torstai 11. elokuuta 2016

Sōseki Natsume: Kokoro


Hei taas! Ajan juoksua ihmettelen jälleen, miten voi olla mahdollista, että elokuukin on jo pian puolessa välissä? Tänään tuli lähipiiristä surullisia uutisia ja se vetää mielen matalaksi. Ilma on ollut syksyinen, mutta nyt kun istun junassa kohti Turkua, alkoi aurinko paistaa. Elokuu on yleensä yksi lempikuukausistani, mutta tässä elokuussa on ollut poikkeuksellista surumielisyyttä. No, se kuuluu joskus elämään.

Olen taas jaksanut lukea enemmän. Ja nyt luin niin hienon kirjan, että haluan kertoa siitä heti teille. Monet tunnistavat varmasti monien japanilaiskirjailijoiden teoksissa olevan taianomaisen, surumielisen ja hienovaraisen tunnelman. Minä olen monesti ollut täysin myyty Murakamin ja Ishiguron mestariteosten äärellä. En ole jotenkin tajunnut edes ajatella, että jotakin vastaavaa löytyisi maailmasta lisääkin. (Tosin nyt tunnen itseni jotenkin kapeakatseiseksi, kun vertasin japanilaiskirjailijaa toisiin japanilaiskirjailijoihin).  Soseki Natsumen Kokoro lähti mukaani kirjastosta ihan sattumalta. Muistin, että se on listalla, mutta mitään muuta en siitä tiennyt. Ajattelin että luetaan nyt pois, mikälie.

Olin kuitenkin alusta asti lumoutunut! Tiedättehän sen tunteen, kun löytää sattumalta kirjan, joka sopii täydellisesti juuri siihen hetkeen, tunteeseen ja mielialaan? Kokoron tarina oli oikeastaan aika yksinkertainen: Nuori poika tutustuu vanhempaan mieheen ja alkaa viettää tämän kanssa aikaa. Poika huomaa, että miehellä on jokin salaisuus. Kaukana maaseudulla pojan isä on vakavasti sairas.

Minämuotoisen kertojan, pojan, kiinnostus miestä kohtaan tuntuu oudon pakkomielteiseltä. Poika kutsuu miestä senseiksi (suomennos "maisteri" on mielestäni vähän epäonnistunut, tosin sana "sensei" on tainnut tulla tutuksi vasta lähiaikoina populaarikulttuurin myötä), ihailee tätä ja haluaa viettää mahdollisimman paljon aikaa miehen kanssa. Kuitenkin mies on varautunut, joskus tylykin. Lukija väistämättä vertailee tilannetta sensein kanssa siihen, että pojan oma isä on kaukana kotona ja poika tietää, että isän terveydentila ei ole hyvä.

Kertoja vaihtuu teoksen puolivälissä, kun poika on kotonaan sairaan isänsä luona ja hän saa lopulta kaipaamansa kirjeen senseiltä. Kirje on pitkä vuodatus sensein taustoista ja salaisuudesta ja se kattaa kirjan jälkipuolen. Loppu kertoo pojalle ja lukijalle sen,  mitä senseille tapahtui, mutta isän kohtalo jätetään kylmästi avoimeksi. Samaan aikaan Kokorossa kuvataan myös aikuistumisprosessia, pojan mietteitä siitä, mitä valmistumisen jälkeen tulisi tehdä ja miten elämää tulisi elää.

Kokoro oli alusta loppuun hienovarainen ja kuitenkin tunnelmaltaan sähköisen latautunut. Vain todellinen mestari kykenee kirjoittamaan näin yksinkertaista, mutta täynnä tunnetta olevaa kieltä. Olin täysin mykistynyt viimeistään siinä vaiheessa, kun tajusin vasta kirjan luettuani, että se on jo yli sata vuotta vanha. Luin kirjan siinä uskossa, että se olisi kirjoitettu aikaisintaan 1950-luvulla. Hämmästyttävää. Jälkeen päin ajateltuna monet yksityiskohdat taisivat viitata vanhempaan aikaan, mutta nykyaikaisuus (vai ikiaikaisuus?) tuntui niin voimakkaasti läpi, etten kiinnittänyt niihin huomiota.

Toivoisin että useampi löytäisi näitä unohtuneita helmiä. Jälleen kerran huudan kolme hurraahuutoa listalleni. Millaisia kirjaelämyksiä se minulle toisinaan tuottaakaan! Jos haluat lukea jotakin kaunista mutta yksinkertaista, lue Kokoro.

Osallistun kirjalla Kurjen siivellä -lukuhaasteeseen
Helmet-lukuhaasteessa kuittaan kohdan aasialainen kirjailija.

Kirjailija: Sōseki Natsume
Luettu kirja: Kokoro (suom. Kai Nieminen, 1985)
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1914
Sivumäärä: 228
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★★★★

5 kommenttia:

  1. Tämän vertailu myöhempiin japanilaisiin on siinä mielessä ihan oikeutettua että Natsume on modernin japanilaisen kirjallisuuden grand old man ja suunnannäyttäjä :)
    Eli jos haluaa jatkaa niin Kawabata, Tanizaki, Dazai ja Mishima lienevät myös Natsumensa lukeneet...
    Pari muuta kirjaansa olen kyllä myös lukenut mutta ne ovat hieman erityylisiä, humoristisempia ja keveämpiä (ja valitettavasti myös suomentamattomia).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Innostuin tästä todella eli selvästi on syytä tutustua muihinkin kirjailijoihin.

      Poista
  2. Minuun Kokoro ei ihan kympillä kolahtanut, vaikka kirjasta toki pidinkin. Se on kuitenkin sellainen romaani, jonka voi helposti lukea uudemmankin kerran. Japanista löytyy paljon upeita kirjailijoita ja teoksia - tosin aika vähän on suomennettu, enkuksi löytyykin sitten enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelma oli niin hieno, että uppoutuisin siihen mielelläni uudelleenkin :)

      Poista
  3. Kuulostaapa jotenkin aika ihanalta kirjalta, sellaiselta minkä parissa saa tunnelmoida oikein kunnolla. Täytyy laittaa muistiin :)

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!