sunnuntai 17. helmikuuta 2013

42. Atonement – Ian McEwan

En ole tainnut vielä mainitakaan, että harrastan 1001-listan läpikäymistä myös elokuvien osalta. Ian McEwanin Sovitus-teoksen pohjalta tehty samanniminen elokuva kuuluu tähän listaan ja olen sen nähnytkin pari vuotta sitten. Olen kuitenkin maailman huonomuistisin elokuvafanaatikko. Vaikka nauttisin leffasta paljon ja eläytyisin voimakkaasti, en välttämättä enää kuukauden päästä muista elokuvasta mitään. Sovitus-elokuvasta muistin etukäteen, että pääosaa esitti puuduttavan yksi-ilmeinen Keira Knightley ja että jotakin sotaan liittyvää filmissä oli. Koska olen rasittavuuteen saakka vakuuttunut siitä, että kirja on aina leffaa parempi (poikkeuksen tekevät ainoastaan Stanley Kubrickin elokuvat, vaikka niistäkin Hohto oli kirjana parempi) olin oikeastaan onnellinen siitä, että minulla ei ollut elokuvan aiheuttamia ennakkokäsityksiä tästä teoksesta.

Ennakkoluuloja oli aivan riittävästi jo pelkän kirjailijan taholta. Olen nimittäin aiemmin lukenut listalta McEwanin Amsterdamin sekä Vieraan turvan, joista kumpaakin pidin melko tylsänä ja vastenmielisenä. McEwanin teoksia löytyy listalta peräti kahdeksan, jonka vuoksi olin jo hieman epätoivoinen, miksi en ymmärrä yhtään tätä nerona pidettyä kirjailijaa. Onnekseni Sovitus kuitenkin yllätti positiivisesti ja oikeastaan olen ihan tyytyväinen, että listalta löytyy vielä monta McEwanin teosta.

Sovitusta lukiessa lukijan tunteet vaihtelivat aallonhuipulta pohjalle kuin sinikäyrässä ikään. Alussa olin aivan lumoutunut, keskivaiheilla tylsistynyt ja turhautunut ja lopussa taas hämmentyneen vaikuttunut. Kirjan päähenkilö on taiteellinen sielu, teoksen alussa 13-vuotias Briony Tallis, tuleva kirjailija, joka tarkkailee maailmaa hyvin eri tavoin kuin muut, mutta itselleni hämmentävän tutulla tavalla. Briony muun muassa pohtii, onko muilla vastaavia mietteitä, ovatko muut samalla tavalla olemassa kuin hän. Hänen kirjallinen lahjakkuutensa ilmenee siinä, että tavallinen elämä ja ihmisten väliset suhteet muokkautuvat draaman kaareksi, joksikin suuremmaksi ja taiteellisemmaksi.

Osaksi tämän oman, dramaattisemman, maailmansa ja toisaalta lapsellisen elämänkatsomuksensa myötä Briony tulee kertoneeksi valheen, jonka vuoksi useamman ihmisen elämä muuttuu toisenlaiseksi ja unelmat pirstaloituvat. Teoksen alkupuoli johtaa näihin valheen synnyn tapahtumiin ja loppupuoli kertoo teon seurauksista ja siitä, miten valhe vaikuttaa myös Brionyyn ja tämän elämään. Harkitsemattomalla teolla voi olla yllättävänkin suuret seuraukset, eli elämä on oikeastaan sattumanvaraista, tahtonee McEwan kertoa lukijoilleen.

Jollakin tavalla tämä yhden teon massiivinen vaikutus niin monen ihmisen elämään ei saa minua vakuuttuneeksi. Olisin jollakin tavalla kaivannut jotakin dramaattisempaa tapahtumaa, kuin 13-vuotiaan tytön väärää todistusta. Tuntuu tyhmältä heittäytyä uskomaan niin, että ilman tällaista tapahtumaa, hahmojen elämä olisi ollut aivan toisenlainen. Elämässä tapahtuu niin paljon ja siihen vaikuttavat niin monet tekijät, että vastaavia yksittäisiä tapahtumia, joiden voisi katsoa muuttavan elämän suunnan pysyvästi, tapahtuu niin paljon ja jatkuvasti, ettei niitä pystyisi erittelemään ja syyttelemään loppuelämäänsä. Tällä pitkällä ja sekavalla lauseella pyrin tuomaan esiin sen ajatuksen, että ihminen ei onnekseen ole kykeneväinen havaitsemaan kaikkia niitä seikkoja, jotka muovaavat elämää tietynlaiseksi.

Voin vain kuvitella, miten haastavaa on kirjoittaa teos, jonka päähenkilö on alussa teini-ikäinen ja lopussa vanhus ja joka kertoo vaihdellen niin perhe-elämästä kuin sotasairaalan kauheuksistakin. On kai myönnettävä, ettei tällaiseen suoritukseen pystyisi kuka vain kirjailija, joten kenties McEwan on suosionsa ansainnut. Teoksen loppu on niin vaikuttava, mielikuvituksen ja kynän voima niin mahtava, että kun kirjan laskee käsistään, ei voi olla olematta vaikuttunut. Puolivälissä olisin ollut valmis antamaan kirjalle kaksi tähteä, mutta loppu sai minut niin vaikuttuneeksi, että kyllä tämä oli neljän tähden teos. Jäisiköhän elokuvastakin jotain mieleen, jos katsoisin sen nyt uudestaan?

Kirjailija: Ian McEwan
Luettu kirja: Sovitus (suom. Juhani Lindholm)
Alkuperäinen kirja: Atonement
Kieli: Suomi
Julkaisuvuosi: 2001
Sivuja: 541
Mistä hankin: Kirjastosta
Missä ja milloin luettu: Helmikuussa 2013, lähinnä linja-automatkalla Tampereelle ja takaisin eräänä viikonloppuna
Arvostelu: ★★★

5 kommenttia:

  1. Heissun! Sait blogillesi uuden lukijan ja heitä sinulle samalla haasteen, jonka löydät blogistani :D

    VastaaPoista
  2. Marile, oijoi, täällä Ian McEwan sekä Keira Knightley -fani;)

    Sovitus on ehkä tunnetuin Mcwanin teos osin jo filminkin takia, mutta ei välttämättä paras, vaikka minä siitä pidänkin. Tosin minut jäävätään kohta takuulla monin perustein: Yksi hulluimmista on se, että R. on kuulemma Ianin klooni!

    Sovituksen Briony on niin raivostutta ja näyttelijä niin hyvä, että en kestä enää katosa ko. filmiä edes Ianin tai Keiran takia. Keira on muuten mahtava uudessa Anna Karenina -filmatisoinnissa...Tietty 'yksi-ilmeisyys' on joskus tehokasta.

    Onneksi annoit kuitenkin neljä tähteä, joten toivoa on, vaikka et pitänytkään Vieraan turvasta, joka minusta on todella, todella vaikuttava. Mutta kokeileppa seuraavaksi McEwanilta Ikuista rakkautta tai Lauantaita. Viime mainitusta minuun otti yhteyttä Suomen juristiliitto: He kysyivät, saavatko käyttää minun Lauantain arviota omassa lehdessään...No, syy on tietenkin se, että kirjan päähenkilön, kirurgi Berownen vaimo on juristi.

    Muistan heti yhden leffan, jossa elokuva päihitti kirjan ja se on Schlinkin Lukija. Kirja oli minulle liian ennalta-arvattava, mutta päätähdet Kate Winslet ja Ralph Fiennes veivät sen aivan toiselle tasolle. Yleensä on kylläkin niin, että kirja päihittää sen pohjalta tehdyn leffan ja näin erityisesti John Irvingin kirjan Leski vuoden verran kohdalla, jossa yllättävän hyvä alku, mutta elokuva ,The Dooer Under the Floor, kattaa vain noin yksi kolmannesta kirjasta ja tärkein henkilö, eli Ruth Cole jää vain sivuosaan.

    VastaaPoista
  3. Siis Door in the floor...Katsoin just trailerin.

    VastaaPoista
  4. Hei, kiitos paljon McEwan-vinkeistä! Pakko myöntää, että vähän pännii se, etten tajunnut Vieraan turvaa.

    Ja voihan Keira ja Anna Karenina! :D Useammin kuin kerran olen suu vaahdossa selvittänyt, miten Keira ei vaan millään voi olla Anna, yksi kirjallisuuden kohtalokkaimista ja tummimmista naishahmoista! Ehkä pitäisi voittaa ennakkoluulot ja katsoa se elokuva...

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!