Tara Westover: Opintiellä

Tara Westoverin Opintiellä on viime aikoina ollut paljon julkisuudessa. Sitä on kuvattu kirjaksi, joka ylistää koulutusta ja opiskelun tärkeyttä. Bill Gates antoi kirjalle Goodreadsissa täydet viisi tähteä ja Barack Obama nosti sen viime kesänä listalle niistä kirjoista, jotka hänen mukaansa kannattaisi lukea. Totta kai minäkin kiinnostuin, etenkin kun kirja oli jatkuvasti myös esillä Instagramissa.

Tara Westover on seitsenlapsisen mormoniperheen nuorin. Hän on syntynyt vuonna 1986, vuotta ennen minua. Perhe elää hyvin omalaatuista, suljettua elämää. Lapsilla ei ole syntymätodistuksia ja he eivät käy koulussa, perhe ei usko lääkäreihin tai länsimaalaiseen lääketieteeseen. Perhe varautuu maailmanloppuun tai oikeammin yhteiskunnan romahtamiseen. Äiti toimii itseoppineena kätilönä ja tekee itse rohtonsa, isä pyörittää romuttamoa, jonka toimintaan myös lasten on osallistuttava.

Kirjasta on puhuttu kuvauksena tiukan uskonnon alaisena kasvamisesta. Mielestäni se on kuitenkin ennemminkin kuvaus mielenterveyden häiriöstä ja sen vaikutuksesta koko perheeseen. Uskonto on  kaikessa tässä hulluudessa lähinnä taustavoima ja tekosyy, perheen isä on nimittäin pahasti vainoharhainen. Hän esimerkiksi uskoo että Yhdysvaltain hallitus on läpeensä paha, lääkärit saatanasta ja kaiken taustalla on paha Illuminati. Muu perhe myötäilee, elää pelossa ja ei uskalla vastustaa voimakasta mutta hullua perheen päätä.

Yksi Taran veljistä on myös todella väkivaltainen, aiheuttaa uhkaavia tilanteita ja saa muut elämään pelossa. Siihenkään ei kuitenkaan puututa vaan tämä kaikki hyväksytään hiljaisesti. On myös itsestäänselvää, että nainen ei ole tasa-arvoinen miehen kanssa ja esimerkiksi huulikiillon käyttäminen on merkki siitä, että nainen on huono, portto. En voi ymmärtää, miten mikään taho, lastensuojelu tai vastaava, ei ole puuttunut perheen elämään. Perheenjäsenille tapahtuu myös useampi todella vakava onnettomuus, mutta lääkäriä ei tietenkään tarvita. Palovammat pahenevat rohdoilla ja niin edelleen. Tietenkin se johtuu siitä, että sellaista ei voi auttaa, josta ei ole tietoa. 

Kirjan alkupuolella kuvaus on tarkkaa ja aistivoimasta, mutta jotenkin siinä vaiheessa, kun Tara pääsee opiskelemaan, kerronta hajoaa ja muuttuu sekavammaksi. Se miten Tara lopulta itse koki opiskelun ja sen että hän pääsi elämässään eteenpäin, jäi jollakin tapaa vaisusti kuvatuksi. Tara kokee uudesta elämästään huonoa omaatuntoa ja ristiriitaisia tunteita, sillä opiskelu pakotti hänet hylkäämään ison osan isän opeista ja näin ollen myös perheestään. Taran lapsuus on täynnä traumaattisia kokemuksia ja mielenkiintoista kirjassa on myös se, miten Tara on aikuisena huomannut, että ei voi olla varma siitä, miten kaikki oikeasti tapahtui.

Minusta on aina ollut itsestäänselvää, että koululaitoksen osuus oppimisesta ei välttämättä ole kovin suuri. Jos ihmisellä on halu tietää lisää, tuo tiedonjano ajaa hänet kyllä oppimaan kaikkea, myös/etenkin kaikkea ihan muuta kuin mitä koulussa opetetaan. Tietenkin tuntuu hurjalta, että vaikkapa holokausti voi olla terminä täysin vieras ja kaikki ne historialliset tapahtumat, joista kotona onkin puhuttu, on opetettu väritettynä hyvin mielisairaalla tavalla. Jotenkin silti en jaksanut olla kauhean vaikuttunut Taran etenemisestä. Enemmän aloin miettiä sitä, miten tärkeää olisi kannustaa lahjakkaita lapsia. Jos ihmisellä ei ole uskallusta tai luonnetta pyrkiä parempaan, voi vaikka millaiset älyköt ja lahjakkuudet mennä hukkaan. Myös Taran ponnistaminen elämässään eteenpäin oli lopulta hyvin pienestä kiinni ja vaati paljon uskallusta. Vielä muserretumpi lapsi ei ehkä edes olisi yrittänyt, vaikka tiedonjano olisi ollut yhtä suuri.

Minulla ei tietenkään ole kokemusta mistään vastaavasta, mutta jotenkin lievemmällä tasolla samaistuin kirjaan. Kirjan parasta antia oli mielenkiintoinen kuvaus perheen valtasuhteista, mielenterveyden ongelmista ja vaikenemisen kulttuurista. Tiukka kasvatus, jolle ei kuitenkaan osoitettu mitään järkeenkäyviä perusteluja oli ahdistavaa, mutta kiinnostavaa luettavaa. Luulen kuitenkin, että tulevaisuudessa tulen muistamaan tämän kirjan ennen kaikkea romuttamosta ja sen toiminnan kuvauksesta. Ympäristönsuojelualan ihmisenä oli ihanan karmivaa lukea tavasta, jolla autoista tyhjennettiin nesteet, alati kasvavista romukasoista, akkunesteiden liejuisista lammikoista. Westoverin perheen isä pilasi ympäristöään monella, hyvin pysyvällä tavalla.

Odotukseni olivat ehkä liian korkealla ja olin hieman pettynyt kirjaan. Silti uskallan suositella sitä, se oli kovin mielenkiintoinen. Minulle oman ulottuvuutensa loi tietenkin se, että Tara on kanssani niin saman ikäinen. Tällaistakin voi elämä joskus olla.

Kirjailija: Tara Westover
Kirja: Opintiellä (suom. Tero Valkonen, Tammi 2018)
Alkuperäinen kirja: Educated, 2018
Sivumäärä: 435
Mistä hankittu: Oma ostos
Arvostelu: ★★★