Kjell Westö: Älä käy yöhön yksin

Kuva: Elisa Kirja

Kirjallisuus on parhaimmillaan sellaista, että se käy luihin ja ytimiin, tunkeutuu ihon alle ja sydämen sopukoihin. Ihastuin viime vuoden keväällä Kjell Westön Missä kuljimme kerran -teokseen. Rakastuin sen paikallishistoriaan, monipuolisuuteen ja -tasoisuuteen sekä uskomattoman herkkään, surumieliseen kauneuteen. Olen tuosta saakka ajatellut, että pitää lukea Westöltä muutakin ja kun Älä käy yöhön yksin oli kerran Elisa kirjan tarjouksessa tarjolla muutamalla hassulla kolikolla, ostin sen oitis omakseni. En olisi uskonut, että Missä kuljimme kerran -kirjasta olisi helppo pistää paremmaksi, mutta Älä käy yöhön yksin oli jackpot, täydellinen uusi kirjarakkaus, joka pääsi kertaheitolla yhdeksi viime vuosien parhaista lukukokemuksista.

Älä käy yöhön yksin kertoo nuorista helsinkiläisistä. Jouni, Ariel ja Adriana ovat kultaisen 60-luvun nuoria. He haaveilevat, rakastavat ja elävät osana poliittisesti haastavaa ja musiikillisesti innostavaa aikakautta. Musiikki onkin tarinassa voimakkaasti läsnä. Läsnäolo on oikeastaan hyvin aliarvioiva ilmaisu. Teos on musiikkia, sen tarina limittyy oikeisiin ja kuvitteellisiin musiikkikappaleisiin ja siinä on oma kiihkeän haaveileva rytminsä. Oikeista musiikkikappaleista tärkeänä tarinaa kuljettaa Simonin ja Garfunkelin The Sound of Silence, laulu joka on niin merkittävä osa omaa elämänhistoriaani, että olin myyty viimeistään siinä vaiheessa, kun laulu tuli mukaan kertomukseen.

Kuvitteelista musiikkia teoksessa edustaa Arielin sanoittama ja säveltämä ja ystävysten yhdessä esittämä Älä käy yöhön yksin. Kaunis ja surumielinen folk-laulu sitoo yhteen koko kirjan tarinan ja siirtyy vuosikymmeneltä toiselle ja liittyy myös seuraavan sukupolven nuorien, tempoilevan 1970-luvun Frankin ja Evan elämään. Tarina kulkee 60- ja 70-lukujen kautta aina 2000-luvulle asti. Kolmannen sukupolven eräs edustaja syntyy vuonna 1987, sattumalta juuri samana vuonna kuin olen itse syntynyt. Talvi kuvaillaan hyytävän kylmäksi ja Westö tuntuu kertovan samalla myös minun historiaani, kun hän kuvailee päähenkilöidensä elämää.

Sukupolvet seuraavat toisiaan, mutta ihminen ei sinänsä muutu. Nuoret kasvavat aikuisiksi läpi omien sekä koko maailman kriisien ja epävarmuuden läpi. Ihmiskohtalot limittyvät toisiinsa, pienilläkin teoilla voi olla suuret seuraukset ja näennäisen mitättömät hetket voivat paisua jälkikäteen katsellen valtaviin mittasuhteisiin. Toisilla haaveet kantavat pitkälle, jotkut sortuvat elämässään ja menettävät suunnan ja toiset taas elävät läpi elämänsä tietämättä mitä oikeastaan lopulta haluavat. Kauneimpia hetkiä ei usein tajua arvostaa sillä hetkellä, kun ne tapahtuvat. Teos on täynnä pakahduttavia ja kylmät väreet aiheuttavia hetkiä, ajatuksia ja tunnelmia.

Kirja on persoonallinen, taianomainen ja jollakin tavalla mystinen. Se on samalla kevyt ja äärettömän painava. Älä käy yöhön yksin oli täysin pakahduttava lukukokemus. Se oli elämää, musiikkia, itkua, iloa, kuolemaa ja rakkautta. Paikallishistoriaa, joka yhdistyi paikassa ja ajassa elävien ihmisten historiaan. Kaunista ja katkeransuloista musiikkia, joka koskettaa tavalla, jota on niin vaikea selittää. Kaiken kauneuden ja kuin minulle suunnattujen teemojen ohella kirja oli upean sujuva, helppolukuinen ja koukuttavasti rakennettu. Westö piti yllä mystiikkaa ja salaisuuksia, joita hän raotti vähitellen sellaisella rytmillä, että kirja oli pakko ahmia. Älä käy yksin oli minulle niin täydellinen kirja, että ainakin tässä ajassa, paikassa ja mielentilassa minun on hyvin vaikeaa keksiä montakaan yhtä vahvaa lukukokemusta. Rakastan palavasti musiikkia ja paikallishistoriaa ja yhtä palavasti rakastin tätä kirjaa.

Kirjailija: Kjell Westö
Luettu kirja: Älä käy yöhön yksin (suom. Katriina Huttunen)
Alkuperäinen kirja: Gå inte ensam ut i natten (2009)
Kustantaja: Otava
Mistä hankittu: Elisa Kirja
Sivumäärä: 595
Arvostelu:  ★★★★★