maanantai 24. kesäkuuta 2019

Tove Jansson: Kuuntelija


Täydellisyys on harvoin kiinnostavaa, epätäydellisyys sen sijaan useimmiten on. Täydellisyys voi helposti vetää puoleensa, mutta ainakin kaltaiseni kyllästyvä ja vaihtelunhaluinen tyyppi alkaa nopeasti kaivata jotakin rosoa, tarttumispintaa. Epätäydelliset asiat, olivat ne sitten töitä, taideteoksia, maisemia tai ihmisiä, jaksavat kiehtoa mieltä ja pitää mielenkiintoa yllä paljon pidempään.

Elän poikkeuksellisen voimakasta tylsyydenvälttely-elämänvaihetta. Vältän tylsyyttä kaikilla elämänalueilla ja menen kohti kaikkea kiinnostavaa, outoakin. Rakastan tarinoita, joita kätkeytyy epätäydellisyyden taakse. Sitä, miten lautaseen on syntynyt särö, miten metsästä on kaatunut puu, miten ihminen on särkynyt, mutta taas koonnut itsensä. Elämä koostuu miljoonista tarinoista ja minä haluan kuulla nyt ne kaikki ja rakastan jokaista niistä.

Tarinoiden kuulemisen lisäksi koen tarvetta kertoa niitä. Olen lukenut viime aikoina hienojen tarinankertojien kirjoja, yksi parhaista kotimaisista on tietenkin Tove Jansson. On sääli, että niin harva tuntuu tietävän, että Jansson on niin paljon muutakin kuin muumikirjat (yhtään niitä väheksymättä toki!). Kesäkirja on ainoa suomalainen teos, joka on tuolla alkuperäisellä 1001 books you must read -listalla. Kuuntelija on vuotta aikaisemmin, vuonna 1971, julkaistu novellikokoelma, jossa on paljon Kesäkirjan henkeä: vahvaa tunnelmaa, luontoa ja ihanan epätäydellisiä henkilöhahmoja.

Jansson on ilmiömäinen epätäydellisyyden kuvaaja, sen näkee jo hänen muumihahmoistaan. Laiskuutta, anarkismia ja muita epätäydellisenä pidettyjä piirteitä käsitellään humaanin ymmärtävästi, mutta terävästi. Janssonin tapa kuvata ihmisiä, joilla yleensä on enemmän tai vähemmän ongelmia, on lämmin mutta säälimätön. Se kannustaa lukijaa näkemään ihmisen hyvässä valossa tämän puutteista huolimatta. Rakastan etenkin Janssonin tapaa kuvata yksinäisyyttä: vaikka on yksin ei tarvitse olla yksinäinen ja vaikka olisikin yksinäinen, ei se välttämättä ole aina paha asia. Janssonin maailman yksinäisyys on meren keskellä olevan saaren eristäytyneisyyttä ja toisaalta kaupungin keskellä, ihmistungoksessa koettua erilaisuutta.

Mitä enemmän luen Tove Janssonin tuotantoa, sitä enemmän siitä pidän. Mielikuvan japanilaisten luomista tylsänkilteistä muumeista ei pitäisi estää lukemasta tätä Suomen taitavinta tarinankertojaa. Jansson on niin vahva tunnelmanluoja, että melkein tunsin iholleni kuivuneen nahkean suolakerroksen, meri tuli novelleissa lähelle ja niin tuli myös yksinäisyys ja se valtavan kiehtova ihmisen epätäydellisyys.

Oivallettuani epätäydellisyyden kauneuden jäljelle jäi pieni hämmennys: miksi muissa ja muiden tekemisissä osaa arvostaa sitä, mutta itseltään vaatii täydellistä suoritusta? Ehkä sekin on lopulta pohjimmiltaan sitä hyvin inhimillistä epätäydellisyyttä.

2 kommenttia:

  1. Ihana teksti. Olen lukenut Tove Janssonilta tähän mennessä vain Muumi kirjoja. Rakastan niiden hahmoja homssuista hemuleihin. Mainion tarkkanäköistä luonnekuvausta.

    VastaaPoista
  2. Taidemaalari, sarjakuvapiirtäjä, kirjailija ym. Tove Jansson oli vaikuttaja monella alalla. Blogistani löytyy Toven novellikirjoja ja tietysti Muumikirjoja.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!