keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Mitä lukea lomamatkalla?

Tuolla pakkasessa (pakkanen yllätti työmatkakävelijät) hytistessä tuntuu täysin absurdilta ja uskomattoman kaukaiselta, että parin viikon päästä olen Thaimaan aurinkoisilla rannoilla nauttimassa lämmöstä ja lomasta. Aurinkoa, rentoutumista ja seikkailua, voi pojat! Ja vieläpä sellaiseen aikaan, kun Suomessa on kaikkein masentavinta ja synkintä. Matka on ollut varattuna jo keväästä asti ja yhtä kauan olen myös mielessäni haaveillut, mitä kaikkea haluaisinkaan lukea matkallani ja hieman huolestuneena myös pohtinut sitä, miten monta kirjaa laukkuun voi pakata. Lomalla tietenkin tulee ensisijaisesti tehtyä kaikkeaa muuta kuin luettua, mutta kahteen viikkoon tulee mahtumaan paljon myös lukemiseen sopivia hetkiä, rannalla tai altaalla kirjan kanssa rentoutumista ja tietysti parikymmentä tuntia lentokoneessa. Siksipä ihan yksi tai kaksi kirjaa ei minulle riitä, sen verranhan otan mukaan aina jo pelkälle Vaasa-Turku junamatkallekin...

Lomalukemistoni ajattelin valita ensisijaisesti merkillisesti paisuneesta lukemattomat pokkarit -kokoelmastani. Näiden kanssa ei tarvitse  niin varoa, vaikka kannet kastuisivatkin tai sivujen väliin jäisi hiekkaa. Kaipailisinkin teiltä vähän vinkkejä, mitkä näistä kirjoista saattaisivat sopia lomalle! Lomalla tahtoisin lukea eri tyylisiä kirjoja, kevyttä ja vähän raskaampaakin, ennen kaikkea laadukasta kirjallisuutta. Mitään täyttä hömppää en kaipaa.



Näistä eniten kiinnostavat Haudankaivajan tytär sekä Kerjäläinen ja jänis. Ainakin Oates lähtee melko varmasti reissuun mukaan.


Tästä porukasta melko varmoja nakkeja ovat Norwegian Wood, jota olen varta vasten säästellyt tätä lomaa varten sekä Pulkkisen Totta. Luin kerran Norwegianin Woodin ensimmäisen lauseen ja siinä oltiin lentokoneessa ja sillä hetkellä päätin säästää tuon kovasti odottamani Murakamin matkaa varten.

Tätä lomaa ja matkaa on odotettu niin pitkään ja hartaasti, että tuntuu ihan uskomattomalta, että se on kohta täällä! Mutta sitten niitä vinkkejä kehiin, mitä sinä lukisit lomamatkalla? Olisiko joku näistä erityisen hyvä lentokonekirja tai kenties rennon rantapäivän kirja? Millaisia kirjoja yleensä haluat lukea lomalla, dekkareita, hömppää vai klassikoita?

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen



Kuin surmaisi satakielen on kiinnostanut minua pitkään ja kirja on ollut hyllyssäni vuosikausia. Jostakin syystä sen lukeminen on kuitenkin jäänyt. Loputtomissa kirjapinoissa on se mukava puoli, että näitä kirjoja, joista uskoo pitävänsä paljon, on aina jäljellä. Perjantaina tuli sellainen olo, että tämä olisi mielentilaan täydellisesti sopiva junakirja ja ahmaisinkin kirjan lähes kokonaan junamatkalla Vaasasta Turkuun. Luin hiljattain MacDonaldin Linnuntietä-kirjan, jonka lapsikertojaa ja hahmoja on verrattu Kuin surmaisi satakielen -teokseen ja tämän vuoksi innostuin kirjasta nyt erityisen paljon.

Olen nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan vuosia sitten. Leffa-dementiani on yleensä varsin paha, mutta tämän elokuvan kohdalla muistan ihmeen hyvin sen tunnelman ja tarinankin. Sen vuoksi odotin kirjaltakin paljon ja toisaalta tiesin, mitä odottaa. Elokuva olikin toteutettu erinomaisesti kirjaa noudattaen ja kävi niin kuin arvelinkin: pidin kovasti elokuvasta ja siksipä pidin myös kirjasta.

Kuin surmaisi satakielen on hurmaava ennenkaikkea sen hahmojen vuoksi. Tarinan kertoja, pieni, rohkea ja poikamainen Scout-tyttö totta vie muistuttaa Linnuntietä-Madeleinea. Kumpikin ihailee isäänsä, viihyy poikien kanssa ja on hiukan kapinallinen oman tiensä kulkija. MacDonaldin Linnuntietä kumartaakin selvästi tämän klassikkoteoksen suuntaan. Scoutin isä, asianajaja Atticus Finch ei turhaan ole yksi kirjallisuudenhistorian tunnetuimmista hahmoista. Hän on ihailtavan oikeamielinen ja tasapuolinen, eräänlainen oman tiensä kulkija hänkin. Atticus ottaa työkseen puolustaa mustaa miestä, jota epäillään valkoisen tytön raiskauksesta. Atticus noudattaa työssään oikeudenmukaisuutta ja omaa korkeata moraaliaan, mutta ennakkoluuloinen ja rasistinen ympäröivä yhteiskunta tuomitsee hänet siinä samalla, kun tuomitsee myös syyttömän mustan miehen.

Kirja oli hätkähdyttävä ja surullinenkin sen vuoksi, että kirjan teemat olivat edelleen niin ajankohtaisia. Yhteiskunnassa ei edelleenkään vallitse tasa-arvo ja ihonväri, yhteiskuntaluokka tai muu ulkoinen seikka tuntuu edelleen oikeuttavan ihmisten hätäisen tuomitsemisen. Teeman voi laajentaa koskemaan kaikkea heikomman sortamista, ihmisten epäoikeudenmukaisuutta ja ennakkoluuloisuutta. Sen nimi, etenkin alkuperäinen nimi, onkin yksi kauneimmista ja ikimuistoisimmista kirjojen nimistä. To Kill a Mockingbird, sellaista juuri on heikomman sortaminen, hennon ja kaunisäänisen satakielen tappamista omaksi huvikseen.

Se, että tarina koetaan Scoutin näkökulmasta lisää kirjaan viattomuutta ja raikkautta. Kuin surmaisi satakielen oli ehjä, taitava ja herkkä teos, jonka sanoma ei luultavasti tule vanhenemaan koskaan, surullista kyllä. Luinpa siis jälleen kerran upean klassikon, jonka soisin kaikkien lukevan. Onko sinulla tämä vielä lukematta?

Kirjailija: Harper Lee
Luettu kirja: Kuin suramisi satakielen (suom. Maija Westerlund)
Alkuperäinen kirja: To Kill a Mockingbird (1960)
Sivumäärä: 411
Mistä hankittu: Ostettu jostakin halvalla kauan sitten
Arvostelu: ★★★★

torstai 16. lokakuuta 2014

Torstai-illan kolme pikaista

Jotenkin pidän siitä, että kaikista lukemistani kirjoista jää edes jonkinlainen merkintä tänne lukuhistoriani kirjoihin. Rahkeita pidempiin teksteihin ei nyt riitä, joten tässä koottuna pari riviä kolmesta viime aikoina lukemastani kirjasta.

Erik Axl Sund: Varistyttö (listojen ulkopuolelta)

Minä todella halusin pitää tästä kirjasta. Kaikki tarvittavat palaset mielettömään lukukokemukseen olivat paikoillaan (kansikuva iski poikkeuksellisen voimakkaasti, siksi tästä kirajsta aluen alkaen olen edes kiinnostunut) mutta jotenkin lukukokemus jäi harmittavan vaisuksi. Ehkä olisin halunnut yllättyä enemmän? Ehkäpä kuitenkin annan jatko-osillekin mahdollisuudet, mahtavat kansikuvat niissäkin, eiköhän se ole jo riittävä peruste!

Sivumäärä: 415
Julkaisuvuosi: 2014
Mistä hankittu: Vaasan kirjasto


Kävin ihan kirjaimellisesti isolla kirkolla. Ja mitä siellä teinkään? No kuvasin kirjaa tietty...

Marja-Leena Tiainen: Khao Lakin sydämet (listojen ulkopuolelta)

Tämän nuortenkirjan halusin lukea puhtaasti siksi, että olen marraskuussa suuntaamassa kahdeksi viikoksi Thaimaahan Khao Lakiin (reissun lukusuunnitelmiin palailen ensi viikon aikana, ehdotuksia lomalukemiseksi otetaan nyt vastaan kommenttikentässä!). Kirja kertoo tsunamista, joka edelleen on voimakkaasti suomalaisten mielessä. Tuo tsunami iski pahiten juuri Khao Lakiin ja Tiaisen kirjassa päähenkilö kokee tsunamin takautumina ja matkustaa uudelleen paikkoihin, joissa on kipeitä muistoja ja jossa hän on menettänyt muun perheensä. Olen monta kertaa miettinyt, että kaipaisin jotakin kevyttä ja helppoa, jopa hömpähköä luettavaa, joka kuitenkin olisi kieleltään rikasta ja taitavaa. Miksi en ole tajunnut, että tällaiseen tarpeeseenhan kannattaisi napata nuortenkirja! Tiaisen teksti oli kaunista ja kevyttä, miellyttävää luettavaa raskaista aiheista huolimatta.

Sivumäärä: 237
Julkaisuvuosi: 2013
Mistä hankittu: Turun kirjasto



Harriet Beecher Stowe: Setä Tuomon tupa (1001-listalta)

Huh! Tämän kirjan luin jo syyskuun puolella. Kirjan hankin Elisa kirjan ilmaisten e-kirjojen valikoimasta. Melkoisen suoraa tekstiä orjuudesta ja orjakysymyksestä. Niin vanhahtavaa kieltä, että jopa tällainen wanhain asijain ihailija hiukkasen pelästyi. Eniten hämmästytti kuitenkin se, kun kirjan alussa luki jotakin sen suuntaista, että muokattu lapsille sopivaksi. Ei tämä nyt silti ihan mikään lastenkirja ollut, raakaa menoa.

Julkaistu: 1852
Mistä hankittu: Elisa Kirja

maanantai 13. lokakuuta 2014

Leffassa: Muumit Rivieralla

Kuva: Finnkino
Olenpa tainnut ennenkin mainita, että suhtautumiseni muumeihin on vähän kahtiajakoinen. Toisaalta rakastan Janssonin kirjoja, niiden viisasta elämänkatsomusta ja hienoja hahmoja. Aivan erityisen paljon pidän sarjakuvista, niiden tummasta maailmasta, vinksahtaneesta huumorista ja yksityiskohtaisesta piirrosjäljestä. Sitten toisaalta taas en pidä muumeista, siis  niistä muumeista, jotka valtaosa suomalaisista tuntee, japanilaisista lössöistä Muumilaakson tarinoiden palleroista, joissa ei ole yhtään särmää. Kesä muumina lisäsi kyllästymistäni noihin kaupallisiin ja ärsyttävän siloisiin hahmoihin, mutta alkuperäiset oikeat muumihahmot, ne joissa on myös paljon vikoja ja inhimillisyyttä, ovat säilyneet aina sydäntäni lähellä.

Siksipä kun kuulin jo kauan sitten, että nyt on tekeillä suomalais-ranskalaisella tuotannolla animaatioelokuva, joka perustuu Janssonin alkuperäisiin sarjakuviin, olin valtavan innoissani. Etenkin kun leffan nimi antoi ymmärtää, että nyt päästään näkemään elokuvana yksi lempparisarjiksistani, Muumiperhe Rivieralla. Elokuva tuli ensi-iltaan viime perjantaina ja me suuntasimme heti siskoni kanssa katsomaan sitä. Ja voi kuinka iloiseksi tulinkaan, kun en joutunut pettymään lainkaan. Päinvastoin elokuva oli valtavan positiivinen kokemus niin tarinan, visuaalisen ilmeen kuin musiikinkin vuoksi.

Elokuvan aikana mietin moneen otteeseen, että voi miten Jansson olisi tästä pitänytkään! Sarjakuvat oli herätetty henkiin upeasti. Muumit olivat ehkä hiukan pulleampia kuin sarjakuvissa, mutta värimaailma oli sopivasti vanhaa valokuvaa muistuttava, rusehtavan pastellinen. Sarjakuvien tietynlainen synkkyys tuli ihmeen hyvin ilmi myös tällaisessa värimaailmassa. Merikohtauksissa tausta oli upeasti sarjakuvamainen, tummien viivojen täyttämä synkkä taivas sopi myrskyisiin kohtauksiin loistavasti. Yleisesti ottaen elokuva leikitteli täysin tyylipuhtaasti varjoilla, väreillä ja sarjakuvamaisilla jipoilla. Elokuvan rytmi toi mieleen sarjakuvan ja kohtauksesta toiseen saatettiin siirtyä varsin näyttävästi. Hauskaa oli myös se, että elokuva esitteli runsaan kavalkadin sarjakuvien hahmoja, niitä sivulla olevia tyyppejä, joilla on hassuja korvia, neniä, häntiä ja varpaita. Puhumattakaan siitä, että Surku, tuo fiktiivisistä koirista minulle rakkain, oli päässyt aika isoon osaan.

Kuva: Finnkino

En myöskään lakannut hämmästelemästä elokuvan musiikkia, joka oli klassista ja hiukan jazzahtavaa, Rivieran maailmaan täydellisesti sopivaa. Alkuteksteistä muistan lukeneeni, että musiikki on sävelletty elokuvaa varten ja ilmankos se sopii kuin nenä, tai no kuono, päähän. Lisäksi olin positiivisesti yllättynyt ääninäyttelijöiden tasosta. Suomenkielisten animaatioiden ääninäyttely ärsyttää minua poikkeuksetta, mutta tässä elokuvassa ainoastaan Mymmeli aiheutti pientä huokailua. Etenkin Pikku Myy oli loistava, samoin Pappa.

Itse tarina ei tuonut  minulle yllätyksiä, olenhan lukenut suurimman osan Muumi-sarjakuvista useampaan kertaan tässä viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Ei tarvitse siis varmaan myöskään erikseen mainita, että olin iloinen, kun elokuva noudatti niin hyvin sarjakuvia. Suurimmaksi osaksi se noudatti luonnollisesti Muumiperhe Rivieralla -sarjakuvaa, mutta poimintoja oli myös muista tarinoista. Kuitenkin yllätyin siitä, miten koin tarinan jotenkin eri tavalla kuin sarjakuvaa lukiessani. Hotellin työntekijöiden suhtautuminen muumiperheeseen kuin kävelevään ja rahaa kylvävään lompakkoon, heidän korkealle nousevat nenänsä ja ylenkatseensa, korostuivat hauskalla tavalla. Ja miten minä en ollut koskaan ajatellut sitäkään, että ihanan Surkun tarina, jossa koira kertoo tykkäävänsä kissoista, on suoraan rinnastettavissa Janssonin elämään ja aivan mahtava opetus suvaitsevaisuudesta ja ennakkoluulottomuudesta.

Tiedän, että leffa tulee keräämään paljon kommentteja tyyliin, ei lapset saa tästä mitään, voi kauhea, Papalla on krapula, Niiskuneiti on moraaliton ja Pikku Myykin kamalan ilkeä. Se jopa puree, voi kamala. Ja tässä taas kohtaamme sen huutavan vääryyden, että suurin osa suomalaisista tuntuu tietävän vain ne turhanpäiväiset japanilaiset hahmot, jotka ovat kadottaneet ison osan identiteetistään. Siispä suosittelen kaikesta sydämestäni elokuvaa seuraaville henkilöille:

1) Muumi-sarjakuvafanit. Sarjakuva on siirretty valkokankaalle loistavasti ja ilahduttavan uskollisena alkuperäisille tarinoille. Näe muumit lopultakin niin kuin ne oikeasti ovat!

2) Muumi-telkkarisarjafanit. Opi lopultakin, millaisia muumit oikeasti ovat! (Olen muuten edelleen sitä mieltä, että Naantalin Muumimaailmasta pitäisi tehdä aikuisten versio, Siellä pääsisi salakuljettamaan viskiä (Apua, viski mainittu! Iskeeköhän sensuuri?) papan kanssa ja pelaamaan uhkapelejä Niiskuneidin kanssa)

3) Lapset ja lapsenmieliset aikuiset

4) Aikuiset ja aikuismieliset lapset

5) Sinä juuri siinä. Mene teatteriin, tämä oli kiva.


Leffan traileri:
https://www.youtube.com/watch?v=Jg5tCiLhUoU

lauantai 11. lokakuuta 2014

Kirjallinen katsaus vuoden kolmanteen neljännekseen

Ja niin kului jälleen kolme kuukautta niin, että humahdus vaan kävi. Lokakuutakin on edetty jo melkein puoleen väliin ja tämä katsaus tulee vähän myöhässä. Lukusaldo jäi vähäisemmäksi kuin aiemmilla kvartaaleilla, mutta vuoden loppua kohti ehtinen lukea taas enemmän. Edellinen koonti löytyy täältä. Kesäkuun loppuun mennessä olin lukenut 68 kirjaa eli nyt jatketaan sijalta 69. Hyvää vauhtia olen lukenut ja todennäköisesti tulen lukeneeksi yli sata kirjaa tämän vuoden aikana, hurjaa!

Heinäkuu:

Heinäkuussa hikoilin kotona etätöissä. Illat menivät muuttolaatikoita pakatessa ja en ehtinyt lukemaankaan. Kuukauden (koko vuoden!) huippuhetki oli ehdottomasti se, kun sain Ruissalossa karjua hurmiossa läpi  koko The Offspringin Smash-albumin ja vielä muutaman muunkin hitin päälle. You gotta keep'em separated! Heinäkuu 2014 oli sittenkin ikimuistoinen, vaikka ennätyshelteistä tai siitä, että kerrankin olin kesällä Turussa vaikkei siitä juuri ehtinytkään nauttimaan.





69) Tuomas Kyrö: Liitto
70) Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin

Elokuu: 

Elokuussa asuttiin jo uudessa asunnossa ja lomailtiin pari viikkoa. Kahden viikonlopun junamatkat ja kahden viikon loma (ml. kesäloman lukumaraton) poikivat listalle monta luettua kirjaa. Sain täyteen sata blogihistorian aikana listalta luettua kirjaa ja perustin blogille facebook-sivun.









71) James Ellroy: Musta Dahlia
72) Katharina Blumin menetetty maine
73) Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja
74) Jonathan Franzen: Muutoksia
75) Syvä uni
76) Metsäjätti
77) Hylätyt talot, autiot pihat

Syyskuu:

Syyskuussa palasin lomanjälkeiseen arkeen, mutta aloin jo laskea viikkoja uuteen lomaan (yhdeksän!). Luin poikkeuksellisen paljon uusia kirjoja, nautin aurinkoisesta ja ihmeen lämpimästä syysilmasta. Vaikka 1001-listan kirjoja ei tullut oikein luettua, sain kuukauden klassikko -haastetta etenemään pitkästä aikaa.







78) Kaikki isäni hotellit
79) Taisteluni neljäs kirja
80) Värittömän miehen vaellusvuodet
81) Antti Holma: Järjestäjä
82) Nikolai Gogol: Kuolleet sielut
83) Harriet Beecher Stowe: Setä Tuomon tupa

perjantai 10. lokakuuta 2014

Lukukivaa kimpassa - Antti Holma: Järjestäjä


En ollut kuullutkaan Antti Holmasta tai hänen esikoiskirjastaan Järjestäjästä, ennen kuin kirjabloggaajien kesken alettiin puuhata kimppalukutapahtumaa (aktiivisuudesta kiitokset Tuijatan suuntaan!). Tapaus vaikutti niin kivalta, että halusin ehdottomasti olla mukana! Ideana on se, että tänään Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä kirjabloggaajat julkaisevat samanaikaisesti juttunsa kotimaisista uutuuskirjoista. Mukana on viisitoista bloggaajaa ja Järjestäjästä kirjoittavat samanaikaisesti minun kanssani Kirsin kirjanurkan Kirsi. Alla linkit Kirsin blogiin sekä myös muihin tempauksessa mukana oleviin kirjaporukoihin. Hauskaa että näennäisen yksinäinen harrastus, lukeminen, saattaa olla näin yhteisöllistä!

Antti Holma: Järjestäjä
http://kirsinkirjanurkka.blogspot.fi/

 Paula Havaste: Tuulen vihat
http://kulttuurikukoistaa.blogspot.fi/
http://esperanzan.blogspot.fi/
http://ullankirjat.blogspot.fi/
http://tuijata.wordpress.com/
http://jakaikkeamuuta.blogspot.fi/
http://kirjakaapinavain.blogspot.fi/

Helena Waris: Vuori
http://oksanhyllylta.blogspot.fi/
http://notkopeikko.blogspot.fi/
http://kirjakaapinkummitus.blogspot.fi/
http://hyllytonttu.wordpress.com/
http://todellavaiheessa.blogspot.fi/
http://routakoto.com/


Kun en ollut siis kuullutkaan kirjasta tai sen kirjoittajasta, minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia. Odotin jotakin humoristista, mutta sainkin erikoisen sekamelskan synkkkiä ja outoja aineksia, karikatyyrisiä henkilöitä, voimakkaiden naisten valtaamaa kirjastomaailmaa sekä hektistä ja raakaa teatterimaailmaa. Huumoriakin oli, mutta sen ronskius ja  kerronnan rönsyilevyys tekivät lukukokemuksesta yllättävän synkän ja perinjuurin hämmentävän.

Järjestäjän päähenkilö on Tarmo, joka on töissä kirjastossa. Tarmo ei pidä työstään, työkavereistaan eikä etenkään siitä, että on vaarassa joutua "yhdeksi tytöistä". Tarmon ainut ilo on perunaleivokset ja silloin, kun joku heittää roskiin yhden Tarmon leivoksista, alkaa olla jo tosi kyseessä. Tarmon sisällä kiehuu ja keitossa on mukana muutakin kuin rakkaus perunaleivoksiin. Mies on hukassa ja kriisissä, katkera ja ahdistunut. Hän irtisanoutuu kirjastotyöstään ja siirtyy teatteriin avustajaksi. Lukijalle esitellään taas vahvaa hahmoa toisensa perään ja romaani kasvaa, venyy ja natisee liitoksissaan. Tarinassa vuorottelevat eri kertojien näkökulmat ja otteet omituisesta self help -oppaasta. Kertomuksessa on kuolemaa, kiellettyä ja saavuttamatonta rakkautta, satiiria, miehuuden etsintää ja vitsikkyyttä. Tarina on absurdi ja omituinen ja loppua kohden meno vain yltyy.

Järjestäjää vaivasi liiallinen rönsyily ja runsaus, joka toki sopi teoksen tyyliin ja teatterimaailmaan. Mietin kirjaa lukiessani, että aivan kuin kirjailija olisi vuosikausia kypsytellyt ideoita kirjasta ja sitten ympännyt kaikki nuo ideat samojen kansien väliin. Kirja oli jokseenkin luonnosmainen, mutta esikoisromaanille se lienee ymmärrettävää ja sallittuakin. Tarkistin Wikipediasta, että Holma on näyttelijä ja on puhunut avoimesti homoseksuaalisuudestaan. Kumpikaan näistä asioista ei yllätä minua lainkaan, sillä samoilla linjoilla liikuttiin kirjassakin. Teatterissa valtava määrä toinen toistaan värikkäämpiä hahmoja ja jatkuva tapahtumien määrä taitavatkin toimia vähän paremmin kuin kirjan sivuilla.

Holmalla on kuitenkin sana hallussaan ja uskon, että häntä odottaa laaja lukijakunta, joka ottaa näin värikkään ja tapahtumarikkaan kirjan innokkaamin vastaan kuin minä, minimalismista ja vähäisestä henkilömäärästä pitävä kriittinen lukija. Holmalla on selvästi paljon annettavaa ja mikäli Järjestäjän materiaali olisi jaettu kahteen romaaniin, luulen, että olisin pitänyt tarinoista enemmän. Nyt en putkiaivoineni kyennyt näkemään asioiden yhteyksiä ja kirja pursuili ylitse ymmärryskykyni äyräiden. Kuitenkin, kuten Kristakin on todennut, Antti Holmasta kuullaan ihan varmasti vielä!

Kirjailija: Antti Holma
Kirja: Järjestäjä (2014)
Sivumäärä: 380 sivua
Mistä hankittu: Vaasan kirjasto
Arvostelu: ★★

torstai 9. lokakuuta 2014

Copycat-kilpailu: rakas romaanihenkilö

Amman lukuhetkessä on käynnissä mainio copycat-kilpailu, jossa ideana on inspiroitua jostakin kirjan kannesta ja tehdä siitä oma versionsa. Tämä käynnissä oleva kilpailu on jo kolmas laatuaan ja aiempien vuosien tuotokset ovat olleet mahtavia (kuvia voi käydä ihailemassa Amman blogissa). Tällä kertaa copycat-kisan teemena on rakas romaanhenkilö eli "kopioitavan" kannen tulee ilmentää itselle rakasta romaanihahmoa.

Minulla on paljon rakkaita romaanihenkilöitä, joita olen listannut vaikkapa täällä ja täällä, mutta silti valinta oli ihmeen helppo ja tiesin oitis, mistä kirjan kannesta haluan ideoida oman versioni. Jäniksen vuosi on ollut minulle tärkeä kirja teini-ikäisestä asti. Minun on ehkä liiankin helppo samaistua Vatasen, kirjan päähenkilön, luonnon ja oman rauhan kaipuuseen ja oravanpyörän kyseenalaistamiseen. Olen vitsaillut monesti, että jos minua ei hetkeen näy, olen tehnyt vataset ja karannut Eskon (mäyräkoira, jota hyödynsin myös kannessa) kanssa metsään.

Tässäpä siis oma korteni copycat-kekoon! Eskolla on panta ja minulla yhteiskunnalliset ja sosiaaliset velvoitteet, mutta oikeasti mekin tahtoisimme elää ainakin hetken niin kuin Vatanen ja jänis elelivät. Kuva alkuperäisestä kannesta on lainattu Gummerukselta.