maanantai 1. kesäkuuta 2015

Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua

Kuva: Elisa Kirja
Äänikirjojen kuunteleminen on jäänyt viime aikoina vähemmälle, kun työmatkani on lyhentynyt puoleen (junamatkat sen sijaan eivät). Tuntuu vähän omituiselta, kun työmatkakävelyihin ei enää kulukaan lähes 1,5 tuntia päivästä. Asia oli ihan niin kuin ajattelinkin, on paljon kivampaa mennä illalla erikseen lenkille hienompiin maisemiin kuin kävellä päivästä toiseen aina samaa, toki kaunista mutta jo liian tutuksi tullutta, reittiä. Äänikirjaparat tosin ovat nyt syrjäytyneet, ressukat.

Hehkutan Turku-rakkauttani aina ja kaikkialla, luonnollisesti myös töissä Vaasassa. Kaikille työkavereilleni lienee selvää, mikä kaupunki on minusta maailman paras. Ei siis ole ihme, että kun eräs työkaverini oli lukenut Eppu Nuotion kirjan, Mutta minä rakastan sinua, hän suositteli sitä minulle innoissaan. Kirja nimittäin sijoittuu Turkuun ja kuvaa sitä kauniisti, tunnelmallisesti ja turkulaisesti.

Mutta minä rakastan sinua alkaa asuntonäytöstä Portsassa. Kaksi keski-ikäistä, toinen on mies ja toinen on nainen, tapaavat sattumalta. Kyseenalaistamiselle ei jätetä sijaa, kohtaamisessa on taikaa, rakkautta ensisilmäyksellä. Kun näyttö on ohi, mies juoksee naisen perään. He alkavat kävellä yhdessä, kävelevät ympäri Turkua, nauttivat sen herkästä kauneudesta, historiasta ja Aurajoen taiasta.

Rakkaus ei kuitenkaan ole rypytöntä, tietenkään, eihän se muuten olisi aitoa. Väärinymmärryksiä, epävarmuutta ja väärin tulkittuja ja tulkitsemattomia viestejä mahtuu maailmaan, mutta tosirakkautta ne eivät pysty kaatamaan. Naisen aikuinen tytär tuo naiselle päänvaivaa, samoin entinen aviomies. Rakkauteen lomittuu kuolemaa, pelkoa, ystävyyttä ja vähän myös katkeruutta. Katkeruudesta pitää huolta mieheen ihastunut kolmekymppinen työkaveri. Pakkomielteinen rakkaudessaan.

Mutta minä rakastan sinua ei oikeastaan ollut kovin suuri, hieno tai kaunis romaani. Se oli kuitenkin niin lohdullisen pehmeä, elämää, kuolemaa ja tietenkin sitä suurta rakkautta niin lohduttavasti ja aidosti kuvaavaa, että kuuntelukokemus oli miellyttävä. Eppu Nuotion kuvaava suuri rakkaus ei ole räiskyvää, ei maailmaa järisyttävää, ei kovinkaan intohimoista eikä ikimuistoista. Se on arkista, lämmittävää ja hymyilyttävää. Eli sellaista, mitä rakkaus parhaimmillaan, kestävimmillään ja aidoimmillaan on. Mutta minä rakastan sinua oli poikkeuksellisen lämmin, lohduttava ja jotenkin armollinen lukukokemus.

Tänään aamupalaa syödessäni satuin katsomaan kolmoselta Studio55-ohjelman kirja-arvosteluosiota. Siinä kirjavinkkaajamies nosti esiin erityisenä asiana sen, että Mutta minä rakastan sinua kertoo keski-ikäisten henkilöiden rakkaudesta, joka kirjallisuudessa on aika harvinaista. Vähäsen hämmästyin, en ollut tajunnu ajatella koko asiaa. Rakkaus on universaalia, se ei ole ainoastaan nuorten ihmisten etuoikeus. Arvostelija suositteli kirjaa iältään 40-70 vuotiaille naisille. Minä en kuulu tähän joukkoon, mutta itse suosittelisin kirjaa ihan kaikille. Etenkin turkulaisille.

Kirjailija: Eppu Nuotio
Kuunneltu kirja: Mutta minä rakastan sinua
Kustantaja: Otava
Kirjan pituus: 9 h 31 min
Lukija: Kirsti Valve
Arvostelu: ★★★★

5 kommenttia:

  1. Pidin kirjasta tosi paljon, varmaan juurikin sen takia, että kirja on lohdullinen; rakkaus ja rakastuminen voi olla mahdollista muillekin kuin vain nuorille.

    Kauniisti kirjoitettu kirjasta!

    VastaaPoista
  2. Vaikuttaa kiinnostavalta, että välillä kirjoitetaan muustakin kuin vain teini-ikäisten rakkaudesta. Itse en kuulu ikäryhmään, joten jätän tämän varmaankin hautumaan vanhempia vuosia varten. :)

    VastaaPoista
  3. Aika ihana asetelma tavata asuntonäyttelyssä ja siitä sitten lähteä yhdessä kävelylle. Tämä kirja toisaalta kiinnostaa, toisaalta ei. En ole kovin innostunut lukemaan rakkaudesta. Näin ei toki aina ole ollut, vaan nuorempana luin enemmänkin kirjallisuutta, jossa rakkausteema oli vahvana esillä. Oikeastaan mieltymykset vaihtelevat kausittain eli eihän sitä tiedä, milloin minulle tulee uudelleen sellainen "tunnepitoisempi" lukukausi. :) Kaunis kirjoitus!

    VastaaPoista
  4. Nyt on pakko mainita, että ollessani työharjoittelussa kirjastolla, niin saimme tehdä muutaman noston (eli nostaa eri teemoin kirjoja näytille), niin yhtenä teemanamme (luokkatoverini kanssa) oli vanhempien ihmisten rakkaussuhteet ja muutenkin vanhempien ihmisten tarinat, sillä esimerkiksi usein viihdekirjojen päätähdet ovat nuoria. Tämä oli yksi noston kirja ja muutenkin nosto tuntui olevan ajankohtainen, sillä jatkuvasti siitä oli kirjat lainattu!

    VastaaPoista
  5. En ole lukenut yhtään Nuotion kirjaa. Luen hyvin vähän kotimaista. Ennen blogia surkean vähän. WAU, Olisin kohderyhmää, mutta kun rakkaus ei iske.

    Sen sijaan olen lukenut Merete Mazzarellan kirjoja paljon, hyvin paljon. Niistä oppii, että rakkaus ei katso ikää.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!