Kuulumisia ja kirjoja lokakuulta

Anteeksi mitä, eikö juuri ollut kesä, miten nyt voi olla jo marraskuu? Lokakuu oli aika raskas. Lokakuussa hyvää oli:

- Kirjamessuviikonloppu Turussa ja Helsingissä
- Ystävät, vanhat ja uudet
- Meshuggahin Bleed, tarkemmin kohta 4:45
- Se miten älyttömän hyvää musiikkia maailmaan mahtuu
- Kuntosali, se että siellä saa pään tyhjäksi
- Työt, onpa harvinaisen innostavaa kun tajuaa, että vuosikausia erinäisiin hakemuksiin kirjoittamani korulauseet ovatkin ihan totta, olen kolutukseni, aiemman työkokemukseni ja sosiaalisten taitojeni vuoksi juuri oikea henkilö tähän tehtävään
- Yleinen innostus elämästä ja kaikesta ja se, että olo on ollut jotenkin luova. Eikä mikään taida lopulta tuntua yhtä hyvältä kuin se, kun suoriutuu sittenkin jostakin, jota piti mahdottomana.

Lokakuussa sontaa huonoa oli:
- Työt. Kun joka viikko ajattelee, että tämä on se pahin, tämän kun jaksan, helpottaa ja sitten huomaakin että jokainen viikko on edellistä pahempi ja kiireisempi, on aika vaikeaa jaksaa. Mutta nyt kalenterissa on oikeasti nähtävissä hiukan helpotusta. Ehkä se tästä.
- Huolet, muiden ihmisten, joille en voi mitään, mutta jotka painavat minuakin.
- Ärtyneisyys. Edellisistä johtuen en ole ollut parhaimmillani vaan huonoa seuraa muille ja myös itselleni.

Luin lokakuussa aika paljon, yksitoista kirjaa. Osaan tulen palaamaan myöhemmin tarkemmin, mutta tässä pikaisesti muistiinpanoja muutamasta.

Ulla Donner: Sontaa

Olen viime aikoina innostunut taas sarjakuvasta. Liv Strömquistin vanavedessä tuntuu nousseen esiin useampia nuoria yhteiskunnallisista aiheista kirjoittavia naissarjakuvataiteilijoita ja hyvä niin.

Sontaa-kirjan keskiössä on nuorekas, moderni ja muodikas mainostoimisto Dream Hackers Disruption Agency, joka on nykyisen työelämän irvikuva. Töitä pitää painaa täysillä, työhän on koko elämä, tosin potkut saattavat tulla jo huomenna. Mitään huonekaluja ei tarvita, kuka nyt haluaisi sitoa luovuuteensa mihinkään niin rajoittavaan. Toimiston isoin proggis on Pekkara, perunaproteiinimakkara. Perunassa kun ei harmi kyllä juuri ole proteiinia, on hommaan valjastettu koloradonkuoriaiset.

Pidin tästä paljon. Pidin siitä, että Sontaa kyseenalaisti vähän kaiken. Pekkara-projektin eteen raatavat unelmiin ja parempaan maailmaan uskovat idealisti-työntekijät taisivat lopulta ollakin vain sitä samaa kapitalistista maailmaa - samaa vanhaa paskaa uudessa paketissa, kuten takakannessakin sanotaan. Haluaisin ehdottomasti lukea lisää Ulla Donnerilta!

Lucinda Riley: Seitsemän sisarta

Huomaan kuuntelemissani äänikirjoissa toistuvan tietyn kaavan: kuuntelen sellaisia kirjoja, joita en muuten lukisi. Usein aloitan jotakin kirjaa, mutta sitten tulee vahva tunne että tämä on erityinen, tämä on luettava itse. Seitsemän sisarta ei ollut niin erityinen, se oli sellaista kevyttä ja riittävän helppoa, että se sopi hyvin äänikirjaksi viihdyttämään kotitöitä ja koiralenkkejä. Tämä sarja on nyt ollut tavattoman suosittu, enkä kyllä ihmettele. Sarjassa seurataan seitsemän (tähdistön mukaan nimetyn) sisaren tarinaa. Heidät on kaikki adoptoitu ja kun heidän adoptioisänsä kuolee, hän jättää näille vinkkejä tytärten taustoista. Ensimmäisessä osassa seikkailtiin Brasiliassa ja kyllä minä taidan jatkaa myös jatko-osien parissa.

Niilo Sevänen: Winter's Gate

Minusta on vaihvikaa tullut Insomnium-fani, vaikka en oikein vieläkään ymmärrä miten se tapahtui. Insomnium on aina ollut minulle vähän tasapaksua, en saa siitä otetta, kunnes näemmä nyt yhtäkkiä saankin. Viikko sitten olleen keikan myötä päädyin lukemaan bändistä enemmänkin ja kävi ilmi, että keulahahmo Niilo Sevänen on myös ansioitunut kirjailijana. Ja senhän varmaan tiesittekin, että minun on kohtalaisen vaikea vastustaa kirjailija-rokkareita.

Insomniumin konseptialbumi Winter's Gate on yhden kappaleen, 40 minuuttisen taideteoksen, mittainen. Kun luin, että albumi on syntynyt novellin perusteella, oli minun tietenkin päästävä lukemaan tuo novelli. Se löytyi YouTubesta Seväsen itsensä lukemana äänikirjana. Tarinassa viikinkijoukko etsii mystistä saarta vaarallisen talven keskellä ja minulle tuli vahvasti mieleen Game of Thrones. Novelli oli sen veran hieno, että toivoisin tarinaa olleen kirjan verran.

Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä, Swannin tie 1, Combray

Kauan siinä meni, yli kaksi vuotta, mutta nyt olen kuunnellut loppuun tämän ikuisuusprojektin ensimmäisen osan. Näitähän on jäljellä vielä kuusi! Yle Areenassa löytyy koko kirjasarja mahtavan Erja Mannon lukemana. Prousthan on kuuluisa poukkoilustaan, maalailustaan ja unitrippailustaan ja se selittää myös sen, miksi minulla on kestänyt niin pitkään. Olen kuunnellut kirjaa silloin, jos olen jaksanut keskittyä ja se on enemmänkin meditatiivinen, rauhoittava kokemus. Minulla taitaa olla aika harvoin sopiva mielentila tällaiseen puuhaan... Olen kuitenkin pitänyt Proustin kirjoitustavasta yllättävän paljon ja jotenkin samaistunutkin hänen kuvailutapaansa. Tiedän kuitenkin, että äänikirja on ainoa tapa, jolla ikinä saisin tämän sarjan luettua. Sehän on myös 1001-listallani joten kiitos Yle ja toivottavasti äänikirjat säilyvät palvelussa vielä 20 vuotta, niin kauan taitaa mennä ennen kuin olen päässyt loppuun.

Mutta tosiaan, nyt on jo marraskuu ja marraskuussa aion keskittyä pitämään itsestäni huolta. Voisin myös ottaa projektiksini lukea loppuun muutaman keskeneräisen kirjan. Asetin vuoden aluksi tavoitteekseni lukea sata kirjaa vuodessa, nyt olen lukenut vasta 70. Saa nähdä täyttyykö tavoite, siitä en sentään ota mitään stressiä! Tosin sain juuri sovittua, että pidän joulun aikaan kaksi viikkoa lomaa, silloinhan ehtii lukemaan vaikka mitä. Ja siihen on muuten aikaa enää seitsemän viikkoa!