Mainos/arvostelukappale saatu Avain-kustantamolta.
Tanja Brummerin Mitä en kertonut kenellekään (Avain, 2026) sopi erityisen hyvin luettavaksi lokakuun ja marraskuun vaihteeseen. Romaanin nykyhetken aikataso, minämuotoinen preesens, on tunnelmaltaan syksyinen. "Marraskuussa kaikki kauniit syysvärit valuvat maahan." Toinen aikataso taas on 1990-luvun alkupuolen, nuoruuden, haaveiden ja kesän aika, jota (aluksi hieman lukijaa hämmentävästi) kuvataan kolmannesta persoonasta.
Säännöllisesti joku aina kaipailee vinkkejä romaaneista, jotka käsittelevät (naisten) ystävyyttä ja Mitä en kertonut kenellekään kannattaa lisätä sille vinkkilistalle, jos listalle mahtuu muutakin kuin kauniita ja puhtoisia ystävyyksiä. Romaanin päähenkilö Elise rakastaa ja vihaa parasta, kaunista, ihmeellisen ihanaa, äänekästä ja voimakasta Raunaa. Naiset ovat lapsuudenystäviä, vuosikymmenten painon yhteensitomia. Menneisyydestä irti päästäminen on vaikeaa, se vaikuttaa molempiin naisiin ja heidän väleihinsä. Puhumattomat asiat luovat romaanin perustan ja jännitteen, joka pysyy hyvin yllä. Brummer luo hahmot hienosti ja pidin kovasti siitä, kuinka kevyt ja raskas kuvattiin, niin tunnelmissa kuin ihmisissä.
Romaanin rytmissä oli jotakin hiukan hataraa, vähän keskeneräisen tuntuista, mutta se ei haitannut lukukokemusta. Brummer käyttää sanoja kauniisti, hänen lauseensa ovat lyhyitä ja ytimekkäitä, runollisen itsetietoisia. Olisin kaivannut ehkä enemmän rosoa ja kaavan rikkomista, mutta kokonaisuutena teksti oli hyvin sujuvaa, oivaltavaa ja hotkaistavaa.
Pidin kuoleman läsnäolosta. (Kirjoitan marginaaliin: Olisipa minulla ollut edes yksi ystävä, silloin kuin isä kuoli. Ystävä hautajaisissa, pitämässä kädestä kiinni ja viemässä jonnekin kevyempään.) Mistä en kertonut kenellekään käsittelee luopumista ja luopumisen vaikeutta monella eri tavalla. Pidin kovasti myös musiikin läsnäolosta kerronnassa ja lopun biisilistasta. Suosittelisin romaania erityisesti kaikille heille, jotka tuntevat itsensä toisinaan raskaiksi ja pimeiksi ja jotka muistavat sen, kun farkkutakit menivät pois muodista.
