lauantai 13. syyskuuta 2014

Karl Ove Knausgård: Taisteluni (neljäs kirja)


Voi millaista vauhtia nämä syyskuun päivät rientävätkään! Kohta ollaan taas kuukauden puolivälissä. Luulin kirjoittaneeni blogiin ihan muutama päivä sitten, mutta viimeisestä bloggauksestani olikin aikaa jo viikko.

Pari viikkoa sitten minulla oli palaveri Tampereella ja ennen junan lähtöä minulla oli hiukan ylimääräistä aikaa kaupoissa kiertelyyn. Päädyin luonnollisesti Stockmannin Akateemiseen kirjakauppaan (joka on ilmeisesti avattu uusittuna varsin hiljattain). Tarkoitukseni ei ollut ostaa mitään, sillä muuttolaatikoiden traumatisoimana olen ollut jo pari kuukautta kirjanostolakossa, mutta en sitten kuitenkaan osannut vastustaa kiusausta ja ostin uusimman Knausgårdin. Ruokakauppaan ei pitäisi mennä koskaan nälkäisenä eikä kirjakauppaan väsyneenä, kyllästyneenä, matkalukemista ja kirjojen tuomaa lohtua kaipaavana. En kuitenkaan kadu, sillä kotimatka Vaasaan sujui ihanasti yhdessä hujauksessa, kun sain uppoutua taas Knausårdin vangitsevaan, kummalliseen kertomukseen. Ensimmäisestä ja toisesta kirjasta olen kirjoittanut täällä, kolmannesta kirjasta täällä.

Neljäs taisteluni-sarjan kirja kertoo Karl Oven nuoruusvuosista. Hän on 18-vuotias nuori mies, joka haaveilee vimmaisesti kirjailijan urasta sekä tietysti naisista. Karl Ove tietää, ettei halua elämältään mitään tavanomaista, hän ei halua opiskella eikä jumittua elämäänsä. Hän suuntaa kauas kotoa hankkimaan rahaa ja elämänkokemusta vuodeksi Pohjois-Norjaan kalastajakylään, jossa hän toimii ala-aste- ja yläasteikäisten opettajana. Minua hämmästytti kovasti, että onko joskus tosiaan ollut niin, että häthätää täysi-ikäiset epäpätevät pojanklopit ovat kelvanneet opettajaksi syrjäseuduille, joihin ei saada päteviä opettajia. Ja Pohjois-Norjaan itse ihastuneena mietin myös, että olisikohan jossakin siellä edelleen sellainen kolkka, jonne pääsisi tuosta vain, opettamaan vaikka suomea ja geologiaa...

Viimeksi minua ihastuttanut kolmannen kirjan tarkka lapsuuden kuvaus jatkuu neljännessä kirjassa vähintään yhtä tarkkana kuvauksena Karl Oven nuoruudesta. Kuvauksen tarkkuus on sekä siunaus että kirous. En ole missään muissa kirjoissa törmännyt yhtä terävänäköiseen havainnointiin ja se jaksaa hämmästyttää minua kirjasta toiseen. Aivan kuin Knausgård olisi tallentanut elämäänsä videokameralla ja purkaisi filmiä suoraan paperille. Tarkkuutta seuraa se, että teksti on toisinaan inhorealistista, sellaista että jos minä olisin kokenut noita asioita (tai edes kuvitellut niitä) tekisin parhaani, että unohtaisin ne. Neljäs kirja olikin kannesta kanteen teinipojan kitkerää testosteronin katkua.

Jo kolmannessa kirjassa Karl Oven lapsuudessa ilmenneet hämärät luonteenpiirteet vahvistuvat teini-ikäisen Karl Oven elämässä. Hän on epävarma, sosiaalisesti ahdistunut ja tukahdetun aggressiivinen. Alkoholi alkaa vallata sekä häntä itseään että pysyvästi hänen isäänsä, joka on mennyt uusiin naimisiin. Isässä on vielä nähtävillä inhimillisempiä piirteitä ja lukijaa surettaakin, kun aiempien osien vuoksi on tiedossa, että isän tarina ei tule päättymään hyvin ja hän jää pysyvästi väärille poluille.

Kolmas kirja on ja pysyy suosikkina tähän astisista Taisteluni-kirjoista, mutta oli tämäkin vahva, erittäin taitava ja kaikessa kauheudessaan ja inhottavuudessaan lumoava. Taisteluni-sarjasta puhuessa lienee jo ilman erillistä varoitustakin selvää, että tämä ei todellakaan sovi kaikille. Voisin hyvin lätkäistä kirjan kanteen K25 -tarran, sen verran roisia menoa siinä oli. Etenkin kirjan loppu oli niin raflaava ja röyhkeän kursailematon, että minä taisin hiukan traumatisoitua. Silti odotan kahta sarjan viimeistäkin osaa kuin kuuta nousevaa. Taidankin heti seuraavaksi googlailla, onko minun tosiaan odotettava suomennoksia vai olisiko loput osat saatavilla englanniksi tai ruotsiksi. Voi Karl Ove Knausgård, olet todella, todella kummallinen mies.

Kirjailija: Karl Ove Knausgård
Kirja: Taisteluni, neljäs kirja (suom. Katriina Huttunen) (LIKE 2014)
Alkuperäinen kirja: Min kamp. Fjerde bok (2010)
Sivumäärä: 534
Mistä hankittu: Ostettu Akateemisesta kirjakaupasta
Arvostelu: ★★★

8 kommenttia:

  1. Hei, vinkkinä mainittakoon, että käytä hyvä ihminen kirjastoa! Ei tarvitse ihmetellä, minne kirjapinonsa laittaisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah! Minulla on jatkuvasti parikymmentä kirjaa lainassa kahdesta eri kirjastosta ja ei ole sellaista viikkoa, etten kävisi kirjastossa. Eli homma on hallussa, mutta kiitos toki vinkistä ;) Kirjoista joista blogissani kirjoitan, varmaan 90 prosenttia on kirjastosta peräisin. Kirjasto on parasta mitä ihmiskunta voi tarjota, mutta omatkin kirjat ovat kivoja.

      Poista
  2. Sama havainto minullakin Knausgårdista: kukaan ei kirjoita, eikä muistele yhtä tarkasti kuin hän. Näiden kirjojen lumous on jotenkin käsittämätöntä kun ei niissä semmoista juonivetoista jännitettä ole. Tämä minua vielä odottaa - ja 5. ja 6.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, en osaa yhtään perustella edes itselleni, miksi niin pidän näistä kirjoista, aika mahtavaa.

      Poista
  3. Samoin minua odottaa vielä nelososa. Olen kehittänyt pakkomielteen omistaa kaikki Knasut mikeinä, kun ne ovat niin käteviä. Saa nähdä, maltanko odottaa sen ilmestymistä, ensi kevääseen... K25 kuulostaa sekin jo kiinnostavalta :-) Epäpätevistä klopeista opettajina, voi kyllä, muistan nuoruudestani Sysi-Suomesta, että tätä harjoitettiin paljon, itse muutin pois juuri täysi-ikäiseksi tultuani, mutta jos en olisi niin tehnyt, todennäköisesti itsekin olisin noita hommia tehnyt paremman puutteessa, yo-pohjalta, kuten monet luokkatoverini tekivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai näitäkin on julkaistu mikeinä, ne ovat kyllä kivoja ja näppäriä. Hih Sysi-Suomi! :D Eipä taida enää kovin helposti onnistua tuollainen sijaisjärjestely, kun kaikkeen vaaditaan pätevyys.

      Poista
  4. "teksti on toisinaan inhorealistista, sellaista että jos minä olisin kokenut noita asioita (tai edes kuvitellut niitä) tekisin parhaani, että unohtaisin ne."

    Itse olen suorastaan Knausgård-fani, mutta tässä kirjassa faniuteni joutui melko koville. Minä lukijana haluan ihastua kirjan henkilöihin. Alkupuolella kirjaa tämä ei ollut vielä ongelma, mutta mitä pidemmälle kirja eteni sitä vähemmän pidin kirjan päähenkilöstä. Itse asiassa hän on sietämätön, vastenmielinen tyyppi. Tämän tajuaminen vähensi minun tykkäämistäni kirjan suhteen. Tiedän, näin ei saisi käydä, kirjaa pitäisi (kai) arvioida sen kirjallisten ansioiden perusteella, mutta minä haluan myös tuntea jotain mieltä ylentävää kirjan äärellä.

    Mutta jos palataan niihin kirjallisiin ansioihin, niin Taisteluni -sarjassa tämä on ehkä ehjin teos. Kakkosessa ja kolmessa on paljon aineksia, mitä käsitellään ristiin rastiin, kerrataan, mutta Nelonen koostuu ennenkuvaamattomasta materiaalista.

    Knausgårdia lukiessa mieleen tulee tietenkin, että onkohan kaikki sittenkään ollut aivan niin kuin kirjassa kuvataa. Esimerkkinä tuo kirjan loppukohtaus. Kolmososa loppui myös varsin raflaavasti ja siinäkin oli teemana, tietenkin, paneminen.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!