Keijo Leppänen: Kotitehtävä - Rakentajan ilot ja murheet

Teksti Keijo Leppäsen Kotitehtävästä saa ihan tarkoituksella olla tämän vuoden viimeinen virallinen kirjabloggaukseni. Voin jo nyt sanoa, että kun joskus (toivottavasti) vanhuksena kiikkustuolissa mietin mennyttä elämääni, vuosi 2017 tulee olemaan yksi ikimuistoisimmista monellakin tavalla. Aika harvoin sitä (jälleen toivottavasti!) tulee ostaneeksi tontin, purkaneeksi tontilta vanhan talon pois ja rakennuttaneeksi tilalle uuden.

Heinäkuussa marjat punersivat ja vanha talo katosi.

Kovin kiireinen vuosi on totta kai näkynyt myös blogissa vähäisenä postausmääränä ja etenkin siinä, että koen kokonaan tipahtaneeni pois blogiyhteisöstä, aikaa muiden blogien seuraamiselle kun ei ole ollut lainkaan. Kun katselen kalenteriani taakse päin, en yhtään ihmettele miksi tämä joululoma ja edes muutaman päivän joutilaisuus ja aikatauluttomuus (no joo, on tässä käyty kaatopaikalla ja muuta sellaista pientä) on tullut suureen tarpeeseeen. Tähän vuoteen ei kovin monta vastaavaa päivää ole mahtunut. Osastoreissua seuranneen parin viikon sairaslomankin aikana piti käydä asentamassa patolevyt ynnä muuta kovin järkevää "pientä puuhaa"...

Elokuussa maahan löytiin paalua.

Nyt kuitenkin alamme olla voiton puolella. Sisätyöt ovat meneillään ja muuttopäivään ei ole enää pitkälti aikaa. Muuttohan on sitten jo ihan lastenleikkiä tähän aiempaan vaiheeseen nähden. Kaikki itse rakennuttamiseen liittyvä on sujunut hirveän hyvin, siitä kiitos Design-talolle, johon päätyminen on osoittautunut nappivalinnaksi. Taistelut olemme käyneet tyystin muissa asioissa. Projekti on opettanut ainakin sen, että kaikki on mahdollista ja järjen voittamiseen ei parane mennä luottamaan. No, kaikki alkaa pian olla selvää ja kun muuttopäivä lopulta koittaa, on kaikki todellakin ollut vaivan arvoista.

Olemme suunnitelleet talon pohjapiirustuksen itse. Eniten päänvaivaa suunnitteluvaiheessa aiheuttivat pistorasioiden paikat. Melkoisesti aikaa käytin myös sisustusmateriaalien valintoihin. Jännityksellä odotan, miten kaikki toimii kun talo on valmis.

Syksyn epätoivon hetkiin luettavaksi sopi mainiosti Keijo Leppäsen Kotitehtävä, josta ystävämme vinkkasi talollamme käydessään. Talonrakentamisen kokeneet eivät turhaan varoittele tuttaviaan projektin vaikeudesta, hermojen ja rahojen ja pahimmassa tapauksessa jopa avioliiton menettämisestä. Mehän olemme päässeet helpolla, voin vain kuvitella mitä talon rakentaminen itse olisi, kun tässä teettämisessäkin on ollut hommaa arkityön ohella ihan riittävästi.

Syyskuussa pystytettiin elementit. Ja heti kun aluskate saatiin paikoilleen, alkoivat sateet, jotka vaan jatkuvat, jatkuvat ja jatkuvat.

Leppänenhän on tuttu uutisankkurina ja googlailu kertoi, että häneltä on julkaistu monta romaania, tämä lukemani Kotitehtävä vuonna 2007. Siinä Leppänen kertoo tarinan siitä, miten hän tuli ostaneeksi tontin ja rakentaneeksi tontille kivitalon. Leppänen teki huomattavasti enemmän itse kuin me, mutta kovin monet vaiheet hänen projektissaan ovat tulleet tutuksi myös meille.

Erityisesti samastuin miehen tuskaan linjapukkien rakentamisesta. Että miten näin tärkeä tehtävä voidaan sälyttää sellaisen harteille, jolla ei ole aavistustakaan siitä, mitä hän on tekemässä. Meillä linjat pitivät paikkansa ja talo tuli juuri siihen mihin pitikin (tämäkään tehtävä tosin ei lopulta ollut vain meidän harteillamme vaan saimme apua merkinnöissä), Leppäsellä kävi vähän huonommin. Monta muutakin hommaa meni miehen projektissa enemmän tai vähemmän pieleen, mutta niin vain talo vähitellen nousi ja ongelmat voitettiin. Leppäsen kirja onkin parhaimmillaan vertaistukea, vaikka vastaan tulisi miten pahoja ongelmia tahansa, ne on tehty voitettaviksi ja lopputulos palkitsee.

Lokakuussa tuli takka.

Vertaistuen lisäksi kirja antaa suoria neuvoja rakentamista harkitsevalle (jotka tosin kohdallani tulivat liian myöhään).  Osa vinkeistä liittyy käytännön asioihin ("Ole ylpeästi hanslankari" tai "Älä kilpailuta itseäsi ja kauppiasta hengiltä"), osa rakentamisen henkiseen puoleen ("Naura itsellesi ja naurata muita" tai "Muista, että vuosi on lyhyt aika ja kaikki mikä ei tapa, vahvistaa.") Kotitehtävä oli siis sisällöltään sekä hyödyllinen että viihdyttävä saman kokeneelle. Siitä en osaa mennä sanomaan, olisiko kirja viihdyttänyt lukijaa, jolla ei ole vastaavia kokemuksia.

Pitkin syksyä maalattiin aina, jos kelit sallivat.

Kirja herätti myös sellaisen ajatuksen, että oma projekti pitäisi taltioida vähintäänkin muistikirjan kansien väliin. Kuvia on otettu noin miljoona, joten niiden kautta jokainen (tuskainen, epätoivoinen, onnellinen, iloinen, riemukas jne.) vaihe on helppo palauttaa mieleen. Monet ovat pitäneet rakennusajasta blogia, siihen minulla ei olisi mitenkään riittänyt energiaa. Takana alkaa olla kuitenkin melkoisen ainutlaatuinen tapahtumaketju elämässä ja tästähän vasta seikkailu alkaa! Omakotitaloasumisessa on se "hyvä" puoli, että tyhjiötä projektin päättymisestä ei varmastikaan pääse syntymään, kotitehtävät jatkuvat, sillä omassa pihassa ja talossa riittää aina jotakin pientä puuhaa.

Joulukuussa talo on jo oikea talo. Ja on saanut välillä hiukan luntakin katolleen.

Tämän tekstin myötä toivottelen jo kaikille hyvää ja onnellista uutta vuotta 2018, tulkoon siitä vielä entistäkin parempi! Palaan vielä huomenna paketoimaan lukuvuoden 2017, joka oli suppeampi kuin aiemmat vuodet mutta sisälsi silti melkoisia helmiä.

Kirjailija: Keijo Leppänen
Luettu kirja: Kotitehtävä - Rakentajan ilot ja murheet (Otava 2007)
Sivumäärä: 204

Helmet-haasteen 2017 yhteenveto

Uskomatonta mutta totta - sain myös tämän vuoden Helmet-haasteen halki poikki ja pinoon. Viime vuoden haastekoonti löytyy täältä. Ja tänäänhän julkaistaan vuoden 2018 haaste, jossa aion totta kai olla jälleen mukana. Luin tänä vuonna noin 70 kirjaa, joka on melkoisesti vähemmän kuin aiempina vuosina. Läheskään kaikista en ole myöskään blogannut ja bloggaamattomia on mukana myös tässä listauksessa. Hienoja helmiä tuli kuitenkin taas luettua ja innokkaana suuntaan kohti ensi vuotta ja uusia kirjallisia seikkailuja!

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis: Itäranta, Teemestarin kirja

"Taas muistin sen, että ei pitäisi antaa kaiken hypetyksen ja kehujen nostaa odotuksia liian ylös. Sitten pettyy. Nostan kuitenkin Itärannalle hattua erittäin korkealle, ei ole kovin helppoa ponnistaa Suomesta Yhdysvaltojen kirjamarkkinoille."

2. Kirjablogissa kehuttu kirja: Satu Rämö, Islantilainen voittaa aina

3. Suomalainen klassikkokirja: Olli, Mustapartainen mies herättää pahennusta

" Vanhjen kirjojen lukeminen on aina ollut mielestäni erityisen palkitsevaa. Nykyihmiselle tekee hyvää tajuta, että vaikka maailma muuttuu nopeammin kuin ehkä koskaan, on ihminen sen kaiken keskellä lopulta muuttumaton. Ollin jutut jaksavat hymyilyttää vielä sata vuotta myöhemminkin ja hyvä niin."

4. Kirja lisää hyvinvointiasi: Leena Putkonen, Superhyvää suolistolle

5. Kirjassa liikutaan luonnossa: Jukka Parkkinen, Suvi Kinos ja elämän eväät

"Sillä onhan se nyt selvä, että Jukka Parkkisen luomat hahmot ja ikimuistoiset maailmat, ovat ehdottomasti suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden historian parhaimmistoa. Ja edelleen mikä parasta, ne ovat relevantteja lukijan iästä riippumatta. Jos osaa samaan aikaan naurattaa ja itkettää sekä lasta että aikuista, on käsissä jotakin ainutlaatuista."

6. Kirjassa on monta kertojaa: Michel Faber, Lihaa ja verta

" Jokainen kirjojen ystävä tietää varmasti sen tunteen, kun on juuri lukenut jotakin, josta piti valtavasti. Tulee voimakas tarve kertoa jollekin kokemastaan, huutaa ääneen, että hei, lukekaa tämä kirja, vau!"

7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja: Enni Mustonen, Ruokarouvan tytär

" 1920-luvun kuvaus oli totta kai ihastuttavaa ja Mustosen kerronta on mukaansatempaavaa ja historiaa elävoittävää. Jotenkin minusta kuitenkin tuntui, että luin eri kirjasarjaa. Lisäksi alkoi jo huvittaa se, että tietenkin Pariisissakin törmätään kaikkiin sen ajan julkkiksiin jotakin kautta."

8. Suomen historiasta kertova kirja: Aalto ja Helkala, Matka muinaiseen Suomeen

" Ilari Aallon kirjoittama ja Elina Helkalan kuvittama tietokirja on juuri sellainen, josta olen tietämättäni haaveillut. Se paneutuu ihmisen ympäristöön jättämiin jälkiin, joiden keskuudessa elämme arkeamme päivittäin, mutta jotka useimmiten jäävät meiltä huomaamatta."

9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja: Mika Waltari, Neljä päivänlaskua

"Kirjailija lähtee maalle egyptiläistensä kanssa ja tosi ja fiktio sekoittuvat. Eläimet puhuvat siinä missä egyptiläisetkin ja vaimo ja tytär vieraantuvat. Jos tuntisi Waltarin elämää paremmin, kirjasta saisi kenties enemmän irti. Mielenkiintoinen se oli joka tapauksessa enkä ikimaailmassa olisi tullut törmänneeksi teokseen ilman geokätköilyharrastusta."

10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis: Kjell Westö, Rikinkeltainen taivas

"Kun Westö kuvaa ajan kulumista, hän muistuttaa meitä samalla ihmiselämän suurimmasta tragediasta, siitä että yhtään elettyä päivää emme tule koskaan saamaan takaisin. Kaikki me vanhenemme ja lopulta katoamme. Tragedian kääntöpuolella kiiltelee kuitenkin se kaunis ajatus, että elämämme jättää tänne merkkejä. Olemme osa suurta ihmissuhteiden verkkoa, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Elämän valinnat voivat kantaa pitkälle ja osa noista ihmissuhteista tulee osoittautumaan ikuisiksi, tavalla tai toisella."

11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja: Marko Annala, Värityskirja

" Värityskirja oli myös karmaiseva rajujen koulukiusaus- ja masennuskuvausten vuoksi, mutta lopulta olin yllättynyt siitä, miten valoisa se olikaan. Kunnianhimolla, mielettömillä lahjoilla ja puhtaalla sisulla kiusatusta oudosta pojasta koko kansan tuntemaksi rokkitähdeksi; lohdullinen tarina. Samaistun tarinassa moneen asiaan, luontivimmaan, herkkyyteen, erilaisuuden kokemiseen."

  
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja: Paavo Haavikko, Kansakunnan linja

" En edelleenkään ymmärrä, miten tämä on kirja, jota on myyty joka toiseen suomalaiskotiin. En pysty näkemään kirjan ansioita, minun pitäisi selvästi lukea jotakin tavanomaisempaa historiankirjaa. Ja tulipa tässä mieleen myös se, että aika itsekeskeistä Haavikolta, että kirjassa ei ole lainkaan lähdeluetteloa. Haavikko sanelee Suomen historiaa kuin olisi sen itse keksinyt."

 13. Kirja "kertoo sinusta" : Giulia Enders, Suoliston salaisuus

"Peukut ovat siis pystyssä ja huudan kolme hurraahuutoa lääketieteelle ja Endersin kaltaisille tutkijoille! Tieteen popularisointi on hyvästä, samoin sairauksista metelin pitäminen."

14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella: Leppänen, Merkilliset nimet

"Kiehtovaa on ajatella, olisiko vaikkapa Nokia ollut samanlainen menestys, jos sen nimi ei olisi sopinut niin hyvin myös ulkomaalaiseen suuhun."

15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen: Aino Kontula, Rexi on homo ja opettajat hullui

"Taas mietin, että onneksi nuoruuden haaveeni opettajuudesta ei koskaan toteutunut!"

16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja: Anthony Doerr, Kaikki se valo jota emme näe

"Kirjan tarina oli ihana, sen rytmi täydellinen ja juoni kiehtova ja yllättävä. On sota, mutta on myös luonnontieteet, radiot, uteliaisuutta, Jules Verne ja rakkautta." 

17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista: Tove Jansson, Trollvinter

" Taikatalvi on ihana kirja. Rakastan muumikirjoja (ja ennen kaikkea sarjakuvia) siksi, että ne eivät ole liian kilttejä. Muille pitää olla kiltti ja anteeksi pitää osata pyytää, mutta piilevä kapinahenki ei koskaan ole pahasta. Lisäksi hirveään suruunkin liittyy aina pieni pilkahdus huumoria. Kuolleen oravan hännästä sentään olisi saanut kauniin puuhkan."

18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa: Jukka Parkkinen, Suvi Kinoksen seitsemän enoa

19. Yhdenpäivänromaani: Pasi Ilmari Jääskeläinen, Väärän kissan päivä

"En voinut välttää mielikuvaa siitä, että Jääskeläinen on kova Murakami-fani, kissat ja kieroutunut seksuaalisuus olivat turhan voimakkaasti läsnä kirjassa. Jääskeläinen vyöryttää tapahtumia ja hahmoja melkoisella tahdilla ja kirja tuntui sillisalaatilta."

20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö: Eve Hietamies, Hammaskeiju

" Hammaskeiju on samaan aikaan järjettömän hauska, hurjan herkkä ja pohjattoman surullinen. Vesi valuu silmistä vähän väliä, eri syistä. Hietamiehen tapa kirjoittaa on ihailtavan suoraviivainen mutta tunteikas. Kirjaan jää pahasti koukkuun ja se tekee mieli ahmia yhdeltä istumalta. Sekä Paavo että Antti ovat vallan ihastuttavia, heidät haluaisi istuttaa kotisohvalleen ja antaa kummallekin kunnon halauksen."

21. Sankaritarina: A.W. Yrjänä, Joonaanmäen valaat

" Eniten pidin siitä, miten Yrjänä ylistää sanoja, kirjoja ja kirjallisuutta. Uteliaisuus ja itsensä kehittäminen ovat hyveitä, samoin sopivassa suhteessa tapahtuva ponnistelu ja toisaalta joutilaisuus. Kirjan henkilöt ovat arkisuudessaan samaistuttavia, luonto on läsnä niin että sen voi aistia kaikkialla halki tarinan ja tunnelma on seikkailuhenkisyydestään huolimatta rauhallinen. Seikkailujen lomassa on aikaa kuunnella toista ihmistä, on aikaa istua tunnelmoimassa ja nauttimassa hetkestä, aistimassa ympäristöä ja sen kauneutta ja ihmeellisyyksiä."

22. Kuvitettu kirja: Jarla, Fingerpori - juhlakunnossa

"Nelisenkymmentä historiikkisivua antoivat ihan uutta näkemystä sarjakuvaan ja oli mielenkiintoista lukea Fingerporin pitkiä tarinoita strippien sijaan. Parasta kuitenkin oli loppuun kootut Jarlan omat lempparit, sieltä löytyi vino pino omiakin ikisuosikkejani. Väritettyinä ne heräsivät eloon uudella tavalla. Tämä kirja tulee olemaan hyllyni ylpeys eikä vähiten sen etusivulla komeilevan Fingepori-Eskon vuoksi!"

23. Käännöskirja: Anne B. Radge, Berliininpoppelit

"Vaikka välillä ahdisti, toisinaan tarina oli yksinkertaisesti liikaa kestettäväksi, oli kirjasarjan sanoma minulle kuitenkin lopulta lohdullinen, asiat voivat muuttua ja niitä voi muuttaa itse, pyrkiä parempaan. Kirjat osuivat minulle siis hyvin henkilökohtaiseen paikkaan, mutta ihan ilman tällaisiakin kytköksiä, olisi lukukokemus ollut upea."

24. Kirjassa selvitetään rikos: Jo Nesbo, Lepakkomies

"Dekkari oli vetävä mutta jotenkin sen maailma oli liian raaka minulle enkä kokenut riittävästi sympatiaa sen hahmoja kohtaan ollakseni ihastunut ja koukussa."

25. Kirja, jossa kukaan ei kuole: Aarne Mustasalo, Jokikylän pojat

"Kirja on tyypillinen seikkailukirja, jossa raisiolaiset Jokikylän pojat viettävät kesäpäiviään erilaisten ulkoaktiviteettien parissa ja vähän myös aiheuttavat hämminkiä. Ei siis varsinaisesti ihan minun juttuni"

26. Sukutarina: Jonathan Safan Foer, Kaikki valaistuu

"Mieleeni jäi erityisesti kummittelemaan mies, jonka kalloon oli juuttunut sahanterä. Mies päätyi hyötykäyttöön, aurinkokelloksi. Kai tämä sitten oli maagista realismia?"

27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja: Harju ja Jakobsson, Suomen yleiskartta

"Ehdottomasti kirjan parasta antia oli kuitenkin näköislehdet tuosta yleiskartasta vuosilta 1863-1873. Varsinais-Suomi on tulvillaan paikannimiä ja vaikka Turku jääkin harmittavasti keskelle aukeamaa, sain kulutettua hetken jos toisenkin karttaa tihrustamalla. Teiden linjaukset ja maankohoamisen myötä muuttuneet rantaviivat kiehtoivat erityisesti."

28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan: Michel Houellebecq, Oikeus nautintoon

"Silti tässäkin, kuten siinä aiemmin lukemassakin kirjassa, oli kerronnassa jotakin koukuttavaa ja vangitsevaa. Kertakaikkiaan kummallinen ja häiritsevä kirja, joka silti oli pakko ahmia melkoista vauhtia."

29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia: Kangasluoma, Marco Hietala - ruostumaton

"Hietalasta paistaa kauas myös se, että mies on lukenut paljon, on kiinnostunut asioista ja katsoo maailmaa kriittisin, mutta uteliain silmin. Siihen kun yhdistää musiikin, herkkyyden ja rock-asenteen, niin olen täysin myyty."

30. Kirjan nimessä on tunne: Kris Keränen, Ahistunu pupu

"Pupua ahdistaa ihan kaikki, raha, tulevaisuus, kotoa poistuminen, puhelimeen vastaaminen ja elämä. Ehkä syvästi masentuneille  kirja tuo lohtua, muutkin kokevat näin. Minua ahdisti kuitenkin ennen kaikkea kirjan kieli. Vaikka toki puhekielisyys sopii sarjakuvaan, en voi sietää tätä nykyaikaista tapaa jättää verbit taivuttamatta."

31. Fantasiakirja: Leena Krohn, Tainaron

"Kirja luokitellaan fantasiaksi (tämäkin menee tietysti Helmet-haasteeseen) mutta mikään kovin helposti pureksittava fantasiakirja tämä ei ollut. Ennemmin kuin uni, joka on vaarassa muodostua painajaiseksi."

32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta: Orwell, Eläköön tuonenkielo

"Orwell maalailee tapahtumat ja henkilöhahmot aidoiksi vikoineen kaikkineen uskomattomalla taidolla. Kirjan alun kuvaus siitä, kun Gordon katsoo kirjakaupassa kirjoja selailevia ihmisiä ja tekee heistä päätelmiä, oli herkullisinta mitä olen vähään aikaan lukenut."

33. Kirja kertoo Intiasta: Mikael Bergstrand, Delhin kauneimmat kädet

"Kirja oli humoristinen ja helppo, kelpo välipala piristämään arkea. Jotenkin kokemus jäi kuitenkin aika vaisuksi. En erityisemmin pitänyt kirjan henkilöistä tai toivonut heille parasta. Intia ei alkanut tarinan myötä kiinnostaa yhtään enempää vaan ennakkoluuloni vain vahvistuivat."

34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt: Isomäki, Kurganien varjot

35. Kirjan nimessä on erisnimi: Jukka Viikilä, Akvarelleja Engelin kaupungista

"Kirja olikin hieno, niin kuin nyt vain Finlandia-voittajalta odottaa voi, mutta eipä se jättänyt kuitenkaan kovin syvää muistojälkeä, huomaan nyt. Kertojanääni on Engelin ja se luo romaaniin mielenkiintoisen näkökulman. Taiteellinen elämänkatsomus yhdistyy synkkään ja ankeaan Helsinkiin, jota Engel on palkattu kaunistamaan. Teksti oli kuitenkin lopulta liian runollista minulle, olen arkisemman proosan ystävä."

36. Elämäkerta tai muistelmateos: Gösta Sundqvist, Leevi and the Leavingsin dynamo

"Harva on yhtä hyvin käsitellyt kappaleissaan kansan syvien rivien tuntoja, harva jättänyt taakseen niin suuren perinnön. Ahmin kirjan lähes kertalukaisulla ja olen iloinen, että se on omassa hyllyssäni. Lukukokemus syvensi musiikkikokemusta ja toi uusia kaikuja tutuille kappaleille. Suosittelen siis!"

37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta: Queneau, Tyyliharjoituksia

"Tämä on jokaisen kielifriikin luettava. En ihmettele yhtään, miksi Tyyliharjoituksia on saanut klassikkokirjan aseman ja miksi se on tuotu esiin myös koulutunneilla. Suomennoskin saa minulta suuren hatunnoston, käännös tuntui käännökseltä vain muutamissa, usein murteeseen liittyvissä tapauksissa."

38. Kirjassa mennään naimisiin: Tuomas Kyrö, Mielensäpahoittajan Suomi

"Kyrö tavoittaa hienosti vanhan miehen muistot, traumat ja onnen hetket. Erityisen herkkää oli kertomus menetetystä hevosesta sekä siitä, miten mielensäpahoittaja tapasi vaimonsa. Häitä ei kirjassa suoraan kuvattu, mutta oion silti Helmet-haastetta laittamalla kirjan kohtaan "kirjassa mennään naimisiin", sillä niinhän siinä lopulta kävi."

39. Ikääntymisestä kertova kirja: Margaret Drabble, Loistava tulevaisuus

"Ongelmana taisi lopulta olla se, että kirja tuntui voimakkaasti sukupolviromaanilta. Olen itse syntynyt kirjan kirjoitusvuonna 1987 ja jotenkin varhaiskeski-ikäisten kokema 80-luku ei oikein koskettanut henkilökohtaisella tasolla."

40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä:_Margaret Mazzantini, Älä liiku

"Kirja sai minut voimaan pahoin. Loukkaantuneiden aivojen kuvailu ja Timoteon seikkailut sikailut olivat inhottavan fyysinen yhdistelmä ihmiselämän synkkiä puolia."

41. Kirjan kannessa on eläin: Leena Lehtolainen, Paholaisen pennut

42. Esikoisteos: Amy Schumer, The Girl with a Lower Back Tattoo

"Sympatia ja myötähäpeä vaihtelivat, ihan kuin Schumerin sarjaa katsoessa. Amyn ääntä oli kuitenkin ihan mukava kuunnella arkiaskareiden lomassa, vaikka ei tämä mitään kirjallista ilotulitusta ollutkaan. Schumer on mielenkiintoinen persoona, jonka tarinaa tämä teos valotti paljon."

43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään: Leo Tolstoi, Sota ja rauha

" Parasta kuitenkin oli teoksen historiallisuus. Omat historiantietoni ovat vajavaiset, niin kuin olen ennenkin todennut ja oli kiehtovaa päästä sukeltamaan Napoleonin ja Aleksanteri I:n saappaisiin. Sodan hirveydestä ja raakuudesta muistan kuulleni historian tunnilla, mutta kirjan sivuilta tarinasta tuli totta, hirvittävää totta. Tolstoi on kirjoitustyyliltään analyyttinen ja perusteellinen. Tämä näkyy niin historiallisten tapahtumien kuin ihmisten välisten suhteidenkin kuvauksessa. Ehkä juuri siksi kirjan hahmoista ei tullut minulle kovinkaan rakkaita. Sama ilmiö kävi muuten myös Anna Kareninan kanssa muinaisina lukiovuosina. Rakastin kirjaa, mutta en sen henkilöitä."

44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta: Pauliina Rauhala, Taivaslaulu

 " Mutta sitten kuitenkin kirjan kieli teki lukukokemuksesta kauniin ja herkän. Taivaslaulu poimii voimansa ja runollisuutensa luonnosta, hengittää samassa rytmissä suomalaisen maiseman kanssa."

45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja: Hanna-Maija Valjanen, Maassa massa maassa

"Maassa massa maassa -kokoelman runot ovat ylistys suomen kielelle. Valjanen on poiminut tuttuja, vakiintuneita sanontoja ja sanoja, toisaalla muovannut niitä lämmöllä ja toisaalla moukarilla ja tuottanut ilahduttavia oivalluksia, kirjallisia pilkahduksia."

46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Liane Moriarty, Mustat valkeat valheet

"Ehkä pitäisi olla koululaisen vanhempi tai ylipäätään äiti, että kirja olisi ollut hauska, nyt ärsyttävät lapset ja vielä ärsyttävämmät äidit ja isät vain nostivat niskavillat pystyyn. Juoni kieltämättä oli yllättävä, mutta inhottava sekin."

47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit: Leena Lehtolainen, Viattomuuden loppu

" Huomaan miettineeni, joko Maria Kallio olisi aika pistää eläkkeelle. Silti toivon sarjalle jatkoa, ehkä Viattomuuden loppu oli heikompi lenkki vahvassa sarjassa ja vielä on odotettavissa parempaa."

48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän: Miten lauluni syntyvät?

"Useimmat muusikot myöntävät, että laulujen kirjoittaminen on välillä kovaa työtä, mutta joskus kappaleet syntyvät kuin itsestään. Luomisen vimma tai suorastaan pakko on yksi kirjan muusikoita yhdistävä asia. Lauluilla voi  purkaa pahaa oloa, käsitellä vaikeita tai onnellisia, isoja tai pieniä asioita ja yleisesti jättää maailmaan merkin omasta itsestä. Rakkaus kieleen paistaa läpi useimpien artistien kertomuksista. Monet ovat aina lukeneet paljon, ahmineet suomen kieltä. Se on itsestään selvää. Kun kieli on työkalu, on sen käyttöä omaksuttava kaikin mahdollisin tavoin."

49. Vuoden 2017 uutuuskirja: Kesäläinen & Kejonen, Suomen luonnon pyhät paikat

" Toivon kirjasarjalle edelleen jatkoa, Suomen luonto on täynnä ihmeellisyyksiä. On upeaa että tällaisia kirjoja julkaistaan ja toivon niille mahdollisimman laajaa yleisöä. Aina ei ole pakko lähteä kauas löytääkseen jotakin ainutlaatuista. Olen myös sitä mieltä, että hektisen ja ylivirittyneen nykyelämän uuvuttaneet suomalaiset voisivat aika paljon paremmin, jos kävisivät useammin hengähtämässä luonnossa, oli paikka sitten pyhä tai ei."

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Turun seudun luontoretkiopas

BookBeat-kirjoja syksyltä

Syksyn pimeydessä sorruin taas ja tilasin BookBeatin. Palvelu onkin ollut kovassa käytössä: päiväsaikaan kuuntelen äänikirjoja työmatkoilla, kauppareissuilla, koiran kanssa lenkillä, kokatessani ja siivotessani. E-kirjoja puolestaan luen öisin, kun en saa nukuttua. Tässä lyhyesti muutamista palvelun kautta lukemistani ja kuuntelemistani kirjoista. Melkoisia helmiä onkin mahtunut tähän syksyyn!

Anne B. Radge: Berliininpoppelit, Erakkoravut, Vihreät niityt ja Perintötila

Tästä syksystä tulee mieleen jatkuvat kovat sateet ja norjalainen Neshovin tila. Ahmin koko Anne B. Radgen paljon ylistystä saaneen Berliininpoppelit-trilogian putkeen äänikirjoina ja heti perään Perintötilan. Sarja oli minulle täydellinen. Siinä oli kiehtovat (joskin välillä tavattoman raivostuttavat) henkilöt, sopivaa synkkyyttä ja liiallistakin tuttuuden tunnetta. Mieleni seikkaili jatkuvasti omalle kotitilalleni ja siihen kohtaloon, joka tilaa väistämättä odottaa.

Vaikka välillä ahdisti, toisinaan tarina oli yksinkertaisesti liikaa kestettäväksi, oli kirjasarjan sanoma minulle kuitenkin lopulta lohdullinen, asiat voivat muuttua ja niitä voi muuttaa itse, pyrkiä parempaan. Kirjat osuivat minulle siis hyvin henkilökohtaiseen paikkaan, mutta ihan ilman tällaisiakin kytköksiä, olisi lukukokemus ollut upea. Ehdoton lämmin suositus siis näille Radgen kirjoille! Helmet-haasteessa laitan kirjat kohtaan käännöskirja.

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe

Sitten toiseen täydelliseen luku- (tai siis kuuntelu-)kokemukseen. Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe tuntuu olleen kaikkien huulilla jokin aika sitten. Myös ystäväni kehui sitä, joten olihan kirjaan pakko tutustua. Ja voi miten hieno se olikaan! Kirjan tarina oli ihana, sen rytmi täydellinen ja juoni kiehtova ja yllättävä. On sota, mutta on myös luonnontieteet, radiot, uteliaisuutta, Jules Verne ja rakkautta. Upea, oikeastaan täydellinen kirja, jota myös suosittelen erittäin lämpimästi. Kirja voitti pari vuotta sitten Pulitzer-palkinnon, Helmet-haasteessa yli kohta 16.

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan Suomi

Uuden mielensäpahoittajan kuuntelin jo ennen Helsingin kirjamessuja, jonka bloggaajabrunssille myös Kyrö osallistui. Totta puhuakseni koin ennen tätä kirjaa mielensäpahoittajan menettäneen vähän makuaan, kaupallistuneen liikaa. Mutta voi tämä kirja oli niin ihana, että olen jälleen ihan myyty! Kirja toi esiin uusia, koskettavia puolia yrmeästä miehestä. Kyrö tavoittaa hienosti vanhan miehen muistot, traumat ja onnen hetket. Erityisen herkkää oli kertomus menetetystä hevosesta sekä siitä, miten mielensäpahoittaja tapasi vaimonsa. Häitä ei kirjassa suoraan kuvattu, mutta oion silti Helmet-haastetta laittamalla kirjan kohtaan "kirjassa mennään naimisiin", sillä niinhän siinä lopulta kävi.

Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet

Tämän kirjan kuuntelin, jotta saan Helmet-haasteessa täytettyä oseanialaisen kirjailijan teoksen, Moriarty on australialainen. Tästäkin kirjasta muistan lukeneeni kehuvia blogiarvosteluja, mutta petyin. Suorastaan vihasin kirjaa! Ehkä pitäisi olla koululaisen vanhempi tai ylipäätään äiti, että kirja olisi ollut hauska, nyt ärsyttävät lapset ja vielä ärsyttävämmät äidit ja isät vain nostivat niskavillat pystyyn. Juoni kieltämättä oli yllättävä, mutta inhottava sekin. Mutta tulipa kuunneltua ja käytettyä muutama tylsä syksyn kaatosateinen tunti.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä

Väärän kissan päivänkin luin ihan vain Helmet-haastetta varten, kyseessä kun on yhdenpäivänromaani. Olen aiemmin lukenut PIJ:ltä kaksi kirjaa, joihin en ole suhtautunut varauksettoman ihastuneesti. Väärän kissan päivä oli taas samalla tavalla vinksahtunut, mutta nyt ärsytti vielä aiempaa enemmän. En voinut välttää mielikuvaa siitä, että Jääskeläinen on kova Murakami-fani, kissat ja kieroutunut seksuaalisuus olivat turhan voimakkaasti läsnä kirjassa. Jääskeläinen vyöryttää tapahtumia ja hahmoja melkoisella tahdilla ja kirja tuntui sillisalaatilta.

Ville Eloranta: 125 myyttiä suomen kielestä

Hesarin 125-vuotisen taipaleen kunniaksi julkaistu kirja oli mukava pieni välipala kaltaiselleni kielinarkkarille. Alkaa tekemään mieli lomalle Thaimaaseen! Kirja käsitteli monta suosikkikielioppivirhettäni mutta teki sen armollisesti. Lisäksi siinä jatkuvasti muistutettiin lukijaa siitä, että kieli elää muutoksessa ja samoin on pysyvää se, että kielen muuttumista alati kritisoidaan ja kauhistellaan. Mitäänhän en toki myönnä.

Timo Leppänen: Merkilliset nimet - tarinoita yritysten ja tuotteiden nimistä

Vähän samaan sarjaan edellisen kirjan kanssa menee myös Leppäsen pieni kirja yritysten nimien historiasta. Kaikki tarinat eivät kyllä avanneet historiaa kunnolla, joka jäi vähän ihmetyttämään, mutta mielenkiintoinen kirja oli joka tapauksessa. Tämän kirjan valitsin luettavakseni ihan BookBeat-esittelyn perusteella, joten kirja saa olla Helmet-haasteen kohdassa 14. Kiehtovaa on ajatella, olisiko vaikkapa Nokia ollut samanlainen menestys, jos sen nimi ei olisi sopinut niin hyvin myös ulkomaalaiseen suuhun.

Leena Krohn: Tainaron

Tainaronin luin loppuun eilen. Kirja oli upea, kaiken sen hehkutuksen arvoinen. Tainaron on muuten myös kirjabloggaajien kaikkien aikojan paras kirja -listalla. Romaani on kirjemuotoinen, siinä kirjoittaja kuvaa kokemuksiaan Tainaronissa, jonka asukkaat ovat kuin hyönteisiä metamorfooseineen, omituisine ulkonäköineen ja tapoineen. Kirja luokitellaan fantasiaksi (tämäkin menee tietysti Helmet-haasteeseen) mutta mikään kovin helposti pureksittava fantasiakirja tämä ei ollut. Ennemmin kuin uni, joka on vaarassa muodostua painajaiseksi. Turhan pitkään olen siirtänyt tämän kirjan lukemista, suositus siis myös Tainaronille.

A. W. Yrjänä: Joonaanmäen valaat

Aloitan nyt vaikkapa sillä, että minun on ihan hirveän vaikeaa kirjoittaa tästä kirjasta. CMX on ollut minulle aina erittäin tärkeä yhtye; pakotie, luottoystävä, tunteiden purkukanava. CMX:n veturi A. W. Yrjänä on uskomaton mies, jota kunnioitan paljon ja jonka tapaaminen syksyllä Helsingin kirjamessuilla on kieltämättä ollut yksi tämän vuoden huippuhetkistä. Tuossa tapaamisessa sain  myös Yrjänän uutuuskirjan, Joonaanmäen valaat  (Kiitos edelleen ihanan Arjan! Kirja olisi muuten mennyt sivu suuni, kun arvostelukappalepino oli huvennut melkoista vauhtia).

Aloitin kirjan lukemisen heti kotimatkalla junassa ja olen nautiskellut sitä pitkin syksyä. Nauttinut tosiaan olen, vaikka nyt minun on pakko myöntää että kirja oli minulle myös haastava. Siksipä tämän tekstin luominen ei tosiaan ole kovin helppo tehtävä. Fanityttöys taitaa kuitenkin lopulta nousta kaiken yläpuolelle ja objektiivisuus katoaa tyystin.

Joonaanmäen valaat on yksi kauneimmista näkemistäni kirjoista. Kauneus ei rajoitu pelkästään kansiin vaan myös sisäsivut on koristeltu ja upea synkkyyttä henkivä kuvitus rytmittää tarinaa. Aluksi koin vaikeana sen, että teksti oli tasattu vasempaan reunaan - huomasin lukevani tarinaa kuin runoa. Totuin kuitenkin nopeasti.

Yrjänän teksti on polveilevaa ja hänelle tyypillisesti ihastuttavan hörhöä, tieteellistä ja steampunk-henkistä. Teksti kumartaa arkailematta Jules Vernen puoleen ja vernensä lukeneena luonnontieteilijänä olin toki myyty. Mutta sitten se ongelmallinen osuus: minusta seikkailukirjat ovat useimmiten tavattoman tylsiä. Mitä enemmän kirjassa (tai elokuvassa) on henkilöitä, juonenkäänteitä ja poukkoilevia tapahtumia, sitä takuuvarmemmin menetän mielenkiintoni ja tipahdan kärryiltä. Niin oli totta puhuakseni vaarana käydä nytkin ja siksi kirjan lukeminen eteni hitaasti kokonaiskuvan jäädessä hiukan repaileisemmaksi kuin olisin toivonut.

Vaikka kirjan ydin onkin seikkailuromaanimainen, se sisältää niin paljon muutakin, että lukuokemus oli lopulta ehdottoman nautinnollinen. Eniten pidin siitä, miten Yrjänä ylistää sanoja, kirjoja ja kirjallisuutta. Uteliaisuus ja itsensä kehittäminen ovat hyveitä, samoin sopivassa suhteessa tapahtuva ponnistelu ja toisaalta joutilaisuus. Kirjan henkilöt ovat arkisuudessaan samaistuttavia, luonto on läsnä niin että sen voi aistia kaikkialla halki tarinan ja tunnelma on seikkailuhenkisyydestään huolimatta rauhallinen. Seikkailujen lomassa on aikaa kuunnella toista ihmistä, on aikaa istua tunnelmoimassa ja nauttimassa hetkestä, aistimassa ympäristöä ja sen kauneutta ja ihmeellisyyksiä.

Yrjänän luomaan maailmaan on helppo rakastua eikä sieltä haluaisi pois. Joonaanmäen valaissa on sitä menneen maailman kaikua, jota usein kaipaan nykymaailmassa. Mennyttä maailmaa edustavat kauniisti yhdessä niin kirjan sanat kuin sen upea kuvituskin. Toivon että Yrjänä jatkossakin istahtaa puutarhaansa hellehattu päässään ja alkaa naputella romaaneja mielensä syövereistä. Sitä odotellessa voi ensin keskittyä odottamaan helmikuun yhdeksättä päivää, jolloin CMX:n 16. albumi Alkuteos julkaistaan. Omimmillaan Yrjänä taitaa kuitenkin olla lyriikan kirjoittajana, vaikka varsin oivalliseksi tämä esikoisromaanikin osoittautui, ilman fanityttönäkökulmaakin.

Kirjassa oli monenlaisia sankareita, Helmet-haasteessa vedän yli kohdan 21. 
Kirjasta paljon valistuneemmin ja analyyttisemmin ovat kirjoittaneet mm. Suketus ja Kirjaluotsi

Kirjailija: A.W. Yrjänä
Luettu kirja: Joonaanmäen valaat (Johnny Kniga 2017)
Ulkoasu: Mika Wist
Sivumäärä: 227
Mistä hankittu: Arvostelukappale Helsingin kirjamessujen bloggaajabrunssilta

Kolme geokätköön liittyvää kirjaa

Hyvää joulunjälkeistä aikaa! Onneksi tein taktisen vedon ja otin välipäivät lomaksi. Akkujen latailu pitkästä aikaa tekee merkillisen hyvää. Havahduin hämmentyneenä siihen, että olen pitkästä aikaa nähnyt jopa unia. Ja yleensäkin jaksanut tehdä muutakin kuin kulkea zombina päivästä toiseen. Kovin montaa täysin vapaata päivää ei ole tähän vuoteen mahtunut, joten kolme hurraahuutoa joululle. Blogattavaakin on kertynyt niin paljon, että loppuvuoteen (siis näihin viiteen päivään) on toivottavasti odotettavissa vielä useampi blogikirjoitus.

Olen aiemminkin esitellyt blogissani kirjan, jonka olen lukenut geokätköilyn vuoksi. Tällä kertaa näitä kirjoja on peräti kolme. Minusta tulee keväällä raisiolainen. Muutama kuukausi sitten selailin Raision geokätköjä ja löysin ilokseni peräti kolme kätköä, joiden ideana oli lukea ensin kirja, jonka perusteella sitten saa selville kätkön koordinaatit. Kirjat on nyt luettu, mutta yhtään kätköä en ole ehtinyt hakemaan. Talvikelit Turun seudulla eivät varsinaisesti ole kohdillaan (sataa sataa ropisee, pilipili pom), joten kätköily saa odottaa parempaa aikaa, kenties kevättä.

Aino Kontulan Rexi on homo ja opettajat hullui (Ajatus-kirjat 2006, 222 sivua) sijoittuu raisiolaisen Vaisaaren yläasteen käytäville ja luokkahuoneisiin. Koulu on ollut julkisuudessa siksi, että se on jo pitkään ollut yksi Suomen suurimmista. Kuitenkin kirjan tapahtumat - opettajan enemmän tai vähemmän kuvitteellinen päiväkirja - voisi kai olla mistä päin Suomea tahansa. Teineillä on ongelmia laidasta laitaan ja opettajat ovat kovilla. Taas mietin, että onneksi nuoruuden haaveeni opettajuudesta ei koskaan toteutunut! Kirja sai ilmeisesti osakseen melkoisesti huomiota ja kohuakin, kun se julkaistiin vuonna 2006. Ymmärrän kyllä miksi. Vaikka henkilöt ja kai osin tapahtumatkin ovat keksittyjä, lienee toinen puoli kuitenkin totta. Mikään kirjallinen riemuvoitto teos ei ollut, mutta mielenkiintoinen lukukokemus kuitenkin. Helmet-haasteeseen kirjan laitoin kohtaan liittyy harrastukseen (geokätköilyyn siis!).

Myös Aarne Mustasalon Jokikylän pojat ((WSOY 1955, 166 sivua) sijoittuu Raisioon, Kuloisten koulun ja Raisionjoen alueelle. Kirja on tyypillinen seikkailukirja, jossa raisiolaiset Jokikylän pojat viettävät kesäpäiviään erilaisten ulkoaktiviteettien parissa ja vähän myös aiheuttavat hämminkiä. Ei siis varsinaisesti ihan minun juttuni. Kyseessä oli sen verran harmitonta seikkailua, että sain kirjan laitettua Helmet-haasteessa kohtaan "Kirja, jossa kukaan ei kuole".

Kolmesta geokätkökirjasta mielenkiintoisin oli Mika Waltarin Neljä päivänlaskua (WSOY 1949, 137 sivua). Se kertoo tarinaa siitä, miten Waltari löysi egyptiläisensä ja sai heidät kirjan sivujen väliin (siksi laitoin Helmet-haasteessa kirjan kohtaan toisen taideteoksen inspiroima kirja). Kirjan maailma ei kuitenkaan ole millään lailla tavanomainen tai arkinen, vaan jännittävän utuinen ja fantasiamaailmaa muistuttava. Kirjailija lähtee maalle egyptiläistensä kanssa ja tosi ja fiktio sekoittuvat. Eläimet puhuvat siinä missä egyptiläisetkin ja vaimo ja tytär vieraantuvat. Jos tuntisi Waltarin elämää paremmin, kirjasta saisi kenties enemmän irti. Mielenkiintoinen se oli joka tapauksessa enkä ikimaailmassa olisi tullut törmänneeksi teokseen ilman geokätköilyharrastusta.

Harju ja Jakobsson: Suomen yleiskartta 1863-1963 - sata vuotta Suomen kuvaajana

Minä rakastan karttoja! Olen lapsesta saakka kuluttanut tuntikausia karttoja katselemalla. Olen selaillut kartastoja ja pyöritellyt karttapalloja. Olen seurannut sormella jokia ja teitä, matkustanut siten halki Suomen ja ihmetellyt jo kauan ennen kuin kuulinkaan mannerlaatoista, miten mantereet ovat kuin palapeli: Afrikan länsiranta näytti sopivan täydellisesti Etelä-Amerikan itärantaan.

Myöhemmin rakastuin vanhoihin karttoihin, mitä vanhempi, sen parempi. Yläasteella ja lukiossa lempiaineeni oli maantieto ja innostuin tavattomasti, kun kuulin, että on olemassa sellainen ala kuin kartografia. Kirjoituksissa vastasin maantiedon jokerikysymyksessä mittakaavoja ja kartoitusta koskevaan kysymykseen ja sain siitä täydet pisteet. (Jotakin muuta kuitenkin mokasin, sillä arvosana jäi pisteen päähän laudaturista. Edelleen harmittaa, ihan kuin sillä olisi jotakin merkitystä.)

Kartografia minusta ei tullut, mutta maaperägeologinakin olen työssäni tekemisissä karttojen kanssa tavalla tai toisella joka päivä. Myös vanhojen karttojen: yksi suosikkisivuistani netissä on kaikille vapaasti selattavissa olevat Maanmittauslaitoksen vanhat painetut kartat. Ja vähän aiheesta eksyen tietenkin Finna sekä Googlen Street View, joka edelleen tuntuuu liian hyvältä ollakseen totta.

Maanmittauslaitoksen tarjoamat vanhimmat kartat ovat 1950-luvulta. Maailma on toki noista ajoista muuttunut paljon, mutta silti kaipaan välillä vanhempia karttoja. Helsingin kirjamessuilla kuuntelin kirjan tekijöiden haastattelua Suomen yleiskartta -teoksesta ja tottahan toki innostuin. Sain kirjan pian kirjastosta ja ilokseni siihen on uusia varauksia, joudun palauttamaan sen. Ehkä kuitenkin olen tuijotellut vanhoja karttoja taas hetken tarpeisiin.

Kirja kertoo mielenkiintoista tarinaa Suomen karttojen historiasta. Nykyihmisen, joka elää arkipäiväänsä keskellä satelliittien mahdollistamaa teknologiaa, on lähes mahdoton ymmärtää, miten kartoitus on ylipäätään aiemmin ollut mahdollista, ja miten kartoista on saatu tuon ajan tekniset mahdollisuudet huomioiden hämmästyttävän tarkkoja. Ei ole mikään ihme, että Suomen yleiskartta sai suurta kansainvälistä huomiota Wienin maailmannäyttelyssä vuonna 1873. Erityisen vakuuttavaa oli karttojen painotapa. Jokainen lehti kaiverrettiin painokiveen, jonka oli toki oltava täydellisen tasainen ja tasalaatuinen. Ja painava: yksi painokivi painoi 145 kg!

Ehdottomasti kirjan parasta antia oli kuitenkin näköislehdet tuosta yleiskartasta vuosilta 1863-1873. Varsinais-Suomi on tulvillaan paikannimiä ja vaikka Turku jääkin harmittavasti keskelle aukeamaa, sain kulutettua hetken jos toisenkin karttaa tihrustamalla. Teiden linjaukset ja maankohoamisen myötä muuttuneet rantaviivat kiehtoivat erityisesti. Karttojen perusteella en ehkä lähtisi suunnistamaan Suomen nykyteille, mutta ei paljon puutukaan. Mielenkiintoisia ovat myös myöhemmin kasvaneiden kaupunkien, kuten Seinäjoen, kartat.

Hienoa, että nämä kartat ovat päätyneet kirjan kansien väliin ja kaikkien saataville. Kirjoittajat kertovat esipuheessa, että ilmestymisaikanaan yhden karttalehden hinta oli 1 markka 60 penniä, nykyrahassa 6 euroa 70 senttiä. Helppo saavutettavuus onkin siis tainnut olla aina Suomen karttoja leimaava tekijä. Ja ehdottomasti hyvä niin. Oman lähimaantieteen (ja historian) tuntemus on mielestäni valtavan tärkeä osa yleissivistystä.

Helmet-haasteessa  laitan kirjan kohtaan 27, kertoohan se myös kotipaikkakuntani historiasta.

Erkki-Sakari Harju, Antti Jakobsson: Suomen yleiskartta 1863-1963 100 vuotta Suomen kuvaajana
Kustannusosakeyhtiö AtlasArt 2017
Kirja on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden 2017 ohjelmaa
255 sivua
Lainattu kirjastosta

Sarjakuvia syksyltä

Kolme Jarlaa, yksi ahistunu pupu ja Raatteen tie. Jotenkin siis melko sekalainen seurakunta sarjakuvia on tullut luettua pitkin syksyä.

Lehtosaari ja Lukkarinen: Raatteen tie 

 
Pekka Lehtosaaren ja Hannun Lukkarisen Raatteen tie -sarjakuvasta kiinnostuin heti, kun luin siitä jostakin lehdestä. Hienosti historiallinen hetki taittuikin sarjakuvaksi, mutta jotenkin ilmaisu oli minulle liian kulmikasta. Kirjan lukemisesta on  kulunut jo hetkinen ja huomaan, ettei se jättänyt minuun juuri mitää muistijälkeä. Tiedän myös, että olin aika epäsopivaa kohderyhmää ja toivon, että kirja löytäisi oman yleisönsä. Toivottavasti tämä pääsisi ulkomaille asti.

Pekka Lehtosaari (kirj.) ja Hannu Lukkarinen (piir.): Raatteen tie
Otava 2017
66 sivua
Lainattu kirjastosta 

Kris Keränen: Ahistunu pupu

Kris Keräsen Ahistunu pupu on ilmestynyt lukulistalleni vuosi sitten, kun kuuntelin Keräsen haastattelua kirjamessuilla. Nyt kun luin kirjan totesin, että Ahistuneen pupun nimi olisi ehkä ennemmin pitänyt olla syvästi masentunut pupu. Ahdisti, pupuparka! Pupua ahdistaa ihan kaikki, raha, tulevaisuus, kotoa poistuminen, puhelimeen vastaaminen ja elämä. Ehkä syvästi masentuneille  kirja tuo lohtua, muutkin kokevat näin. Minua ahdisti kuitenkin ennen kaikkea kirjan kieli. Vaikka toki puhekielisyys sopii sarjakuvaan, en voi sietää tätä nykyaikaista tapaa jättää verbit taivuttamatta.

Pupu oli tosiaan ahistunu, kaipa voin ihan hyvällä omallatunnolla vetää kohdan "Kirjassa on tunne" yli Helmet-listaltani, jonka suhteen alkaa olla kiire.

En pysty kestää tällaista kieltä!

Kirs Keränen: Ahistunu pupu - elämältä piilopaikan sain
Arktinen banaani 2016
64 sivua
Lainattu kirjastosta

Pertti Jarla: Jäätävän speden sunnuntai, Jäätävän spede - sarjakuvalliset muistelmat ja  Fingerpori - juhlakunnossa

Turun kirjamessuilla Jarlan haastattelusta opin, että mies piirtää Fingerporin lisäksi omaan elämäänsä pohjautuvaa Jäätävä spede -sarjakuvaa. Miten olen voinut missata tämän?! Marssin messujen jälkeen kirjastoon ja lainasin kummankin ilmestynyeen spede-kirjan: muistelmat sekä sunnuntaisarjoista koostetun kokoelman. Sekä minä että mieheni olemme nyt lukeneet kirjat kahteen kertaan ja hihitelleet yhtä paljon. Jarlan komiikka uppoaa ihan täysillä minun huumorintajuuni. Itseironia on mahtavaa ja niin kielellinen kuin kuvallinenkin ilmaisu sopivan pöhköä.

Geologinen viittaus oikeaan Spedeen muistelmissa.

Jäätävän speden sunnuntai

Jäätävän speden sunnuntai

Jätävän speden sunnuntai

Juhla-Fingerporin ostin messuilta, jotta sain siihen signeerauksen. Kirja osoittautui todella hyväksi ostokseksi. Nelisenkymmentä historiikkisivua antoivat ihan uutta näkemystä sarjakuvaan ja oli mielenkiintoista lukea Fingerporin pitkiä tarinoita strippien sijaan. Parasta kuitenkin oli loppuun kootut Jarlan omat lempparit, sieltä löytyi vino pino omiakin ikisuosikkejani. Väritettyinä ne heräsivät eloon uudella tavalla. Tämä kirja tulee olemaan hyllyni ylpeys eikä vähiten sen etusivulla komeilevan Fingepori-Eskon vuoksi! Alla kolme kaikkien aikojen suosikki-Fingerporiani sekä kyseinen Esko.

Jäätävän speden sunnuntaisarjakuvat löytyvät muuten myös Hesarin sivuilta, sinne siis kuluttamaan tätä sunnuntaipäivää hyvän (?) huumorin parissa, suosittelen mä!

Jäätävä spede - sarjakuvalliset muistelmat
Like 2015
71 sivua
Lainattu kirjastosta

Jäätävän speden sunnuntai
Like 2017
75 sivua
Lainattu kirjastosta

Fingerpori - juhlakunnossa
Arktinen banaani 2017
159 sivua
Oma ostos