keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo


Kesä meni ja syksy alkoi. Palasin kotiin Turkuun ja opettelen taas tällaista elämää, että juna ei kuljeta minua jokaiseksi arkiviikoksi 300 km:n päähän. 2,5 vuotta elin reissuelämää, joten melkoinen elämänmuutos onkin kyseessä. Syksyssä riittää haasteita, mutta vielä voi kerätä energiaa kuluneesta kesästä ja vaikkapa kesän aikana luetuista kirjoista. Tämän postauksen kuvat ovat Vaasasta elokuun viimeiseltä viikolta.


Aikamatkustajan vaimo oli niin hieno lukukokemus, että olen vähän pyörällä päästäni. Olen halunnut lukea kirjan ihan ehdottomasti siitä asti, kun näin tämän Lumiomenan Katjan UPEAN copycat-kannen. Minulla ei ollut sen kummempia ennakkokäsityksiä tai -luuloja kirjasta, mutta sen nimi ja kansi saivat minut kiinnostuneiksi. Kirjaa on myös yleisesti kehuttu ympäri blogistaniaa ja koin, että tämä kirja on ehdottomasti luettava.


Kirjan tarina on perinteinen rakkaustarina melkoisella twistillä. Clare ja Henry ovat rakastavaiset, jotka joutuvat olemaan kuitenkin paljon erossa, sillä Henryllä on virhe geeneissä. Hän tempautuu usein ajassa taaksepäin, toisinaan myös eteenpäin. Tämän vuoksi Clare ja Henry tapaavat ensimmäistä kertaa siten, että Henry on aikuinen mies, kun Clare on vasta 6-vuotias pikkutyttö. Kirja eteneekin kronologisesti Claren näkökulmasta siten, että Clare vanhenee kun taas Henry on milloin minkäkin ikäinen, tempoillessaan ympäri ajassa. Tämä taas sai aikaan sen, että kirjan alku oli sekavan ja kaaoottisen oloinen. Alkuun en ollutkaan lainkaan vakuuttunut, mutta vauhtiin päästyään kirja näytti lumonsa.


Kirjan idea on nerokas ja jotenkin lohdullinen. Mitä oikeastaan onkaan aika ja onko sillä väliä, ovatko rakkaat ihmiset samassa ajassa kanssamme, jos tiedämme heidän meitä rakastaneen. Kun tarina pääsee vauhtiin, on sen seuraaminen jännittävää ja aikamatkailu saa aikaan hienoja tunnelmia ja jännitteitä. Kuitenkin jokin tarinassa tökki, kenties siinä oli jotakin liikaa. Kirja tuntui hieman venytetyltä ja oli esikoisteokselle tyypilliseen tapaan turhan täyteenahdettu. Vioistaan huolimatta kirja oli kuitenkin niin ainutlaatuinen ja monella tavalla kaunis että lukukokemus oli eittämättä tämän vuoden parhaita.

Kirjailija: Audrey Niffenegger
Luettu kirja: Aikamatkustajan vaimo (suom. Paula Korhonen)
Alkuperäinen kirja: The Time Traveler's wife (2003)
Sivumäärä: 652
Mistä hankittu: Vaasan kirjastosta
Arvostelu: ★★★★

12 kommenttia:

  1. Minäkin luin tämän kirjan vasta, mutta minulle oli melkoinen pettymys. Näin mm. kirjoitin taannoin: "Toivoin pään pyörälle laittavaa aikamatkustustarinaa, mutta sain melko tylsän parisuhdejuonen with a twist." (Hahaa, lainaan itseäni. =D ) Minä pidän Hänen varjonsa tarinasta enemmän, vaikka ei sekään mikään loistokirja ole, mutta semihyvä kuitenkin verrattuna Aikamatkustajan vaimoon mielestäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, minä taas kuvailin tätä "perinteiseksi rakkaustarinaksi melkoisella twistillä" :D :D Ehkäpä minun kannattaa lukea tuo Hänen varjonsa tarina, kun tykkäsin tästäkin.

      Poista
  2. Mukavaa, että pidit - ja kiitos linkityksestä. :) Amman järjestämä kuvakisa oli tosi hauska. Minulle Aikamatkustajan vaimo on kirja, jonka lukukokemusta ohjasi enemmän tunne kuin itselleni tavallinen analyyttisyys. Luin kirjan yhtenä erityisen merkittävänä ajanjaksona elämässäni ja siksi romaanin merkitys on minulle suuri ja kirja hyvin rakas. Jos olisin lukenut tämän joskus toiste, pitäisin kirjaa varmaan hyvänä lukuromaanina. Nyt se on monellakin tapaa elämää suurempi kirja.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanalta Katja! <3 Se on suurenmoista, miten romaanit joskus pääsevät kasvamaan mittaansa suuremmiksi ulkoisten tekijöiden vuoksi.

      Poista
  3. Aikamatkustajan vaimo on hieno kirja. Se jää mieleen tarinana. Pidin myös elokuvasta.

    VastaaPoista
  4. Onpa upeita kuvia! Minä en tälle kirjalle ihan hirveästi syttynyt, mutta se ehkä johtui siitä, että tätä kehuttiin niin paljon ennen lukemistani, että lopulta jätti vähän kylmäksi. Odotukset taisivat olla liian korkeat. Tsemppiä työpaikan etsintään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri! <3 Etukäteishehkutukset on siitä niin hankalia, että johtavat usein pettymykseen.. Ja siksipä tykkään lukea näitä hehkutettuja kirjoja näin mukavasti jälkijunassa, kun pahin hehkutuspilvi on jo ehtinyt laantua ;)

      Poista
  5. Minuun kirja teki myös aikoinaan suuren vaikutuksen. Kiitos, että muistutit tästä!

    VastaaPoista
  6. Ihana kirja! Olen samaa mieltä kanssasi, että se oli turhan täyteen ahdettu, eikä analyyttisesti ajateltuna kirjamaailman parhaimmistoa. Mutta kuten Katja, minäkin luin sitä tunteet edellä tiettynä ajanjaksona, johon se sopi hyvin. Siksi ihana! Ja kuvat sopivat tähän mainiosti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa V! Tämä kirja on niitä, jotka kannattaa kokoea tunteella, ei niinkään älyllä.

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!