torstai 18. huhtikuuta 2013

209. The Long Dark Teatime of the Soul – Douglas Adams

Jos joku olisi kertonut minulle vuosi sitten, että vielä (ja vieläpä hyvin pian) koittaa aika, jolloin en pysty elämään ilman kahvinkeitintä, en olisi millään uskonut. Vuosi sitten kahvi oli pahaa, teetäkin juotiin vaan sosiaalisen pakon edessä ja kahvinkeitin oli turha kapistus. Kuinkas sitten kävikään?

Kaksi viikkoa kestin täällä Vaasan kämpässäni ilman kahvinkeitintä, sitten sorruin. Tuon suloisen peltipurkin ostin kyllä jo aiemmin, ihan kahvipurkkitarkoitukseen, eli myönnettäköön, että päätös keittimen hankkimisesta oli itänyt jo pitkään. Saanhan minä siis kahvia töissä, mutta aamukahvi köh...

Douglas Adamsin Sielun pitkä pimeä teehetki pääsi nyt ikuistetuksi näiden minun elämänlaatuani viime aikoina nostaneiden esineiden kanssa. Sillä onhan tee vähän niin kuin kahvi. (Tai sitten etsin kämpästäni mahdollisimman valoisaa paikkaa ja se sattui olemaan keittiön pöydällä?). Joka tapauksessa tämä on maailmanhistorian pisin aasinsilta.

Muistan että joskus vuosia sitten Turussa Hansan Suomalaisen kirjakaupan ihana myyjätyttö suositteli minulle Douglas Adamsin dekkareita. Jotenkin olin aivan unohtanut koko asian, kunnes huomasin sattumalta listaa selaillessani Sielun pitkän pimeän teehetken, jonka jo nimensä vuoksi tunnistaa Adamsiksi. Heti seuraavalla kirjastoreissulla etsin kirjan käsiini ja uppouduin innoissani Adamsin vauhdikkaisiin seikkailuihin, joita en ollutkaan vuosiin lukenut.

Teehetki oli välillä niin hauska, että luulen junassa vieressäni istuneen teinin näpytelleen kaverilleen viestejä omituisesta vieruskaveristaan. Ensimmäiset 50 sivua olin innoissani, jännittynyt, huvittunut mutta sitten jotain tapahtui, teos lässähti ja sen viihdyttävyys hiipui. Kirjassa seikkailee joukko norjalaisia jumalia ja luulen että kiinnostumisen loppuminen aiheutuikin siitä, että koin jumalhahmot jotenkin tylsiksi, vaikka itse juoni olikin tuttuun tyylin varsin lennokas ja viihdyttävä.

Itse yksityisetsivä Dirk Gently, joka siis on Adamsin dekkarien päätähti, puolestaan oli sangen hurmaava hahmo, todellinen rakastettava antisankari. Kukapa ei samaistuisi siihen tunteeseen, että voisiko tuon jääkaapin vain viedä pois ja ostaa uuden tilalle, ettei joutuisi avaamaan sitä ja kohtaamaan sitä sotkua, joka joskus on ollut ruokaa ja ruuantähteitä.

Muitakin valloittavia pikkujuttuja teoksesta löytyy, juuri niitä sellaisia yksityiskohtia, jotka tekevät Douglas Adamsista niin vastustamattoman kirjailijan. En yksinkertaisesti kestä, miten hauska oli mielisairaalan potilas, joka toistaa kaiken, mitä Dustin Hoffman tulee sanomaan muutaman sekunnin päästä. Yleisesti ottaen juuri nämä pienet ja hauskat yksityiskohdat tekivät romaanista kokonaisuutena viihdyttävän, vaikka teoksen loppupuolella aloinkin jo selailemaan jäljellä olevaa sivumäärää. Joka tapauksessa tahdon jatkossa tutustua Dirk Gentlyyn lisää.


Kirjailija: Douglas Adams
Luettu kirja: Sielun pitkä pimeä teehetki (suom. Jukka Saarikivi)
Alkuperäinen kirja: The Long Dark Tea-time of the Soul
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1988
Sivuja: 240
Mistä hankin: Turun pääkirjastosta
Missä ja milloin luettu: 14.-18.4.2013
Arvostelu:  ★★

2 kommenttia:

  1. Voi ei, kahviholisti:S

    Pitää joskus varmaan itsekin lukea tuokin D.Adams. Tykkään sun kirjoitustyylistä^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo suosittelen! Onkohan näitä Dirk Gently-kirjoja paljonkin. Tämä ainakin oli ihan vaan jostain sarjan keskeltä.

      Ai kiitos! Mua vähäsen ahdistaa lukea tänne kirjoittamiani tekstejä uudelleen, kun löydän kirjoitusvirheitä, asiavirheitä ja kökköä kieltä, mutta ei olisi kovin ideanmukaista jäädä hiomaan blogipostauksia ihan huippuunsa.

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!