torstai 7. maaliskuuta 2013

214. The Passion – Jeanette Winterson

Samalla kertaa appelsiini-kirjan kanssa kirjastosta mukaani lähti toinenkin Winterson, Intohimo. Valehtelisin, jos väittäisin, että päätökseen vaikutti jokin muu seikka kuin se, että kirja on lyhyt. Samalla kirjastoreissulla, syli täynnä kirjoja muistelin kaihoisasti lapsuuttani ja lapsuuden kirjastoreissuja. Kotikaupunkini (hah, kaupunki jotenkin ei kuvaa kovin hyvin kyseistä kyläpahaista) kirjasto oli tunnelmallinen, vanha ja ihanan sokkeloinen rakennus, jonne pääseminen oli aina elämän kohokohtia. Syy, miksi kirjoja kantaessa tulin muistelleeksi näitä reissuja on se, että kaipasin koria kirjoilleni. Lapsena nimittäin kori lastattiin aina niin täyteen, että viimeiset valinnat pysyivät täpötäydessä korissa vain juuri ja juuri. Seuraavan kerran kirjastossa käydessäni täytyykin katsoa, olisiko siellä koreja...

Intohimo ei herättänyt minussa suuria intohimoja (pääsinpäs sanomaan). Olin yllättynyt miten erilainen Intohimo oli verrattuna Ei appelsiini ole ainoa hedelmä -teokseen. Intohimo oli oikeastaan vähän kuin aikuisten satu. Sen maailma oli mukavan absurdi ja toisinaan taianomainenkin, mutta yleissävy oli jokseenkin synkkä. Päähenkilöt ovat Napoleoniin rakastuva poika ja venetsialaiskaunotar, räpyläjalkainen Villanelle. Kerronta on toki kaunista ja juuri sitä viipyilyn tasoa, josta nautin, ei sellaista josta hermostun. Mutta silti jotenkin en saanut teoksesta irti mitään suuria tunteita. Mielipiteeni teoksesta on "ihan kiva", joka nyt ei varsinaisesti ole mikään suuri kunnia kirjalle. Eräässä vaiheessa lukiessani mieleen hiipi jopa sellainen kirosana, jota kovasti emmin tähän kirjoittaa: tekotaiteellinen.

Toisaalta tuntuu että jotakin lensi nyt ymmärrykseni yli niin, että vihelsi. Ehkäpä palaan tähän teokseen joskus analysoivammalla mielellä, graduväsymys ei ole paras mahdollinen tila analysoivaan lukemiseen. Joka tapauksessa Winterson on kiintoisa ja selvästi uskomattoman monipuolinen kirjailija. (Ihan näin loppuhuomautuksena, onpa kamalaa huomata miettivänsä että ai tämäkin oli jo näin vanha kirja. Ja sitten tajuta, että on itse saman ikäinen. Hyh).

Kirjailija: Jeanette Winterson
Luettu kirja: Intohimo
Alkuperäinen kirja: The Passion
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1987
Sivuja: 207
Mistä hankin: Kirjastosta
Missä ja milloin luettu: Kotona, maaliskuussa 2013
Arvostelu: ★★

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!