Margaret Atwood: Yli veden

Margaret Atwood tuntuu olevan blogimaailmassa hyvin arvostettu kirjailija. En ole perehtynyt hänen tuotaantoonsa tarkemmin, mutta kun kirjastossa näin tutunnimisen nimen hyllyssä, nappasin kirjan mukaani. Yli veden ei ollut mikään maailmoja mullistava ja ikimuistoinen kokemus, mutta se antoi uskoa siihen, että Atwood saattaisi olla minulle hyvinkin mieluinen kirjailija, joka pystyy suorastaan taikatemppuihin. Yli veden on kirjailjan varhaistuotantoa ja odotankin innolla, millaisiin suorituksiin hän on pystynyt kehittyessään kirjailijana vaikkapa kirjojen Orjattaresi ja Ryövärimorsian, joista muistan kuulleeni ylistystä, kohdalla. Ehkäpä minun on tunnustettava myös, että omasta kirjahyllystäni löytyy Atwoodin Sokea surmaaja, jonka olen ostanut kirjamessuilta puhtaasti upean kannen vuoksi sekä Nimeltään Grace, jonka ostin pari viikkoa sitten Vaasan pääkirjaston poistomyynnistä. Kaikki edellytykset kirjailijan tuotantoon tutustumisen jatkamiseen ovat siis olemassa.

Tuosta omasta kirjahyllystä pääsenkin aasinsillan kautta sellaiseen asiaan, että heinäkuussa lukemisaikani tulee vähenemään radikaalisti. Ensinnäkin junamatkustaminen vähenee heinäkuun ajaksi (hip hip hurraa!) ja toiseksi meille tulee mukava yllärimuutto elokuun alussa ("ollaan jo vuokrattu teidän asunto eteenpäin, hups!"). Ihan positiivisia juttuja toisaalta, mutta hieman kauhulla jo suhtaudun siihen, tulenko löytämään lainkaan aikaa lukemiseen. Kirjahyllykin pitää pakata (ja salaa haaveilla siitä, josko muuton yhteydessä olisi hyvä tekosyy käydä vähän tutkailemassa huonekalukauppojen kirjahyllyvalikoimaa...). Lukemisen vähenemisen myötä blogikin tulee siis mitä luultavammin hiljenemään, mutta elokuussa palaan sitten taas kertarytinällä. Silloin minulla on kesälomaakin ja kyllähän sitä pitää ensi tilassa päästä lukumaratoonaaman myös uudella asunnolla ;)

Elämän väliintulosta huolimatta nyt pari sanaa Atwoodistakin. Yli veden on varsin lyhyt, mutta syvällinen kertomus naisesta, joka palaa omaan menneisyyteensä keskellä Kanadan jylhää luontoa mökkeillessään yhdessä ystäviensä kanssa. Kudelmaan liittyy muistot naisen parisuhteesta, isästä sekä naisen minuudesta. Vanhojen kalliomaalausten etsiminen limittyy naisen oman lähihistorian kanssa ja kaiken taustalla on vahvasti luonto, joka tuo sekä turvaa että arvaamattomuuta. Tarinaan yhdistyy erikoisesti myös ihminen vastaan luonto- sekä amerikkalainen vastaan kanadalainen -asetelmat.

Yli veden oli jokseenkin vaikea kirja sen kaikkien sivuhaarojen, mutta silti varsin yksinkertaisen tarinan vuoksi. Jotakin lumoavaa siinä kuitenkin oli ja taidankin haluta lukea lisää Atwoodia vielä tämän vuoden aikana. Mitä Atwoodin kirjoista suosittelisitte minulle seuraavaksi?

Kirjailija: Margaret Atwood
Luettu kirja: Yli veden (suom. Matti Kannosto)
Alkuperäinen kirja: Surfacing
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1972
Sivumäärä: 240
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★★★

Eric Williams: Hyppyarkku

Tarina siitä, miten päädyin lukemaan tämän kirjan, ei olekaan ihan tavanomainen. Kerroin joskus viime kesänä työkaverilleni lukuharrastuksestani ja listastani. Hän alkoi muistella lukemiaan kirjoja ja erityisesti yhtä koulupoikana lukemaansa, mieleen painunutta jännityskertomusta nimeltä Hyppyarkku. Mainitsin, että nykyisin netistä löytää aika helposti minkä kirjan tahansa ja pian työkaverini kertoikin ostaneensa kirjan. Minä sain kirjan lainaan ja olipa muuten mukava lukukokemus! En yhtään ihmettele, että kirja oli jäänyt työkaverini mieleen niin elävästi.

Hyppyarkku sijoittuu Stalag-Luft III -vankileirille toisen maailmansodan maininkeihin. Tunnelma on hyvin samankaltainen kuin Vankileiri 17 -elokuvassa (jota myös suosittelen todella lämpimästi). Vankien päivät kuluvat juttelulla, pelailulla ja pakosuunnitelmien hiomisella. Pakoyritykset ovat yleisesti ottaen tuhoon tuomittuja ja kiinnijäämisriski on suuri, sillä vankileirillä saksalaiset nuuskijat tarkkailevat vankien toimintaa jatkuvasti ja mikään ei jää heiltä huomaamatta. Troijan hevosen tyyliin miehet kuitenkin keksivät nerokkaan pakosuunnitelman. Rakennettaan hyppyarkku, sellainen jonka päällä joku voi voimistella ja tehdä hyppyjä samalla, kun arkun sisällä voidaan suorittaa pakotunnelin kaivuutöitä. Kaikki tulee suunnitella huolellisesti, sillä jo hiekan pois kuljettaminen on hyvin vaativaa. Kirjassa onkin ilahduttavia varmasti jokaista insinöörihenkistä poikaa (ja tyttöä!) kiinnostavia yksityiskohtaisia kuvia arkusta ja tunnelista.

Pakotunnelin kaivaminen on jännittävää luettavaa ja samoin mitä seuraa siitä, kun miehet vihdoin pääsevät vankileirin ulkopuolelle. Pako, kiinnijäämisen pelko, mutta toisaalta vankileirikarkurin erikoinen, moraalisesti tavallista vankia ylempi, asema muodostavat kiintoisan ja eheän kokonaisuuden, jonka vuoksi tällainen yleensä toiminnalle haukotteleva lukijakin oli jatkuvasti kiinnostunut tapahtumien kulusta. Kolme brittiupseeria, jotka ensin pyrkivät ulos leiriltä, mutta jotka ulos päästyään eivät kuvainnoillisesti ole yhtään sen vapaampia kuin leirillä ollessaankaan, ovat oikeastaan aika liikuttavia hahmoja. Rankat sotakokemukset jäävät taustalle, kun miehillä on yhteinen pyrkimys, luottamus toisiinsa ja silmissä siintävä toivo vapaudesta.

Kirjan parasta antia oli kuitenkin ehdottomasti sen elävä, hersyvä ja aidontuntuinen dialogi. Vauhdikas vuorosanojen pompottelu hahmolta toiselle toi kirjaan rytmiä ja siihen mainiosti sopivaa tiivistä tunnelmaa. Hyppyarkun päähenkilöihin oli helppo kiintyä ja heille toivoi pelkkää hyvää. Toivoisin kovasti, että nykyajankin koulupojat lukisivat tällaista kirjallisuutta, mutta Hyppyarkku taitaa monien aikalaistensa tavoin olla osa pitkälti unohdettua mutta varsin mainiota jännityskirjallisuuden historiaa.

Osallistun kirjalla Hei me lusitaan -lukuhaasteeseen sekä Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen.

Kirjailija: Eric Williams
Luettu kirja: Hyppyarkku (suom. Ville Repo)
Alkuperäinen kirja: The Wooden Horse
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1949
Mistä hankittu: Lainassa työkaverilta
Sivumäärä: 283
Arvostelu:  ★★★

Sarah Waters: Yövartio

On kulunut jo monta viikkoa siitä, kun sain luettua Sarah Watersin Yövartion. Muistikuvani kirjasta alkavat olla jo aika hatarat (miten voin unohtaa niin nopeasti?), mutta haluan silti kirjoittaa edes jotakin lyhyttä kirjasta. Waters on minule mieluisa kirjailija ja aiemmin olen lukenut häneltä Fingersmithin sekä Tipping the Velvetin. Yövartio (Nightwatch) oli ensimmäinen Waters, jonka luin suomeksi käännettynä.

Yövartio sijoittuu tuttuun watersmaiseen tapaan menneen ajan Lontooseen, tällä kertaa toisen maailmansodan aikaan. Tarina alkaa sodan jälkeisistä vuosista, mutta sodan aikaisiin tapahtumiin taannehditaan kirjan jälkipuoliskolla. Kaikkea leimaa sodan kauhut, pommitusten hirveys, pelko, ruumiit ja tuska. Hahmojen kokemukset sodassa ja se miten he kokevat sodan tuo kirjaan mielenkiintoista psykologista syvyyttä.

Waters on mestarillinen luomaan eläviä maisemia ja hänen maalailemansa Lontoo on pimeä, kylmä ja kellarintuoksuinen. Kirjan hahmot luovivat pitkin Lontoon katuja ja ovat sisimmissään yhtä kolhiintuneita kuin sodan runtelema Lontoo. Kaikilla on pahoja muistoja, traumoja ja salaisuuksiakin.

Watersin kirjoitustyyli on niin vangitseva ja toisaalta viihteellinen, että kirjan lukeminen on pakostikin miellyttävää. Minun on kuitenkin nyt pakko tunnustaa, että olin vähän pettynyt siihen, että se mistä Waters on kuuluisa, naistenvälisen rakkauden kuvaamisesta, oli niin voimakkaasti läsnä tässäkin kirjassa. Yövartiossa tuntui olevan liikaa samoja piirteitä esimerkiksi Tipping the Velvetin kanssa, jonka vuoksi olin hieman kyllästynyt ja en kovinkaan vaikuttunut. Waters tuntuu toistavan itseään.

Watersin tuotannosta minulla onkin enää lukematta Vieras kartanossa, jota olen kuullu kehuttavan (ja joka taitaa poiketa tästä Watersin lesboteemasta!) sekä Affinity. Taidan jatkossakin lukea Watersia englanniksi, sillä hämyisään dickenmäiseen aivan ilmiömäisesti kuvattuun maailmaan englannin kieli tuntuu sopivan paremmin. Tämä Helena Bützow:n suomennos oli kyllä mainio, sitä ei käy kieltäminen.

Osallistun kirjalla Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen. Kirjassa on yli 500 sivua, joten rasti ruutuun kirjabingoon!

Kirjailija: Sarah Waters
Luettu kirja: Yövartio (suom. Helena Bützow)
Alkuperäinen kirja: Nightwatch
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2006
Mistä hankittu: Kirjastosta
Sivumäärä: 509
Arvostelu: ★★★

Karl Ove Knausgård: Taisteluni (kolmas kirja)

Bloggaukseni Knausgårdin, tuon kummallisen norskin, Taisteluni-sarjan kahdesta ensimmäisestä kirjasta löytyy täältä. Kahden ensimmäisen kirjan perusteella odotin tästä kolmannesta kirjasta vähintään yhtä rankkaa, kummallista ja toisaalta ihmeen kiehtovaa matkaa. Vastoin odotuksiani kirja ei ollutkaan niin rankka kuin edeltäjänsä, mutta varsin kiehtova se oli. Kolmas osa muodostuikin tähänastisista Taisteluni-kirjoista suosikikseni.

Ensimmäinen kirja keskittyi Karl Oven teinivuosiin ja toinen kirja aikuisen miehen perhe-elämään. Kolmas kirja sen sijaan sijoittui lähes kokonaan Karl Oven lapsuuteen ja kouluvuosiin. Juuri tuon ikävaiheen vuoksi kirja ei ollut niin rankka kuin aiemmat. Lapsen viattomuus sai aikaan niitä sympatiantunteita, jotka kahta ensimmäistä kirjaa lukiessani jäivät puuttumaan.

Karl Oven ankara isä häilyy koko ajan taustalla pelottavana ja lapsen kasvuun vaikuttavana synkkänä hahmona. Äiti on pojalle rakas ja tärkeä, mutta isä on kuitenkin se, joka eniten ratkaisee sen, millaista perheen elämä on. Karl Oven veli Yngve on varsin sympaattinen tyyppi ja veljesten välinen yhteys on suorastaan herkistävää. Perheessä on selvästi ongelmia, mutta jotenkin Karl Oven lapsuus vaikuttaa kuitenkin olleen suhteellisen onnellinen. Hänellä on kavereita, harrastuksia ja paljon aikuisia, jotka välittävät hänestä. Sen verran onnellinen, että hieman hämmästyttää, miten epätasapainoinen tyyppi hänestä myöhemmin kasvoi. Karl Ove on toki hyvin herkkä jo poikana ja herkkyys saa usein isän vielä vihaisemmaksi.

Ensimmäisen ja toisen kirjan tavoin tämä kolmaskin kirja jätti minulle varsin hämmästyneen olon. Tässä tapauksessa hämmästys on kuitenkin suurimmaksi osaksi ihailunsekaista ihmettelyä. Kirja on nimittäin niin tarkka kuvaus lapsuudesta, siitä mitä lapsi tuntee ja ajattelee, että enpä ole moiseen aiemmin törmännyt. Kirja toi mieleen takaumia omasta lapsuudesta, ala-asteen pihaleikeistä, epävakaista kaverisuhteista, peloista ja mielikuvituksen voimasta. Knausgård on selvästi tehnyt melkoisia matkoja alitajuntaansa ja jo kadonneihin muistoihin. Lapsuus on kummallinen osa menneisyyttä. Se on syy sille, miksi ihminen on tullut sellaiseksi kuin on, mutta siitä on vaikea muistaa mitään konkreettista. Yksittäiset muistot käsittävät koko pitkän lapsuuden, mutta ihminen ei muista kunnolla, millaista oli, mitä ajatteli ja miten näki maailman. Siihen nähden Knausgårdin tarkka muistelu on uskomatonta.

Kahden ensimmäisen kirjan jälkeen olin vaikuttunut, mutta hieman turhan ahdistunut odottaakseni oikein suurella innolla kirjan viimeisiä osia. Kolmas kirja oli kuitenkin niin taidokas ja toisinaan jopa kaunis, että nyt en malttaisi odottaa kahta viimeistä osaa. Knausgård on omalaatuinen ja harvinaisen rehellinen kirjailija, nero ainakin omassa luokassaan.

Kirjailija: Karl Ove Knausgård
Luettu kirja: Taisteluni III (suom. Katriina Huttunen)
Alkuperäinen kirja: Min Kamp. Tredje bok.
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2013
Sivumäärä: 450
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★★★★

Kesälukumaraton III - junan viemää

Hellurei ja maratonmaiset tunteet! Suunnilleen sillä hetkellä, kun tämä teksti ilmestyy nettiin, minä tulen ulos konttorin ovesta ja matkalla rautatieasemalle hyppelen muutaman ilohypyn mennessäni (kuvainnoillisen, totta puhuakseni ei tuon täyteen tungetun rinkan kanssa juuri hypellä).

Lukuaika alkaa arvion mukaan noin kello 12:10 ja päättyy noin 16:55 riippuen siitä, onko juna ajoissa vai myöhässä. En oikein voi muuten liittyä VR:n mollauskerhoon, kun vuoden ja melkein kolme kuukautta reissattuani joka viikonloppu, on juna ollut pahimmillaan 20 minuuttia myöhässä pääteasemalleen päästessään. Ja tuokin on tapahtunut vain kaksi kertaa. Tosin ei pitäisi mennä sanomaan, kun luultavasti juuri tänään sitten käy toisenlainen tuuri, mutta sittenpähän vain olisi enemmän lukuaikaa.

Mahdollisesti pääsen tekemään pikapäivityksen blogiin Seinäjoki - Tampere välillä, mutta en menisi vannomaan. Saattaa siis olla, että tämä teksti päivittyy vasta illemmalla. Joka tapauksessa suunnitelmana on aloittaa Hämyllä!

Melko hämärää meininkiä!

Tämä minun maratonpätkänihän ei poikkea mitenkään normaalista viikonloppumatkastani, mutta ympäri blogistaniaa on tällä hetkellä menossa jo melkoisia blogisuorituksia ja monet aloittavat maratoninsa tänään. Käykäähän tutustumassa ja tsemppaamassa minunkin puolestani ja huisin mukavaa maratonpäivää kaikille!

Klo 12:10 (arvio)
Lukeminen alkaa William S. Burroughsin Hämyllä

Klo 14:28
Hurraa! Seinäjoelta asti olen pyrkinyt blogiin tekemään päivitystä, nyt ohitettiin jo Parkano ja lopultakin olen viestin muokkaustilassa! Saa nähdä onnistuuko tallentaminen ennen Tamperetta... Työn alla on ollut kaksi varsin nopealukuista kirjaa, Hämy, joka osoittautui ihan ok:ksi, kenties paremmaksi kuin Nisti sekä Calvinon Näkymättömät kaupungit, joka on hieno, mutta josta en taida ymmärtää ihan kaikkea... Ihmiset ovat olleet ihanan hiljaisia. Seinäjoen asemalla oli ainut häirikkö, juhannusjuhlinnat jo ilmeisesti aloittanut tyyppi, joka halusi välttämättä kysyä minulta sellaisen kuulemma varsin henkilökohtaisen kysymyksen, että onko nyt sellainen päivä kuin aaton aatto. Jep jep!

Sivuja luettuna: 243

Klo 19:08
Kotona olen ollut tässä jo jonkin aikaa. Viimeisellä junapätkällä lukeminen ei enää onnistunut, sillä takanani istui kaksi kurkut suorana huutavaa kaka... itseään toteuttavaa lapsosta. Edes Pää kii kuulokkeissa ei auttanut. Kuitenkin sain luettua loppuun kaksi kirjaa junamatkani aikana, sivuja yhteensä 310 eli ihan kivasti. Kumpikin kirjoista kuuluu 1001-listalle (vaikka eihän minun sitä pitänyt miettiä...)

Maratonaikaahan minulla olisi siis huomiseen puoleen päivään asti, joten enpä vielä lyökään pistettä tälle maratonille, tiedä vaikka vielä ehtisi lukemaankin. Joka tapauksessa oikein mukavaa, rauhallista ja lukuisaa/lokoisaa juhannusta kaikille!

Pe klo 10:58
Go'morron! Nappasinkin juhannusaattoaamun sateisiksi tunneiksi kaverikseni Winmanin Kani nimeltä jumalan. Taidan lukea tätä vielä tunnin kello kahteentoista asti, jolloin maratonaikani virallisesti päättyy. Aika mukava tällainen maraton, joka ei edes tunnu maratonilta. Kani nimeltä jumala on jo nyt ihan selvästi Minun Kirjani.

Klo 12:00
No niin, nyt on kulunut kutakuinkin vuorokausi siitä, kun aloitin lukemisen junassa. Kani nimeltä jumalassa pääsin tänä aamupäivänä sivulle 208, joten lopullinen maratonini sivumäärä (yllättävänkin suureksi kasvanut) on:

518 sivua

William S. Burroughs: Nisti

En osaa sanoa, mikä minuun meni, kun lainasin kirjastosta William S. Burroughsin Nistin. Huumehörhökirjallisuus ei ole tippaakaan minun juttuni ja Nisti-niminen kirja on näin ollen hyvin kaukana siitä, mitä mieluiten luen. Jostakin syystä kuitenkin nappasin kirjan mukaan (kuten myös Hämyn, jonka aion lukea huomisella junaminimaratonilla).

Nisti oli kuitenkin jollakin tavalla hyvin erilainen huumehörhökirja kuin aiemmin lukemani kirjat. Se oli raadollisen rehellinen, ei tippaakaan ihannoiva tai humoristiseen otteeseen pyrkivä. Nistin minäkertoja kertoo rehellisesti ja avoimesti omasta huumehistoriastaan, ensimmäisistä kerroista, siitä kun huomaa olevansa riippuvainen, siitä kun hakeutuu hoitoon, luulee päässen jo kamasta irti ja siitä, miten kierteeseen on taas hyvin helppo upota.

Raadollisuuden, joka sisältää niin pelottavat hallusiaatiot kuin kammottavat vierotusoireetkin, vuoksi kirja kuuluukin enemmän valistaviin ja "hyi, ei koskaan" -tyylisiin kirjoihin kuin "siistiä"-kirjoihin. Ja tottahan toki tässäkin kirjassa on otettava huomioon se, että kirja on ilmestynyt niinkin varhain kuin vuonna 1953. Tuohon aikaan sen sisältö on ollut varmasti shokeeraava.

Vaikka yllätyinkin kirjasta positiivisesti, se ei silti poista sitä tosiseikkaa, että romaani oli yksinkertaisesti 188-sivuinen kertomus siitä, mitä huumeet tekevät ihmiselle ja mitä ihminen on valmis tekemään huumeiden eteen. Ei siis enempää ja vähempää kuin sataprosenttinen huumehörhökirja, jollaisia tuntuu 1001-listallakin olevan yllättävän paljon

Kirjailija: William S. Burroughs
Luettu kirja: Nisti (suom. Jaakko Yli-Juonikas)
Alkuperäinen kirja: Junkie
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1953
Sivumäärä: 188
Arvostelu: ★★

Blogistanian kesälukumaraton 19.6.2014 - tulossa minimaraton kiskoilla!

Kirjablogimaailman paras hullutus on lukumaraton, jonka idea on varsin yksinkertainen: luetaan vuorokauden aikana niin paljon kuin ehditään ja jaksetaan ja mielellään raportoidaan tuosta suorituksesta blogiin. Kirjabloggaajilla oli viime kesänä parikin yhteistä maratonpäivää, jolloin bloggaajat ympäri kirjablogistanian maratoonasivat samaan aikaan ja kävivät samalla tsempaamassa muita maratoonareita.

Minä en päässyt osallistumaan töiden vuoksi noille yhteisille maratoneille, mutta omia maratoneja olen pitänyt jo muutaman. Tänäkin vuonna ehdin jo huokailemaan, etten pääse mukaan, kunnes tajusin, että juuri tuona kyseisenä torstaina istun joka tapauksessa junassa 4,5 tuntia ja joka tapauksessa käytän tuon ajan lukemiseen. Miksipä siis en samalla liittyisi lukevaan porukkaan, vaikkakin maraton jää osaltani lyhyemmäksi.

Anna minun lukea enemmän -blogissa on listattuna kaikki ne blogit, jotka ovat torstaina mukana maratonilla. Lisäksi sieltä löytyy linkit aiempiin maratonkoonteihin sekä maratonin säännöt. Kun lukuaikani on varsin rajallinen (junamatkan loputtua minulla lienee runsaasti muutakin tekemistä kuin lukeminen) en tule maratonin aikana valitettavasti juurikaan seuraamaan muiden etenemistä enkä ole varma, onnistunko päivittämään blogianikaan matkan aikana. 4,5 tuntiin sisältyy kaksi junan vaihtoa, joten ihan keskeytyksetöntä lukuaikaa tuo ei tule olemaan. Lisäksi olen jo etukäteen varma, että saan samaan junanvaunuun ne kaikista äänekkäimmät ja häiritsevimmät kanssamatkustajat...

Kovin montaa kirjaa ei tuossa ajassa saa luettua, joten mukana reissaava kirjapinoni on jälleen kerran täysin ylimitoitettu. Haaveilenkin, että juhannusviikonloppuna olisi hetkinen aikaa jatkaa tuon pinon lukemista. Junaseurakseni tulevat:

Margaret Atwood: Yli veden (240 sivua)
Olen tässä sivulla 66 eli hyvässä vauhdissa. Voi olla että jätän tämän suosiolla maratonin ulkopuolelle, sillä haluan keskittyä sataprosenttisesti tarinaan.

Jane Austen: Viisasteleva sydän (311 sivua)
Päätin että tänä kesänä haluan lukea pitkästä aikaa Austenia! Austen pokkarina tuntuu jotenkin kummallisella tavalla väärältä...

Italo Calvino: Näkymättömät kaupungit (167 sivua)
Calvino on tosi jees, olisikohan tämäkin?

William S. Burroughs: Hämy (143 sivua)
Iso fontti! Tätä olen harkinnut shokeraavaksi aluksi maratonille, kerralla hereille työpäivän jälkeen?

John Irving: Kaikki isäni hotellit (490 sivua)
Mietin kirjastossa, mitä ihan tosissani haluaisin lukea tänä kesänä ja Austenin lisäksi mieleen tuli heti John Irving. Tämä on vielä lukematta, eikä välttämättä ehdi tulla aloitetuksi maratonin aikana.

Porukka ei ole mitenkään kiveen kirjoitettu, voi olla että joku jääkin kämppävahdiksi ja jokin toinen kirja pääsee mukaan. Tämänkaltaisella miehityksellä kuitenkin ajattelin lähestyä tätä pikakelauksella suoritettavaa maratoniani. Siispä torstaina noin kello 12:15 minä nappaan käteeni kirjan jos toisenkin samalla kun juna kuljettaa minut raiteita pitkin juhannuksen viettoon. En malta odottaa!

Söpön logon teki M. Carole