maanantai 12. tammikuuta 2015

J. D. Salinger: Sieppari ruispellossa

Suorastaan tappavan pimeän, kylmän ja aikaisen aamun Turku-Vaasa -transportaation henkisenä tsempparina toimi tänään Sieppari ruispellossa. (Henkistä tsempparia todellakin tarvittiin. Jos olette aina halunneet kuunnella Loimaalta Toijalaan kun joku laulaa Suomi-iskelmien mukana kuulokkeet korvissa, kovaa ja honottaen, tervetuloa aamujunaan!) Kirja oli luettu jo ennen Seinäjokea, kevyt ja pikkuinen klassikko. Sieppari ruispellossa kuuluu luokkaan "tiedän lukeneeni joskus, mutta en muista siitä yhtään mitään, siksi luen uudelleen ennen listalta yliviivaamista". Sieppari ruispellossa kiinnosti ottaa uusintalukuun myös sen takia, että eräs ystäväni on monesti maininnut, että kirja on niitä, joiden klassikkoasema on käsittämätön. Turha ja tylsä kirja, jonka nimikin on harhaanjohtava. Vasta-argumentointi on yllättävän vaikeaa, kun ei muista kirjasta mitään. Enpä tiedä muistanko pitkään tämän toisenkaan lukukokemuksen jälkeen, mutta sitähän varten minulla on tämä blogi.

Lukukokemus oli ihan ok niin kuin jotenkin muistelinkin sen olevan. Kirja on minämuotoinen haahuiluromaani, teinikapinaa ja angstia, ihan kuin olisin lukenut ennenkin tällaista? Oikeastaan Siepparin päähenkilö Holden Caulfield oli kaikkien lukemieni anarkisti-huumehörhöily-ällötyksien rinnalla kovin sympaattinen antisankari kaikessa päämäärättömyydessään ja lapsellisessa itsekkyydessään. Hän sentään välitti pikkusiskostaan ja puiston lammikon sorsista. Ja, hyvänen aika, hänen lempiasusteensa on punainen metsästyslakki. Tosin hän myös valehteli minkä ehti, lusmuili niin paljon kuin pystyi ja yleisesti tyyppiä olisi tehnyt mieli ravistella melkoisesti. Onhan se turhauttavaa, että ihan fiksu ja symppis poika, jolla olisi lahjoja vaikka mihin, sössii asiansa jatkuvasti ja lentää ulos koulusta koulun perään. Holden on ihan hukassa, niin itsensä, tavoitteidensa, ystävyyssuhteidensa kuin naistenkin suhteen. Kirjan kielestä henkii Holdenin hälläväliä asenne ja tekstistä korostuu hienosti se, miten ulkopuolinen (vai ulkona?) Holden useimmiten on. Ulkopuolisuus on osittain oma valinta, osittain sosiaalisten taitojen puutoksesta aiheutuva seuraus.

Jos totta puhutaan, oikeastaan kirja ei ollut kovinkaan ihmeellinen. Ymmärrän sen klassikkoaseman lähestulkoon täysin ja kirja on varmasti ollut merkittävä uraauurtaja. Siitä voi kaivaa hienoja viestejä, analysoida sitä yltympäri ja kokea jopa vaikuttuneisuutta. Jäin kuitenkin miettimään, että voisiko Sieppari ruispellossa olla jollekin the kirja, voiko joku nauttia siitä niin, että haluaa lukea sen aina uudelleen ja uudelleen, rakastua sen hahmoihin ja mainita se lempikirjakseen. Jätin kuitenkin pohdintani, kun menin googlaamaan "Sieppari ruispellossa lempikirja". Ensimmäinen osuma tuli John Lennonin murhaajasta Mark David Chapmanista kertovaan Wikipedia-artikkeliin. Kun Chapman ampui Lennonin, hänellä oli mukanaan Sieppari ruispellossa, lempikirjansa. Jätin googlailut kauhistuneena ja totesin, että koki kirjan sitten hyvänä tai ei, en lainkaan ihmettele sen asemaa klassikkona, jopa kulttikirjana.

Luin 2004 ilmestyneen Arto Schroderuksen suomennoksen ja jäin miettimään, että eroaakohan se paljon aiemmasta Pentti Saarikosken suomennoksesta. Tässä uudemmassa versiossa kieli ei tökkinyt kertaakaan, mutta ei toisaalta jäänyt myöskään kovin voimakkaasti mieleen. Alkuperäisten ilmaisujen ja voimakkaan tyylin kääntäminen suomeksi lienee joka tapauksessa melko mahdoton tehtävä. Nostankin siis hattua Schroderukselle siitä, että kirjassa oli selvästi omia kielellisiä kikkoja, mutta silti teksti oli hyvin soljuvaa ja mikään ei häirinnyt. Melkein alkoi kiinnostaa kirjan lukeminen Saarikosken käännöksenä sekä alkuperäiskielellä englanniksi, mutta vain melkein.

Kirjailija: J. D. Salinger
Luettu kirja: Sieppari ruispellossa (suom. Arto Schroderus)
Alkuperäinen kirja: The Catcher in the Rye (1951)
Mistä hankittu: Turun kirjastosta
Sivumäärä: 289
Arvostelu: ★★★




17 kommenttia:

  1. Olisikohan Sallan lukupäiväkirjan Salla, joka vertaili blogissaan käännöksiä? Anteeksi sinä joku, jos muista väärin.
    Minulle tämä oli valtavan hieno kokemus ja haluan ehdottomasti lukea tämän vielä uudestaankin. Eihän tässä juuri mitään tapahdu, mutta henkilökuva kielineen kaikkineen on sellainen, joka jää vääjäämöttömästi mieleen.

    Sieppari ruispellossa käsittääkseni nauttii jonkinlaista kulttimainetta Chapmanin ja monen muunkin "hieman erikoisen" fanin takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Amma, täytyykin googlailla, jäi kiinnostamaan! Uskon kyllä, että tämän lukukerran jälkeen tuleen muistamaan ainakin Caulfieldin, vaikken mitään tapahtumia muistaisikaan.

      Poista
  2. Joskus juna-tai linja-automatka ovat mielenkiintoisia.

    Olen teoksen lukenut pari kertaa ja blogannutkin yhteen kertaan.

    Yksittäisenä kommenttina: Holdenhan joutuu mielisairaalaan on minusta vähintään masentunut ja ilmenee että hän iloitsee atomipommin keksimisestä, joten en ainakaan näe tässä tyypillistä teiniangstia, paljon selittyy päähenkilön veljen kuolemasta, se selittää myös lämpimät välit pikku siskoon ja äidin käytöksen. Lintulammikkojuttuja on ollut esim. Sopranoksen ensimmäisellä kaudella, missä Tony S. on masentunut jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisinaan liiankin mielenkiintoisia...

      Joo, masennuspuoli oli ilmeinen, se jäi mainitsematta kovin pinnalliseksi jääneessä bloggauksessani. Ja tosiaan, nyt vasta alan ymmärtää sen miksi Tony oli niin kiintynyt lintuihin, vau!

      Poista
  3. Jotenkin minua jäi kovasti kirja kiinnostamaan, vaikket sinä täysin tälle syttynytkään. Juuri tätä varten ovat blogit! :) Mutta kiitos Marile aamun piristyksestä, minua nauratti ihan hirveästi kertomuksesi aamujunasta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh kiva jos piristin Krista, mut voin kertoo että mua ei ihan hirveästi naurattanut ;) Suosittelen kyllä kirjaa ja se on vieläpä varsin nopealukuinen! Toivottavasti luet sen pian, olisi kiva tietää mitä mieltä sinä olisit tästä :)

      Poista
  4. Luin tämän joskus muutama vuosi sitten kesälomalla ja muistan miten pyörittelin silmiä Holdenille. Erityisesti tuo sana 'falski' jäi hyvin mieleen, kun kaikki oli Holdenin mielestä niin 'falskia'. Silloin kirja ei tajuntaa räjäyttänyt, vaan lankesi tyypilliseen "tulipahan luettua"-kategoriaan. Olen joskus mietiskellyt, kehtaisinko uudestaan lukea, jos saisin vaikka kirjasta näin muutamaa vuotta myöhemmin enemmän irti. En kuitenkaan usko, että uusintaluvusta huolimatta Sieppari ruispellossa koskaan tulisi päätymään miksikään lempikirjaksi minun kohdallani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo falski! Se taisi olla useiten toistuva sana, mutta ei pahasti särähtänyt korvaan toisin kuin käy usein puhekielisyysyrityksille, etenkin suomennetuille, kirjallisuudessa. Olen ihan tyytyväinen, että luin tämän uudelleen, sillä on kai jonkinlaista yleissivistystä tämäkin.

      Poista
  5. Minä pidin nuorena kovasti tästä kirjasta. Luin sekä Saarikosken suomennoksen että alkuperäisen englanninkielisen heti kun pystyin. Minusta Saarikosken suomennos oli hyvä, koska se oli juuri sen aikaista Helsingin nuorten murretta, jolloin nuorisokulttuuri nosti päätään ja murrosikä alettiin nähdä erillisenä, monelle ahdistavana ikäkautena.
    Pitäisi ehkä tutustua tähän uuteen suomennokseen, mutta pelkään, etten pidä siitä, koska Saarikosken käännös oli niin hyvä ja tuntui seuraavan alkuperäisen henkeä. Monen kriitikon mielestä se lähti kyllä omille poluilleen, minusta ei.
    USA:ssa tällä kirjalla on suuri merkitys. Se kuuluu yhä kiellettyihin kirjoihin joissakin vanhoillisissa kouluissa Raamattu-vyöhykkeellä. En ihmettele, että esim. Sopranosin tekijät ovat käyttäneet lintulammikkokohtausta kunnianaosoituksena ja viitteenä Sieppariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostavaa! Nuorten kieli muuttuu niin tavattoman nopeasti, että ehkä juuri sen takia pahoin pelkään, että Saarikosken suomennos ei oikein toimisi minulle. Tuo Amman kommenteissa mainitsema Sallan lukupäiväkirjan vertailu oli hieno, siitä sai hyvin osviittaa eri käännösten tyyleistä alkuperäiseen verrattuna: http://sbrunou.blogspot.fi/2011/02/jd-salinger-sieppari-ruispellossa.html

      Olen nyt aika innoissani tästä Sopranos-yhteydestä, sillä en aiemmin tiennyt viittausta. Tonyn linturakkaus tuntui jotenkin absurdilta, kun en tiennyt mistä on kyse. Ja kyllähän yhdysvaltalaisessa populaarikulttuurissa viitataan kirjaan todella usein eli senkin vuoksi oli hyvin kiinnostavaa lukea se uudelleen ajatuksella.

      Poista
    2. Kävin lukemassa Salla Brunoun postaukset ja käännösnäytteet. Ehkä uudempi käännös on helpompi nuorille ihmisille, mutta Saarikosken käännös on sen ajan kieltä, jolloin Holden Caulfield eli ja kärsi. Vanhojen romaanien uusista käännöksistä tulee vähän sellainen olo, että menettää jotain tärkeää. Ihan kuin jotkut Eino Leinon runot muutettaisiin nykykielelle ja korvattaisiin sanat alho yms. nykytermeillä. Ja onhan jouluevankeliumistakin tehty erilaisia versioita, vain hassutteluna.

      Saarikoski on hutiloinut joissakin kohdin, mutta tunnelma on aika oikea. Yksi mitä Saarikoski ei muistaakseni huomioinut ollenkaan on Holdenin käyttämät täytetermit "and all" yms. jotka kuvaavat hänen hämmennystään ja vetelyyttään, "ja sellasta" , "ja muuta sellasta" ja joskus pelkkä kin-pääte toisi asian esiin:" she was beautiful and all" - "se oli niin kauniski". Nämä ovat ulkomuistista, muistan harmitelleeni tätä. Ei mutta nyt on pakko tilata alkuperäinen ja suomennoskset ja katsoa, pitääkö muistikuva edes paikkansa.

      Poista
  6. "kun ei muista kirjasta mitään" :D

    Minäkään en muista tästä yhtään mitään. Olen myös blogannut Siepparista, ehkä hyvä niin. Sen muistan, että jotain angstailua tässä oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä oon mestari unohtamaan kirjoja, jo nyt hiukan yli kahden vuoden blogihistorian aikana olen joutunut palailemaan teksteihini, kun olen miettinyt jotakin kirjaa. No, siinä on puolensa koska sitten voi lukea hyvätkin kirjat uudelleen niin, ettei muista mitä niissä tapahtuu...

      Poista
  7. Tämä on kai sellainen kirja, joka me joudutaan koulussa tänä tai ensi vuonna äikäntunnilla lukemaan, odotan mielenkiinnolla sekä omaa lukukokemusta että luokkatovereiden (joista suurin osa lukee vuodessa ehkä kaksi kirjaa) mielipiteitä. Saa nähdä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tässä juuri mietin, että olisinkohan aiemmin "pakkolukenut" tämän yläasteella. Mitään kovin syvällisiä analyysejä en siitä ilmeisesti ole osannut vetää, kun ei ole jäänyt paremmin mieleen. Voin kuvitella, että aika monet eivät tästä pidä, toivottavasti sinulle uppoaa :)

      Poista
  8. Catcher in the Rye taisi olla ensimmäinen romaani jonka luin aloitettuani englannin opinnot yliopistossa ja se teki minuun silloin valtavan vaikutuksen. Muutama vuosi sitten ostin uuden kappaleen repaleisen ekan pokkarini tilalle. Tärkeä teos meikämantan elämässä :) En tiedä minkä vaikutuksen tekisi jos nyt lukisin.

    Sellaisen yksityiskohdan muistan että luennoitsijamme tiesi kertoa että suomennos oli ihan oma lukunsa ja omaa luokkaansa, kirjailija Pentti Saarikosken tekemä. Kirjahan on kirjoitettu slangilla, ilmeisesti vanheni lopulta kun suomennettiin uudelleen myöhemmin. Itse luin vain englanniksi, mutta muistan kerran uteliaana silmäilleeni suomennosta kirjastossa ekoilta sivuilta. Hyvältä vaikutti.

    VastaaPoista
  9. Jännä tuo sinun googlehaun tulos! Itselleni tämä on yksi niitä klassikoita, joista en ole pitänyt. Ei vaan uponnut.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!