maanantai 10. syyskuuta 2018

Tärppini Turun Kirjamessuille ja lippuarvonta (voittajat arvottu)


Kesäkukat jatkavat kukkimistaan, mutta varmat syksyn merkit alkavat silti olla täällä. Yksi niistä on Turun Kirjamessujen läheneminen. Olen jo vuosia käynyt kirjamessuilla, useimmiten jokaisena messupäivänä perjantaista sunnuntaihin ja en aio tehdä tänä vuonna poikkeusta. Sain myös messulippuja arvottavaksi teille lukijoillen! Kiitos siitä Turun Messukeskukselle.

Tänä vuonna ajattelin jättää kirjojen ostamisen vähemmälle, sillä olen juuri saanut kirjahyllyni järjesteltyä kuntoon ja totesin, ettei sinne mahdu siististi enää paljon enempää kirjoja. Sen sijaan ajattelin nauttia tunnelmasta, seurata ohjelmaa ja toivottavasti tavata tuttuja. Ohjelma on jälleen monipuolista ja olen todennut parhaaksi kaavaksi haahuilun ja sen, että satunnaisesti löydän mielenkiintoisia juttuja ympäri messuhalleja. Alla kuitenkin muutama varsin mielenkiintoinen poiminta ohjelmasta.

Perjantai 5.10.

12.05-12.55 Fiore A-halli  
Tuoretta verta – kauhun uusi tuleminen -paneeli
Suomalaisen kauhuoppaan kirjoittajat ja toimittajat keskusteleva kotimaisen kauhukirjallisuuden verenvaihdosta. Hautala Marko, Leinonen Anne, Hurtta Boris, Myllymäki Mia

Miksi: Koska kauhu kiinnostaa!

12.40-13.10 Onerva 2. krs 
Kauko Röyhkä: Maan korvessa kulkevi
Kauko Röyhkä sukeltaa jäljittelemättömällä tyylillään poltetun Lapin maisemiin. Röyhkän suurromaani kuvaa sijoiltaan raastettuja, rikki revittyjä ihmisiä, joiden yksinäisyys on sotaakin syvempää. Petri Leppänen haastattelee.

Miksi: Koska Kauko Röyhkä on viime aikoina kiehtonut minua paljon
13.10-13.40 Kuisti B-halli
A. W. Yrjänä & Janne Halmkrona: Ad nauseam. 
CMX:n verkkosivujen kadonneet aarteet
Tuhansia vastauksia järkeviin ja järjettömiin kysymyksiin! Petri Leppänen haastattelee.

Miksi: CMX <3

15.25-15.45 Jukola 2. krs
Jouni Hynynen: Muistikuvia
Tunnustuksia Kotiteollisuuden sanoitusten takaa. ”nyt on aika avautua.” Petri Leppänen haastattelee.

Miksi: Koska poimin näemmä kaikki rokkarit! Hynynen <3

16.10-16.30 Fiore A-halli
Saara Turunen: Sivuhenkilö
Sivuhenkilö on suorasukainen taiteilijaromaani, joka käsittelee kirjoittamista, tappion hetkiä ja voittamisen kummallisuutta, odotuksia ja todellisuutta. Sivuhenkilö jatkaa Turusen palkitun esikoisromaanin Rakkaudenhirviön minäkertojan tarinaa.

Miksi: Koska Saara Turunenkin on rokkari.


Lauantai 6.10.

11.15-11.45 Auditorio
Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen
Mitä puhuu ihminen, joka ei yleensä puhu? Mitä ajattelee ihminen, jonka moni tietää, mutta harva tuntee? – Tuntematon Kimi Räikkönen on hurja, humoristinen ja liikuttava kirja, joka avaa huiman maailman myös niille, jotka eivät ole kiinnostuneet moottoriurheilusta. Touko Siltala haastattelee.

Miksi: Koska en olisi ikinä voinut kuvitella olevani näin kiinnostunut Räikkös-kirjasta!

14.45-15.30 Onerva 2. krs
Rakkautta kirjoihin vai maksettua markkinointia?
Mikä saa kirjabloggaajat käyttämään vapaa-aikansa lukemiseen ja kirjojen arviointiin? Entä syrjäyttävätkö podcastit, vlogit ja lifestyleblogit kirjablogit? Keskustelijoina Tuomas Aitonurmi Tekstiluola-blogista, Kirsi Hietanen Kirsin kirjanurkka -blogista, Arja Korhonen Kulttuuri kukoistaa -blogista, Tuija Takala Tuijata-blogista ja Jonna Tapanainen Sivumennen-podcast. Keskustelua johdattelee Airi Vilhunen Kirsin Book Club -blogista. Mukana blogien puolituntisessa on myös muita kirjabloggaajia, joten jos etsit sinun kirjamakuusi sopivaa blogia tai olet itse kiinnostunut oman blogin aloittamisesta, tämä on juuri sopiva tilaisuus sinulle.

Miksi: Koska jes, kirjabloggaajat pääsevät ääneen! Tulkaahan sankoin joukoin kuuntelemaan!

Sunnuntai 7.10.

11.30-12.10 Auditorio
Esko Valtaoja. Miksi kirjoitan?
Esko Valtaojalle kirjoittaminen on tapa tehdä parempaa maailmaa ja vähentää omalta pieneltä osaltaan tietämättömyyttä, toivottomuutta ja tylsistymistä.

Miksi: Koska Esko Valtaoja on mainio esiintyjä ja aihe on mielenkiintoinen.

12.30-12.50 Kallas
Marko Annala: Paasto
Romaani uskosta, rehellisyydestä ja rakkauden kaipuusta. Noora Al-Ani haastattelee.

Miksi: Koska ajattelin uskaltaa mennä signeerausjonoon, megaluokan fanityttökohtaus odotettavissa!


Ja nyt, sinulla on mahdollisuus voittaa lippu Turun Kirjamessuille jättämällä kommenttiboksiin vastauksen joko siitä, miksi Turku on maailman paras kaupunki tai vaihtoehtoisesti mitä kirjamessuilta eniten odotat.

Jätä kommenttisi torstai-iltaan 13.9. klo 21 mennessä. Arvon voittajat (4 kpl, jokainen saa yhden lipun) perjantaina ja laitan kutsut postiin ensi viikolla. Muistathan jättää kommenttiisi siis sähköpostin, josta saan sinut kiinni voiton osuessa kohdalle. Kutsu oikeuttaa kertakäyntiin messuilla ja pääset sillä myös ruokamessuille.

Onnea arvontaan ja messuilla (alle kuukauden päästä!) tavataan!



VOITTAJAT ARVOTTU 15.9.2018 

Hiukan viivästyi arvonta, mutta nyt on random.org pyörähtänyt ja voittajat ovat selvillä. Osallistujia oli kymmenen ja arvonta osui neljänteen, kuudenteen, seitsemänteen ja kymmenenteen kommenttiin eli voittajat ovat Leena Laurila, Jio ja kaksi anonyymiä, onnittelut! Laitan teille sähköpostia ihan just.

10 kommenttia:

  1. Esko Valtaojan haastattelua odotan eniten. Ja tottakai uusia kirjalöytöjä kirjahyllyyn. mopali@utu.fi

    VastaaPoista
  2. No koska Turku on Turku ❤️ Mutta pitää varmaan ottaa perjantai vapaaksi koska A.W.Yrjänä!

    VastaaPoista
  3. Antikvariaatit käyn aina messuilla läpi, sitä odotan. helihan at gmail piste com

    VastaaPoista
  4. Turku on maailman paras kaupunki, koska täällä on varaa isompaankin asuntoon, josta pääsee pyörällä tai kävellen hetkessä keskustakirjastoon, Auran rannalle, kauppahalliin ja torille - ilman että tarvitsee istua päivittäin ruuhkaisessa lähijunassa tai bussissa. S-posti on (silti vielä) leena.laurila@keskiespoo.net.

    VastaaPoista
  5. Jos saan lipun Turun kirjamessuille, eniten odotan Turun messujen näkemistä ja kokemista - en ole nimittäin koskaan kirjamessuillut siellä.

    Paula/ paulan.blogiposti(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  6. Kirjamesuilla kiinnostaa suurestikin Sinikka Nopola, Tiina Nopola: Siskossyndrooma. Mukavia muistoja tekijöiden heinähattu ja vilttitossu-sarjasta ja no siskosyndrooma kiinnostaa aina :D. jenni.orre@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Messuilla kiinnostaisi kaikki näytteilleasettajat ja esiintyjistä mm. Olli Jalonen, Heli Laaksonen ja Minna Rytisalo. Tunnustaa täytyy, etten ole koskaan käynyt (vielä) kirjamessuilla - missään :)

    laurawallberg(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  8. Edellisen kerran oon ollut Turun kirjamessuilla 15 vuotta sitten koulun kanssa,joten eniten odotan messujen näkemistä ylipäänsä pitkän ajan jälkeen!
    Kirjaostot munkin olisi hyvä jättää väliin,sillä hyllyssä ei kerta kaikkiaan ole enää tilaa...

    kymmeneskirjain(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  9. Hotakainen kiinnostaa Räikkös-kirjan tiimoilta.
    Pienellä budjetilla aion messuille mennä, toteutus onkin sitten ihan eri juttu.
    lundensari@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Odotan kivoja kirjalöytöjä.
    esauna86 ät gmail piste com

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!