tiistai 22. lokakuuta 2013

Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut

Olen ennenkin kehunut lapsuuteni kirjastoa, kotikaupunkini vanhaa ja tunnelmallista lukutupaa, josta kirjat on sittemmin siirretty uuteen, toki moderniin ja tilavaan, mutta sieluttomampaan kirjastoon. Näen edelleen säännöllisesti unia noista lapsuuteni kirjastoreissuista, mikä ei ole ihme, kun ottaa huomioon, miten tärkeä paikka minulle oli ja miten paljon vietin siellä aikaa. Erityisen elävästi muistan lastenkirjaosastosta sen, että jokaisella hyllyllä oli vähintään pari sinistä WSOY:n Nuorten toivekirjaston kirjaa. Sarjaan kuului uskomattomia helmiä (Jean Websterin Rakas vihollinen ja Kerttu Juvan tyttöpartiokirjat!) mutta sitten myös niitä tylsän kuuloisia kirjoja, jotka joka kerta ohitin niitä lainaamatta. Näihin tylsiin (sisäinen feministini sanoo au, kun totean, että ne tylsät oli useimmiten "poikien kirjoja") kirjoihin lukeutui muun muassa Mark Twainin Tom Sawyerin sekä Huckleberry Finnin seikkailut.

Huckleberry Finn olisi pitänyt lukea oikeastaan Nuorten toivekirjaston kirjana. Tässä Otavan versiossa Sami Saramäen taiteilemassa kannessa Jim on asetettu varjoon istumaan, haiskahtaa tarkoitukselliselta. Tosin googlailin asiaa, niin NTK:n kannessa ei edes ole Jimiä, ehkä tämä on kehitystä.

Siispä minun pitikin elää 26-vuotiaaksi ja aloittaa elämä hulluna kirjalistanaisena, että tulin lukeneeksi tämän huikean seikkailukirjaklassikon, suuren yhdysvaltalaisen romaanin. Ehkäpä ihan hyvä niin! Nimittäin en ole lainkaan varma, olisinko pitänyt tästä lapsena. Jännittäviä ja ovelia juonenkäänteitä se toki sisälsi, mutta olisin pitänyt sen henkilöitä luultavasti vähän tyhminä ja ärsyttävinä. Enkä varmastikaan olisi tajunnut kaikkea sitä yhteiskuntakritiikkiä, jonka Twain oli kirjaansa ahtanut.

Huckleberry Finn(i, hehe) on reipas ja vilkas poika, jonka isä on väkivaltainen juoppo. Huck asustaa leskirouva Douglasin, neiti Watsonin sekä tämän orjan Jimin kanssa. Pähkinänkuoressa Huck lavastaa oman kuolemansa, karkaa Jimin kanssa ja seilaa tämän kanssa lautalla pitkin Missisippi-jokea. Seikkailuromaanin tyyliin kaksikko kohtaa mitä erikoisempia tyyppejä ja jännittäviä seikkailuja, mutta se ei suinkaan ole koko totuus. Musta mies kellumassa kohti vapautta, neekeri-sanaa niin viljalti viljelevä teksti, että jo tyhmemmänkin tomppelin on tajuttava, että kyse on satiirista ja 1800-luvun lopun yhteiskunnalliset ongelmat, tämä kaikki ei ole sen enempää ja vähempää kuin kenties merkittävin amerikkalainen kirja. Ja vieläpä varsin viihdyttävä sellainen.

Jos nyt on pakko jostakin urputtaa (on), niin näin lounaisrannikon kasvattina tarttee vähä ihmetel, miks varte ain käytetä lounaismurttei suamennoksis, ku haluta esittä jonku vähä junti puhetappa? Eikö vaikka savonmurre toimisi ihan yhtä hyvin?

Kirjailija: Mark Twain
Kirja: Huckleberry Finnin seikkailut (Jarkko Laine)
Alkuperäinen kirja: The Adventures of Huckleberry Finn
Julkaisuvuosi: 1884
Sivuja: 357
Mistä hankin: Turun kirjamessuilta 2013 antikkapuolelta. Nimilehdellä on leima "Kirjojen yö 9.8.2007 Tampere".
Missä ja milloin luettu: 20. - 21.10.2013
Arvostelu:



2 kommenttia:

  1. Kivimiehen suomennoksessa ei minusta ole käytetty mitään murretta. Loistava kirja, joka ei ole minusta poikakirja, vaikka minäkertoja on poika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista! Tämä Jarkko Laineen suomennos oli 70-luvulta. Täytyykin joskus lukea myös tuo Kivimiehen suomentama kirja.

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!