lauantai 10. tammikuuta 2015

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Eläimiä ei vahingoitettu tämän kuvan ottamisen yhteydessä. Ehkä vähän häirittiin unia.
Vaikka minulla on vielä vuoden 2013 joululahja, Finlandia-voittaja Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme lukematta, toivoin silti joulupukilta vuoden 2014 voittajaa, Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät -kirjaa. Tiesin kirjasta etukäteen vain jotakin hyvin hajanaista, enkä oikein tiennyt mitä odottaa. Finlandia-voitto kun ei tietenkään suoraan takaa sitä, että pitäisin kirjasta, makuja on erilaisia. Siksipä olenkin nyt ihan uskomattoman innoissani, sillä kirja oli mieletön, oikeasti upea lukukokemus ja palkintonsa ansainnut. Mitä vähemmän on ennakko-odotuksia, sitä iloisemmaksi tulee, kun kirja paljastuukin helmeksi.

He eivät tiedä mitä tekevät on luultavasti kaikista lukemistani suomalaisista kirjoista hengeltään kaikkein kansainvälisin. Kirjassa liikutaan Suomessa ja Yhdysvalloissa ja pariin otteeseen koin huvittavaa riemua, kun kirjassa mainittiin Suomi ja suomalaisuuteen liittyvät asiat, kunnes muistin, että kappas, kirja olikin supisuomalainen. Ehkäpä tämä voi olla merkki siitä, että romaani voisi kiinnosta myös ulkomailla, niin ainakin soisin tapahtuvan.

Kahden maan lisäksi kirjassa liikutaan myös eri aikakausilla, lamaisella 1990-luvulla ja jossakin määrittelemättömässä lähitulevaisuudessa. Päähenkilö Joe Chayefski on yhdysvaltalainen neurotieteilijä, joka tapaa suomalaisen Alinan, muutaa Suomeen ja saa lapsen, Samuelin, Alinan kanssa. Suomi, pimeys, puhumattomat ihmiset ja käytännössä roskakoriin heitetty lupaava uran alku ovat kuitenkin Joelle liikaa ja erohan siitä tulee, niin Alinasta kuin pienestä Samuelistakin. Joe palaa Amerikkaan, menestyy ja saa uuden perheen. Menestyksessä ilmenee kuitenkin myös kääntöpuoli, eläinaktivistit ottavat Joen hampaisiinsa, sillä tämä käyttää tutkimuksissaan eläinkokeita. Joen Suomi-ajat ja hänen poikansa Samuel liittyvät tarinaan ja Joen teini-ikäiset tyttäretkin pääsevät tarinassa tärkeään rooliin. Ihmisten väliset suhteet eivät ole helppoja, tuo Valtonen ilmi varsin elävästi ja taitavasti.

Ehkä herkullisinta romaanissa oli Suomen ja Yhdysvaltojen yliopisto- ja tutkimusmaailmojen vertailu. Suomen nurkkakuntaiset yliopistot, joissa pyörii pieni tutkimuspiiri, saivat melkoisen kovia piikkejä kirjailijalta. Lienee ihan totta, että suomalaisella tutkimuksella olisi mahdollisuuksia vaikka mihin, mutta oman tiedon markkinointi muille, yhteistyön kehittäminen ja viisaiden päiden yhteenlyöminen ovat melkoisia kompastuskiviä. Suomessa ei taidakaan olla sellaista tiedekuntaa, josta ei löytyisi kirjassa kuvattuja professoreja. Hiljaisia ja fakkiintuneita tutkijoita, jotka eivät ole julkaisseet mitään uutta pariinkymmeneen vuoteen, tutkimukseen ei riitä rahoja ja sitä vähääkään tutkimusta ei saada markkinoitua ja julkaistua muulle tiedemaailmalle. Osaamista ja innovaatiokykyä löytyy, mutta ei resursseja niiden hyödyntämiseen.

Neurotieteiden, eläinkokeiden problematiikan ja ydinperheen ihmissuhteiden vaikeuden lisäksi soppaan löytiin mukaan myös tekniikka ja sen kehittyminen ja jatkuva läsnäolo ihmisten elämässä. Tämäkin oli minulle varsin mieluinen teema, sillä kerran jos toisenkin olen jaksanut vaahdota siitä, miten nykytekniikka vahingoittaa ihmistä, millaista haittaa jatkuva nettisurffailu, älypuhelimen selailu ja ärsykkeiden loppumaton virta luultavasti tekee aivoille pitkällä aikajänteellä ja miten suuret yritykset keräävät ihmisestä valtavasti tietoa internetin kautta. He eivät tiedä mitä tekevät kuvaa nykymaailmaa, sen kylmyyttä, teknologian valtaa ja sitä, että lopulta kaikki ajattelevat vain itseään, hyytävän tarkkanäköisesti.

Kirja oli ennen kaikkea loistava lukuromaani, helppolukuinen, älykäs, tarinavetoinen ja sellainen, jonka seurassa on ihanaa viettää aikaa ja pohtia, miten mukavaa ja antoisaa puuhaa lukeminen onkaan. Kirja oli runsas, niin runsas että sitä voidaan pitää myös heikkoutena, mutta minulle He eivät tiedä mitä tekevät oli lähestulkoon napakymppi. Ainoa heikkous, jota jäin kirjassa pohtimaan on se, että hieman pelottaa miten nopeasti se vanhenee. Pääteemoiltaan se ei varmastikaan vanhene koskaan, mutta runsas kuvaus teinien elämästä ja tulevaisuuden tekniikasta saattavat tuntua tunkkaisilta ja pölyyntyneiltä jo varsin pian. Se on sääli, sillä näin hienojen kirjojen soisi säilyvän ajankohtaisina ja paljon luettuina pitkään.

Kirjailija: Jussi Valtonen
Luettu kirja: He eivät tiedä mitä tekevät (2014)
Sivumäärä: 559
Mistä hankittu: joululahja
Arvostelu: ★★★★

4 kommenttia:

  1. Luin tämän juuri, ja olen yhtä innoissani kuin sinäkin. Kirja osui ja upposi usealtakin teemaltaan. Loistava kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihanaa olla innoissaan ja yllättyä iloisesti!

      Poista
  2. Olin kyllä innoissani kirjasta, todella laadukas ja kansainvälinen teos. No jos pystyy lukemaan 100 vuotta ja sitäkin vanhempia teoksia niin tämähän oli tulevaisuuden historiateos. terveisin historiafriikki :)

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!