisiä paljon poliittisempi (ja muistaakseni myös kuivempi). Hemsöläiset (1887, suom. Arkadius) sijoittuu Ruotsin saaristoon. Ovela renki Carlsson laittaa rappiolle päässyttä saaristolaistilaa kuntoon. Se johtaa siihen, että hän onnistuu hurmaamaan tilan omistavan lesken ja pääsee tämän kanssa naimisiin. Parhaimmillaan romaanissa puhaltaa raikas saaristotuuli, mutta enimmäkseen vain kyllästytti.

Nyt toivon, että löytyisi joku näiden kirjojen fani kertomaan näkemyksensä! Haisu on, että kirjojen klassikkoasema on perusteltu Turgenevin ja Strindbergin jättämän kirjallisen perinnön ja merkityksen vuoksi, mutta tosiaan henkilökohtaisella tasolla ei nyt vaan ns. napannut.

sunnuntai 5. marraskuuta 2023

Vehka Kurjenmiekka: Kellopelisydän

Pakkasin Kellopelisydämen reppuuni ja kannoin sen metsään. Metsässä ihailimme tummansinistä lähdelampea, sen riitteistä pintaa, jota täplittivät kultaiset koivunlehdet. Kellopelisydän tikitti, se oli omassa luontaisessa ympäristössään, hiljenevän lokakuisen luonnon keskellä, pehmeässä hämärässä.

Vehka Kurjenmiekan Kellopelisydän (Aula & Co, 2023) on ollut tämän syksyn tapaus kirjagramissa, osittain tietysti siksi, että kirjailija on itse aktiivinen kirjagrammaaja. Vehka on ystäväni, joten tämä teksti ei ole puolueeton. Mutta miksi minun edes tulisi pyrkiä puolueettomuuteen? Eikö meidän juuri kuuluisikin olla toistemme puolella tässä maailmassa, jossa vastakkainasettelua on kaikkialla? Voin kuitenkin käsi sydämellä sanoa, että Kellopelisydän on juuri niin ihana ja taitava kuin kaikki ovat sanoneet. Sen teksti on hiottua ja kypsää, se soi lempeänsynkissä sävelissä, koin sen synesteettisesti tumman tihkusateisissa sävyissä.

Pitkään kaivelin sisältäni sanoja, selitystä tuttuuden tunteelle ja nostalgialle, jota koin lukiessani. Lopulta oivalsin, että Kellopelisydän muistutti minua Astrid Lindgrenin tummista mutta turvallisista fantasiamaailmoista. Miosta, Ronjasta, Leijonamielestä. Minun juureni nousevat samasta mullasta, samanlaisesta maalaiskirjaston nuortenkirjahyllystä kuin Vehkankin, Kellopelisydän on tulvillaan kaikkea hyvin tuttua, mutta myös valtavasti kaikkea Vehkan ihan ikiomaa. Ja tuo ikioma muuttuu yhteiseksi, kun me lukijat saamme tutustua Karunkaan ja sen hahmoihin. Huomasin myös haaveilevani jo siitä, että saan jakaa Kellopelisydämen tarinan lapseni kanssa!

Monet lukijat ovat löytäneet kirjan sivuilta itselleen lempihahmon. Minä taas en ole team Helios tai team Marras, olen team tihkusateen kastelema tiiliseinä, kostean sammalen peittämä siirtolohkare. Kellopelisydämessä parasta on sen tunnelma, yhtä lailla parasta on se, kuinka Vehka käyttää kieltä vaivattomasti ja omaäänisesti. Myönnän: jännitti, koska romaaneissa kielen kauneus, runollisuus ja korulauseet eivät useinkaan toimi minulle. Jännitys oli kuitenkin turhaa, Kellopelisydämen kieli on sekä kaunista ja oivaltavaa että hyvällä tavalla konstailematonta. Tämän tasoisia kielenkäyttäjä tulee vastaan harvoin, sanokaa minun sanoneen!

Vielä pitää mainita erikseen se, että kirja on valtavan viimeistelty ja siitä kiitos myös kustannustoimittaja Jenni Poutiaiselle. Upea kansi on Anna Makkosen, ihanan kartan on laatinut Kellerica Maps.

Kirjailija: Vehka Kurjenmiekka
Luettu kirja: Kellopelisydän, Aula & Co 2023
Sivumäärä: 333
Mistä hankittu: Oma ostos