perjantai 17. maaliskuuta 2017

Leo Tolstoi: Sota ja rauha

Kuva kesältä 2015. Yksi niistä kerroista, kun koitin lukea Sotaa ja rauhaa.
Hei pitkästä aikaa! Täällä on tapahtunut jännittäviä asioita, syitä hiljaiseloon on nyt enemmän kuin tekosyitä. Helmikuussa minusta nimittäin tuli tontinomistaja ja maaliskuussa tehtiin talotoimittajan kanssa sopimus. Monta asiaa on vielä selvitettävänä ja tehtävänä ennen kuin olemme omakotiasujia, muun muassa vanha talo pitäisi saada tontilta ennen pois kuin uuden rakentaminen voi alkaa. Mutta siis, elän erittäin jännittäviä, innostavia ja kiireisiä aikoja.

Toinen vähintäänkin yhtä iso asia oli se, että sain lopultakin luettua Sodan ja rauhan loppuun. Klassikko on kummitellut mielessäni teini-ikäisestä saakka ja olen koittanut lukea sen mm. joka ikiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen siinä onnistumatta. Neljä nidettä on kököttänyt kirjahyllyssäni syyttävän näköisenä jo vuosia, eikä projekti ole koskaan edennyt alkua pidemmälle. Erittäin yllättävää oli, että syy miksi lukeminen lopulta alkoi edetä, oli nykyaika ja sen modernit mahdollisuudet. Löysin kirjan Elisa Kirjan ilmaisista klassikoista ja syksyn huonounisina öinä aloin lukea sitä, kunnes nukahdin uudelleen. Sen verran unettavia kohtia kirjassa oli, että unilääkevaikutus oli mahtava, mutta silti projekti eteni mukavasti, välillä e-kirjana ja välillä perinteisenä. Ja helmikuun lopussa jossakin Parkanon ja Seinäjoen välimaastossa sain lopulta kirjan luettua loppuun.

Lukukokemus oli välillä todella puuduttava ja välillä innostava. Odotin koko ajan, pääsenkö jossakin kohdassa tarinan imuun siten, että kirjan klassikkoasema avautuu kirkkaana ja lukeminen on suuri nautinto. Näin kävi hetkittäin mm. sellaisten klassikoiden kuin Rikos ja rangaistus tai Sadan vuoden yksinäisyys kohdalla. Sota ja rauha oli kuitenkin harmikseni enemmän sellainen tasapaksu kokemus. Kirja oli mielenkiintoinen ja hienosti rakennettu analyyttinen kuvaus sodasta ja Venäjästä, mutta jostakin syystä en päässyt sukeltamaan oikein pintaa syvemmälle.

Kirjassa suuteloitiin ja vääntelehditiin paljon. Nykylukijan silmin vaikuttaa myös kummalliselta se, miten paljon käytettiin aikaa kaunotarten mustien huulihaivenien kuvaukseen tai siihen, miten naiset kovasti kaunistuvat pulskistuessaan. Silti inhimillisyyden, ihmisten arjen ja juhlan, ilojen ja murheiden kuvaus tuntui tutulta, aidolta ja nykyaikaiselta. Ihminen ei lopulta muutu, vaikka ajat muuttuvat. Kirjaa lukiessani mietin taas, miten paljon Suomen kulttuuri on saanut vaikutteita Venäjältä. Kirjan parhainta antia olikin se laaja katsaus Venäjän maahan, jonka teos tarjosi sekä suoraan että rivien väleissä.

Parasta kuitenkin oli teoksen historiallisuus. Omat historiantietoni ovat vajavaiset, niin kuin olen ennenkin todennut ja oli kiehtovaa päästä sukeltamaan Napoleonin ja Aleksanteri I:n saappaisiin. Sodan hirveydestä ja raakuudesta muistan kuulleni historian tunnilla, mutta kirjan sivuilta tarinasta tuli totta, hirvittävää totta. Tolstoi on kirjoitustyyliltään analyyttinen ja perusteellinen. Tämä näkyy niin historiallisten tapahtumien kuin ihmisten välisten suhteidenkin kuvauksessa. Ehkä juuri siksi kirjan hahmoista ei tullut minulle kovinkaan rakkaita. Sama ilmiö kävi muuten myös Anna Kareninan kanssa muinaisina lukiovuosina. Rakastin kirjaa, mutta en sen henkilöitä.

Vaikka kirja ei ollutkaan mikään Kurjien tyylinen huumaava klassikkolukukokemus, olen silti erittäin vaikuttunut kirjasta ja iloinen siitä, että sain sen lopulta luettua. Kirja on ansainnut klassikkoasemansa, ehdottomasti. Viimeistä nidettä lukiessani mielessäni pyöri jatkuvasti ajatus, että Sota ja rauha taitaa olla Venäjälle sama kuin Täällä Pohjantähden alla on Suomelle. Kansien väliin siirretty tarkka ja monipuolinen kuvaus kansasta, sen identiteetistä ja taisteluista.

Helmet-haasteessa  vedän yli kohdan 43, todellakin olen suunnitellut tämän lukemista jo pidempään.

I made it!

20 kommenttia:

  1. Onnittelut! Hieno urakka. Minulla tämä on edelleen vain ajatuksen tasolla.

    Anna Karenina on kuitenkin yksi lempikirjojani, joten sen puoleen en pelkää. Ja ymmärrän tuon, että ihastuu kirjaan, vaan ei hahmoihin. Itse kuitenkin koin sympatioita kovasti Levinin suhteen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Minä luin Anna Kareninan lukiossa yli (apua!) 10 vuotta sitten. Pitkään siis meni, vaikka Karenina teki suuren vaikutuksen. Ja olihan Levin nyt tosi <3 :)

      Poista
  2. Hienoa, että sait Sodan ja rauhan luetuksi! Sinulla on hyvä kommentti tuossa lopussa, kun vertaat tätä meidän klassikkoomme Täällä Pohjantähden alla. (Johtuneeko tästä kirjasta, että Natasha on niin suosittu etunimi Venäjällä?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinpä, Natasha on tosiaan tässä kirjassa hyvin ikimuistoinen hahmo, vähän kuin Tuulen viemää -Scarlet. En ihmettelisi vaikka olisikin vaikuttanut nimen suosioon.

      Poista
  3. Onnittelut. Kyseinen painos, jota kuvassa pitelet, majailee minunkin hyllyissäni ja välillä teos on ollut kuvituskuvana blogissa, koska olen viehtynyt sen nimestä. Ehkä joskus saan luettuakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannustan lukemaan, oli lopulta palkitsevaa. Minulla olisi tosiaan kestänyt varmaan triplasti vielä kauemmin ilman tuota e-kirjaa, jota pystyi lukemaan lyhyitäkin pätkiä keskellä yötä. Mutta upea tämä painos on ja hieno hyllyssä.

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Wau, hieno suoritus!

    Mä halusin oman sotani ja rauhani pois kirjahyllystäni, kun sain sen luettua eräs kylmä ja pitkä joululoma. En kyllä enää muista kuin piiiiiitkät selostukset ja tipahtamiset nimien suhteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo, taas kesti pitkään ennen kuin tajusi kuka kukin oikein on. Ja välillä se yhteiskunnallinen analyysi ei vaan meinannut loppua sitten millääääääääään...

      Poista
  6. Upeata, onnittelut! Minä olen alkanut pari kertaa tuota samaista 4-osaista versiota, mutta vielä en ole selättänyt kirjaa. Sen sijaan olen katsonut kirjasta tehdyn neuvostoliittolaisen elokuvan vuodelta 1968, silläkin oli pituutta 8 tuntia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Huh huh, ei taitaisi minun kärsivällisyyteni kestää tuohon elokuvaan!

      Poista
  7. Hatunnosto Sodan ja rauhan sinnikkäästä loppuun saattamisesta! Pystyin hyvin samaistumaan tekstiisi :D

    VastaaPoista
  8. Minultakin kunnioittavat onnittelut todellisen klassikkojärkäleen selättämisestä! Kirjapari on tönöttänyt hyllyssäni kymmeniä vuosia koskemattomana, ja häpeäkseni on tunnustettava, että upea tv-sarjakin meni osittain ohitse, kun en saanut aikaiseksi sitä Areenasta katsoa ihanasta James Nortonista huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo minunkin piti katsoa sarja (eikä vähiten näyttelijöiden vuoksi) mutta en vaan saanut aikaiseksi. Ehkä se tulee pian uusintana, voin sitten katsoa, mitä kaikkea jäi kirjasta ymmärtämättä ;)

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!