Hyvää joulunjälkeistä aikaa! Onneksi tein taktisen vedon ja otin välipäivät lomaksi. Akkujen latailu pitkästä aikaa tekee merkillisen hyvää. Havahduin hämmentyneenä siihen, että olen pitkästä aikaa nähnyt jopa unia. Ja yleensäkin jaksanut tehdä muutakin kuin kulkea zombina päivästä toiseen. Kovin montaa täysin vapaata päivää ei ole tähän vuoteen mahtunut, joten kolme hurraahuutoa joululle. Blogattavaakin on kertynyt niin paljon, että loppuvuoteen (siis näihin viiteen päivään) on toivottavasti odotettavissa vielä useampi blogikirjoitus.
Olen aiemminkin esitellyt blogissani kirjan, jonka olen lukenut geokätköilyn vuoksi. Tällä kertaa näitä kirjoja on peräti kolme. Minusta tulee keväällä raisiolainen. Muutama kuukausi sitten selailin Raision geokätköjä ja löysin ilokseni peräti kolme kätköä, joiden ideana oli lukea ensin kirja, jonka perusteella sitten saa selville kätkön koordinaatit. Kirjat on nyt luettu, mutta yhtään kätköä en ole ehtinyt hakemaan. Talvikelit Turun seudulla eivät varsinaisesti ole kohdillaan (sataa sataa ropisee, pilipili pom), joten kätköily saa odottaa parempaa aikaa, kenties kevättä.
Aino Kontulan Rexi on homo ja opettajat hullui (Ajatus-kirjat 2006, 222 sivua) sijoittuu raisiolaisen Vaisaaren yläasteen käytäville ja luokkahuoneisiin. Koulu on ollut julkisuudessa siksi, että se on jo pitkään ollut yksi Suomen suurimmista. Kuitenkin kirjan tapahtumat - opettajan enemmän tai vähemmän kuvitteellinen päiväkirja - voisi kai olla mistä päin Suomea tahansa. Teineillä on ongelmia laidasta laitaan ja opettajat ovat kovilla. Taas mietin, että onneksi nuoruuden haaveeni opettajuudesta ei koskaan toteutunut! Kirja sai ilmeisesti osakseen melkoisesti huomiota ja kohuakin, kun se julkaistiin vuonna 2006. Ymmärrän kyllä miksi. Vaikka henkilöt ja kai osin tapahtumatkin ovat keksittyjä, lienee toinen puoli kuitenkin totta. Mikään kirjallinen riemuvoitto teos ei ollut, mutta mielenkiintoinen lukukokemus kuitenkin. Helmet-haasteeseen kirjan laitoin kohtaan liittyy harrastukseen (geokätköilyyn siis!).
Myös Aarne Mustasalon Jokikylän pojat ((WSOY 1955, 166 sivua) sijoittuu Raisioon, Kuloisten koulun ja Raisionjoen alueelle. Kirja on tyypillinen seikkailukirja, jossa raisiolaiset Jokikylän pojat viettävät kesäpäiviään erilaisten ulkoaktiviteettien parissa ja vähän myös aiheuttavat hämminkiä. Ei siis varsinaisesti ihan minun juttuni. Kyseessä oli sen verran harmitonta seikkailua, että sain kirjan laitettua Helmet-haasteessa kohtaan "Kirja, jossa kukaan ei kuole".
Kolmesta geokätkökirjasta mielenkiintoisin oli Mika Waltarin Neljä päivänlaskua (WSOY 1949, 137 sivua). Se kertoo tarinaa siitä, miten Waltari löysi egyptiläisensä ja sai heidät kirjan sivujen väliin (siksi laitoin Helmet-haasteessa kirjan kohtaan toisen taideteoksen inspiroima kirja). Kirjan maailma ei kuitenkaan ole millään lailla tavanomainen tai arkinen, vaan jännittävän utuinen ja fantasiamaailmaa muistuttava. Kirjailija lähtee maalle egyptiläistensä kanssa ja tosi ja fiktio sekoittuvat. Eläimet puhuvat siinä missä egyptiläisetkin ja vaimo ja tytär vieraantuvat. Jos tuntisi Waltarin elämää paremmin, kirjasta saisi kenties enemmän irti. Mielenkiintoinen se oli joka tapauksessa enkä ikimaailmassa olisi tullut törmänneeksi teokseen ilman geokätköilyharrastusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!