tiistai 31. tammikuuta 2023

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 16: Louisa M. Alcottin Pikku naisia

Ehdin jo harmittelemaan, että joko taas jätin vahingossa väliin kaikkein parhaimman haasteen, kirjabloggaajien perinteisen klassikkohaasteen. Tämä kierros on jo kuudestoista, uskomatonta! Tällä kertaa haastetta vetää Kirjaluotsi-blogi. Satuin kuitenkin lukemaan juuri sopivasti loppuun todellisen klassikon, Louisa May Alcottin Pikku naisia, joten postaus pääsee osaksi haastetta. Tokihan en kirjaa lukenut ensimmäistä kertaa vaan noin miljoonatta, mutta se ehkä sallittakoon. Ajatukset kuitenkin tällä lukukerralla ovat taas tuoreet.

Muistan ikuisesti, miltä tuoksui Kustaa Hiekan lukutuvan alakerrassa. Siellä sijaitsi lastenosasto (ja myös minulle erityisen merkityksellinen musiikkiosasto) ja siellä yhdessä hyllyssä ikkunan alla olivat valkokantiset, punaisin ja sinisin raidoin kuvioidut tyttökirjat. Montgomerya, Alcottia ja Burnettia, näitä kaikkia lainasin kotiin lukemattomia kertoja. Kaikkein eniten rakastuin Montgomeryyn ja hänen runotyttö-Emiliaansa, mutta kaikista muistakin näistä kirjoista tuli minulle enemmän tai vähemmän rakkaita.

Olen siis lukenut myös Pikku naisia niin monta kertaa, että en edes osaa arvata määrää. Aikuisena olen lukenut sen kahdesti, viimeksi ehkä noin 7 vuotta sitten ja nyt taas. Lukukokemus tällä kertaa oli sekä ihana että hämmentävä. Kirja on niin tärkeä osa minua ja elämääni, että koin tarkastelevani sen avulla menneisyyttäni, näkeväni suoraan lapsuuteeni.

On selvää, miten paljon nuo Alcottin luomat neljä tyttöä mielikuvituksellisine leikkeineen ja hauskoine juttuineen ovat vaikuttaneet minun ja siskojeni leikkeihin. Megin, Jon, Bethin ja Amyn maailma on valoisa, täynnä mielikuvitusta ja kirjallisuutta. Minun lapsuuteni oli yllättävän paljon Marchin tyttöjen elämää muistuttava, kun ottaa huomioon, että välissä sentään on yli sata vuotta aikaa. Virikkeemme siskojeni kanssa olivat hyvin samankaltaisia, luonnossa retkeilyä, näytelmiä ja kirjallisia leikkejä.

Nyt kykenin näkemään yhtäläisyydet myös siinä, miten kasvatuksessamme on paljon samaa, miten nöyryyttä ja vaatimattomuutta kotonamme korostettiin. Pikku naisissa ärsytti kovasti vaikkapa kohdat, jossa rouva March kertoi, että on oppinut hillitsemään kiukkunsa ja olemaan aina hillitty viilipytty tai kun tyttöjä opetettiin olemaan vaatimattomia: lahjoillaan ei pidä loistaa, sillä kukaan ei pidä itserakkaudesta. Kaiken taustalla toki paistoi se, että naisten on syytä miellyttää miehiä ja tietysti myös uskonnollinen tausta. Ärsytti erityisesti tietysti siksi, että en osannut suhtautua tähän aikansa tuotteena, kun itse olen aivan viime aikoinakin kipuillut näiden asioiden kanssa. Ajan ja olosuhteiden tuote olen toki itsekin ja toisaalta olin iloinen, että pystyin ärsyyntymisen lisäksi myös huvittumaan.

Lisäksi kiinnitin nyt kovasti huomiota siihen, miten kirjassa kuvataan Marchin perheen köyhyyttä. Hieman kohottelin kulmiani, perheellä kun kuitenkin on palvelija ja muitakin selvästi rikkaan perheen etuja. Pikku naisia on tietysti myös 1800-luvun loppupuolen yhdysvaltalaista yhteiskuntaa kuvaava romaani, sen rivien välistä voi tulkita paljon  poliittisesta tilanteesta ja Marchin perheen asemasta.

Pikku naisia pohjautuu osittain Alcottin omaan elämään ja hänen tiedetään ottaneen paljon vaikutteita oikeista ihmisistä kirjojensa hahmoihin. Ei ole mikään ihme, että nämä klassikot ovat jääneet elämään. Pikku naisia toimii tietyistä vanhentuneilta tuntuvista moraalipohdinnoistaan huolimatta varsin hyvin myös nykylukijalle ja sen kuvaus nuoruudesta, toiveikkuudesta ja leikkisyydestä ihastuttaa edelleen. Aion tästä jatkaa jatko-osan, Viimevuotiset ystävämme, pariin. Muistan sen tarinan aika hyvin, ja kirja ei ole suuri suosikkini. Silti odotan kovasti, miten koen sen, sitä tai muita Alcottin kirjoja en nimittäin ole lukenut aikuisena.

Turun kaupunginteatterin ohjelmistossa on muuten tänä vuonna Pikku naisia, ensi-ilta on maaliskuun lopussa. Pitää aivan ehdottomasti päästä katsomaan!

Kirjailija: Louisa M. Alcott
Luettu kirja: Pikku naisia (suom. Tyyni Haapanen)
Alkuperäinen kirja: Little Women, 1868
Sivumäärä: 254 sivua

8 kommenttia:

  1. Kiinnostavasti kirjoitat sinulle selvästi tärkeästä kirjasta! Minä en oikein ole varma, olenko joskus lapsena tämän lukenut. Toki tarina on tuttu elokuvasta (siitä alkuperäisestä, uutta en ole nähnyt). En ole koskaan ollut tyttökirjafani. Sain aina lahjaksi Tiina-kirjoja nimeni vuoksi, mutten niistä innostunut. Neiti Etsiviä luin ja fantasiaa, mutta aika nopeasti siirryin kirjaston aikuisten osastolle. Vasta aikuisiällä nämä ovat alkaneet kiehtoa, pitääpä joskus tämäkin lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina-kirjat olivat minustakin muuten todella tylsiä! :D Kiitos haastekierroksen vetämisestä!

      Poista
  2. Alcott oli oman aikansa hyper-edistyksellisistä piireistä sekä uskonnollisesti, että poliittisesti - hänen vanhempansa olivat transsendentalisteja (sen ajan auktoriteeteista vapaa uushengellinen liike) ja hän oli tunnettu feministi ja abolitionisti. Hänen aatemaailmansa on vielä selvemmin esillä esim kirjassa "pikku miehiä", mikä liittyy lastenkasvatukseen.

    Itsehillintä, keskittyminen kehittymiseen, opiskeluun ja hyväntekeväisyyteen etc aikakaudella, jolloin neitojen oli tarkoitus vikitellä sopivaa sulhasta tanssiaisissa oli oman aikansa edistyksellisyyttä. Pointti -missään tapauksessa- ei ollut miellyttää miehiä!

    Mutta näin se aatehistoria menee heilurina, nykylukija tykkää 1800-luvun kartanoromantiikasta, jossa tarpeeksi edistyksellinen sankaritar hurmaa tanssiaisissa komean sankarin, mutta 1800-luvun kirjailijan mielestä tanssiaiset saattavat olla pelkkää hedonistista ajanhukkaa kun ollaan kerta maailmaa parantamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis kyllä, onhan tässä edistyksellisyyttä! Lähinnä tuo miesten miellyttäminen tuli ilmi rouva Marchin puheenvuoroista, se olisi ollut syytä täsmentää. Ja hahmojen toiminta ei tietenkään kuvasta kirjailijan omia ajatuksia. Kirjoitin oman lukukokemukseni ja oman elämäni näkökulmasta.

      Poista
  3. Rakastin tätä romaania joskus muinoin, mutta en ole rohjennut aikuisiällä Pikku naisten luokse palata, jos lumous onkin särkynyt. Toisaalta olisi kiinnostavaa tutkiskella, minkälaisia ajatuksia romaani nyt herättäisi.

    VastaaPoista
  4. Luin bloggarin uran alkuaikoina koko sarjan joka oli vaimollani, pidin. Äidillänikin oli nuo kirjat, kuten Annat ja Runotytöt, nekin luin blogiaikana. Moni vaatii että lapsille pitää ostaa uutta LaNua, mutta en näe pahana, että lukee lapsille näitä tai Viisikkoa, tai Huckleberry Finnin seikkailuja.

    VastaaPoista
  5. Tämä on edelleen mieleinen klassikko. Tarkoitus olisi lukea nekin lukuisat jatko-osat nyt aikuisena uudelleen. :)

    VastaaPoista
  6. Määki oon lukenu nämä useampaan kertaan. Pitäis taas lukea! Kaipaan tohon maailmaan.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!