Kesäläinen & Kejonen: Suomen luonnon pyhät paikat

Kaksi vuotta sitten intoilin Salakirjojen Luolakirjasta. Lähestulkoon yhtä innoissani olin tästä Kesäläisen ja Kejosen uudesta teoksesta, joka käsittelee Suomen luonnon pyhiä paikkoja. Lähestymistapa on tällä kertaa humanistinen, mutta monet pyhistä paikoista ovat lopulta geologisesti varsin mielenkiintoisia. Kirja liippasi myös läheltä hiljattain lukemaani Aallon ja Helkalan mainiota teosta Matka muinaiseen Suomeen. Muinaisuus ja tietynlainen mystinen historia taitavat olla muodissa.

Kuten luolakirjankin kohdalla, myös tässä teoksessa minua erityisesti ilahdutti se, että kohteisiin on liitetty koordinaatit, joten niiden paikantaminen on aukotonta. Ja taas innostuin myös siitä, että kohteiden lähellä on usein taatusti myös geokätkö. Kirja mainitseekin kätkön yhden kohteen, Hämeenkyrön Timin männyn, kohdalla. Kirjaa on ihana selailla, suuret ja kauniit kuvat ja silmää miellyttävä asettelu ilahduttavat.

Kirja esittelee yhteensä sata suomalaista pyhänä pidettyä luonnonpaikkaa tasaisesti ympäri Suomea. Mukana on kalliomaalauksia, hiisiä, kiviä, vuoria, seitoja, lähteitä, puita ja yksi jatulintarha (jonne haluan ehdottomasti päästä ensi kesänä, se sijaitsee Nauvossa eli ei liian kaukana edes). Olen käynyt vain muutamassa kohteessa mutta niistä kaksi, Rauman Sammallahdenmäki sekä Liedon Vanhalinna ovat lempipaikkojani koko Suomessa (tämän jutun kuvat olen napannut noista kohteista).

Toistan taas itseäni, mutta ihan niin kuin luolakirjakin, tämäkin olisi ihana omistaa. Ensi kesänä, kun olemme iloisia asuntolainanmaksajia, kesälomareissu voisi hyvinkin suuntautua pohjoiseen tai itäiseen Suomeen ja samalla voisi käydä bongailemassa näitä pyhiä paikkoja (geokätköjä) ja aistimassa mennyttä aikaa ja luonnosta huokuvaa voimaa.

Toivon kirjasarjalle edelleen jatkoa, Suomen luonto on täynnä ihmeellisyyksiä. On upeaa että tällaisia kirjoja julkaistaan ja toivon niille mahdollisimman laajaa yleisöä. Aina ei ole pakko lähteä kauas löytääkseen jotakin ainutlaatuista. Olen myös sitä mieltä, että hektisen ja ylivirittyneen nykyelämän uuvuttaneet suomalaiset voisivat aika paljon paremmin, jos kävisivät useammin hengähtämässä luonnossa, oli paikka sitten pyhä tai ei.

Helmet-haasteeseen laitan kirjan kohtaan vuoden 2017 uutuuskirja.

Tuomo Kesäläinen & Aimo Kejonen: Suomen luonnon pyhät paikat
Salakirjat 2017
304 sivua
Lainattu kirjastosta

Hanna-Maija Valjanen: Maassa massa maassa

Muotia 90-luvun alusta, allekirjoittanut ja runoilijatar.

Myönnän heti alkuun: en ymmärrä runoudesta juuri mitään. Ja tämänkin myönnän: saatan olla tässä arviossa hiukan puolueellinen, Hanna-Maija Valjanen on isosiskoni. Kuitenkin totean heti myös sen, että Maassa massa maassa on hieno runokirja, jonka toivoisin löytävän tiensä suuren yleisön tietoisuuteen.

Maassa massa maassa on on julkaistu osana Mediapinnan tempausta, jossa kustantamo julkaisee runokirjoja Suomen juhlavuoden kunniaksi. Kirjan nimi paljastaa kokoelmasta jo paljon: Se kätkee sisäänsä runoja, joissa pääosaan pääsevät sanat kaikissa leikillisissä olomuodoissaan, niiden kaksoismerkitykset, niiden rytmi ja kauneus. Lisäksi runoissa ollaan lähellä maata, luontoa, jalat tiukasti turpeessa.

"Elämä kasvaa kuin turve

suo-ojasta nousee valkoista sumua

puristan ilmasta viattomuutta

alavilla mailla hallanvaara"

(Rahkaani ei purkiteta)

Vaikka lähestymistapa on leikittelevä, on leikki usein kaukana. Synkät sävyt kuultavat helposti soljuvien sanojen takana useimmissa runoissa. Ahdistus, suru, pelko, häpeä mutta toisaalta uteliaisuus elämää kohtaan, periksiantamattomuus ja elämänilo luovat runoihin omalaatuista kontrastia.

"Hän tunsi pysyvää vilua

myyjäissukat olivat kuluneet jo puhki

eikä kukaan paikkaa arkoja jalkoja

Kerran hän oli saanut kirjeen

huoltomiehen nimi oli ollut Tuomas

muisti viestin sanasta sanaan

suosikkikohtana ystävällisin

ja vain unissaan häntä halasivat

vetoisat maatuskat"

(Naapuri) 

Maassa massa maassa -kokoelman runot ovat ylistys suomen kielelle. Valjanen on poiminut tuttuja, vakiintuneita sanontoja ja sanoja, toisaalla muovannut niitä lämmöllä ja toisaalla moukarilla ja tuottanut ilahduttavia oivalluksia, kirjallisia pilkahduksia.

"Kun on lusikalla annettu

ei kehtaa kauhalla pyytää

jos maustemitallakaan"

(Niin kauan)

"Ei elämä ole vastaus

vaan haaste

kysymyssarja apteekin hyllyllä"

(Ehkä huomenna foliota?)

Minuun kirja vaikutti erikoisella tavalla. Tuntui kuin runot olisivat tehneet pienen pieniä reikiä alitajuntaani, josta alkoi virrata muistoja, joita en tiennyt muistavani. Runoissa on paljon lapsuudenmuistojani, tuttujen opettajien tuttuja sanontoja ja lapsuuteni maisemia. Runojen vahva yhteys luontoon sai minut taas muistamaan, että ei ole ihme, että minusta tuli luonnontieteilijä näillä samoilla lapsuudenkokemuksilla ja lähtökohdilla.

Kirja osoittikin sen, että Hanna-Maijan tapa nähdä maailma on ainutlaatuinen ja vielä ainutlaatuisempi on se tapa, jolla hän saa kipeätkin muistot siirtymään paperille sanoiksi, jotka voivat edelleen ilahduttaa, ihastuttaa, hämmentää ja toisinaan myös ahdistaa niitä, jotka saavat nuo sanat luettavikseen. Maassa massa maassa -kokoelman runot ovat runsaita ja älykkäitä. Ne eivät päästä lukijaa välttämättä kovin helpolla, mutta ehdottomasti palkitsevat.

Minä sain kirjan arvostelukappaleena (kiitos Hanna-Maija!). Kirjaa saa tilattua (ja lisää runoja luettua) täältä. Suosittelen lämpimästi!

Helmet-haasteessa vedän yli kohdan "Suomalaisesta naisesta kertova kirja".
Ja kun arvaan, että Hanna-Maija kuitenkin kysyy vielä tätä, lopuksi vielä runo, joka nousi kokoelmasta lempparikseni:

Suomeksi

Minä sanaistun sinuun,

elämäni eläjä,

ikiroutana jääkauteen.

Vihjaat minun olevan vain

heijastuma olennaisesta,

oven turvakoodi erakkomajassa.

Mutta sanat ovat sielun peili,

tauotonta teerenpeliä

todellisuuden kanssa.

Sinä olet elämä

minä merkitys.

Pullotan polkusi esansseiksi

ja leijailen tomuna jälkeesi.

Maaksi sinä olet ovela.