Pikainen tervehdys muuttolaatikoiden keskeltä

Heippa! Tulin vain nopeasti kertomaan, että olen lukenut heinäkuun aikana jo toisenkin kirjan (vieroitusoireet kiireettömästä lukuajasta ovat melkoiset), mutta bloggaustauko venyy edelleen elokuun puolelle. Keskiviikkona tuo kuvan laatikko ja melkoinen määrä muitakin laatikoita matkustaa uuteen osoitteeseen ja sitten tämä härdelli on ohi (sitten tosin alkaa purkamishärdelli).

Kun kirjahullu geologi muuttaa, ei jälki ole kaunista.

Tuomas Kyrö: Liitto

Liiton kuvituskuvaksi pääsi maailman kaunein hääkimppuni, joka oli käytössä elokuussa lähes kolme (no huh!) vuotta sitten.

Huhuu, onko täällä ketään? Täällä nimittäin ollaan taas, vaikkakin järkyttyneenä siitä, että olen heinäkuun aikana lukenut vain yhden kirjan. Sitäkään en oikeastaan edes lukenut, sillä kuuntelin tämän Tuomas Kyrön Liiton äänikirjana. Lukuaikaa ei näillä näkymin ole tulossa ennen elokuuta, joten saa nähdä, milloin taas palailen blogiinikaan. Toivottavasti kuitenkin vielä heinäkuun aikana, vaikka lähestyvä muutto onkin kuin kaiken ajan itseensä imevä ankeuttaja.

Olen aiemmin pitänyt Kyröä synonyyminä mielensäpahoittajalle siitä yksinkertaisesta syystä, että en ole lukenut häneltä mitään muuta. Pidin Kyröä puhtaasti huumorimiehenä, toki syvällisenä sellaisena. Liitto olikin yllättävän synkkä, jonka vuoksi vähän jopa petyin kirjaan. Minä kun odotin jotakin kevyttä, mielensäpahoittajamaista. Kuitenkin ennakkoasenteista selvittyäni ja hieman aikaa kirjaa pohdittuani minun on todettava, että Kyrö taitaa sittenkin olla parhaimmillaan tällaisessa aidommassa, elämän nurjempiakin puolia yhteenkokoavassa kerrontakirjallisuudessa.

Liitto sijoittuu ajallisesti 1930-luvulta 1950-luvulle. Vuosia luonnehtivat tietenkin sodat, mutta sodasta huolimatta kirjan pääteemat pyörivät kuitenkin ihmisten tavallisen elämän ympärillä. Kyrö tiivistää nasevalla ja ytimekkäällä kielellään ihmissuhteiden vaikeuden, parisuhteen kiemurat, ankaran perheen ja yleisesti päivittäisen elämästä hengissä selviämisen hyvin inhimilliseen ja aidontuntuiseen pakettiin. Kirja sopi erityisen hyvin kuunneltavaksi äänikirjaksi, sillä siinä vaihtelevat kertojat tuli väkisinkin tunnistaneeksi. Toisinaan hitaammanpuoleisena oivaltajana en olisi välttämättä heti tajunnut, kuka kirjan hahmoista puhui milloinkin.

Kirjan parasta antia oli ehdottomasti sen hahmojen aitous. Etenkin kirjan miespäähenkilö Urho oli niin hidas, jäyhä, saamaton, mutta kuitenkin hyväntahtoinen, että ei voi kuin ihailla Kyrön taitoa saada paperille ylös näin aitoja tyyppejä. Hitleriä ihaileva Anna taas on kaikessa kärjistyksessään samalla sekä huvittava että sydäntäsärkevä.

Sydän sai tosiaan särkyä useamman kerran liittoa kuunnellessa. Lapsikuolleisuuden kulta-aika järkytti ja mielestäni liiallinen kurjuus teki kirjasta toisinaan hieman epämiellyttävän. Kuitenkin se oli niin aito, oivaltava ja sen kieli oli niin vaivatonta, että kirjan kuunteleminen oli lopulta nautinto. Rankoista aiheista huolimatta sain Liittoa kuunnellessa muutaman kerran myös naurahdella. Ehkäpä Liiton lumo onkin siinä, että se oli kuin elämä itse: toisinaan lähes sietämättömän rankkaa, tarkoituksetonta ja vaikeaa, mutta silti joskus yllättävänkin huvittavaa ja palkitsevaa.

Osallistun kirjalla Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen. Kirjabingossa laitan rastin ruutuun kohtaan "Kotimainen kirja".

Kirjailija: Tuomas Kyrö
Kirja: Liitto (2005)
Mistä hankittu: Elisa Kirja
Arvostelu: ★★★★

Vinkki heinäkuun toimettomuuteen: Kirjabloggaajien kesälukumaraton huomenna

 

Jos olette onnekkaita ja lomalla tai muuten kaipaatte haastetta kesäpäiviinne, käykäähän ilmoittautumassa Lukutoukan ruokalista -blogissa kesälukumaratonille. Sieltä löytyy lukumaratonin säännöt ja lista blogeista, jotka ovat ilmoittautuneet mukaan kimppalukumaratonille.

Maratonhan on huippua puuhaa, johon aion ryhtyä itsekin taas heti, kun löydän jostakin nyt hyvin kadoksissa olevaa aikaa. Tämän bloggauksen kuvat ovat aiemmilta maratoneiltani. Itse olen edelleen päivät hautautuneena töihin ja illat seikkailen pahvilaatikkojen sokkeloissa, kun muuttoon on enää parisen viikkoa ja ihminen on merkillinen hamsteri. Blogini ei kuitenkaan ole kuolemassa, vaikka siltä on saattanut vaikuttaa. Hieman olen järkyttynyt toki siitä, että olen heinäkuun aikana lukenut vain yhden kirjan ja sekin oli äänikirja. Huh, vieroitusoireet. Nauttikaahan te muut kesäisistä lukuhetkistä ja suosittelen lämpimästi maratonille osallistumista, ellette vielä ole moista hullutusta kokeilleet.

Kirjallinen katsaus vuoden toiseen neljännekseen

Uskomatonta, niin taas on vierähtänyt kolme kuukautta ja vuosi on puolessa välissä! Kolmen kuukauden aikana luin enemmän kuin olisin uskonutkaan, mutta ennustan taantumaa seuraavan kvartaalin ajaksi. Vuoden ensimmäisinä kuukausina luin 33 kirjaa, siksipä tämä listaus jatkuu nyt sijalta 34.

Huhtikuu:

Huhtikuu taisi olla aika tapahtumaköyhä kuukausi, sillä siitä ei ole jäänyt mieleen juuri mitään. Katupölyn muistan... Loppukuusta vietin all you can read -viikonloppua, joka sisälsi lukemisen ohella geokätköilyä ja bodypumpia ja oli varsin mukava kokemus. Taidan uusia tuollaisen viikonlopun mahdollisiman pian, ehkäpä elokuussa! Luin näemmä varsin hyviä kirjoja huhtikuussa ja tutustuin muun muassa Knausgårdiin. Luin ja vaikutuin myös Neljäntienristeyksestä, josta en harmi kyllä koskaan blogannut.

34) Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja
35) Ville Kivimäki: Murtuneet mielet
36) Jonathan Swift: Vaatimaton ehdotus
37) Henri Charriere: Vanki nimeltä Papillon
38) Knut Hamsun: Nälkä
39) Aki Ollikainen: Nälkävuosi
40) Robin Cook: Virus
41) Karl Ove Knausgård: Taisteluni ensimmäinen kirja
42) Kinnunen: Neljäntienristeys
43) Säätiö
44) McEwan: Black dogs


Toukokuu:

Toukokuun alkupäivinä sain luettua pelottavan Rikos ja rangaistuksen ja annoin vinkkejä sen lukemiseen. Luin muutenkin näemmä ihan hirveästi. Loppukuusta nautin lämpimistä päivistä ja luin puistossa.

44) Taisteluni toinen kirja
45) Rikos ja rangaistus
46) Kiltti tyttö
47) Lennä, uneksi
48) Beckett: Molloy
49) Clevesin prinsessa
50) Paholainen ruumiissa
51) Kamala luonto
52) Riikka Pulkkinen: Vieras
53) Pianonsoittaja
54) Dumas: Kolme muskettisoturia
55) Kokko: Pessi ja Illusia
56) Waters: Yövartio
57) Camus: Kapinoiva ihminen
58) Savolainen & Jalkanen: 50 parasta kirjaa

Kesäkuu:

Kesäkuussa luin myös puistossa, mutta palelin huomattavasti enemmän kuin toukokuussa. Vaikutuin Deborah Spungenin Nancystä ja saan vieläkin kylmät väreet, kun vain näenkin kuvan kirjan kannesta. Osallistuin puolittain leikilläni kirjabloggaajien yhteislukumaratoniin junamatkalla Vaasasta Turkuun. Luin ikuisen (kesä)suosikkini Sannan jenkkivuoden sekä ihanan Kani nimeltä jumalan, josta en ole ehtinyt vielä bloggaamaan. Kyllästyin listoihin ja haasteiseeni ja luin sitä, mikä kulloinkin hyvältä tuntui. Kesäkuun kuukauden klassikko jäikin lukematta, mutta en ota siitä mitään stressiä. Aloin haasteisiin kyllästymisestä huolimatta täyttää innoisani kesäistä kirjabingoa.

58) Deborah Spungen: Nancy
59) Anu Jaantila: Sannan jenkkivuosi
60) Philip K. Dick: Blade runner
61) Nieminen: Avioliittosimulaattori
62) William S. Burroughs: Nisti
63) William S. Burroughs: Hämy
64) Calvino: Näkymättömät kaupungit
65) Knausgård: Taisteluni kolmas kirja
66) Winman: Kani nimeltä jumala
67) Williams: Hyppyarkku
68) Atwood: Yli veden

Lukutahtini on ollut edelleen melkoinen, mutta kuten aiemmin olen kertonut, kuukauden päästä koittava muutto vähentää tulevien viikkojen lukuaikaa radikaalisti. Tähän puoleen vuoteen onkin mahtunut enemmän kirjoja kuin olisi ehkä tarpeellista lukea kokonaisen vuodenkaan aikana (minusta sitä paitsi tuntuu, että olen unohtanut joitakin kirjoja listauksestani). Melkoisia aarteitakin on mahtunut matkaan mukaan ja olen kovaa vauhtia lähestymässä yhtä suurta blogihistoriani rajapyykkiä, siitä lisää ehkäpä jo lähiviikkoina.

Toivottavasti teillä on ollut yhtä antoisa vuoden puolikas kuin minulla. Odotan innolla mitä loppuvuosi vielä tuokaan tullessaan! (Toivottavasti ainakin vähän lämpimämpiä päiviä, kaipaan puistossa lukemista.)

Margaret Atwood: Yli veden

Margaret Atwood tuntuu olevan blogimaailmassa hyvin arvostettu kirjailija. En ole perehtynyt hänen tuotaantoonsa tarkemmin, mutta kun kirjastossa näin tutunnimisen nimen hyllyssä, nappasin kirjan mukaani. Yli veden ei ollut mikään maailmoja mullistava ja ikimuistoinen kokemus, mutta se antoi uskoa siihen, että Atwood saattaisi olla minulle hyvinkin mieluinen kirjailija, joka pystyy suorastaan taikatemppuihin. Yli veden on kirjailjan varhaistuotantoa ja odotankin innolla, millaisiin suorituksiin hän on pystynyt kehittyessään kirjailijana vaikkapa kirjojen Orjattaresi ja Ryövärimorsian, joista muistan kuulleeni ylistystä, kohdalla. Ehkäpä minun on tunnustettava myös, että omasta kirjahyllystäni löytyy Atwoodin Sokea surmaaja, jonka olen ostanut kirjamessuilta puhtaasti upean kannen vuoksi sekä Nimeltään Grace, jonka ostin pari viikkoa sitten Vaasan pääkirjaston poistomyynnistä. Kaikki edellytykset kirjailijan tuotantoon tutustumisen jatkamiseen ovat siis olemassa.

Tuosta omasta kirjahyllystä pääsenkin aasinsillan kautta sellaiseen asiaan, että heinäkuussa lukemisaikani tulee vähenemään radikaalisti. Ensinnäkin junamatkustaminen vähenee heinäkuun ajaksi (hip hip hurraa!) ja toiseksi meille tulee mukava yllärimuutto elokuun alussa ("ollaan jo vuokrattu teidän asunto eteenpäin, hups!"). Ihan positiivisia juttuja toisaalta, mutta hieman kauhulla jo suhtaudun siihen, tulenko löytämään lainkaan aikaa lukemiseen. Kirjahyllykin pitää pakata (ja salaa haaveilla siitä, josko muuton yhteydessä olisi hyvä tekosyy käydä vähän tutkailemassa huonekalukauppojen kirjahyllyvalikoimaa...). Lukemisen vähenemisen myötä blogikin tulee siis mitä luultavammin hiljenemään, mutta elokuussa palaan sitten taas kertarytinällä. Silloin minulla on kesälomaakin ja kyllähän sitä pitää ensi tilassa päästä lukumaratoonaaman myös uudella asunnolla ;)

Elämän väliintulosta huolimatta nyt pari sanaa Atwoodistakin. Yli veden on varsin lyhyt, mutta syvällinen kertomus naisesta, joka palaa omaan menneisyyteensä keskellä Kanadan jylhää luontoa mökkeillessään yhdessä ystäviensä kanssa. Kudelmaan liittyy muistot naisen parisuhteesta, isästä sekä naisen minuudesta. Vanhojen kalliomaalausten etsiminen limittyy naisen oman lähihistorian kanssa ja kaiken taustalla on vahvasti luonto, joka tuo sekä turvaa että arvaamattomuuta. Tarinaan yhdistyy erikoisesti myös ihminen vastaan luonto- sekä amerikkalainen vastaan kanadalainen -asetelmat.

Yli veden oli jokseenkin vaikea kirja sen kaikkien sivuhaarojen, mutta silti varsin yksinkertaisen tarinan vuoksi. Jotakin lumoavaa siinä kuitenkin oli ja taidankin haluta lukea lisää Atwoodia vielä tämän vuoden aikana. Mitä Atwoodin kirjoista suosittelisitte minulle seuraavaksi?

Kirjailija: Margaret Atwood
Luettu kirja: Yli veden (suom. Matti Kannosto)
Alkuperäinen kirja: Surfacing
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1972
Sivumäärä: 240
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★★★

Eric Williams: Hyppyarkku

Tarina siitä, miten päädyin lukemaan tämän kirjan, ei olekaan ihan tavanomainen. Kerroin joskus viime kesänä työkaverilleni lukuharrastuksestani ja listastani. Hän alkoi muistella lukemiaan kirjoja ja erityisesti yhtä koulupoikana lukemaansa, mieleen painunutta jännityskertomusta nimeltä Hyppyarkku. Mainitsin, että nykyisin netistä löytää aika helposti minkä kirjan tahansa ja pian työkaverini kertoikin ostaneensa kirjan. Minä sain kirjan lainaan ja olipa muuten mukava lukukokemus! En yhtään ihmettele, että kirja oli jäänyt työkaverini mieleen niin elävästi.

Hyppyarkku sijoittuu Stalag-Luft III -vankileirille toisen maailmansodan maininkeihin. Tunnelma on hyvin samankaltainen kuin Vankileiri 17 -elokuvassa (jota myös suosittelen todella lämpimästi). Vankien päivät kuluvat juttelulla, pelailulla ja pakosuunnitelmien hiomisella. Pakoyritykset ovat yleisesti ottaen tuhoon tuomittuja ja kiinnijäämisriski on suuri, sillä vankileirillä saksalaiset nuuskijat tarkkailevat vankien toimintaa jatkuvasti ja mikään ei jää heiltä huomaamatta. Troijan hevosen tyyliin miehet kuitenkin keksivät nerokkaan pakosuunnitelman. Rakennettaan hyppyarkku, sellainen jonka päällä joku voi voimistella ja tehdä hyppyjä samalla, kun arkun sisällä voidaan suorittaa pakotunnelin kaivuutöitä. Kaikki tulee suunnitella huolellisesti, sillä jo hiekan pois kuljettaminen on hyvin vaativaa. Kirjassa onkin ilahduttavia varmasti jokaista insinöörihenkistä poikaa (ja tyttöä!) kiinnostavia yksityiskohtaisia kuvia arkusta ja tunnelista.

Pakotunnelin kaivaminen on jännittävää luettavaa ja samoin mitä seuraa siitä, kun miehet vihdoin pääsevät vankileirin ulkopuolelle. Pako, kiinnijäämisen pelko, mutta toisaalta vankileirikarkurin erikoinen, moraalisesti tavallista vankia ylempi, asema muodostavat kiintoisan ja eheän kokonaisuuden, jonka vuoksi tällainen yleensä toiminnalle haukotteleva lukijakin oli jatkuvasti kiinnostunut tapahtumien kulusta. Kolme brittiupseeria, jotka ensin pyrkivät ulos leiriltä, mutta jotka ulos päästyään eivät kuvainnoillisesti ole yhtään sen vapaampia kuin leirillä ollessaankaan, ovat oikeastaan aika liikuttavia hahmoja. Rankat sotakokemukset jäävät taustalle, kun miehillä on yhteinen pyrkimys, luottamus toisiinsa ja silmissä siintävä toivo vapaudesta.

Kirjan parasta antia oli kuitenkin ehdottomasti sen elävä, hersyvä ja aidontuntuinen dialogi. Vauhdikas vuorosanojen pompottelu hahmolta toiselle toi kirjaan rytmiä ja siihen mainiosti sopivaa tiivistä tunnelmaa. Hyppyarkun päähenkilöihin oli helppo kiintyä ja heille toivoi pelkkää hyvää. Toivoisin kovasti, että nykyajankin koulupojat lukisivat tällaista kirjallisuutta, mutta Hyppyarkku taitaa monien aikalaistensa tavoin olla osa pitkälti unohdettua mutta varsin mainiota jännityskirjallisuuden historiaa.

Osallistun kirjalla Hei me lusitaan -lukuhaasteeseen sekä Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen.

Kirjailija: Eric Williams
Luettu kirja: Hyppyarkku (suom. Ville Repo)
Alkuperäinen kirja: The Wooden Horse
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1949
Mistä hankittu: Lainassa työkaverilta
Sivumäärä: 283
Arvostelu:  ★★★

Sarah Waters: Yövartio

On kulunut jo monta viikkoa siitä, kun sain luettua Sarah Watersin Yövartion. Muistikuvani kirjasta alkavat olla jo aika hatarat (miten voin unohtaa niin nopeasti?), mutta haluan silti kirjoittaa edes jotakin lyhyttä kirjasta. Waters on minule mieluisa kirjailija ja aiemmin olen lukenut häneltä Fingersmithin sekä Tipping the Velvetin. Yövartio (Nightwatch) oli ensimmäinen Waters, jonka luin suomeksi käännettynä.

Yövartio sijoittuu tuttuun watersmaiseen tapaan menneen ajan Lontooseen, tällä kertaa toisen maailmansodan aikaan. Tarina alkaa sodan jälkeisistä vuosista, mutta sodan aikaisiin tapahtumiin taannehditaan kirjan jälkipuoliskolla. Kaikkea leimaa sodan kauhut, pommitusten hirveys, pelko, ruumiit ja tuska. Hahmojen kokemukset sodassa ja se miten he kokevat sodan tuo kirjaan mielenkiintoista psykologista syvyyttä.

Waters on mestarillinen luomaan eläviä maisemia ja hänen maalailemansa Lontoo on pimeä, kylmä ja kellarintuoksuinen. Kirjan hahmot luovivat pitkin Lontoon katuja ja ovat sisimmissään yhtä kolhiintuneita kuin sodan runtelema Lontoo. Kaikilla on pahoja muistoja, traumoja ja salaisuuksiakin.

Watersin kirjoitustyyli on niin vangitseva ja toisaalta viihteellinen, että kirjan lukeminen on pakostikin miellyttävää. Minun on kuitenkin nyt pakko tunnustaa, että olin vähän pettynyt siihen, että se mistä Waters on kuuluisa, naistenvälisen rakkauden kuvaamisesta, oli niin voimakkaasti läsnä tässäkin kirjassa. Yövartiossa tuntui olevan liikaa samoja piirteitä esimerkiksi Tipping the Velvetin kanssa, jonka vuoksi olin hieman kyllästynyt ja en kovinkaan vaikuttunut. Waters tuntuu toistavan itseään.

Watersin tuotannosta minulla onkin enää lukematta Vieras kartanossa, jota olen kuullu kehuttavan (ja joka taitaa poiketa tästä Watersin lesboteemasta!) sekä Affinity. Taidan jatkossakin lukea Watersia englanniksi, sillä hämyisään dickenmäiseen aivan ilmiömäisesti kuvattuun maailmaan englannin kieli tuntuu sopivan paremmin. Tämä Helena Bützow:n suomennos oli kyllä mainio, sitä ei käy kieltäminen.

Osallistun kirjalla Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen. Kirjassa on yli 500 sivua, joten rasti ruutuun kirjabingoon!

Kirjailija: Sarah Waters
Luettu kirja: Yövartio (suom. Helena Bützow)
Alkuperäinen kirja: Nightwatch
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2006
Mistä hankittu: Kirjastosta
Sivumäärä: 509
Arvostelu: ★★★