torstai 15. elokuuta 2019

Christiane F.: Huumeasema Zoo


Kun luin vuosia sitten Deborah Spungenin Nancyn, useampi mainitsi blogikommenteissa sen yhteydessä vaikutuksen tehneeksi kirjaksi myös Huumeasema Zoon. Siitä asti kirja on ollut lukulistallani ja nyt lopulta luettu. Luin sitä pitkään, sillä olipa inhottava kirja.

Nancy teki minuun vaikutuksen sen psykologisen puolen vuoksi ja tietenkin Sex Pistols -yhteys kiinnosti ja toi kirjaan lisäarvoa. Huumemailma oli tietenkin Nancyssä myös vahvana esillä ja sen kuvaus oli epämiellyttävän yksityiskohtaista. Se jäi kuitenkin taka-alalle ja kirja oli oikeasti ansiokas. Huumeasema Zoon koin sen sijaan lähes pelkästään yhdeksi pitkäksi heroiinipäiväkirjaksi, kertomukseksi siitä, millä tavoin Christiane F. hankki ja käytti huumeita, ei niinkään miksi hän niitä käytti.

Olen lukenut 1001-listaltakin useamman huumehuuruisen kirjan ja todennut, että ne eivät vaan jaksa kiinnostaa minua. Ehkä ongelma on sama kuin toimintaleffoissa, liika tapahtumarikkaus uuvuttaa, toivon kerronnalta arkisuutta ja tavallisuutta, oivalluksia oikeasta elämästä enkä jostakin huumetripistä. Täysin ristiriitaisesti muuten yksi lempisarjoistani on Breaking Bad, jota katson juuri toistamiseen. Siinäkin tosin huumeet ovat vain lähtökohta valtavan herkulliselle ja koukuttavalle juonelle. En muistanutkaan miten visuaalisesti upea sarja on, miten sen intensiteetti vaihtelee ja miten hyvin juoni toimii. En muistanut sitäkään, että Hank alkaa onnettomuutensa jälkeen keräillä mineraaleja (They are not rocks, they are minerals!) ja miten autopesulan hankkimisessa edesauttoi se, miten sen väitettiin pilanneen ympäristöä. Niin sitä ihminen katsoo maailmaa omien kokemuksiensa kautta.


Huumeasema Zoo on tositapahtumiin perustuva Christiane F.:n muistelmateos, jossa hän kuvaa millaista oli berliiniläisnuorten huumehelvetti 70-luvulla. Kamalaahan se oli, vaarallista, sairasta. Ääneen pääsee myös aikuisia, mm. Christianen äiti, mutta jotenkin toteutus jää heikoksi. Nancyssä se toimii ihan eri tavalla. Ja kuten jo mainitsinkin, kertomuksessa toki yritetään avata taustoja sille, miksi näin kävi, mutta ainakin minä koin psykologisen puolen jääneen laimeaksi ja siksi oli vaikeaa edes olla myötätuntoinen. Huumemaailmaan ajautumisen syistä luin juuri hiljattain yhden oikeasti vaikuttavan kirjan, Mercedes Bentson tarinan.

Ilmeisesti Huumeasema Zoo onkin niitä kirjoja, jotka pitäisi lukea teininä, jotta ne voisivat tosiaan tehdä vaikutuksen. En ihmettele, miksi Zoota on ilmeisesti luetettu myös kouluissa, kirjan hirveä maailma taitaa toimia aika hyvänä huumevalistuksena. (Tekisi muuten mieli kirjoittaa muutama sana ysärin huumevalistuksesta, joka näin jälkeen päin mietittynä oli vähintäänkin mielenkiintoista, mutta en nyt taida). Näin kolmekymppisenä en kokenut saavani kirjasta juuri mitään irti ja taidan jatkossakin jättää huumemaailmakuvaukset muiden luettaviksi ja keskittyä jännittämään miten kaikki tulee Breaking Badissa päättymään. En nimittäin muista yhtään!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!