Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 14: Radclyffe Hallin Yksinäisyyden kaivo

Jo hyvin perinteinen kirjabloggaajien puolivuosittainen klassikkohaaste on taas täällä, nyt jo neljättätoista kertaa. Seitsemän vuoden ajan kirjabloggaajat ovat julkaisseet kaksi kertaa vuodessa kirjoituksia klassikkokirjoista. Haasteen ideana on lukea klassikko, jota ei ennen ole lukenut ja kirjoittaa kokemuksestaan. Tälläkin kertaa en erityisesti tähdännyt tähän päivämäärään minkään kirjan kanssa, mutta minulla on taas sopivasti yksi juuri lukemani klassikko, josta haluan kirjoittaa, nimittäin Radclyffe Hallin upea Yksinäisyyden kaivo, joka ansaitsee kaiken mahdollisen huomion. (Klassikkojanoisille suosittelen muuten myös klassikkokesä-haastettani, jonka aion käynnistää jo neljättä kertaa toukokuussa Instagramin puolella. Siinä haasteessa on ideana lukea klassikoita ilman sääntöjä, jokainen saa itse määritellä mikä on kesä ja mikä on klassikko.)

Olen halunnut lukea Radclyffe Hallin Yksinäisyyden kaivon jo vuosikausia, onhan se myös 1001-listalla. Viimeinkin luin - ja rakastuin. En osannut yhtään arvata, että romaani on näin upea, tarkasteli sitä sitten mistä kulmasta tahansa.

Hall kirjoitti The Well of Loneliness -romaanin uransa huipulla, vaikka tiesi, että teoksen julkaiseminen voisi olla hänen uransa loppu. Vuonna 1928 julkaistu kirja joutuikin odotetusti median hampaisiin ja Hallin kirjaa vastaan käytiin suuri siveettömyysoikeudenkäynti, jonka kirja hävisi ja se määrättiin tuhottavaksi. Onneksemme kuitenkin vuosikymmeniä myöhemmin uusia painoksia kirjasta tuli taas saataville, suomennoskin (Milla Karvonen) lopulta vuonna 2010. Toisaalta oikeusjuttu antoi kirjalle myös paljon huomiota ja auttoi kirjaa nousemaan klassikkoasemaan.

Yksinäisyyden kaivon päähenkilö on Stephen Gordon, tyttö joka ratsastaa miestensatulalla, käyttäytyy poikamaisesti ja ihastuu tyttöihin. Yksinäisyyden kaivo on Stephenin kasvutarina, joka kuljettaa lukijaa mm. Britannian maaseudulla ja keväisessä Pariisissa. Synkkyys ja valo vaihtelevat ja luonnon kuvaus on mestarillista ja sykkivää. Hall käsittelee kirjassaan sukupuolta ja seksuaalisuutta tavalla, jollaista en muista hetkeen lukeneeni: hän ei korosta, hän ei liioittele, Stephen ja hänen "invertisminsä", kuten sitä kirjassa kutsutaan, ovat yhtä luonnollinen osa tarinaa kuin kaikkialla hengittävä ja elävä luonto.

Koen koukeroisen kauniskielisyyden ja jatkuvasti toistuvat kielikuvat usein raskaina, monesti ne vievät tarpeettoman paljon huomiota itse tarinalta. Yksinäisyyden kaivo oli aivan poikkeuksellinen romaani myös siksi, että samaan aikaan sen juoni oli hyvin vetävä ja sen kerronnan kauneutta oli helppo hengittää. Varsin ahmittava lukukokemus!

Yksinäisyyden kaivo käsittelee ennen kaikkea sitä, miten vahingollista ja väärää on se, kun yhteiskunta ei hyväksy ihmistä sellaisena kuin hän on. Surullisen ironista on tietysti myös se, että kirjan kuvaama tuomitseva yhteiskunta osoittautui totisimmaksi todeksi viimeistään silloin, kun kirja tuomittiin siveettömäksi. Sanomattakin lienee selvää, että kirja ei ole moraaliton tai edes suorasukainen.

Yksinäisyyden kaivon tärkein sanoma nyky(klassikko)lukijalle lienee kuitenkin se, että moninaisia ääniä on ollut aina. Niitä ei vain ole päästetty ääneen ja yhteiskunta on tehnyt kaikkensa niiden vaimentamiseksi. Yksinäisyyden kaivoa suosittelen kyllä ihan kaikille hyvästä (mutta rankasta) tarinasta ja kauneudesta nauttiville. Sen historiallinen merkittävyys on tietysti oma lukunsa, mutta ilman sitäkin romaani olisi ollut minulle viiden tähden lukukokemus.